Denis Shvidki Kärppiin

  • 39 244
  • 85
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tosiaan odotuksissa oli ehkäpä hivenen kovempi nimi, mutta tuo kuukauden koejakso pelastaa onneksi jos ei tehoja synny. On kuitenkin tehnyt NHL:ssä ja AHL:ssä kohtuulliset pisteet, tosin siitä on jo vuosia aikaa.
Ei se tuo try-outkaan kaikkea estä. Voihan kaveri tehdä ns. Niinimäet, eli tekee try-out jaksolla pari maalia ja muutaman syöttöpisteen ja saa sopimuksen, jonka jälkeen voikin laittaa höntsävaihteen päälle. Jesseltähän tällainen kuvio on nähty useammankin kerran miehen uralla.
 

JPL

Jäsen
Shvidki yritti alkukauden saada sopimusta KHL:ään mutta yksikään seura ei tarjonnut sopimusta.

Shvidki on hieman samantapainen hankinta kuin Saipan Dimitri Nabokov viime vuonna, tosin Shvidki on jonkin verran Nabokovia nuorempi. Molemmat tulivat Suomeen ja SM-liigaan hakemaan uutta nostetta uralleen. Shvidki voi onnistuakin Kärpissä, sillä Shvidki on parempi pelaaja kuin mitä Saipassa kohtuullisesti onnistunut Nabokov oli viime vuonna.

Osaatko Jags kertoa miehen pelityylistä mitään? Nopeus / kädet / rooli aikaisemmissa joukkueissa / puolustuspelaaminen etc.?
 
Suosikkijoukkue
Semo tutti parrucchieri.
No, toisaalta ei varmaan kannata lyödä myöskään liikaa paineita pelaajan niskaan heti alkuunsa...

Täytyy muistaa, että Denis on ylivoimaisesti paras näistä never-heard-pelaajista, joista kukaan ei ole kuullut. Mies on monipuolinen ja laaja.

In Hilli we trust :)
 

Raksila

Jäsen
Suosikkijoukkue
Junnujoukkueet
En ihan vielä lähetä onnitteluja Hillille. Tämäköhän tulee olemaan Hillin scouttauslija: halpoja (?) ja hyviä hankintoja itämailta? No, annetaan toki Svidkille näytönmahdollisuus.
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree!
Jos tosiaan on parempi kuin Dmitri Nabokov (SaiPa 08-09, 7+25=32, 0.55p/ott) niin varmaan silloin ihan ok hankinta.

EDIT. Pelkkien pisteiden valossa siis tarkottaisi jotain 0.7+ p/ott.
 
Viimeksi muokattu:

Kaukovainio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Tervetuloa Oulun Kärppiin! Toivottavasti kaikki loksahtaa heti paikoillee ja pelit alkaa sujumaa!
 

fewe0

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Senators
Pahimmassa tapauksessa hankittiin taas yksi monipuolinen ja laajuutta kokoonpanoon antava jamppa. Pelaaja ei tuo yksilötaidolla joukkueeseen mitään, mitä täällä ei jo olisi. Anderssonia tai Corsoa hänestä ei taida saada tekemälläkään ja ekoissa peleissä tilastoissa 0+4 ja 12min jäähyjä?

Tässä vaiheessa olisi kannattanut antaa Pekkalalle, Keräselle ja Donskoille vapauksia, eikä hankkia samankaltaisia pelaajia heille viemään peliaikaa.

Sitä isoa hankintaa odotellessa. Tervetuloa nyt kuitenkin Denis Ouluun!
 

fewe0

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Senators
Ei taideta enää hankkia ketään, nytkin alkaa olla jo ruuhkaa kokoonpanossa ellei sitten aleta myyntipuuhiin.

Jokainen kuitenkin tietää, ettei tällä rosterilla mennä playoffseihin, tietäähän?
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Pitääkö muuten palata Skvortsovin ja Karpovin aikaan, kun edellisen kerran ex-Neuvostoliitosta on tullut Kärppiin todellinen vahvistus? No toki Tsvetkov ja Tribuncovs olivat molemmat ok-pakkeja, mutta paremmin ovat mieleenjääneet Davidov, Efimov ja Romanov. No, katsotaan tämä kortti sitten rauhassa kun kerran tällaista tarjoillaan.
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree!
Jokainen kuitenkin tietää, ettei tällä rosterilla mennä playoffseihin, tietäähän?

Nyt olisi kuitenkin pitänyt tulla se iso sainaus jos on tullakseen. Nykyisillä kuristetuilla rostereilla ei ole mitään järkeä hankkia ns. täyteukkoja. No, katellaan mitä tästä nyt tulee. Ehkäpä liigan taso on sen verran laskenut että mopolla pääsee taas lujempaa. Ja ties vaikka saatiinkin satapiikki, mistä näistä tietää :)
 

Muhkea

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, NHL:n suomalaiset
Pitääkö muuten palata Skvortsovin ja Karpovin aikaan, kun edellisen kerran ex-Neuvostoliitosta on tullut Kärppiin todellinen vahvistus?

Miten olisi Andrei Potaichuk? Yksi värikkäimmistä kynistä mitä Kärpissä on pelannut. Teki vielä kelpo tehotkin, kolmella liigakaudellaan 45, 36, 34 pistettä.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jokainen kuitenkin tietää, ettei tällä rosterilla mennä playoffseihin, tietäähän?
Miksi ei mentäisi? Mikäli Shvidki osoittautuu hyväksi maalisepoksi, meillä on kolme laituria joilta voi realistisesti odottaa yli 20 maalin kautta (Rosa, Kuusela, Shvidki), sekä kaksi 15 maalin miestä (Koskenkorva, Viitakoski) ja lukuisia kavereita joilta voi odottaa 5-10 maalia. Sen lisäksi meillä on (kaikkien pysyessä terveenä) kaksi ykkös-kakkoskentän sentteriä (Piku, Peksi), hyvä kolmosen yleismies (Viinanen) ja kaksi sentteriä jotka voi periaatteessa pelata missä kentässä vaan (Karppinen, Keränen).

Jos tuota rosteria vertaa muihin liigajengeihin, nimilista on ehdottomasti kärkipäätä.

Kärppien ongelmat ovat tällä hetkellä puolustuspäässä. Ei niinkään rosterissa, vaan pelaamisessa itsessään. Alivoima on luokatonta, Tarkki näyttää taantuneen edelliskausista, eikä 5-5 pelaaminenkaan puolustussuuntaan kovin vakuuta. Alakerta kuntoon pelillisesti niin Kärpät on jälleen kultataistelussa mukana.
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Miten olisi Andrei Potaichuk? Yksi värikkäimmistä kynistä mitä Kärpissä on pelannut. Teki vielä kelpo tehotkin, kolmella liigakaudellaan 45, 36, 34 pistettä.

Heh, muisti voi olla aikamoisen valikoiva näin perjantaisin. Sanoisin että ihan kelpo ehdotus...
 

Päätykiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki vakavasti otettavat organisaatiot.
Jaaha. Vai tämmöinen kaveri sitten tuli Kärppiin. Toivottavasti on nimenomaan vahvistus. Enkä kyllä usko edes, että on tuotu joukkueeseen vain tuonne joukon jatkoksi. No kuukauden try-out aluksi, niin eiköhän siinä ehdi nähdä jotenkin, miten pääsee joukkueeseen sisään ja miten sopii Kärppien pelityyliin. Toivottavasti vahvistaa joukkuetta.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät & NHL
Mielenkiinnolla tulen kyllä seuraamaan miten onnistuu Denis "the menice" Shvidki. Toivottavasti tässä olis se paljon kaivattu kakkosen laituri.

Pienet vertailut tähän.

Pavel Rosa, kausi 08-09, 35 peliä ja 16 pistettä.
Denis Shvidki, kausi 07-08, 35 peliä ja 16 pistettä.

Eli tuon perusteella tulee kova jätkä :)

Harmi vaan että siinä missä Rosa on takonut Venäjällä ihan lähiaikoina 40 pistettä, niin Denis on jäänyt parhaimmillaankin 18 pisteeseen. Tosin toissakaudella olisi tosiaan saattanut tulla se 30 pojoa, jos olisi koko kauden pelannut.

Varovainen peukku täältä.
 

Dvozak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tein tällä Shvidkillä aikamoiset tehot aikoinaan änäri 2004-pelissä. Saas nähdä treidataanko mies yhtä tylysti Kärpistä pois jos ei tee päälle 30 maalia/kausi.

Helvetin kova värväys oltava siis.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minkä takia Shvidkistä puhutaan mediassa venäläisenä? Onko hän Ukrainan lisäksi siis Venäjän kansalainen?

Oletan, että kaveri saa pelata todella hyvin koeajalla, jos hän aikoo napata Kärpistä loppukauden sopimuksen. Toisin kuin esimerkiksi Rosa, Shvidki ei ole EU-pelaaja.
 

Jotasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Minkä takia Shvidkistä puhutaan mediassa venäläisenä? Onko hän Ukrainan lisäksi siis Venäjän kansalainen?

Oletan, että kaveri saa pelata todella hyvin koeajalla, jos hän aikoo napata Kärpistä loppukauden sopimuksen. Toisin kuin esimerkiksi Rosa, Shvidki ei ole EU-pelaaja.

Ilmeisesti vain syntynyt Ukrainan alueella. Maajoukkueessa ollut Venäjän mies. Pelannut ainakin kahdet nuorten MM-kisat.

Kärppien kotisivuilla ihan mielenkiintoinen juttu Shvidkistä.
Denis Shvidki kirjoitti:
Tähän asti kaikki on mennyt hyvin ja kaikki ovat olleet ystävällisiä minulle. Tiedän vain Pavel Rosan entuudestaan tästä joukkueesta, joten totutteluun menee varmasti vähän aikaa. Olen pitänyt itseni kunnossa harjoittelemalla yksi tai kaksi kertaa päivässä
--
Koejakso on vain merkintä paperilla, olen tullut tänne pelatakseni loppukauden täällä ja auttaakseni joukkuetta ylöspäin
 

Dustwallow

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Skellefteå AIK, PoPa und Red Wings
Vaikuttaa fiksulta kaverilta. Itselle tuli sama juttu ensimmäisenä Shvidkistä mieleen minkä kaveri itsekin ottaa tuossa esille, eli kaverin skillsetti sopii todennäköisesti paremmin tällaiseen SM-liigassakin pelattavaan P-Amerikkalais-tyyppisen hieman fyysisempään "kiekko päätyyn ja perään" -pelityyliin, kuin venäläisen koulukunnan kiekkoiluun. Oletusarvoisesti takonee pisteitä kutakuinkin samaan tahtiin kuin AHL:ssäkin aikoinaan; vajaa 50 matsia ja pisteitä sen ~35.
 

Jukebox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tässä on tullut oltua muiden valittelun keskellä aika optimisti kauden mittaan, joten ehkäpä nyt usklataa ilmaista negatiivisempiakin ajatuksia. Eli en oikein ymmärrä, meneekö meillä niin huonosti että näinkin epävarmoja kortteja pitää katsoa. En toki pidä lainkaan mahdottomana että onnistuisi mutta onhan se nyt eri asia hankkia takuuvarmoja Kellereitä ja Kariyoita kuin näitä arpakavereita joista jotkut onnistuu ja jotkut ei. Jotkut pelaa tryoutin hyvin ja tärkeimmät pelit surkeasti. Lienee kuitenkin selvää että jos tämäntasoinen kaveri hankitaan ykkösen tai kakkosen laitaan on se merkki siitä että joukkueen kasaamisessa on epäonnistuttu enemmän tai vähemmän, eli tosi kumma juttu ettei pelimerkkejä riitä parempaan vaikka apuna on veroraja ja Aaltosesta saadut korvaukset+palkansäästö. No jospa siellä ois sitten satsattu rahoja kovaan pakkiin. Voihan se olla niinkin että Hillillä on niin palava halu näyttää utj:n kykynsä että hän haluaa nimenomaan tehdä löytöjä eikä satsata varmoihin tapauksiin, toivon kuitenkin ettei näin olisi. No näillä mennään, toivotaan parasta ja pelätään pahinta.
 

arska89

Jäsen
Suosikkijoukkue
MansePP
Jumalauta, nyt lähti Hillin paita tilaukseen, messias on saapunut. Kaveri tuo hyökkäyskalustoomme laajuutta ja monipuolisuutta.

Wait a minute, didn´t see that one coming. Hilli voisi kehittää uutta jargonia jo pikkuhiljaa :D

Jaa-a. On aika paljon sanottu, että Hill olisi peräti voideltu (messiaan merkitys). No, ilmeisesti pidät häntä melkoisen hyvänä ja melkoisen tärkeänä tyyppinä...
 

arska89

Jäsen
Suosikkijoukkue
MansePP
Mutta tosiaan, olen kuullut jotakin Shvidkistä jo vuosia sitten ja luulen, että jos se sopeutuu Kärppiin, niin se voisi hyvin piristää joukkuetta. Ei voi muuta kuin nostaa pohjoisen joukkueelle hattua, kun vuodesta toiseen saatte hyviä vahvistuksia. Harmi, ettei Tampereella ihan yhtä hyviä vahvistuksia ole viimeaikoina näkynyt... No paitsi Genoway, tai Hardt... mutta silti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös