Mainos

Darryl Boyce JYP-vahvistukseksi!

  • 33 134
  • 119

Plair

Jäsen
JYP on tehnyt loppukauden sopimuksen kanadalaishyökkääjä Darryl Boycen kanssa. Keskus-/laitahyökkääjänä pelaava 28-vuotias Boyce (183 cm/91 kg) on pelannut kaksi edellistä kautta puoliksi NHL:ää ja AHL:ää Toronton ja Columbuksen organisaatioissa. Tällä kaudella hän on pelannut 22 ottelua AHL:n Hamilton Bulldogseissa. NHL-otteluita Boyce on pelannut yhteensä 84 ja AHL-pelejä 213.

- Darrel Boyce on ennen kaikkea kamppailupelaaja ”niin kuin huomista ei olisi” –hengessä.

Hän on hyvin liikkuva, intohimoinen joukkuepelaaja. NHL:ssä hän on tehnyt uraa ennen kaikkea alivoimapelaajana ja aloittajana. JYPin ajattelussa Darryl Boycen pestaaminen tähtää ennen kaikkea playoffs-peleihin. Menestyvä joukkue tarvitsee leveyttä ja Boycen tulo JYPiin auttaa meitä tänä keväänä paikkamaan loukkaantuneiden Petr Hubacekin ja Jari Jääskeläisen jättämiä aukkoja, sanoo JYPin pelaajakoordinaattori Jukka Holtari.


Tämä siis JYPin FB-sivuilta. Ilmeisesti työteliäs sentteri/laituri, asetetaankohan ainakin aluksi Huban paikalle?
 

Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
Varmaan huippuduunari JYPiin, mutta itse siinä mielessä kyseenalaistan, että eikö meillä ole jo tuolle tontille tarpeeksi janttereita? Sitä pisteiden taikojaa huutaisi rosteri enemmän. Toki JYPin näköinen pelaaja ja joukkuepelin ollessa kunnossa voidaan mennä pitkälle, kuten on viime kausina osoitettu.

Ei siis lynkata hankintaa, mutta toivotaan, että vielä tulee joku snaippöö tai edes jonkinmoinen pistetehtailija.
 

Osvaldo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jos jollekin on pelaaja tuttu, niin mielenkiintoista olisi tietää onko pelaaja pelannut urallaan enemmän laidassa vai keskellä. Yleensä noi rapakon takaa tulevat sentterilaiturit ovat eurooppalaisessa pelityylissä löytäneet itsensä laiturin paikalta. Mielenkiintoista nähdä miten Boycen kanssa käy.
 

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
As a free agent upon the 2012–13 NHL lockout, Boyce was signed to a try-out contract with the Hamilton Bulldogs of the AHL on October 5, 2012. He began the 2012–13 season with the Bulldogs and played in 22 games scoring only 1 goal before he was subsequently released on December 15, 2012.

Eli AHL-dropout tältä kaudelta.

Toivotaan parasta, pelätään pahinta.
 

Ponto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Vaikuttaa tosiaan erikoiselta hankinnalta. Darrel Boyce on tilastojen perusteella tosiaan jarijääskeläis-tyyppinen puukäsi, joka pystyy pelamaan myös sentterin paikkaa. Enpä ymmärrä miksi piti mennä hankkimaan tämäntyyppinen ulkomaalainen pelaaja, kun omasta jengistä löytyy vastaavaan rooliin Lahden Ramia, Sipiläistä, Wärniä jne.. Noh toivotaan et Boyce yllättää epäilykset ja toivotaan myös et saadaan vielä vahvistus maalinteko-ongelmiin (Marko Anttila?).
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Näköjään on ollut tällä kaudella Hamilton Bulldogsien kapteenistossa, yhtenä varakapteeneista. On parhaimmillaan kun saa pelata yksinkertaista pystysuunnan kiekkoa. Kohtuullisen hyvä aloituksissa ja alivoimalla.

On ollut näköjään pelaamatta joulukuun puolivälistä lähtien. Ilmeisesti on saanut Bulldogsista lähtöpassit syystä tai toisesta... Leveyttä Boyce tuo, mutta ei oletettavasti sellainen pelaaja, jota JYP olisi kipeästi tarvinnut.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Ei siis lynkata hankintaa, mutta toivotaan, että vielä tulee joku snaippöö tai edes jonkinmoinen pistetehtailija.

No pitäisihän sieltä vielä tulla kaksi kotimaista, toinen "en usko ennenkuin näen" -osastoa ja toinen "taattua liigatasoa".

Ollut Columbuksen organisaatiossa, mahtaisikohan Handyy tietää kaverista hivenen enemmän? Kovin JYPin tyylinen hankinta, työteliäs laituri/sentteri.

Pelaajamarkkinat taitavat vain olla tällä hetkellä yksinkertaisesti niin kuivat, jonka voi toki muidenkin jengien hankinnoista päätellä. Annetaan kaverin näyttää ja katsotaan onko apuja keväämmällä.
 

Rostislav

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Vaikka onkin katsomaton kortti, niin positiivista, että toimistolla ollaan hereillä ja liikkeitä tehdään. Vielä yksi maalintekijä rosteriin niin eiköhän kokoonpano kevättä varten ole siinä. Tällä hankinnalla tiedotteenkin mukaan haettiin nimenomaan leveyttä, käänteisesti siis ei sitä terävää kärkeä, joten tulkitsen jälkimmäisen olevan vielä hakusessa. Eri asia sitten on, että mitä markkinoilta on tällä hetkellä saatavilla.

Tuskinpa heti tänään kokoonpanossa?
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Holtarin kommentit hankinnasta KSML.fi:ssä:

JYPin ajattelussa Darryl Boycen pestaaminen tähtää ennen kaikkea playoffs-peleihin. Menestyvä joukkue tarvitsee leveyttä ja Boycen tulo JYPiin auttaa meitä tänä keväänä paikkamaan loukkaantuneiden Petr Hubacekin ja Jari Jääskeläisen jättämiä aukkoja.

Otsikko taas hivenen liioittelee: "JYP julkisti uuden NHL-vahvistuksensa."
 

Ch4InS4w

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #49 Tuomas Pihlman
No pitäisihän sieltä vielä tulla kaksi kotimaista, toinen "en usko ennenkuin näen" -osastoa ja toinen "taattua liigatasoa".

Olet tainnut käsittää väärin. Tää Darreni oli se mies, joka on tasapaksumpi mutta "taattua liigatasoa"...

Boyce on ok hankinta tähän paikkaan, mutta kyllähän se KOVA KOTIMAINEN kovettaa ns. vitusti enemmän.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Olet tainnut käsittää väärin. Tää Darreni oli se mies, joka on tasapaksumpi mutta "taattua liigatasoa"...

Boyce on ok hankinta tähän paikkaan, mutta kyllähän se KOVA KOTIMAINEN kovettaa ns. vitusti enemmän.

Asia selvä. Ilmeisesti JYP on sitten todellakin kalastanut näiltä kuivilta pelaajamarkkinoilta todella ison kalan.

Etenkin kun kotimaisia pelaajia tuntuu tällä hetkellä virtaavan SM-liigaan.
 

Powerage

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Anaheim Ducks
Perkele sentään jos se ei ole sulttaanin paluu kun kaikki muut paitsi minä ja Köpi tuntuvat tietävän kuka sieltä tärähtää ja hypetys on sen mukainen...

Kauden alkuun kun olisi tullut tällainen mies niin olisi pienehkö riemunkiljahdus päässyt, mutta nyt saa nähdä. Toivottavasti mies on hyvin luisteleva ja tuo Hubamaista duunia johonkin ketjuun, näitä nyt ei periaatteessa voi olla koskaan liikaa. Noh, jos ei muuta niin ainakaan meille ei pitäisi av:lla tehdä hirveesti häkkejä tai muuten hävettää.

Nyt vaan Aho lopettaa sen neitikiekon työntämisen ja ruvetaan pelaamaan pelkkää robottiryminää, siihen meillä on täydellinen porukka. Karmea työnteko, paljon taklauksia ja tiivis puolustus. 1-2 räkämaalia pomppii väkisin jostain kun lauotaan paljon ja pidetään huolta ettei omiin tule yhtä enempää. Siitä se lähtee!

Sniperia odotellessa.
 

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valittajien luvattu maa
Jotenkin tulee tästä Boycesta mieleen eräs Steve Martins.
Toivottavasti ei yhtä kallis...

Melko erikoinen hankinta, sillä kuten palstaveljet ovat yllä todenneet, ei JYPin heikkoutena voi tällä(kään) erää pitää työteliäiden kahden suunnan pelaajien määrää.

HFBoardsilta muutamia kuvauksia:
HFBoards kirjoitti:
- I think he makes the perfect third liner. all kinds of heart and hustle. smart and strong on the puck. fast, and with very good hands he can contribute offense. willing to do anything to win type player I think he should be a lock on our 3rd line next season.
- He's pretty good, but takes a lot of stupid penalties that cost the team.
Linkki HFBoards-palstan kuvauksiin täältä
 

hubadubaduu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Punainen-musta-valkoinen
Jos nyt edes sen verran kovaa jaksaisi/kykenisi luistelemaan, että saisivat laidat kyytiä. Kuitenkin tuntuisi olevan hyvinkin JYPin näköinen pelaaja. Täyttääkö Hubacekin aukon, ja pystyisi olemaan ykkösen työmyyrä?

Kuten jo muutkin ovat sanoneet, "snaipperia" vielä kehiin!
 

Powerage

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Anaheim Ducks
Ehkä mies lisäksi tuo helpotusta eroahdistukseen Vänttisestä ja syö kiekkoja saman verran kuin Tarkki ;)
 

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
HFBoardsilta muutamia kuvauksia:
Linkki HFBoards-palstan kuvauksiin täältä

Toisaalta tuo on maaliskuulta 2011. Joulukuussa 2012 on kirjoitettu mm näin:

Boyce was crap. Waste of space on the roster.

'Bout time. Guy was pretty useless and I doubt his veteran presence was all that worthy.

If he had played more like mens and not boyce, he'd still be here.

good, did not really need him.

give more chance to some other players or find a better veteran to replace him.

Honestly surprised that Boyce didn't pan out. I've seen him for a lot of years, during games with the Majors and Marlies before the Leafs, and I've never seen him be so ineffective and lethargic as he seemed for the Bulldogs.


Hamilton bulldogs release darryl boyce from pto - HFBoards
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Tiedä sitten, mitä tähän sanoisi. Tulee mieleen köyhän miehen Gordon ja niitähän meillä onkin jo kolme ketjua. Toivottavasti on vahvistus, mutta pikkuisen herättää epäilyksiä. En millään jaksa uskoa, että pystyisi Huban tasolle. Toivottavasti sieltä todella on tulossa se kova kotimainen. Jotenkin olen pyöritellyt nimeä Jani Tuppurainen viime päivät mielessäni.

edit.

Tuppuraisesta ei täksi kaudeksi kyllä hirveästi ole apua, kun juuri leikattiin käsi.

Kiitos tästä tiedosta. Eipä tarvitse enempää miettiä. Olen vain huomannut tilastoista, että alkukauden vire on kadonnut.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Arsenal
Aika lailla sellainen hankinta kuin realistisesti odottelinkin. Ja mielestäni ihan oikeaan rooliin. Meiltä puuttuu Huba ja Jäsä, joita tämä stunttaa ja toivottavasti on parempi kuin Jäsä kun pleijarit alkaa.

Toiseksi; emme tee mitään huippusniperillä, jolla ei ole pelintekotaitoja yhtään. Meillä on tällä hetkellä vain yksi huippupaikkoja syöttävä sentteri (eli Perrin), jonka vieressä on ensi vuoden sopimuksellakin pelaava Abid ja toiseen laitaan on turha enää sniperiä pistää. Sinne pistetään työteliäs pelaaja, kuten Hubacek, Louhivaara tai Boyce. Lahden tai Myttysen rinnalla jarkkovarvio-tyylinen sniper on eksyksissä kuin ryssä Anttilassa.

Mutta hätähän ei ole tämän näköinen. Meille on tulossa kova kotimainen sentteri, jonka rinnalle voimme toki ostaa myös sniperin. Tai se kotimainen sentteri on niin kova, että se saa vierellä pelaavan Jääskeläisenkin iskemään 17 maalia loppukauden aikana.
 

TaiDoumi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SashanPantterit
Tiedä sitten, mitä tähän sanoisi. Tulee mieleen köyhän miehen Gordon ja niitähän meillä onkin jo kolme ketjua. Toivottavasti on vahvistus, mutta pikkuisen herättää epäilyksiä. En millään jaksa uskoa, että pystyisi Huban tasolle. Toivottavasti sieltä todella on tulossa se kova kotimainen. Jotenkin olen pyöritellyt nimeä Jani Tuppurainen viime päivät mielessäni.

[OFFTOPIC]
Tuppuraisesta ei täksi kaudeksi kyllä hirveästi ole apua, kun juuri leikattiin käsi.
[/OFFTOPIC]
 

Rostislav

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tämä tilanne on tuon ulkomuodon muutoksen takana:
Darryl Boyce smashes his face into the glass camera hole - YouTube

Eihän se aina osu...
Tämä kommentti ko. videoon kertoo jotain ainakin Boycen asenteesta:

The pictures of the aftermath of it are online, but they are extremely gruesome to say the very least. As said below, he tore the left nostril off his face and the slice went half way across his cheek. Needed a few dozen stitches to put his nose and face back together after this fluke injury. The amazing part... he played tonight. Literally tore the nose off his face and didn't miss a single game. Canadian hockey players are TOUGH!!!

Veikkaan, että tästä pelaajasta on vielä iloa pudotuspeleissä, kunhan sinne saakka päästään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös