Mainos

Dejavú

  • 3 410
  • 23

hörkkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
En nyt puhu Blegin konttaamisesta, tai siitä, että Ässät ei taaskaan pääse pleijareihin. Asia tuli mieleeni viime perjantaina, kun kostean illanvieton aikana koin minulle melko harvinaisen dejavú-ilmiön. Siis olen aivan varma, että kaverini (jota en edes kovin usein näe) olisi toistanut eleitään ja puheitaan jo toista kertaa. Olisin melkeinpä voinut puhua hänen mukanaan sanat jotka hän sanoi. Aika, paikka, tunnelma, ja lauseet olivat täysin tuttuja, vaikka en koskaan ennen ollut edes käynyt tuossa paikassa. Olo oli aika outo.

Matrixissahan dejavú on selitetty virheenä järjestelmässä. Mitä se sitten on oikeassa ihmiselämässä? Vain hassu yhteensattuma esim. samankaltaiseen uneen tms? Minulle dejavuita tulee noin kerran-pari vuodessa, ja joka kerta dejavun huomattuani olen aina yhtä ymmälläni. Aivan kuin olisin kokenut sen joskus aikaisemminkin.

En muista onko aiheesta tehty mitään tutkimuksia. Onko tätä siis selitetty tieteellisillä metodeilla? Millaisia dejavü-ilmiötä itse olet kokenut, ja mitä luulet niiden olevan?
 

miss

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
Itse olen kokenut ainakin satoja kertoja Dejavún. Ihan ala-asteikäisestä saakka olen niitä kokenut. Itselläni tulee silloin aina olo, että tämän olen joskus nähnyt ennenkin.

Täältä löytyy keskustelua aiheesta http://www.pakkotoisto.com/vbulletin/showthread.php?t=22368

Sivuilla todettiin, että "vasen tai oikea aivolohko saa sähkösignaalin hieman ennen toista lohkoa, jolloin tämä ensiksi viestin saanut ilmoittaa, että "hei, täähän on tuttu juttu" " Eli siis tällöin ihminen tajuaa vasta jälkeenpäin kun jotain on tapahtunut, että hei tän mä olen kokenut jo aikasemmin.

Itse olen luultavasti kokenut samanlaisia tilanteita, mutta olen myös nähnyt unta tapahtuvasta tilanteesta.

Nämä taitavat olla sitten ennemminkin enneunia. Tiedän heti kun jokin tapahtuma alkaa, että miten se menee ja mitä tapahtuu. Muistan juuri ala-aste ajoilta tapauksen kun näin unta jossa ystäväni hajotti korvalappustereoni.

Herättyäni muistin uneni ja mietin, että ei noin voi tapahtua. Vuoden kuluttua se sitten tapahtui ja kun Dejavú alkoi tiesin heti mitä tulee tapahtumaan ja miten.

Toivottavasti joku pystyisi valottamaan lisää asiasta, sillä aihe kiinnostaa myös itseäni.
 
Viimeksi muokattu:

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Eikös asian ole tutkittu liittyvän myös ihmisiin joilla on mahdollisesta taipumusta epilepsiaan? Aina silloin tällöin tulee outo olo ja kokee kuulevansa asioita jotka on jo kokenut. Se että usein toistan selvittyäni humalasta samoja juttuja johtuu kyllä pelkästään siitä että juon liikaa.

Itse olen aivojani käynyt myös muistakin syistä tutkituttamassa, mitään ei kyllä löytynyt...bwhahaha.

Lisäksi myös alkuviikosta kokee usein sen vanhan tutun "en juo koskaan enää" kunnes keskiviikkona jo suu napsaa.

Kippis! Voitin muuten viisi miljoonaa euroa lauantaina Lotosta.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
"Tää on mun dejavú" lauloi aikoinaan poikabändi nimeltään XL5. Tälläisiä dejavú-ilmiöitä olen itse kohdannut monesti. Tuntuu kuin tilanne olisi sellainen, että osaan sanoa, mitä toinen seuraavaksi tekee, mitä taustalla tapahtuu tai mitä suustani pääsee ulos. Mystinen asia, joka ei ollut läsnä pariin vuoteen muutama vuosi sitten, mutta on tekemässä paluuta. Nuorempana koin kyseisiä olotiloja useammin, ja nyt alkaa tuntua taas samalta. No, sehän onkin se dejavú.
 

Poison

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Juu, dejavú-ilmiöt ovat minullekin erittäin tuttuja. Joskus ala-asteella aloin niitä kokea, ja sen jälkeen kokemusten lukumäärä on vain kasvanut kasvamistaan. Eräässä vaiheessa sain dejavú-fiiliksiä hyvinkin useasti, sitten ne lähes katosivat pitkäksi aikaa, mutta nykyisin niitä tulee aina välillä. Ei nyt välttämättä kerran kuukaudessa, mutta kerran parissa, kolmessa kuukaudessa on jo melko todennäköistä. Paljon tuo tosin vaihtelee, tuntuu, että joskus tulee pienen ajan sisään monta kokemusta, kunnes taas on pidempi tauko.

Dejavu-kokemuksia on leimannut aina välillä tunne siitä, että todellakin tiedän, mitä tapahtuu noin sekunnin murto-osaa ennen kuin asia sitten oikeastikin tapahtuu. Esimerkiksi uimarannalta on olemassa tuollainen kokemus, kerran nimittäin seurasin leikkiviä lapsia, ja jotenkin vain tiesin, että eräs poika nousee ylös ja, no niin, nyt se heittää hiekkaa.

Sitä en ole tutkinut, mistä nämä kokemukset johtuvat, mutta maallikkona ja pienellä neuropsykologian tietämyksella ajatellen tuntuu tuo nimimerkki miss:n viestissä oleva teoria hyvinkin mahdolliselta. Pitäisi kenties tutkia aihetta hieman lisääkin, loppujen lopuksi kun olisi kuitenkin ihan mielenkiintoista tietää, että mitä sähkö- ja hermoimpulssihäiriöitä aivoissa tapahtuu, kun näitä, joskus hurjiakin, kokemuksia syntyy.
 

Carlos

Jäsen
Viestin lähetti miss
Itse olen luultavasti kokenut samanlaisia tilanteita, mutta olen myös nähnyt unta tapahtuvasta tilanteesta.

Nämä taitavat olla sitten ennemminkin enneunia. Tiedän heti kun jokin tapahtuma alkaa, että miten se menee ja mitä tapahtuu. Muistan juuri ala-aste ajoilta tapauksen kun näin unta jossa ystäväni hajotti korvalappustereoni.

Herättyäni muistin uneni ja mietin, että ei noin voi tapahtua. Vuoden kuluttua se sitten tapahtui ja kun Dejavú alkoi tiesin heti mitä tulee tapahtumaan ja miten.

Meikäläisellä on samanlaisia kokemuksia, ei kovin montaa mutta muutama. Näen unen, muistan sen hyvin jälkikäteen, ja sitten kun lopulta joskus parin vuoden päästä kävelen paikkaan jossa uni tapahtui, tiedän mitä tulee tapahtumaan. En ole ikinä ennen käynyt edes ko paikan lähellä, mutta niin vaan vieras paikka, vieraat ihmiset ja tulevat tapahtumat ovat tuttuja. Tätä ei voi selittää millään aivojen eriaikaisilla sähköimpulsseilla, jos kerran unen on nähnyt ja muistaa nähneensä sen jo kuukausia / vuosia aikaisemmin. Pistää ihan miettimään.
 

Panzerfaust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Endlösung...für alle Probleme
Ärsyttävintä skidinä deja-vussa oli yrittää pitää niistä väkisin kiinni: Tää on se sama hetki...seuraavaks se sanoo noin..kohta mä muistan missä viimeks kävi näin...[---]...voi vittu!


Niin ja Deja-Vu ei ole keskinkertainen maidenbiisi, vaan hyvä sellainen.
 

Borgie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Viestin lähetti Panzerfaust
Niin ja Deja-Vu ei ole keskinkertainen maidenbiisi, vaan hyvä sellainen.

Naulan kantaan!

Nuorempana tuli näitä fiiliksiä useammin, mutta nykyään ovat harvinaista herkkua. hauskinta on, kun joskus tulee sellainen tupla tai tripla deja-vu tunne, eli ensin ajattelee että tää on tapahtunut ennenkin ja heti perään, että tämäkin on tapahtunut ennenkin, siis se että huomaan toteavani että tämä on tapahtunut ennen.
 

lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nykäsen Mattihan ei tätä ilmiötä tunne, hänelle on kuitenkin jo muutamaan otteeseen tullut Bon Voyage-tunne, siis että on kokenut saman ennenkin.
 

The_Trooper

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Minullekkin sattuu näitä ilmiöitä aina joskus ,että tuntuu kuin olisi joskus kuullut samat sanat yms. Usein tulee mieleen ,että olenko nähnyt saman unessa, mutta hetken miettimisen jälkeen tajuan, että en ole ja tämä on Dejavu ilmiö
 
Viimeksi muokattu:

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Dejavú on meikäläisellekin helvetin tuttu tunne. Mitään yliluonnollista asiassa en usko olevan, kyse on vaan jostain ihmismielen mystisestä tavasta rekisteröidä havaitsemiaan ilmiöitä.

Itse koen näitä tuntemuksia ainakin kerran kuussa. Silti koen olevani ainakin edes osittain henkisesti tasapainoinen ja terveellä tavalla tasapainoton yksilö.

Hmm.. pitääkin tarkistaa, olenko jo kirjoittanut saman viestin aiemmin, tuli niin tuttu tunne...
 

The_Trooper

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viestin lähetti Panzerfaust
Niin ja Deja-Vu ei ole keskinkertainen maidenbiisi, vaan hyvä sellainen.
Totta ja paras murrayn väsäämä biisi
 
Suosikkijoukkue
KärppäKerho, Leafs, Slovensko
Hauskinta koko ilmiössä on se, että kun joku aloittaa aiheesta ketjun ja pistää oikeinkirjoituksen vähän sinneppäi niin neljä tyyppiä kirjoittaa identtisesti päin mäntyä. Oli mulla asiaakin: Biisi on loistava!
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Deja vút ovat ainakin minulla hyvinkin aikakausittaisia. Toisinaan niitä ei ilmene lainkaan ja sitten taas saattaa tulla ajankohtia, jolloin niitä kokee paljonkin. Ainakin minut nuo tekee aina hyvin mietteliääksi ja pysäyttää pohtimaan asiaa joka on juuri koettu. Se tuntuu niin erikoiselta ja oikeastaan alkaa naurattamaan, koska se on niin hullua kaikilla tavoin.

Itse en mene oikein sanomaan mitään mistä nuo johtuvat, onhan niille tieteellisiä määritelmiäkin annettu, mutta en pidä välttämättä niitä kuin osatotuutena. Tai totuutena yhdeltä puolelta, mutta toinen puoli on vielä ymmärtämättä.

Olen monesti myös todennut deja vúilmiöiden liittyvän uniin. Ikään kuin tapahtuman on kokenut unessa ja sitten se tapahtuukin oikeasti. Olen kuullut muidenkin kokeneen tälläistä.

Ainakin minulle deja vú on monen muun ilmiön tapaan hyvin merkittävä tapahtuma. Pysäyttää ajattelemaan aina.
 

Vesku

Jäsen
Viestin lähetti Dougie KillMore
Hauskinta koko ilmiössä on se, että kun joku aloittaa aiheesta ketjun ja pistää oikeinkirjoituksen vähän sinneppäi niin neljä tyyppiä kirjoittaa identtisesti päin mäntyä.

Toisin sanoen "jo nähty" kirjoitetaan ranskaksi "déjà vu". Noh, en kyllä jaksa kirjoittaa aksentteja itsekään, joten käytän "dejavuta"...

Näihin dejavu-ilmiöhin liittyen esitti yksi tuttavani erikoisen teorian. Ehkä kaikki maailmassa on jo päätetty ja me ihmiset vain elämme tarinan mukaisesti. Silloin tällöin näemme tarinaa etukäteen. Koemme dejavu-ilmiön, kun huomaamme nähneemme tilanteen jo joskus aiemmin. Nooh...
 

Hiili

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viimeisen vuoden aikana on tullut muutaman kerran tilanne, että "ihan kuin olisin tuntenut kokeneeni tämän tilanteen aikaisemmin jo aikaisemmin." Että sellaista. Perinteistä tesavuuta ei ole tullut pitkään aikaan.
 

Cougar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Detroit Red Wings
Näitä tulee allekirjoittaneelle harva se päivä, ja uskonkin niiden johtuvan siitä, että harkitsen aina kahdesti ennen kuin toimin. Eli huomioin tapahtuman aivoissani tietyssä ajassa ja säädän sen ajatusmaailmaksi ts. kuvaksi toistona näkemällä sen uudestaan. Varmasti häiriö aivoissani. Tuskin mitään muuta koska en usko mihinkään yliluonnolliseen. Aikanaan tietyt asiat varmasti tullaan selvittämään, mutta en usko, että tämänlaatuisissa tapauksissa on kyse fysiikan tai minkään muunkaan tieteen osasta. Puhdasta huuhaata siis mielestäni.
 

sami.to

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Allikaattori, Canadiens, Suomen Maajoukkue
Toi on kyllä aika höpsö juttu. Sillä minulle tulee myös tollasia Dejavu (mikälie) kohtauksia ja kaiken lisäksi aika usein. Se mitä tapahtuu tuntuu tosi tutulta ja olo on sellainen että tämähän on tapahtunut ennenkin, mutta ei ole mitään muistikuvaa, että missä ja milloin tällainen olisi tapahtunut.

Välillä tuntuu siltä kuin olisin kokenut kaikenlaista, mutta mitään ei ole jäänyt päähän muistiin. Pelottavaa...
 
Suosikkijoukkue
KärppäKerho, Leafs, Slovensko
Veikkanpa että tänä iltana tulee hassu tunne, että oonko mä ollu tässä baarissa ennenkin.
 

Richter_35

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Phoenix Suns, Arsenal
eikös deja vu ole sitä, että tulee jotain häikkää aivotoimintaan ja se vähän niinkun tulee pari sekunninmurto osaa jäljessä kuin yleensä ja sitten ootkin jo nähnyt asian mutta se tulee hetken jäljes vaa päähän.
 

V-man

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Viestin lähetti Richter_35
eikös deja vu ole sitä, että tulee jotain häikkää aivotoimintaan ja se vähän niinkun tulee pari sekunninmurto osaa jäljessä kuin yleensä ja sitten ootkin jo nähnyt asian mutta se tulee hetken jäljes vaa päähän.

Nimenomaan. Eikö jatkoajassa tosiaankaan ole ketään joka osaisi kertoa tarkalleen mistä deja vu johtuu? Itse muistelisin että kyseessä olisi jonkinlainen viive aivolohkojen välillä. Unien kanssa asialla ei ole kyllä mitään tekemistä.
 
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Mikähän se oli se déjà-vu -ilmiön vastakohta nimeltään? Se, jossa tuttu asia/paikka vaikuttaakin aivan vieraalta? Itselläni oli kerran kakarana sellainen, ja ei unohdu tuo hetki ihan helpolla. Yhtäkkiä kotitalo tuntui aivan vieraalta paikalta, olin kuin joku ulkopuolinen, joka oli pudotettu vieraaseen taloon, vieraiden ihmisten keskelle. Ja varsinkin kun kymmenvuotiaana pentuna tuollaisen koki, oli se aika pelottava kokemus. Ei kestänyt kuitenkaan kuin muutaman sekunnin, suunnilleen saman verran kuin nuo huomattavasti yleisemmät ja vähemmän pelottavat déjà-vut.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Mulle on tullut dejavú-ilmiö yllättävän usein Suomi - Ruotsi lätkämatseja katsoessa. Suomi johtaa parilla, kolmella maalilla ja Hannu Hanhet tulevat tasoihin/ohi.....onko kyseessä dejavú?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös