Grand Rapids julkisti tänään uuden päävalmentajan, joka on 43-vuotias Dan Watson.
www.eliteprospects.com
Siinä tehdään nyt sitten sitä oikeanlaista pohjois-amerikkalaista valmentajapolkua.
ECHL:ssä uransa lopetettuaan välivuosi ja vuoden päästä saman kaupungin seuraan apuvalmentajaksi. En tiedä onko mitään "Liiton kurssia" edes käyty. Yliopistossa ei olla ainakaan opiskeltu.
7 vuotta apuvalmentamista, jonka jälkeen nousu päävalmentajaksi, kun seuran silloinen päävalmentaja, Derek Lalonde, siirtyi AHL:ään. Ensimmäisellä 2016-17 päävalmentajakaudellaan mies palkittiin ECHL:n parhaaksi valmentajaksi. Korona-kaudella, kun koko sarjaa ei pelattu, Watson toimi Toledon Director of Hockey operations -nimikkeellä.
7 vuotta siis ECHL-apuvalmentamista ja 7 vuotta (6 kautta) ECHL-päävalmentamista. Sen jälkeen aukeaa ovi AHL:ään. On se pitkäjänteistä puurtamista.
Se mikä tässä miehessä viehättää, on kovat tulokset vuodesta toiseen. Pisteprosentti huippuluokkaa jokaisella päävalmentajakaudella ECHL:ssä, jossa pelaajavaihtuvuus on suuri. Huonoimmillaan .669, aina saanut jengin voittamaan, oli pelaajat ketä tahansa. Ei koskaan voittanut ECHL-mestaruutta, kahdesti oli häviämässä finaaleissa.
Mutta Grand Rapids on nyt vaihteeksi saanut todennäköisesti erittäin hyvän päävalmentajan, umpisurkean Ben Simonin tilalle. Todd Nelsonin lähdettyä Dallasiin, Simonin 4-vuotinen periodi oli täyttä alasajoa ja puhdas katastrofi. Eiköhän nyt tuonne saada taas menoa ja meininkiä. Voittava organisaatio, joka Grand Rapids on perinteisesti Red Wingsin alaisuudessa ollut.
![www.eliteprospects.com](https://files.eliteprospects.com/layout/staff/f09783b1256898e992b3f98bcaa2a7a3.jpg)
Dan Watson at eliteprospects.com
Eliteprospects.com staff profile of Dan Watson, 1979-10-05 Glencoe, ON, CAN Canada.
![www.eliteprospects.com](https://static.eliteprospects.com/images/favicon/favicon-196x196.png)