Minusta alkaa pikkuhiljaa tuntua siltä, että se suurin ongelma on penkin takana. Tältä porukalta puuttuu se oikeanlainen johtaja, joka tästä joukkueesta repii kaiken irti. Se johtaja poistui joukkueesta 2 vuotta sitten.
Dave Lewis ei tee mitään otteluiden aikana, seisoo vaan paikallaan pelokkaan nuken näköisenä. Tästä saa sen kuvan että kaikki on mukamas täysin valmiina, jokainen tietää mitä pitää tehdä ja täydellinen systeemi tuo ennenpitkää ratkaisun. Mutta eipäs se menekään aina niin. Kun valmentaja ei elä hommassa mukana, niin ei siellä elä pelaajatkaan. Vastuuta aletaan siirrellä ja itseä ei laiteta sata lasissa likoon. On mukavoiduttu liikaa.
Kun Scotty Bowman johti joukkoa, hän psyykkasi tuomareita, psyykkasi pelaajiaan, mukautui muuttuvaan tilanteeseen, teki mitä tahansa joukkueen eteen, pisti kenet tahansa vilttiin jos peliesitykset ei miellyttänneet, haki muutosta aina jos jokin ei toiminut. Bowman sai adrenaliinin virtaamaan joka jätkässä, tavalla tai toisella, tuossa ihmismielen psykologisessa peukaloimisessa Scotty oli täysin vertaansa vailla. Tämä puuttuu Lewisilta täysin ja mies vielä kärsii tästä suuresta kontrastista Bowmaniin verrattuna, kun runko on pystynyt entisenä.
Ihailin parjaamani Tony Granaton touhua ensimmäisessä Avsin pudotuspelissä, mies oli todella itsevarman oloinen ja käskytti pelaajia aktiivisesti. Ja mies oli kaikenlisäksi lopettanut sen ketjujen kanssa lottoamisen. Tulos oli kentällä samannäköistä, Dallas jäi täysin jalkoihin.
Lewis oli pelaajien valinta apumiehen paikalta päävalmentajaksi, hän kun on niin mukava tyyppi. Ei jestas minkä virheen menivät tekemään. Kertokaa minulle sellainen Mr. Niceguy joka on voittanut jotakin? Bowman itse suositteli vetäytyessään Barry Smithiä valmentajaksi. Smith veti Bowmanin apumiehenä hyökkääjien peluutuksen ja Lewis vanhana NHL-puolustajana pakit. Bowmanin lopetettua roolit ovat olleet päinvastoin, miksihän ihmeessä? Lewis on hyvä pelaajaystävällinen apuvalmentaja, joka tarvitaan jokaisessa joukkueessa, mutta koko pakan johtajaksi hänestä ei yksinkertaisesti ole. Siihen tarvitaan itsevarma mulkku, jos nyt näin hienovaraisesti voi sanoa.
Hyvää tulosta on tehty runkosarjapeleissä, mutta tosipaikan tullen ei, varsinkin kun vastassa on etukäteen helppo vastustaja. Selkeää ylimielisyyttä on siis havaittavissa, kaikki ajattelevat että kyllä tää tästä keep going keep going, mutta se hiki, veri ja kyyneleet jää vuodattamatta. Hommat tehdään puolivaloilla, lauotaan kaukaa tai huonosta paikasta ja ollaan muka tekevinään oikein. Nyt tuo joukkue on ihan valmentajansa näköinen, niin saatanan hampaaton. Miehet eivät aja maalille, vain muutama porukasta viitsii taklata. Kuvaavinta on ehkä se että Robert Lang on ollut Wingsin paras pelaaja näissä pudotuspeleissä, kaveri, joka tuli organisaation ulkopuolelta ja jota asenteensa puolesta pidettiin suurimpana kysymysmerkkinä pudotuspelien suhteen. Missä ovat muut avainmiehet?
Kuri puuttuu näillä näkymin joukkueesta täysin, ilman sitä ei mistään tule ikinä mitään. Nyt se on alkanut näkymään noina päreenpolttamisjäähyinä. Vaikka Detroitissa on kuinka kokenutta leadershippiä, niin mopo alkaa karata käsistä, kun sitä kuria ei löydy valmennustasolta. Lisäksi pelaajilta löytyy haastattelussa aina valmiit selitykset mikä meni pieleen. Eihän tämä voi johtua mistään muusta kuin että vika on pelaajien korvien välissä. Kaikki tiedettiin mitä piti tehdä, mutta ei tehty niin, voi tsiisus. Valmentajan päätehtävä on saada korvien väli kuntoon. Ei Colorado Avalanchen kohtaaminen voi olla ainoa tekijä tässä maailmassa joka Red Wings -nipun sytyttää tappelemaan 110% raivolla. Se tahto on siellä, mutta nykyinen valmennusjengi ei saa kaivettua sitä näitä ns. helppoja vastuksia vastaan esiin. Liikaa sormuksia? Ehkä sitäkin, mutta pääsyy on liian munaton päävalmentaja.
Pelko on paras motivaatio. Näin se Jortikan Hannu joskus sanoi ja kyllä se vaan tehoaa edelleen niin työelämässä, sodassa kuin kiekkokaukalossakin. Lewisin voisi korvata jatkossa vaikkapa ilkeänaamaisella variksenpelättimellä, pelkät Hitler-viikset kun ei näytä riittävän.