Detroit Red Wings 2023–2024

  • 169 244
  • 769

Isometsä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Hinta ihan siedettävä sopparissa että treidissä. Ens kausi alkaa näyttää lupaavalta. :D
Toivotaan ettei loukkaantumiset pilaa ensi kautta, mutta tätä oltiin huhuiltu ja hieno juttu että kaveri saatiin kiinnitettyä! Joukkue vaikuttaa huomattavasti vahvemmalta kuin mitä aiemmilla kausilla. Joko nyt aukeaisi se pleijaripaikka?
 
Shard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Tappara, Laine, Barkov
Hyvä vastine. Saatiin se kaivattu 40 maalin tekijä. Tähän asti olen pitänyt Yzermanin offseasonia melko heikkona, koska tuo oli se todellinen tarve. Aiemmin hankittiin alaketjuihin paikkaajia ja lisäpaloja, ja toki alivoiman vahvistaminen on myös tärkeää. Mutta maalinteko on ollut se todellinen akilleen kantapää. Tämän myötä olen tyytyväinen, joukkueen tarpeet on tunnistettu.

Pakistoon on tulossa lupauksia yli oman tarpeen, joten Sebrangoa käytettiin kuten pitääkin. Kehitys AHL:ssa on junnannut paikoillaan. Kubalik on puhtaasti maalimääriä katsoessa yliarvostettu. Taso ei riitä tasavoimin kärkikenttiin, vaan meno on todella hmv. Ylivoimalla laukojan paikalla sai tulosta aikaan, ja sekin painottui syksyyn. Kevätpuolella pyssy hiljeni. Ei tule toistamaan maalimääräänsä, jos ei saa vastuuta ykkösyv:stä. Nyt on hyvät mm-kisat alla ja varmasti kova näytönhalu päällä, joten eiköhän näillä puheilla sieltä 30 maalin kausi napsahda Ottawassa...
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Asioilla on juurikin tapana kumuloitua. Ehkei Tsekki-porukka ollut ihan parhaalla tavalla hommia tekevä porukka. Vrana, Hronek, Zadina poistettiin aika nopeaa tuosta, kun yhdessä vaiheessa tuntui että tämän pohjalle rakennetaan.

DeBrincat-treidissä lähti sitten neljäs ja viimeinen tsekki Kubalik Ottawan suuntaan. 4 kuukauden sisään kaikki pihalle. Alkaa vielä enemmän vaikuttaa siltä, että jotain hämärää Vrana-keissiin liittyvää tuon porukan kesken oli.

Lyhyemmällä 4 vuoden lapulla caphit saatiin tuohon Jesper Brattin lukemaan. Varmaan jonkunnäköinen kompromissi siitä, että vanha DeBrincatin produktio painoi arvoa ylös, mutta lyhyemmällä lapulla saadaan se capin myöhempi raju nousu otettua sopimuksen sisältä pois. Jos taas DeBrinctin tehoilu pysyy alemmissa lukemissa, kuten tulevassa Detroitin puolustavammassa pelisysteemissä voi käydä, 4 vuoden päästäkään ei mies pääse lyömään kovin isoihin rahoihin käsiksi. M-NTC näytti olevan 16 joukkueen lista vikana vuonna, joten eroonkin tuosta lapusta pääsee halutessaan.

Conditional ykkösen ehdot oli Yzerman määritellyt näemmä täysin omiin käsiinsä. Ottawa saa joko Det 2024 tai Bos 1st 2024. Tai jos Bostonin 1st on Top10 vuoro, jolloin vanhalla ehdolla Boston saa pitää sen ja picki siirtyy 2025, Detroit saa edelleen päättää pitävätkö tämän Bost 2025 1st vai antavatko Det 2024 1st Ottawalle.

DeBrincat (R) - Larkin (L) - Perron (R)
Fabbri (L) - Compher (R) - Raymond (R)
Sprong (R) - Copp (L) - Berggren (L)
Kostin (L) - Rasmussen (L) - Fischer (R)
-------------
(Veleno (L), Czarnik (R) )

Onhan se aika eri näköistä nyt. Yhtään ketjua ei taida periytyä viime kaudelta. Mukava sekoitus kätisyyksiäkin yhtäkkiä, kun neljä rightia hankittiin.
 
Viimeksi muokattu:

Stevie Why

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Red Wings, Rams, Blue Jays
Athleticin toimittajat poistaa nyt valtavan määrän twiittejä Red Wingsin offseasonista nyt kun tuo DeBrincat-treidi saatiin viimein pakotettua todellisuudeksi. Tärkeintä vaan että saatiin toi pois päiväjärjestyksestä.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Toivotaan ettei loukkaantumiset pilaa ensi kautta, mutta tätä oltiin huhuiltu ja hieno juttu että kaveri saatiin kiinnitettyä! Joukkue vaikuttaa huomattavasti vahvemmalta kuin mitä aiemmilla kausilla. Joko nyt aukeaisi se pleijaripaikka?
DeBrincat pysyy ainakin kasassa kun ei ole tähän mennessä loukkaantumisten takia joutunut jättämään peliäkään välistä. Neljä peliä jäi aikanaan koronan takia välistä.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Athleticin toimittajat poistaa nyt valtavan määrän twiittejä Red Wingsin offseasonista nyt kun tuo DeBrincat-treidi saatiin viimein pakotettua todellisuudeksi. Tärkeintä vaan että saatiin toi pois päiväjärjestyksestä.
Jaa oliko siellä yleisesti jotain sellaista mikä oli mautonta tai muuta? Aika paljon taisi olla toiveita siitä, että saataisiin tuo treidi maaliin kun siitä on puhuttu draftista saakka jatkuvasti. Vai oliko kyse siitä, että Detroitin pitäisi tehdä jotain isompaa liikettä kuin Compher, Fischer ja Kostin sisään?
 
Stevie Why

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Red Wings, Rams, Blue Jays
Aika paljon taisi olla toiveita siitä, että saataisiin tuo treidi maaliin kun siitä on puhuttu draftista saakka jatkuvasti. Vai oliko kyse siitä, että Detroitin pitäisi tehdä jotain isompaa liikettä kuin Compher, Fischer ja Kostin sisään?
Tätä nimenomaan meinasin, ei siellä nyt mitään mauttomuuksia olla kirjoiteltu. Olin ite sitä mieltä et Red Wingsin offseason oli jo ennen DeBrincat-kauppaa iso onnistuminen, ja suoraan sanottuna, suuren yleisön fiksaatio siihen et DeBrincat on tänne pakko saada alkoi jo vähän vituttamaankin. Toimittajien kirjoittelu ei asiaa auttanut.

Ottaen huomioon, että sisään tuli Compher, Fischer, Kostin, Sprong, Holl, Gostisbehere sekä pari veskaa, en ollu uskoa silmiäni et joukkueen syvyyden lisääminen noin laajalla rintamalla ois jotenki huono liike yleisön mielestä :D ja nyt yhtäkkiä, yhtä treidiä myöhemmin, Yzerplanista puhutaankin aivan eri tavalla taas kuin vaikka viikko sitten.
 
Ei kai sitä huonona pidetty yleisesti, mutta jos ideana on olla merkittävästi parempi kuin viime kaudella niin ei tuossa ollut yhtään sellaista pelaajaa joka olisi ollut minkäänlainen difference maker. Kaikki aika marginaalisia parannuksia tai ei juurikaan mitään merkittävää. Etenkin kun joukkue tarvitsee maalintekijää niin Daniel Sprong ja Compher tuskin ovat mikään ratkaisu asiaan. Nyt sitten Yzerman nappasi DeBrincatin hyvällä hinnalla ja sopimus ei ole mitenkään pitkä tai kallis.

Eli jos ei aiemmin nähnyt että Detroit olisi tehnyt merkittävää siirtymää kohti pudotuspelejä ja nyt näkee niin ei tarvitse tai kuulu mennä poistamaan niitä vanhoja twiittejä. Ne kertoivat sen hetkisestä tilanteesta, eikä tulevaisuutta voi arvata.
 
Allekirjoitan tämän täysin.
 
That's fair, enkä mä sano ettenkö ymmärtäis tota näkökulmaa. Oon vaan siitä täysin eri mieltä. Ja se on ihan ok olla eri mieltä tai omata eri näkemykset siitä miten contender rakennetaan :D Eikä yksi DeBrincat edelleen sitä maalinteko-ongelmaa kokonaan ratkaise (vaikka onkin siis iso yksittäinen hyvä korjaava palanen!), vaan Yzermanin puhe siitä et nuorilt kundeilt odotetaan myös kehitystä scoring-osastolla pitää edelleen paikkaansa.

Ehkä se isoin juttu on just se et näkeekö noi vapaiden agenttien signaukset hyvinä vai enemmän kosmeettisina muutoksina. Mun mielest ykskään uusista miehistä ei oo turhake vaan täyttää jonkun selkeän roolin tai aukon, joka piti täyttää edellisten miesten poistutta. Ei edes Justin Holl oo turhake vaan ihan NHL-tason pakki vaikkei se ookaan ihan mikään Erik Cernak. Ja lisäksi, mä uskon et syvyyden parantaminen on aidosti hyvä tapa lisätä myös joukkueen maalinteon todennäköisyyttä, ja se on jopa parempi tapa kuin dedikoitujen sniperien ostaminen. Quality breeds quality ja kun pelitapa + tasainen kokoonpano on harmonias keskenään, 1+1 onkin suurempi kuin kaksi.

Mutta! Nää kaks eri strategiaa ei oo myöskään toisensa poissulkevia vaan molempia voi tehdä samanaikaisesti - valmiiden maalintekijöiden ostaminen vaan on vaikeampaa koska tarjonta on vähäistä ja kysyntä kovaa. Yzerman teki nyt molemmat, ja kansa on tyytyväinen. Vähän vaan ärsyttää itellä tää änärin tähtikultti ja se, että supertähdet muka olis se avain onneen. Ei se oo. Lätkä on joukkuepeli - supertähdetkin on osa koneistoo.
 
Teoreettisten laskelmien mukaan Red Wings on nyt voinut hankkia viime kauteen verrattuna noin 50 tai jopa 60 lisämaalia. Seattlen maalimäärä on tuossa haarukassa ja olisi ihan hyvä tavoite, joka oli 6.eniten. Siellä kollektiivi painoi sen taululle, ei tarvittu mitään tähtiä. Suurin lisäys on middle6 -ketjuissa, ja DeBincat parantaa kärkikenttää ja 1.YV tehoa, mutta vähemmän mitä se muu kollektiivi.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Suorastaan hämmentävän seuraystävällinenhän tämä Kissan sopimus on. Kun termiä ei kerran tullut, niin olisi AAV:n noussut jonnekin yhdeksän miljoonan hujakoille mutta ei.

Ykköskierroksen pickin menettäminen toki kirpaisee, mutta fiksustihan niitä on ensi kesänä kaksin kappalein.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Tässäpä mukavaa viihdettä rapulapäivän ratoksi. Good old days..

Olihan tuossakin ottelusarjassa melkoiset rosterit molemmilla osapuolilla.

Yksi oudoimpia juttuja tuolta playoff-keväältä oli Brett Hullin käyttäminen alivoimapelaajana. Neljänneksi isoimmat minsat Maltby, Draperin ja Yzermanin jälkeen. Fedorovkin pelasi vähemmän Shanahanin kanssa, jotka nyt sentään olivat tuoreempia ja terveempiä ukkoja 1-polviseen Yzermaaniin ja Hulliin verrattuna.

Tekihän se sitten 2 AV-maalia.... molemmat tuollaisia maailman hitaimpia 2minuutin läpiajoja, mutta painoi kiekot nuottaan. Kaippa Scotty Bowman tiesi paremmin.

Muutenkin oli hauska se 2001 free agency, kun Hull ei kelvannut kellekkään "liian vanhana" ennen elokuun loppua. Teki lopulta 2002 playoffseissa eniten maaleja (10) ja runkosarjassa 30.
 
Viimeksi muokattu:

Stevie Why

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Red Wings, Rams, Blue Jays
Muutenkin oli hauska se 2001 free agency, kun Hull ei kelvannut kellekkään "liian vanhana" ennen elokuun loppua. Teki lopulta 2002 playoffseissa eniten maaleja (10) ja runkosarjassa 30.
Nuoruutta yli-ihannoivassa änärissä unohtuu aina se, että hyvä pelimies on hyvä pelimies vaikka ikää olisi 21 tai 41. Kaikki vaan ei tietenkään pysty olemaan 41-vuotiaina enää sillä riittävällä tasolla, mutta Brett Hull nyt onkin Hall of Famer.

Jos kattoo tota kyseisen kevään kokoonpanoa nii olihan se ihan päätön. Poimittu jostain HFBoardsin syvyyksistä:

Shanahan - Fedorov - Yzerman
Robitaille - Larionov - Holmström
Devereaux - Datsjuk - Hull
Maltby - Draper - McCarty

Lidström - Olausson
Fischer - Chelios
Duchesne - Dandenault

Hasek
Legace

EDIT: Lisätään vielä yv-koostumuksia kun Henkka ehti jo av:ista kirjoittamaan. Ilmeisesti ne meni jotenkin näin:

Shanahan - Yzerman - Hull
Lidström - Fedorov

Robitaille - Larionov - Holmström
Chelios - Olausson/Duchesne

Jännä juttu että toi jengi voitti jääkiekko-otteluita. Pelkästään maalinedustalla Holmström oli mörkö ja Hull, no, on ainaki yhen semikuuluisan maalinedusmaalin tehnyt jo ennen Wings-aikaa... Taitaa noista noin 11 yv-pelimiehestä kahdeksan olla hall of famessa :D

Pelasko muuten Ladislav Kohn tuossa jengissä juuri ollenkaan?
 
Viimeksi muokattu:

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Nuoruutta yli-ihannoivassa änärissä unohtuu aina se, että hyvä pelimies on hyvä pelimies vaikka ikää olisi 21 tai 41. Kaikki vaan ei tietenkään pysty olemaan 41-vuotiaina enää sillä riittävällä tasolla, mutta Brett Hull nyt onkin Hall of Famer.

Jos kattoo tota kyseisen kevään kokoonpanoa nii olihan se ihan päätön. Poimittu jostain HFBoardsin syvyyksistä:

Shanahan - Fedorov - Yzerman
Robitaille - Larionov - Holmström
Devereaux - Datsjuk - Hull
Maltby - Draper - McCarty

Lidström - Olausson
Fischer - Chelios
Duchesne - Dandenault

Hasek
Legace

Sinänsähän pleijareiden peliaikoja kun katsoo, niin Maltby-Draper-McCarty pelasi toiseksi korkeimmat tasakenttäminuutit. Tuo oli periaatteessa kakkoskenttä. Robitaille - Larionov - Holmström jäi pienimmille minsoille ja oli ehkä se oikea nelonen. Runkosarjassa tämä peliajan suhde oli tasaisempi. Shanahan-Fedorov-Yzerman kärkikenttänä, ja muut kolme takana pelasi aika tasaisesti.

Minulle tämä on aina toiminut täydellisen jääkiekkojoukkueen mallina. Eli jossa on tuo kova kärkiketju ja sitten tällainen vastakkainpeluutuksen jarrukenttä, joka on oikeasti tehokas työssään nollaamaan vihuja. Ja sen lisäksi pari kovaa middle6 maalintekokenttää, tai mitenkä ne nyt sitten numeroidaankaan.

EDIT: Lisätään vielä yv-koostumuksia kun Henkka ehti jo av:ista kirjoittamaan. Ilmeisesti ne meni jotenkin näin:

Shanahan - Yzerman - Hull
Lidström - Fedorov

Robitaille - Larionov - Holmström
Chelios - Olausson/Duchesne

Noitakin pelattiin vähän ehkä jo näillä nykyaikaisilla kuvioilla, joissa ei ollut enää kahta pakkia viivassa.

1.YV
Shanahan maalin edustalla
Neliön keskellä Hull
Takakolmiona Yzerman - Lidström - Fedorov

Fedorov periaatteessa se toinen pakki, kun pakkina osasi pelata muutenkin ja Yzerman otti aloitukset.

Oli tästä ykkösestä monenlaista versiota käytössä, kuten esim ilman Hullia ja Holmström maskimiehenä. Shanahan neliön keskellä. Paras tietysti silloin kun otetaan maalivahti pois, molemmat Shanahan ja Holmström maalilla. Carolina-sarjasta löytyy esim tasoitusmaali tuolla porukalla.

Jännä juttu että toi jengi voitti jääkiekko-otteluita. Pelkästään maalinedustalla Holmström oli mörkö ja Hull, no, on ainaki yhen semikuuluisan maalinedusmaalin tehnyt jo ennen Wings-aikaa... Taitaa noista noin 11 yv-pelimiehestä kahdeksan olla hall of famessa :D

Pelasko muuten Ladislav Kohn tuossa jengissä juuri ollenkaan?

Kohn käväisi sen 4 ottelua. Eipä noista mitään muista sattuiko pelaamaan sellaisessa matsissa, jonka on ite katsonut. 5min sai niissä peliaikaa.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Jos hahmottelee tuota ens kauden rosteria, miten se voisi vääntyä erikoistilanteisiin, niin tämmöstä:

Alivoimasta aina helpompaa lähteä.

Copp oli joissain statseissa vuosi sitten koko NHL:n tehokkain AV-pelaaja. Hänen kuuluu erikoistua sinne.
Copp - X
Rinnalle Christian Fischer, joka on ainoa säännöllisesti AV:ta pelannut laituri näistä uusista hankinnoista ja täyttää lähtijöiden ruutua. JFresh-korteissa 98% alivoimapelaaja. Copp 95%, taso laski hieman viime vuoden 100% lukemasta, koska luonnollisesti Wingsin viime kauden Top-nelikko ei ollut NHL:n parhaimmistoa.

Copp - Fischer
Siinä 1.AV pari

Rasmussen näyttäisi myös olevan erikoistumassa alivoimalle.
Rasmussen - X

Compher pelasi paljon alivoimaa Coloradossa, siitä neljäs mies AV:lle ja Rasmussenin pariksi.
Copp - Fischer
Rasmussen - Compher

Dylan Larkin on aiemmin myös ollut paljon AV:llä, voisi olla tässä rotaatiossa lentävän 3 parin mies tai miten ne pelaajat nyt ikinä kiertääkään. Joka tapauksessa, nyt on aika ottaa tärkeimmät tähtipelaajat pois alivoimalta, koska NHL:n luonne tuntuu olevan semmoinen, että ammutaan paljon ja AV-pelaajt myös loukkaantuu paljon vetoja blokatessaan. Sinne kannattaa siis uhrata spesialistit. Ei ole varaa enää kahteen peräkkäiseen Bertuzzin rannevammaan, molemmat tapahtui kiekkoa blokatessan.

Kuudes alivoimapelaaja voisi olla Joe Veleno, mutta hän ei mahdu omassa visiossani avauskokoonpanoon. Jos nyt sitten käy niin, että joku ylivoimapelaaja (esim. Robby Fabbri), kaikkien yllätykseksi, loukkaantuu, niin puhtaista AV-pelaajista varmaankin Rasmussen siirtyisi ylivoimaan ja Veleno tulisi tuohon alivoimalle, jota jo viime kaudella vähän harjoitteli.

Elikkä:
Copp - Fischer
Rasmussen - Compher/Larkin
Larkin - (Veleno)

Ja ylivoima:

Viime kauden Top4 eniten YV-minuutteja saaneet Perron, Larkin, Raymond ja Seider ovat varmastikin taas isossa roolissa. Muttei tarvi olla Einstein että viidenneksi tuohon tulee DeBrincat. Yllätyksenä voisin kuitenkin veikata, että Gostisbehere ottaa 1.unitin haltuunsa ja Seider menee 2.porukkaan. Varmasti noita kokeillaan molemmin päin.

Maalinedusmies on vähän vaikea tuosta nimetä, kun sellaista spesialistia ei ole, mutta Perron on voittanut aina kiekkoja hyvin kulmassa ja hoituu ehkä tuo maskiäijän roolikin. Tämä on ihan oma arvaus, en tiedä mitä suunnittelevat.

DeBrincat omalle paikalleen vasemmalle ampumaan, Raymond jakaa oikealta ja Larkin neliön keskellä. Takakolmion luulisi olevan DeBrincat - Gostisbehere - Raymond, ja sitten Larkin ja Perron lähempänä maalia, vaihtavat positioita maskiin bumperiin ja neliön keskimieheen.

(maalinedusta/bumper) Perron/Larkin

DeBrincat - Larkin/Perron - Raymond

(viivalla) Gostisbehere

En myöskään yllättyisi, jos Raymond putoaa koko ykkösviisikosta ulos. Perron voi ihan hyvin olla tuo oikean kaistan playmaker ja maalille voidaan laittaa joku parempi maski, kuten Rasmussen. Ei Raymond niin elitti kuitenkaan tähän asti ole ollut ja Yzerman on aiemminkin kontrolloinut näitä sopimusarvoja pistämällä katkolla olevien lappujen miehet vähäpätöisimpiin rooleiin. Fanikunta toki toivoo Seideria ja Raymondia pelaamaan niin paljon kuin mahdollista, mutta kun Lalonde Yzermanin käskystä aloittaa tämän caphit-kontrollin, niin siinä vaiheessa valmentaja saa sitten vihat päälleen.

Toisessa yksikössä sitten:

(maalinedusta/bumper) Fabbri

Sprong - Compher - Berggren

(viivalla) Seider

Seiderin siirto tänne (tai voihan se olla Gostisbeherekin) ja Sprongin lisääminen tuo tulivoimaa tähänkin yksikköön. Berggren tuntuu jotenkin niin toimivalta Sprongin ruokkijalta. Harmi jos peliaika jää pieneksi, kuten yleensä 2.YV:llä tahtoo jäädä.

Copp tippuu YV:stä pois näillä näkymin kokonaan. Viime kaudella sinne mahtui, koska materiaalin taso ei riittänyt. Compher, Larkin, Copp ovat toki kaikki tuollaisia yleispelaajia, joita voi tarvittaessa kierrättää molemmissa erikoistilanteissa. Mutta pääroolit jakaisin uudesta joukkueesta näin.
 
Viimeksi muokattu:

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Voittomaaleilla videosta saadaan vähän lyhyempi.

51 voittoa runkosarjassa ja 16 playoffseissa.

Hyvää historiaa.

Set adrift on memory bliss...Melkoinen rosteri oli kasassa tuolloin. Keski-ikä oli varmaan jotain 50, Pavel Datsyukin painaessa sitä hieman alaspäin. Eihän tuollaisia kokoonpanoja enää kovan katon aikakaudella tulla näkemään.
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Tuosta 4 paskan kärkivarauksen putkesta Larkinin jälkeen, oikeastaan vain Dennis Cholowski on suuri bust, koska hän vaan pysyi paskana, eikä ollut mitään loukkeja rikkomassa miestä. Rasmussenista saadaan vielä kovan tason työhevonen, jonka kehityskaari pitikin olla pitkä. Svechnikov ja Zadina meni loukkaantumisiin.
Näin sitä on helppo perustella itselle punaisten lasien läpi. Päästään varaamaan kärkikympissä, ja tuloksena saadaan ~25 pisrettä kauteen tekevä työhevonen. Ja sitä pidetään ok:na.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös