Laitetaanpas sitten yleisemmin Detroitin menosta.
Näkisin syyksi tämän kauden menestykselle paitsi terveyden myös pelitavan, missä Babcockin lahjakkuus tulee esiin. Silloin kun peli toimii, vastustajan on hyvin vaikea päästä kiekon kanssa alueelle. Pakit aloittavat karvauksen jo keskikalueella eikä omaan päähän pääse suoraan. Todella rohkeasti uskaltavat käydä kiinni vastustajaan ennen omaa sinistä. Monen huonomman joukkueen puolustamista katsellessa huomaa kuinka pakit luovuttavat suosiolla keskialueen vastustajalle ja valuvat omiin. Detroitin puolustus ei toimisi jos hyökkääjät palaisivat selkä suorina omaan päähän. Rohkea karvaus vaatii aktiivisuutta hyökkääjiltä, ja sitä on saatu. Hyökkääjät antavat painetta takaa jolloin pakeilla on helppo työ poimia kiekko vastustajalta. Tässä joukkueessa ei vapaamatkustajia katsella (pl. Franzen). Tuntuu että Detroitin oma hyökkääminen näyttää helpommalta kuin vastustajan. Kiekko saadaan ylös monella tavalla, jättösyöttöä, nopeita muutaman syötön ketjuja, kovalla vauhdilla jalalla... Vastustajan keskialueen prässi ei tunnu monesti purevan niin vahvasti kuin Detroitin. Tässäkin vahvan poikkeuksen tekee Franzen, jolla on tapana kiekon kanssa noustessaan vain puskea päin ensimmäistä pakkia ilman yritystäkään katsella syöttöpaikkaa tai harhauttaa tätä pakkia.
Pelin sisään tulee kyllä huonojakin hetkiä. Tästä hyvä esimerkki nähtiin eilen Rangersin tehtyä toisen maalin. Pelaaminen loppui kun seinään, vaikka hallinta oli ollut ekassa aika täydellistä. Periaatteessa ei edes yritetty pelata, vaan katsottiin kuinka kaveri pelaa. Rangers meni kiekon kanssa ja Detroit seurasi askelen perässä. Rangers voittikin sitten laukaukset tuossa erässä vaikka Nashin maali oli vasta heidän neljäs vetonsa. Babcock sai, kuten mainittua, herätettyä joukkueen ketjumuutoksella ja taas nähtiin hieno nousu.
Ei ole montaa kertaa kun Detroit on hävinnyt tällä kaudella yrittäessään voittaa. Höntsäpelit Buffaloita vastaan ovat sitten oma lukunsa.
Tässä omaa tekstiäni Babcockin viimeiseltä kaudelta. Minä olen suuri Babcockin fani enkä olisi halunnut hänen lähtevän. Pakko myöntää että pari kyyneltä vierähti katsoessani tiedotustilaisuutta, jossa Babcock ilmoitti siirtyvänsä Torontoon.
Blashillin ensimmäinen kausi oli pelillisesti katastrofi, kun vertasi aiempaan. Ei ole paljoa tullut mieleen näiden kahden kauden aikana ylistää Detroitin pelitapaa. Tavoitteena on mennä mahdollisimman nopeasti ylös, jos ei muuten niin dumppaamalla. Viisikko ei ole koossa/yhtenäinen ja vaihtoehtoja on kovin vähän. Pelaajat ovat usein pulassa. Viime kaudella vain Datsyukilla ja Zetalla oli vapaat kädet toteuttaa itseään keskialueen ylityksessä. Zeta ei ollut kunnossa syksyn jälkeen ja hyytyi niin pahasti, että oli itse pahin dumppaaja. Tällä kaudella Zeta on ollut se pelin rytmittäjä, muut pelaavat dump'n'chasea. Zeta on kunnossa, joten peli sujuu. Larkin ja AA pystyvät nyt samassa ketjussa ollessaan toteuttamaan Blashillin AHL-vauhtikiekkoa, pääsemään niihin päätykiekkoihin ja rakentamaan siitä sitten hyökkäystä. Muuten hyökkäyksen rakentelu onkin sitten onnetonta.
Viime kaudella oikeasti ainut syy mikä nosti Detroitin pudotuspeleihin, oli Mrazekin ylimaallinen veskaripeli. Detroit ryösti talvella pisteitä käsittämättömän ponnettomilla otteilla. Keväällä Mrazek hyytyi, mutta juuri ja juuri ROW:n turvin raahauduttiin viivan paremmalle puolelle, tasapisteissä Bostonin kanssa joka jäi nuolemaan näppejään. Jokaisen pelaajan taso tippui edelliskaudesta, poislukien tulokas Larkinin. Olin kesällä sitä mieltä, että Blashill pitäisi ulostaa. Yleinen konsensus oli, että ensimmäinen kausi on aina vaikea, annetaan uusi mahdollisuus, nyt Blashill tuntee joukkueen jne. Ajattelin että siinäkin on oma pointtinsa, katsotaan nyt vielä. Odotukseni olivat, että jos kaikki ottavat kehitysaskelia ja Mrazek jatkaa hyvällä tasolla, on Detroit pudotuspelijoukkue.
Tällä kaudella Mrazek on jatkanut surkeasti. Coreaulla ei pitäisi olla mitään tekemistä NHL:ssä, vaikka muutaman hyvänkin pelin on pelannut. Howard on ollut todella hyvä, mutta oli loukkaantuneena kuukausikaupalla. Maalivahtipelin ongelmien ja puolustuksen surkeuden johdosta sarjataulukossa on tapahtunut sukellus viime kauteen. Eniten huolettaa DeKeyser, joka oli Babcockin aikana erittäin varma ja lupaava pakki, joka oli jopa ehdolla jenkkien olympiajoukkueeseen. Blashill on tehnyt hänestä virhemasiinan. DeKeyser toki pelaa ykköspakin roolissa mikä on hänelle liikaa, mutta isoin ongelma on pelitapa joka ei kyllä tue pakkeja yhtään. Hyökkääjätkään eivät ole kehittyneet, jos ei lasketa Zetaa joka pelaa renessanssikauttaan. Athanasiou pelaa samalla tasolla kuin viime kaudella. Mantha oli joukkueeseen noustessaan yksi sarjan säihkyvimpiä tulokkaita ja kirjoitin ketjuun vertauksen Laineeseen. Tuossa vaiheessa kautta Mantha oli Detroitin paras hyökkääjä Vanekin kanssa. Blashillin kanssa tuntuu usein käyvän niin, että uudet kaverit ovat alkuun hyviä, mutta paska systeemi tuhoaa heidät, kun he pääsevät siihen sisään. No, Blashill on onnistunut tuhoamaan joukkueen tärkeimmän lupauksen itseluottamuksen penkityksillä ja koirakopilla, ilman näkyvää syytä.
Tomas Jurco antoi erittäin mielenkiintoisia kommentteja siirryttyään Chicagoon:
"The biggest difference is that here we're told to make plays instead of just making safe plays and chipping it in and playing safely," Jurco said. "Here you actually should create something if you want to stick in this lineup because there's so many creative players."
"I try to play it safe and it doesn't work here. You obviously can't be risking it at certain times of the game or situation, but most of the time you should try to create something, hold onto pucks and don't just chip it in and go for it."
Lainattu Winging it in Motownista:
Tomas Jurco comments on ‘boredom’ and ‘bad habits’ with the Detroit Red Wings - Winging It In Motown
Tuossa se tulee suoraan sanottuna. Blashill on ohjeistanut pelaajia pelaamaan turvallisesti ja dumppaamaan kiekkoa. Mitä voi sanoa tuloksesta? Surkein kausi vuosikymmeniin. Samalla Blashill voi sanoa raiskanneensa Detroitin kiekollisen, eurooppalaistyylisen identiteetin, jota rakennettiin vuosikausia ja joka toi mestaruuksia. Tuota samaa pelityyliä Chicago Blackhawks on tavoitellut ja kehittänyt menestyksekkäästi tällä vuosikymmenellä. Chicago on uusi Detroit.
Tulee myös mieleen eräs peli muutaman viikon takaa. Katsoin sen vastustajan feedillä ja siellä kommentaattori sanoi, että Detroitin kanssa on oltava tarkkana, koska se on tunnettu nopeasta vauhtilätkästään. Tunsin vihaa ja surua. Detroit oli vielä pari vuotta sitten tunnettu äärikiekollisesta taitolätkästään, nyt se on aivotonta koohottamista. Babcockin aikana Detroit oli aina kiekonhallintatilastojen kärkipäässä, nyt se on perällä.
Blashill ulos kauden jälkeen. Se on ainut oikea ratkaisu. Pallopää on tehnyt jo tarpeeksi tuhoa ja sylkenyt seuran identiteetin päälle.
