Death

[Fiftie]

Keskustelua yhdestä Death metallin luojista. Ehdottomasti kaikkien aikojen death metal-yhtye itselleni ja muutenkin menee todella korkealle, kun listataan parasta metallimusiikkia. Death kerkesi tekemään seitsemän loistavaa levyä, ennen kuin yhtyeen nokkamies ja johtohahmo Chuck Schuldiner kuoli. Bändillä ei siis ole tasan yhtään huonoa levyä, joka on aika poikkeuksellista mielestäni. Deathin kaks ensimmäistä levyä Scream Bloody Gore(1987) ja Leprosy(1988) on perinteisempää raivokasta death metallia. Seuraavalla levyllä Spiritual Healing(1990) Death lähti hieman progressiivisempaan suuntaan, joka toimii mielestäni todella hyvin vaikka kahdesta ensimmäisestä levystäkin pidän aivan älyttömästi. Albumeille Human(1991), Individual Thought Patterns(1993), Symbolic(1995) ja The Sound of Perseverance(1998) meno on aika progressiivista ja aivan hemmetin teknistä. Vuonna 1993-1995 Deathissa rumpuja soittanut legendaarinen Gene Hoglan on sanonut haastattelussa, että Symbolic levy ei saanut kovin hyviä arvosteluja, kun ihmiset ei oikein ymmärtänyt sen päälle. Nykyäänhän albumia pidetään todellisena klassikkona.

Löytyykö jatkoajalta muita bändin kuuntelijoita? Itselläni on harmittavasti junnuja tullut ostettua vain kaksi cd-levyä hyllyyn ja tämähän pitää kyllä korjata! Levyjä on kyllä tällä hetkellä edes vaikea laittaa mihinkään järjestykseen, kun kaikki on niin hyviä.

 

[Weekend_Warrior]

Yksi niistä bändeistä jotka on syystä tai toisesta mennyt ohi. Nuorempana pitkätukkana tuli kyllä kuunneltua kaikenlaista laidasta laitaan, Morbid Angel ja Cannibal Corpse taisi olla ylä-asteella kovimmassa soitossa Slayerin lisäksi mutta tämä yhtye on jäänyt arvoitukseksi. Monesti olen kuullut kehuttavan yksittäisistä biiseistä varsinkin Ghost Ritualia jonka nyt tämän ketjun innoittama pitkästä aikaa kuuntelin eikä toi edelleenkään ollut mitenkään erikoinen. Mieleen jäi lähinnä toi basson soundi josta tykkään, tommosta munaa tän tyylin musa kaipaa bassosta.

Joku kun nosti ton Slayerin ketjun ylös tovi sitten on tullut fiilisteltyä ja muisteltua miten kivaa musaa nää onkaan, voisi tähän samaan syssyyn ottaa tän jo kulttimaineeseen nousseen Deathin kuunteluun ja etsiä sieltä se mikä muihin iskee niin kovin.

 

[Fiftie]

Yksi niistä bändeistä jotka on syystä tai toisesta mennyt ohi. Nuorempana pitkätukkana tuli kyllä kuunneltua kaikenlaista laidasta laitaan, Morbid Angel ja Cannibal Corpse taisi olla ylä-asteella kovimmassa soitossa Slayerin lisäksi mutta tämä yhtye on jäänyt arvoitukseksi. Monesti olen kuullut kehuttavan yksittäisistä biiseistä varsinkin Ghost Ritualia jonka nyt tämän ketjun innoittama pitkästä aikaa kuuntelin eikä toi edelleenkään ollut mitenkään erikoinen. Mieleen jäi lähinnä toi basson soundi josta tykkään, tommosta munaa tän tyylin musa kaipaa bassosta.

Joku kun nosti ton Slayerin ketjun ylös tovi sitten on tullut fiilisteltyä ja muisteltua miten kivaa musaa nää onkaan, voisi tähän samaan syssyyn ottaa tän jo kulttimaineeseen nousseen Deathin kuunteluun ja etsiä sieltä se mikä muihin iskee niin kovin.

Kannattaa kyllä pistää koko tuotanto ajatuksella soimaan. Ihan ehkä järjestyksessä vasn aloittaa ekasta levystä.

 

[SgtMarkov]

Heittämällä maailman paras deathmetal-bändi. Symbolic oli se levy jonka kautta tutustuin yhtyeeseen, ja se iskikin sitten niin kovaa, että pian olivat myös loput discografiasta löytäneet tiensä levyhyllyä koristamaan. Schuldiner oli musiikillisesta neroudestaan huolimatta ilmeisen oikukas, ja perfektionismin puuskissaan onnistui muutamaankin kertaan hajottamaan koko bändin ja kasaamaan sen aina vain uudestaan eri jäsenistä joka ehkä selittääkin, miten korkealla tasolla bändi operoi koko elinkaarensa ajan.

Fanituksen kohokohta osui noin 5 vuotta taaksepäin, kun pääsin ensi kertaa todistamaan livenä entisistä Death-muusikoista kasattua Death to All-tribuuttibändiä. Tallinnan Tapper-klubilla soittivat tuolloin Bobby Koelble, Steve DiGiorgio ja Gene Hoglan. Lauluosuuksista vastasi Max Phelps, joka tosin ei ole Deathissa soittanut mutta ulkonäkönsä puolesta oli hyvin lähellä Chuck Schuldineria.

 

[banaaninviljelijä]

Mikään fanipoika en ole, mutta levyllä Human on minulle Deathin kaksi heittämällä parasta viisua eli Lack of Comprehension ja Flattening of Emotions. Muuten en bändiä hirveästi tunne, mutta toimii perkeleen hyvin salimusana. Rauta taittuu ja tahti on kova.

 

[Fiftie]

Heittämällä maailman paras deathmetal-bändi. Symbolic oli se levy jonka kautta tutustuin yhtyeeseen, ja se iskikin sitten niin kovaa, että pian olivat myös loput discografiasta löytäneet tiensä levyhyllyä koristamaan. Schuldiner oli musiikillisesta neroudestaan huolimatta ilmeisen oikukas, ja perfektionismin puuskissaan onnistui muutamaankin kertaan hajottamaan koko bändin ja kasaamaan sen aina vain uudestaan eri jäsenistä joka ehkä selittääkin, miten korkealla tasolla bändi operoi koko elinkaarensa ajan.

Fanituksen kohokohta osui noin 5 vuotta taaksepäin, kun pääsin ensi kertaa todistamaan livenä entisistä Death-muusikoista kasattua Death to All-tribuuttibändiä. Tallinnan Tapper-klubilla soittivat tuolloin Bobby Koelble, Steve DiGiorgio ja Gene Hoglan. Lauluosuuksista vastasi Max Phelps, joka tosin ei ole Deathissa soittanut mutta ulkonäkönsä puolesta oli hyvin lähellä Chuck Schuldineria.

Symbolic on kyllä ihan tajutonta soitantaa alusta loppuun! Schuldiner on kyllä nero ja onhan tuota Hoglanin rummutusta mukava kuunnella.

 

[Fiftie]

Sanoin tuossa, että Deathilla ei oo yhtään huonoa levyä, niin voi jopa ihan hyvällä omalla tunnolla sanoa, että Deathilla ei oo yhtään huonoa biisiä. Seitsemän levyä pelkkää timanttia täynä.

 

[banaaninviljelijä]

Sanoin tuossa, että Deathilla ei oo yhtään huonoa levyä, niin voi jopa ihan hyvällä omalla tunnolla sanoa, että Deathilla ei oo yhtään huonoa biisiä. Seitsemän levyä pelkkää timanttia täynä.

Pakko sanoa, että minulle tämmöinen yhtye on Kreator. Tasalaatuista, mutta ei tasapaksua. Pitänee kyllä ottaa Death lähempään tarkasteluun, koska hyväähän se on.

 

[Fiftie]

Pakko sanoa, että minulle tämmöinen yhtye on Kreator. Tasalaatuista, mutta ei tasapaksua. Pitänee kyllä ottaa Death lähempään tarkasteluun, koska hyväähän se on.

Mun pitäs tehä joskus sama Kreatorin kanssa.

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=lfpWDOzE5nM

 

[Salt]

Death ehdottomasti Death-metalin äiti. Leprosy-albumia tulee kuunneltua vieläkin usein. Choke on it!

 

[ruoto]

Anttilan laarista Deathin Leprosyn poimittuani en ole bändistä luopunut, mahtavia levyjä kaikki julkaisut. Tässä taannoin tuli Spotifyn listoille live tallenteita,suosittelen tutustumaan myöskin niihin.
Crystal Mountain on huikea biisi!

 

[BigRedBob]

Kyllä Death ehdottomasti kuuluu yleissivistykseen. Levyt kovassa pyörityksessä aikoinaan ja myöhemminkin. Death tuli nähtyä myös livenä Lepakossa 1990. Tuon keikan jäljiltä korvani soivat yhä.

 

[Fiftie]

Death ehdottomasti Death-metalin äiti. Leprosy-albumia tulee kuunneltua vieläkin usein. Choke on it!

Leprosy on kyllä mieletön albumi! En osaa kyllä vaan sanoa, että mille sijalle tulee Deathin tuotannossa.

 

[Spire]

Tämähän on yksi tärkeimmistä yhtyeistä minulle ja kuten aloitusviestissä sanottiin, bändi ei koskaan julkaissut yhtään hutialbumia. Symbolic on yksi kovimmista levyistä koskaan, vaikea ymmärtää miksi se ei menestynyt arvosteluissa julkaisuvuonna 1995.

Frendi luukutti Humania joskus teinivuosina ja painosti kuuntelemaan vähän. Aluksi kuulosti liian raskaalta, mutta yllättäen dödis alkoikin uppoamaan. Ostin Anttilasta Symbolicin ja pidän sitä edelleen yhtyeen kovimpana julkaisuna.

Voisin tarinoida yhtyeestä tuntikausia, mutta jätetään se myöhemmäksi. Ilo huomata että tämä orkesteri uppoaa muillekin.

 

[Jj]

Mulla on kaveri joka näki Deathin joskus jossain Euroopan festarilla kun tyyli oli juuri muuttunut ja kirosi sen alimpaan helvettin. Sitten on toinen joka pitää tätä technical/progressive meininikiä ylimpänä parhautena. Itse olen ehkä Leprosyn vanhemman poljennon kannalla. Tärkeä bändi, joskaan ei ihan se oma DM-suosikkini (Obituary, Carcass, MA, Enska..). Infernossa oli taannoin hyvä pitkä juttu. Kyllä sinne jäi biisejä haudan taakse. Rip.

"Emme todellakaan istuneet alas ja keksineet jonkinlaista nerokasta suunnitelmaa, että yhdistämme nyt näitä metallin osasia ja kutsumme sotkua death metaliksi” – suuri teemajuttu Death-yhtyeestä ja Chuck Schuldinerista

Deathiä on aina pidetty visionäärisen Charles Michael ”Chuck” Schuldinerin elämäntyönä, mutta samaan aikaan se oli lukuisten eri osien summa bändin muiden jäsenten vaihduttua jokaisella yhtyeen albumilla ja kiertueella. Tarinoiden sävyt Schuldinerin ja Deathin suhteen vaihtelevatkin sen mukaan...

www.inferno.fi

 

[Salt]

Leprosy on kyllä mieletön albumi! En osaa kyllä vaan sanoa, että mille sijalle tulee Deathin tuotannossa.

Itselle ehdoton ykkönen. Scream bloody gore löytyy myös. Tuli ostettua vinyylinä mutta ei enää niin useasti soitossa. Death metal jäi vähitellen 90-luvun aikana soittavasta kokoonpanosta, jolloin myös Deathin uudemmat tuotannot. Myöhemmin kuultuna ei enää edustanut itselle sitä
todellista Death metallia, mutta ei ne skeidaa ole.

 

[Ollakseni]

Kaikki levyt on jo CD:llä seuraavaksi voisi ostella vinyylit hyllyyn. Itselle vieraimmaksi on jäänyt Spiritual Healing levy, muut on kuunneltu enemmän tai vähemmän puhki. Livenä nyt ei tullut nähtyä ikinä, mutta voihan Live in L.A. ja Live in Eindhovenia katsella.

 

[Fiftie]

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=OEP-kLcJvvU

Gene Hoglan on nyt jonkin verran soitellu Deathia nettiin. On vaan mukavan kuuloista!