Mainos

(Dark) Souls ja Bloodborne

  • 9 094
  • 33

Ankkakaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Parempi myöhään, kuin ei milloinkaan. Aikoinaan kyttääjäaikakaudellani petyin, ettei täällä ole ollenkaan viime generationin ylivoimaisesti parhaasta pelistä tehty ketjua. Pelihän on Dark Souls.

Mitenköhän sitä peliä sitten kuvailisi? DS on Japanilaisen From Softwaren kehittämä peli, joka sijoittuu periaatteessa avoimeen fantasiamaailmaan, jossa liikutaan perinteisesti keskiajan varustuksessa. Tarkoituksena on siis kuolla, seikkailla maailmassa, kuolla, tappaa vihollisia, kuolla ja itse keksiä mihin pitää mennä ja mitä pitää tehdä. Itse peli ei neuvo sinua oikeastaan yhtään paitsi kontrollien osalta ja valtaosa pelin aloittaineista hajoaa jo tutoriaalikentässä ihan täysin ja, jos ei vielä siellä, niin toinen bossi viimeistään perseraiskaa sinut. Itse saatanan kehittämä peli olisi varmaan osuvasti sanottu, eli pelihän on erittäin vaikea verrattuna muihin saman generationin peleihin, jotka pelataan läpi painamalla neliöä, kun peli pyytää.

Juonesta on DS:ssä kiistelty paljon, koska se ei tule esille samalla tavalla, kuin muissa peleissä välianimaatioineen. DS:ssä pitää itse tutkia ja lukea esineiden kuvailuja yms. ja lopulta juonen pitäisi aueta. Toisille ei aukea ikinä ja jotkut sanovat, että paras juoni ikinä. Itse kuulun ensimmäiseen kategoriaan, koska en vain jaksa tutkia jokaisen kepin esinekuvausta ja muistaa sitä loppupeliä. Dark Souls wikin lukeminen on sitten helpompaa, mutta wikiä käytetään vain äärimmäisessä hädässä, tai kun pelin on pelannut läpi.

Huomatkaa, että sanoin pelin olleen koko genin paras, vaikka en edes juonta ymmärtänyt. Suurena Metal Gear Solid-fanina se on paljon sanottu se. Pelin haasteellisuus, huikea monipuolinen pelimaailma ja pelattavuus tekevät siitä timanttisen, kun siihen vihdoin pääsee sisälle. Monet luovuttavat tässä pelissä liian nopeasti, kun ensimmäiset viholliset kyykyttävät kerta toisensa jälkeen, mutta kunhan oppii vähän hiomaan pelitaktiikkaansa, niin hyvä tulee, vaikka se ei kyllä loputtomia kuolemia poista sekään.

Monesti tätä verrataan Skyrimiin, mutta DS-pelaajat katsovat Skyrimin pelaajia nenänvartta pitkin, mikä on ihan oikeutettua.

Dark Soulsilla on myös edeltäjä Demon's Souls, joka on vain olemassa PS3:lle. Loistava peli tämäkin, mutta mielestäni Dark Souls on parempi varmaan, koska se oli se ensimmäinen sarjan peli, jota pelasin ja johon rakastuin. Lisäksi Dark Souls sai kakkososan vajaa vuosi sitten, joka oli ihan hyvä, mutta ei yllä lähellekään edeltäjänsä tasolle.

From Softwarelta on PS4:lle tulossa Bloodborne muistaakseni maaliskuussa ja se sijoittuu eri ajanjaksolle, mutta videoiden perusteella perusteella on hyvin samankaltainen, kuin Souls pelitkin. Tätä onkin odoteltu tässä nyt kovasti.
 

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Praise the Sun! Hyvä avaus, kyllä tämä hieno pelisarja on ansainnut paikkansa myös keskustelupalstoista hienoimmalla.

En nyt välttämättä suosittelisi Dark Soulsseja pelaajalle, joka on pääosin pelannut AC:t ja Grand Theft Autoa. Dark Soulsia pelatessa tulee aluksi äitiä ikävä ja siihen tarvitsee jo asennoitua sillä tavalla, että sää tuut kuoleen suunnilleen miljoona kertaa ja se on kestettävä. Ostin tuon ykkösen Livestä vitosella ja se oli mielestäni tuollaisesta pelistä ihan käypä hinta.

Tällaisen vastauksen antoi nimimerkki @Juteeni, kun joskus menin suosittelemaan Dark Souls-sarjaa uusia pelejä etsivälle toiselle nimimerkille. Täystyrmäys pelille, mutta tuossa on myös paljon totuutta mukana.

Dark Souls on ehkä suurimpia tunteita koskaan aiheuttanut peli, jota olen pelannut. Ajoittaisia ihastuksen hetkiä komeiden maisemien ja pelimaailman yllätyksellisyyden takia, mutta lähinnä noita tunteita ovat olleet äärimmäinen vitutus ja toisaalta taas onnistumisen ilo, kun jonkin helvetin ärsyttävän kohdan tai vihollisen onnistuu vihdoinkin selättämään. Pääajatuksena pelissä ilmeisesti oli, että nykyiset pelit ovat liian helppoja ja arcade-henkisiä ja From Software päätti sitten tehdä vastapainoksi niin vaikean pelin, että harva jaksaa sen kanssa tapella loppuun asti. Toisaalta sarjalla on myös uskollinen fanijoukko, juurikin tästä samaisesta syystä.

Koko peli on vihollisesi. Ei vain siksi, että se vilisee toinen toistaan kovempia vihuilaisia ja välipomoja jotka yrittävät teurastaa pelaajan keinoja kaihtamatta, vaan siksi, että pelintekijät ovat ilmeisesti kovemman luokan sadisteja. Ohjauksesta on tahallaan tehty hieman kömpelö joka etenkin tarkkuutta vaativissa paikoissa voi olla raivostuttavaa, joissain paikoissa framerate kyykkää ja haittaa pelaamista huomattavasti tökkimisen muodossa ja lisäksi pelistä löytyy vihollisten lisäksi kaikkea muutakin pikkukivaa pelaajan pään menoksi. Ajoittaiset liittolaisetkin saattavat kääntyä pelaajaa vastaan, eikä yhteenkään tapaamaansa vastaantulijaan voi täysin luottaa.

Tuo juonen keveys (tai paskat se mitään kevyt ole, en vain tajunnut ensimmäisellä läpipeluukerralla) on ehkä suurin yksittäinen harmi, joka pelin kimppuun äkkiseltään lähtevälle saattaa olla syy miksi peliä ei jaksa pelata, sen jatkuvan kuolemisen ja kuoleman pelkäämisen ohella. Tavaroita tutkimalla ja wikiä lukemassa avautuvat pelaajalle sielujen synkät salat. Lisäksi juoni on mielestäni siinä mielessä hieno, että sitä ei ole suoraan koskaan kerrottu tekijöiden toimesta vaan kaikki tarina on fanien tekemää spekulaatiota, ja tätä on mm. Youtube pullollaan. Harvoin olen itsekään jaksanut tutustua minkään pelin ympärillä olevaan fanifiktioon niin paljon kuin Dark Souls-sarjan kanssa. Mahdollisesti myös uuden sukupolven konsoli tulee hommattua vain siksi, että pääsee pelaamaan Bloodbornea sikäli kuin tuo joskus ilmestyy. Pelin julkaisuahan on jo pariin otteeseen lykätty.

Suosittelen peliä ehdottomasti kaikille, ja etenkin fantasiasta vähänkään pitäville. Skyrim-fanit voisivat etenkin koluta pelit läpi, se tekee teille äärimmäisen hyvää. Toivottavasti tänne saadaan myös lisää keskustelua aikaan.

Prepare to Die.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Praise the sun ja Gorgeous view!

Pitäähän sitä nyt itsekin sarjan fanina tulla ketjuun heiluttamaan. Juuri sain kakkosen päätökseen sellaisella "kaverin kanssa silloin tällöin enemmän" -pelityylillä. joku 113h se otti, eikä ollut edes ensimmäisen osan n.10h tuntia mukana, jossa tietämättömänä tunki väärille alueille liian aikaisin.

Hieman tuntui jopa helpommalta kuin ensimmäinen osa, johtuikohan bonfirejen hieman isommasta määrästä. Toi energian puolitus taas oli ärsyttävähkö piirre ainakin alussa, kun sitä ei muutenkaan ollut - ja ainahan sitä kuolleena (siis hollowed) mentiin. Tämä toki oli jo Demon's Soulsissakin, mutta en itse omista PS3:sta.

Lopussa joutui jo hiukan turvautumaan Googleen, kun ei oikein tiennyt enää mitä tehdä, eikä jaksanut koluta kaikkia nähtyjä mantuja läpi että josko nyt jotain olisi jossain tapahtunut. Oikeastaan ongelmana oli vain, että yksi Kuninkaan Oven olemassaolo oli vain häipynyt mielestä, sekä sitä ennen Shrine of Winterille pääsy oli avautunut (eli oli pomoja hoideltu tarpeeksi). Molemmat nämä Shaded Woodsissa, jossa pelattu viimeksi aivan alkupelissä.

Ärsyttävimmäksi pomoksi osoittautui Royal Rat Authority, joka jälkeenpäin tarkasteltuna on vieläpä vapaaehtoinen. Pomossa otti vastaan se, että oli lähinnä tuurista kiinni saiko ne pikkupaskiaiset hoideltua ennen isoa pomoa (eli kuolemaa). Pelaaminen kun eteni miekka ja kilpi -menolla, niin halberdilla kahdenkäden huitaisu oli paras vähentää lukumäärää, jos sattui osumaan - riippui ihan hyppäsikö pikkurotat vai eivät. Ehkä pelissä teknisesti vaikeampiakin pomoja löytyi, mutta niihin joko sai apua tai pääsi juoneen kiinni. Tässä ei apua ollut mahdollista saada ja harvoin ehti edes itse pomoa juuri "opettelemaan". Positiivista oli vain se, että bonfire oli aivan sumuoven vieressä. Noin muuten, yleensä kaikki jossa on enemmän kuin yksi pomo kerrallaan on näissä sarjoissa heti vaikeampia. Muistissa vielä Ornstein & Smough ykkösestä...

Itsellenikään juoni ei ole oikein ikinä sen kummemmin auennut, mutta olen Pelit-lehden toimittaja (oliko nyt) Niko Nirvin kaverin kanssa suunnilleen samaa mieltä, että "vaikka ei juonesta tajunnut yhtään mitään, niin eipä kyllä haitannut menoa yhtään". Btw. Nnirvi on manaillut Pelit-lehdessä kohtaamisiaan Pursuerin kanssa, mutta itse en tätä vastustajaa pitänyt muita kummempana.

Mielestäni Dark Souls 2 on todella hyvä jatko ykköselle ja en oikein allekirjoita ketjun aloittajan väitettä etteikö "yltäisi lähellekään edeltäjänsä tasolle".

Bloodborne on siis henkistä jatkoa näille, vaikka ilmeisesti itse Souls-sarjaakaan ei kaiketi ole hylätty. Kerran peli on vasta lykkääntynyt - helmikuulta maaliskuulle, julkaisupäivän ollessa nyt 25.3.15. Sitä odotellessa. (ja pelihän on siis PS4 yksinoikeus)

ps.Lisätään nyt vielä että uusille konsoleille on tulossa huhtikuun alussa tästä kakkososasta paranneltu versio Dark Souls II: Scholar of the First Sin, joka tuo mukanaan paranneltujen grafiikoiden ohessa mm. nämä kolme DLC-pakettia kenttineen.

ps2. Olin tietoinen että pelistä piti tulla pimeämpi ja synkempi tutkimusmatka, joka sitten jäi johonkin kehittäjiltä matkan varrella, joten tuo soihdun tarpeellisuus jäi nyt kyllä aika outoon rooliin siihen nähden. Tämä Youtube-video avaa vähän miltä pelin piti näyttää. Otsikko nyt on aika raflaavan negatiivinen, mutta kuten käyttäjä kuitenkin sanoo, pitää pelistä tällaisenaankin ja olen tästä aivan samaa mieltä. Ehkä Bloodbournen tulevaisuudessa siintävä tummempi tarina vaikutti tähänkin jättämällä tästä pelistä sen osan pois? Ja rehellisesti sanoen ykkösosan pimeä Tomb of the Giants oli kenties pelin ärsyttävin kenttä.
 
Viimeksi muokattu:

Silkkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Soulseja olen tainnut täällä jo useampaankin otteeseen hehkuttaa ja nuo kaikki 3 olivat kyllä aivan lajityyppinsä parhaimmistoa. Demonsin Flamelurker, False King Allant ja Maneaterit, Darkin Ornstein & Smough, Gwyn ja Artorias, Dark kakkosen Ruin Sentinelit, Smelter Demon ja Lost Sinner... Kaikki pelit täynnä helvetin hienosti suunniteltuja bosseja, (ja ihan tavallisia vastustajia) joita vastaan sai kyllä monta tuntia hakata päätään seinään ennen kuin alkoi saada juonen päästä kiinni. Taistelusysteemi on yksinkertainen, mutta nerokas ja kuolemista saa kyllä hyvin pitkälti syyttää vaan itseään. Yleensä tajuaa saman tien, mitä tuli tehtyä väärin - luonnollisesti sen pari sekunnin kymmenystä liian myöhään. Lisäksi aseita ja magiaa löytyy sen verran laajalti, että pelejä voi pelata hyvinkin erilaisilla tyyleillä menestyksekkäästi. PvP on myös todella adrenaliininkatkuista toimintaa ja pelkästään sitä tuli varsinkin ensimmäisessä Darkissa hakattua pitkälle toistasataa tuntia. Tuli se metsä jokseenkin tutuksi.

Yhdyn kyllä ketjun avaajan näkemykseen siitä, ettei DS2 koskaan ihan päässyt ykkösen tasolle, vaikka huikea peli oli sekin. Syyttäisin tästä aika paljon kenttäsuunnittelua, siinä missä ykkösen maailma tuntui valtavalta ja suhteellisen loogiselta kokonaisuudelta, kakkonen tuntui enemmän sarjalta eri teemoin rakennettuja kenttiä, jotka olivat erillä toisistaan vailla sen kummempaa yhteyttä. Ykkösen paikat olivat myös mieleenpainuvampia ja vastustajat keskimäärin mielenkiintoisempia noin keskimäärin. Toki Demonsin Tower of Latrian tasolle ei ihan olla enää missään vaiheessa päästy - siinä oli ahdistava kenttä, ja nimenomaan hyvällä tavalla. Todella onnistunutta suunnittelua niin miljöön kuin vastustajienkin osalta.

Toki sanottakoon, että mielestäni tämän pelisarjan vaikeutta liioitellaan monesti aika paljon. Hyvin anteeksiantamaton se kyllä on virheiden suhteen, eikä kädestä pitelyä ole juurikaan, mutta loppujen lopuksi kyse on vaan alueiden ja ennen kaikkea vastustajien liikkeiden opettelusta. Ensimmäisellä pelikerralla toki kuolemia tulee aika kovalla syötöllä, kun kaikki on uutta ja peli todellakin pakottaa pelaajan etenemään yrityksen ja erehdyksen kautta. Kuitenkin, yleensä jo toisella läpipeluukerralla pystyy etenemään suhteellisen vapautuneesti muutamaa kohtaa lukuunottamatta. Silti se tietty Souls-mielentila on pidettävä päällä koko ajan, sillä pelkkää hyökkäysnappia rämpyttämällä löytää itsensä hyvin äkkiä bonfiren ääreltä ihan heikoimpiakin zombeja vastaan. Tätä piirrettä arvostan näissä peleissä yli kaiken: vaikka luulet hallitsevasi pelin jo täysin, se osaa aina yllättää puun takaa jos keskittyminen herpaantuu hetkeksikin. Pelit ovat kyllä nykymittapuulla erittäin haastavia ja vaativat pelaajalta poikkeuksellisen paljon, mutta mitään pohjatonta hajotusta en kyllä missään vaiheessa tuntenut. Lähinnä jokainen kuolema vaan pisti harmaat aivosolut liikkeelle, mitä tehdä paremmin ensi kerralla? No okei, Demonsin Flamelurkerin ja Dark ykkösen super-Ornsteinin kanssa meinasi kyllä turhautuminen iskeä aika pahastikin, mutta tarpeeksi kun päätään hakkaa seinään niin kyllähän se läpi menee. Vaikeusastetta enemmän vituttivat lähinnä tietyt paikat, esim. Demonsin koko vitosmaailma ja Darkin Blight Town (joka oli oikeastaan suora kopio edellisestä) sekä ennen kaikkea Lost Izalith laavadinosauruksineen, sekä ennen kaikkea Bed of Chaosin takia. Siinä oli varmasti koko pelisarjan typerin bossi ja kummallinen poikkeama muuten niin taitopainotteisessa pelissä.

Bloodborne tulee varmasti myös ostettua ja toivon mukaan tiedossa on vastaavaa menoa kuin Soulseissa. Ihan samalla kiimalla en tuota kuitenkaan odota kuin aiempia, Demonsia ja ensimmäistä Darkia tuli vielä platinum trophyn jälkeenkin hakattua ihan tolkuttomia määriä, mutta kakkosen kohdalla jäi kesken jo jossain kolmannen läpipeluun alkupuoliskolla. En tiedä oliko vika pelissä vai siinä, että aika aikaansa kutakin, vähän pelkään jälkimmäistä. Ei sitä lähes täydellistäkään peliä loputtomiin jaksa ja pelillisestihän nuo ovat käytännössä yksi ja sama peli, siis noin taistelun osalta.
 

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Onhan Bloodborne kyllä aivan huikea peli. Vaikka samalla sitä pelaa pelko perseessä ja välillä raivostuttaa, kun kuolet(mitä itse ainakin teen paljon), mutta samalla se fiilis kun missä vaan voi odottaa noutaja ja "kaikkialle pääsee" on hieno. Peli ei todellakaan pidä kädestä kiinni ja sen takia jäi aikanaan Dark Souls 1 pahasti kesken, kun ei vaan pärjännyt ja itkua väänsi sen kanssa. PS4:n merkkiteos Bloodborne ja melkein yksistään syy ostaa PS4... kyllä tässä "rattoisasti"(pelko perseessä) menee 1,5kk ja sitten tuleekin Witcher 3(ehkä).

Tällaisia kokemuksia Bloodbornesta nimim. @eaglella. Ovatko muut palstalaiset jo käyneet tämän hankkimassa, olisi mukava kuulla vähän kommenttia siitä yltääkö esim. lähellekään Dark Soulsia ja kannattaisiko uuteen konsoliin investoida vain ja ainostaan BB:n takia?
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Vaikka muiden mielipiteitä halusit niin jatkan itse vertailua. Soulseista eniten pelasin Dark Souls 1stä. Mielestäni tämä on lähellä samaa tasoa, vaikka onkin hiukan erilainen. Demonsiin ja 2n en viitsi verrata kun en ole riittävästi noita pelannut. Ei nyt ehkä ihan konsolin ostamisen arvoista, mutta jos uuden konsolin ostaa niin tämä ainakaa heikennä PS4n vetovoimaa.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Itsekin tuli pelattua Bloodborne läpi tuossa viikko-pari sitten. Mitä jäi mieleen?
Peli on todella komea, yksityiskohtia on paljon ja verta lentää. Ympäristöön sekä vaatteiden päälle. Yharnamin kaupunki on erittäin vaikuttava ja itse ehkä pidin eniten kentistä siitä. Peli muuten kaikeksi yllätykseksi oli täysin suomenkielinen! Hiukan oli totuttelemista suomennettujen paikannimien ja "kalsaveren" kanssa, mutta kyllähän se siitä. Juonikuviot nyt on enemmän ja vähemmän mystiikkaa aina, joten edes suomi ei saanut aina aukeamaan kertomuksia.

Peli on lyhyempi kuin DS2 (itselläni joku 50-60h vs 110h), tosin vapaaehtoislabyrintteihin ei mielenkiintoni riittänyt ollenkaan. Myös pitkiin lataustaukoihin tuli päivitys juuri kesken pelin, vaikkei ne nyt niin hirveästi ottanut edes päähän yllättäen.

Joissain asioissa oli menty yllättäen taaksepäin Demons Soulsien ym. suuntaan. Itse en pidä "kenttäkivistä", vaan mieluummin yhteneväisestä maailmasta. Toki tässsäkin oli paljon sitä puolta, kun tultiin samoille lampuille ties mistä suunnista. "Tuplalataukset" lampulta toiselle siirryttäessä suoritettuna aina lähtöpisteen kautta, olivat myös miinusta. Sekä kuvaton, pelkkä paikannimi ei välttämättä paljoa sano kenttiä arpoessa. Myös lopun pakotus oli pitkän seikkailun jälkeen kohtalaisen cheap shot jälleen. Eli ei valinnanvapautta jatkatko seikkailuasi vielä, vai aloitatko uuden pelin. Jäi tämän takia muutamia mielenkiintoisia sivupolkuja aivan väliin, kun loppu tuli aivan ns. puun takaa (tai edestä). Uudet pelurit ottakaa tämä asia huomioon, jos tekee mieli koluta paikkoja!

Peli ja pelityyli on suoraviivaistettu ja liikkumiseen ohjataan taisteluissa. Myös kehityspuut ovat karsitumpia ja vaatteitakin voi vaihtaa jopa vain ulkonäöllisin syin, vailla alakynteen jäämisen vaarasta.

Metsäkenttä (sen se "perempi osa") oli pelin huonoin mielestäni ja vei peliä liikaa Dark Soulsien fantasiamaailmaan. Kaupungit ja sen semmoiset "ihmisvihulaispaikat" olivat lähinnä sydäntäni. Pomot tuntuivat hemmetin vaikeilta lähes kaikki yksinään, onneksi apua saa melkein aina kutsuttua. Tosin kaverini veti kaikki pomot yksinään, joten hieman/paljon pelityylistäkin kiinni.

Kaikenkaikkiaan hyvä ja taattu From Softwaren peli, joka lunasti odotukset. Odotukset, joita yritin pitää maltillisina kaikin voimin.
Ja omaan makuuni heittämällä tämänhetkinen uusien konsoleiden yksinoikeuspelien kärkinimi.
 
Suosikkijoukkue
Leijonat, Jokerit
Nostetaanpas ketjua ylöspäin, kun Bloodborne tarjosi hiljattain meikäläiselle yhden kaikkien aikojen pelielämyksistä sekä erään pitkäaikaisen unelman toteutumisen. Täysin kaistapäinen, mutta hiton hauska itse keksitty pomohaaste, joka poiki kolmossijan Dark Souls/Bloodborne -youtubelegendan Top 10 - Boss Challenge videolla (Olen Kamies -nimimerkki tuubissa). Linkki: https://youtu.be/vVTIIdq7JIM

Mitä Dark Souls vs. Bloodborne vertailuun tulee, niin BB on selvästi nopeatempoisempi ja selkärankarefleksipainotteisempi kuin hitaampaan ja taktisempaan taisteluun painottuva DS. Wanhana Ninja Gaiden veteraanina BB:n nopeus ei ollut mikään ongelma, mutta silti pidin Dark Souls 2:sesta enemmän. Ehkä hieman realistisemmat humanoidi-vastustajat iskevät vähän paremmin kuin fantasia-ihmissudet eri kikoilla varustettuna. BB on toki loistava peli, mutta hieman liian vähän aseita, hieman liian vähän vaihtoehtoisia pelityylejä, hieman liian vähän uudelleen peluuarvoa. Mutta Darkkikseihin verrattuna paljon intensiivisempi tunnelma, joka alkuaikoina tuli jopa omiin uniini saakka, mikä sopii kuin nyrkki silmään, sillä peli sijoittuu unimaailmaan :o
 

Ankkakaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
En tosiaan palannut tänne kirjoittamaan fiiliksiäni Bloodbornesta. Eli oli tosiaan tähän asti paras peli, joka uudelle sukupolvelle on julkaistu, mutta kohta on MGS 5:n julkaisu ja sen jälkeen DS3. Mutta mutta, pidin kyllä uudesta taistelusysteemistä ja kenttäsuunnittelu oli jälleen samankaltainen, kuin DS1:ssä. Turpaankin tuli taas vaihteeksi otettua ihan huolella välillä, mutta mielestäni tämä oli "sarjan" helpoin peli. En tiedä johtuuko siitä, että osasin odottaa mitä etee tulee ja siksi pelasin varovaisesti. Ainakin väistönappia sai hakata ihan huolella, ennen kuin staminat loppui. Joka tapauksessa loistava peli ja hyvää vaihtelua aiempien soulsien jälkeen. Miinusta tulee aseiden ja armorien vähäisyydestä. Juonesta en taaskaan ymmärtänyt hevonvittuakaan, joten Youtubesta oli jälleen hyötyä. Jos pelit pitäisi arvostella kouluasteikkoin, niin laittaisin näin:
Dark Souls: 10-
Bloodborne: 9+
Dark Souls 2: 7+

Kuten arvon Hereworth tuossa kirjoittelikin, niin tämä loistava pelisarja on saamassa jatkoa ja DS3 on tosiaan tulossa. Tässä videossa Dark Souls 3 ► Gameplay Impressions & Expectations - YouTube eräs pelaajayhteisön aktiivinen kaveri käy läpi, mitä pelistä on odotettavissa. Tärkeimpänä mainittakoon se, että DS1:n ja Bloodbornen pääjehu, Hidetaka Miyazaki (yhtä tärkeä, kuin Hideo Kojima MGS:lle) , on taas puikoissa ja ilmeisesti kolmosta on kehitelty samoihin aikoihin jo, kuin DS2:sta. Kauan on siis peliä kehitelty ja mitä Miyazakin haastatteluja ja muuta materiaalia olen katsonut, niin pelistä saattaa tosiaan tulla samanlainen spektaakkeli, kuin Dark Souls 1. Täällä on odotukset korkealla ja täytyykin suunnitella jonkinlaista lomaa pelin julkaisua varten...
 

Silkkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lisää nannaa siis tiedossa ja vielä verrattain nopeasti Bloodbornen jälkeen, sehän kelpaa. Loppuvuodesta on vielä tulossa ladattavaa lisäsisältöä Bloodborneen, joten ihan mukavasti saa pitää taitojaan yllä DS3:sta odotellessa. Monen pelisarjan hiipiessä viidenteen (jos nämä otsikon pelit lasketaan samaksi sarjaksi) osaansa, olisin hieman skeptinen lopputuloksen suhteen, mutta Miyazakiin luotto on kyllä kova. Miyazakihan ei ollut DS2:sen kehittelyssä yhtä vahvasti mukana kuin muiden pelien, joka varmasti selittää pelin hivenen heikomman laadun. DS3:sen teossa mies on toki mukana täydellä höngällä tiimeineen.

Minulle tämä pelisarja on ylivoimaisesti parasta, mitä pelirintamalla on vuosikausiin tapahtunut. Demon's Soulsiin törmäsin hetki ennen sen ilmestymistä jossain hämärässä verkkolehdessä ja konsepti vaikutti sen verran kiinnostavalta, että olihan se hankittava. Pelihän (eli käytännössä koko sarja) oli hilkulla jäädä vain Japanin markkinoille, kun Sony ei alunperin sitä suunnitellut julkaisevansa länsimaissa. Lopulta Atlus otti tuon julkaisun kontolleen ja pelistä tulikin yllättäen hitti, joten kansainvälinen julkaisu oli itsestäänselvyys myöhemmille osille. Demonsia ei kuitenkaan ainakaan Suomen markkinoilla tainnut pyöriä läheskään vastaavia määriä kuin myöhempiä osia, muistan että jouduin itse soittamaan läpi puolen tusinaa pelikauppaa ennen kuin löytyi yksi, joka tuon oli ottanut valikoimiinsa. Kärsivällisyys onneksi palkittiin.

Itse arvostelisin kouluarvosanoilla nuo suunnilleen seuraavasti:

Dark Souls 10-
Demon's Souls 9+
Bloodborne 8½
Dark Souls II 8-

Pelit arvosteltu sen mukaan, mitä niistä tykkäsin julkaisun jälkeen. Luonnollisesti mm. taistelusysteemiä on hiottu Demonsin jälkeen niin paljon, ettei sitä viitsi ihan suoraan myöhempiin verrata, vaikka samalla kaavalla toimivatkin.

Bloodborne on kyllä helposti PS4-kirjastoni paras peli, mutta ihan siihen kirkkaimpaan Souls-kärkeen ei ole asiaa paristakin syystä, joista osa mainittiin jo ylempänä. Erityisesti juuri aseiden (ja armorien) vähäisyys oli harmillista, kun yksi edellisten pelien mielekkäimpiä hommia oli testailla kaikennäköisten ruoskien ja lihanuijien movesettejä. Toinen on sitten tuo, että peli kyllä tuntui pelisarjan helpoimmalta. Toki tässäkin kuoltiin ja monessa kohtaa paljonkin, mutta ihan samanlaista itkua ja hampaiden kiristystä se ei aiheuttanut kuin aiemmat osat. Paria bossia lukuunottamatta oikeastaan vaikeimmat pätkät olivat heti alussa, kun treenaamattomalla ukolla piti päästä mm. niiden petojen ohi sillalla ennen Cleric Beastia. Saattoi olla kyllä ihan kasvukipujakin, kun ei ollut kilpeä käytössä ja piti omaksua uusi, aggressiivisempi pelityyli.

Kolmanneksi sitten itse nostaisin sen, ettei New Game Plus oikeastaan palkitse tällä kertaa mitenkään. Aiemmissa sarjan osissa pelin halusi vetää useampaan kertaan läpi ihan siksi, että sai useampia kopioita joistain spelleistä ja esineistä. Lisäksi toinen läpipeluu tarjosi enemmän haastetta, kun mestoilla oli uusia vastustajia. Bloodbornessa myöhemmät läpipeluut ovat käytännössä identtisiä ensimmäisen kanssa ja kun kaikki esineet saa jo ensimmäisellä läpipeluulla, ei ole hirveästi motivaatiota pelata peliä läpi uudestaan ja uudestaan. Ainoa nyt ehkä tuo Blood Rock, millä saa aseen kehitettyä +10:een, joita löytyy vain yksi per läpipeluu. Yksinään tuo ei kyllä ainakaan minulle riittänyt, vaan peli jäi valitettavasti pölyttymään hyllyyn toisen läpipeluun loppupuolella, kun erityistä intoa ei ole kokeilla eri buildejakaan. Verrataan vaikka ensimmäiseen Dark Soulsiin, jossa minulla on 6 tai 7 pelityyliltään täysin erilaista hahmoa, joilla läpipeluukertoja on yhteensä lähemmäs 20 ja pelitunteja...no, aika monta sataa. Olihan Bloodbornessa toki nuo luolastot antamassa lisätunteja, mutta ne alkoivat toistaa itseään niin nopeasti, etten koskaan ihan viimeisiin asti päässyt.

Ja nyt tätä kirjoitellessa toki iski hirveä himo käydä vetämässä ne loputkin luolastot läpi... ei kun pölyt pois ja pelaamaan ;)
 

Ankkakaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Viime viikonloppuna porukka on päässyt pelailemaan DS3:a Network-testin muodossa. Muron palstalla joku pääsi sitä kokeilemaan ja tässä kaverin viesti kokonaisuudessaan:
"Network testiä tuli eilen kolmisen tuntia pelailtua, ja tässä vähän ajatuksia:

- Peli muistutti paljon Dark Souls 1:stä vaikka grafiikat ensin kovin Bloodbornemaisilta tuntuivatkin uudistetun grafiikkaenginen myötä. Hahmon liikkeiden nopeus on hieman nopeampaa verrattuna aikaisempiin osiin, mutta kuitenkin hitaampaa kuin Bloodbornessa.

- Pelistä löytyy kokonaan uusi stance mode, joten liikkeitä löytyy enemmän jokaisesta aseesta kuin aikaisemmissa Souls peleissä.

- Haastetta pelissä on todella paljon, ja vastustajien tekoälyä on kehitelty. Yleensä Souls peleissä on tottunut ennakoimaan mitä vastustaja tekee seuraavaksi, mutta tässä sai usein yllättyä ja vastustaja pääsi helposti niskan päälle. Usein vastustajia ilmestyi kuin tyhjästä selän taakse, ja kokoajan sai olla varuillaan. Vihollisten väijytykset olivat vahvasti läsnä.

Toivon nyt todella että tämä vaikeustaso tulee pysymään myös lopullisessa versiossa. Tästä saattaa hyvin tulla vaikein Souls peli mitä on tehty. Todella hyvät ensivaikutelmat."

Miyazaki on kuulemma myös sanonut, että peli tulee olee synkempi kuin muut osat.

Youtubesta löytyy nyt myös pelikuvaa ja kannattaa käydä vilkasemassa. Hyvältä näyttää! Enempää en tätä spoilaa itseltäni.
 

Silkkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Enää parisen kuukautta Souls kolmoseen, joten pitihän sitä palata pelisarjan ääreen valmistautumaan. Uutta pelattavaakin oli tullut mukavasti viime näkemän, Bloodbornen Old Hunters-DLC ja tuo DS2:sen Scholar of the First Sin-editio, jossa on mukana 3 lisäriä ja alkuperäistarinassakin on kivasti pieniä muutoksia mm. vihollisten sijoittelun suhteen. DS2 ilman lisäreitä minulla oli jo PS3sella, joten pitkään vetkuttelin tuon SotFS:n ostoa, kun harvemmin kiinnostaa maksaa kahdesti samasta pelistä. Taannoin oli kuitenkin pakko iskeä kiinni, kun bongasin pelin pleikkarin storesta alennettuun alle 20€ hintaan.

DS2 tuli sitten laitettua tulille ensimmäistä kertaa pariin vuoteen ja voi helvetti, että tuli kovaa turpaan aluksi. Bloodborneen tottuneena kuolin useampaan otteeseen ihan perus holloweille, kun staminasta pitää huolehtia Soulseissa ihan eri tavalla. Alkukankeuden jälkeen pääjuoni menikin sitten melko rattoisasti ja vähillä kuolemilla, ainoastaan Smelter Demon, Throne Watcher & Defender ja Darklurker aiheuttivat isommin harmaita hiuksia.

No, aika siirtyä lisäosien kimppuun ja ei hyvä helvetti, kun alkoikin tulla käkättimeen vasemmalta ja oikealta. Aloitin tuosta Iron King-lisäristä ja olen päässyt vasta tokalle bossille, mutta kuolemia on kertynyt jo vähintään joku 50. Näistä suurimmasta osaa saan kiittää ensimmäistä bossia eli Fume Knightia, joka opetti meikäläiselle uudestaan mitä Soulsien pelaaminen on. Tuo (ihastuttavan lyhyt) juoksumatka bonfireltä bossille tuli juostua aika helvetin monta kertaa, ennen kuin sain kyseisen kaverin alas.

No, siitä sitten Iron Passageen ja kohti toista bossia, joka olikin jo vanha tuttu Smelter Demon hieman muokattuna. Bossi itse ei ole sen kummoisempi, haastava toki, mutta tuo matka sinne bonfireltä on suoraan saatanasta. Ehkä kerran kolmesta selviän hengissä bossille asti, jossain vaiheessa alkoi vituttaa sen verran rankasti, että yritin vaan juosta suoraan kaiken ohi suoraan bossille, ja vähemmän yllättäen kuolin tällä taktiikalla vielä useammin kuin edellisellä.

Tuosta suivaantuneena päätin lähteä toiselle reitille, jossa en ollut vielä käynyt, ja joka ilmeisesti johtaa kohti kolmatta bossia. No, hissillä ylös ja tulee ilmoitus phantom-invaasiosta. Phantom käveli rauhallisesti edestakaisin tyhjässä huoneessa, ja syöksyin miekka tanassa kohti tätä epäonnista uhria. Pari iskua sisään, jostain sivulta kuuluu pahaenteinen phantomin ilmaantumisen ääni ja vilkaistessani vierellä olevaan portaikkoon sieltä juoksee hirveää munaravia NELJÄ phantomia lisää. Noin kolme sekuntia kestäneen raivoisan taistelun päätteeksi laitoin pleikkarin kiinni tältä illalta.

Perkele, että olen kaivannut näitä pelejä. Onhan tässä vaikka mitä Falloutia, Witcheriä, MGS:ää yms. pelailtu välissä, mutta ei mistään saa niin jäätäviä tunneskaaloja irti kun näistä. Sitä fiilistä ei vaan voi korvata, kun olet hakannut tuntikausia samaa bossia pikku hiljaa edistyen, kunnes olet lähes zen-henkisessä tilassa ja lopulta saat armottoman väännön päätteeksi sen viimeisen iskun perille. Esimerkiksi toissapäivänä, kun n. 30 Human Effigyn ja 3 tunnin väännön jälkeen sain Darklurkerin tapettua, hyppäsin seisomaan, tuuletin vimmatusti ja karjuin suoraa alkukantaista huutoa televisiolle.

Noh, vielä 2½ DLC:tä jäljellä sekä Bloodbornen DLC. Varmasti paljon nannaa tiedossa, kuulemani mukaan juuri nämä neljä DLC:tä edustavat ehkä vaikeinta Soulsia koskaan. Onpahan tekemistä DS3:ta odotellessa. Bring it on!
 

BileTooth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Osittain myös nimimerkin @Silkkeri loistavan kuvauksen innoittamana ostin itsekin Steamin salesta Scholar of the First Sinin ja kokeilen, josko saisi pelattua läpi ennen kolmosen ilmestymistä. Epäilen, että ei tule onnistumaan. Muutaman kuoleman jo joutunut kokemaan ensimmäisen kahden tunnin aikana vihujen uusien sijaintien takia, kun pari ylimääräistä hollowia jostain ilmestyivät selän taakse kesken taistelun. 60fps on kyllä nannaa ja samaa olisin toivonut kolmoseenkin, mutta kaikkea ei voi saada.
 

Ankkakaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tännekin nimimerkin @Silkkeri myyntipuhe upposi ja latasin PS Storesta Scholar of the First Sinin, kun parilla kympillä sai. Itse kerkesin tuossa syksyllä (taas) läpäisemään DS1:n, joten ihan kylmiltään en Bloodbornen jälkeen tarvinnut lähteä Soulseihin. Silloin tosiaan hämmennyin, kuinka paljon staminaa tarvii vahtia. En ole itsekään kakkoseen koskenut ensimmäisen peluukerran jälkeen ja lisäosia en ole pelannut ollenkaan. Noh, reilut viisi tuntia takana nyt ja olen vasta No Man's Wharfissa. Hitaan etenemiseni syy on lähinnä se, että Heide Tower oli todella vaikea tässä versiossa ja turpaan tosiaan tuli oikealta ja vasemmalta.
Siis mitä vittua? Heide Knightejä laitettu isojen jättien sekaan enemmän kuin tarpeeksi ja varsinkin tuo viimeinen, joka sillä seipäällä pisti menemään tappoi meikäläisen riittävän monta kertaa. Ja jotta vielä päästäisin pelaajalle vittuilemaan, niin tulta syöksevä lohikäärme vielä siihen ennen Ornsteinia. Onneks tuo ei sentään spawnannut. Käsittääkseni nuo Knightit heräsivät vasta tapettuani tuon alueen ensimmäisen bossin?

Heräsi myös sellaisetkin ajatukset, että olikohan DS2 aikanaan pettymys, koska sitä tuli pakostikin verrattua ykköseen. Ykkönenhän kuitenkin on viime genin paras peli, joten sinänsä aika epäreilua lähteä vertailemaan sitä suoraan siihen. Nyt, kun tietää sen heikkoudet ja vuosia on vierinyt niin ehkä tuon pystyy nyt kokemaan eri tavalla. Tällä hetkellä on kyllä positiiviset fiilikset tuon SotFS:n suhteen, vaikka hirveän paljon en ole kerennyt vielä pelaamaankaan. Hienoa tietenkin päästä pelaamaan ihan uusia alueita, kunhan lisäosiin asti pääsee.

Perkele, että olen kaivannut näitä pelejä. Onhan tässä vaikka mitä Falloutia, Witcheriä, MGS:ää yms. pelailtu välissä, mutta ei mistään saa niin jäätäviä tunneskaaloja irti kun näistä. Sitä fiilistä ei vaan voi korvata, kun olet hakannut tuntikausia samaa bossia pikku hiljaa edistyen, kunnes olet lähes zen-henkisessä tilassa ja lopulta saat armottoman väännön päätteeksi sen viimeisen iskun perille. Esimerkiksi toissapäivänä, kun n. 30 Human Effigyn ja 3 tunnin väännön jälkeen sain Darklurkerin tapettua, hyppäsin seisomaan, tuuletin vimmatusti ja karjuin suoraa alkukantaista huutoa televisiolle.
!
Eipä tosiaan mikään muu peli tuollaista fiilistä tuo ja tuli itsekin vedettyä pienet voitonhuudot, kun tuon Heide Towerin (heh) pääsin läpi. Se, miten tuohon peliin uppoutuu pelaamisen aikana on myös uskomatonta. Kolmosta odotellessa...
 

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Bloodborne tuli ladattua kun oli PS-plus-peleissä.

Jäätävän vaikea, en pääse edes ensimmäistä aluetta läpi! Siis sitä, missä useampia vastuksia. 20 min tappelet ja pääset "pitkälle" ja siitä ei mitään hyötyä kun ei ole tallennuspaikkoja. Noin muuten vaikuttaa kyllä hyvältä, mutta turhauttaa isosti. Perkeleen sudet aina murhaa mut :D
 

Sim_Sam

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP, Punamustat pelipaidat, 60min paine ja DDR
Bloodborne tuli ladattua kun oli PS-plus-peleissä.

Jäätävän vaikea, en pääse edes ensimmäistä aluetta läpi! Siis sitä, missä useampia vastuksia. 20 min tappelet ja pääset "pitkälle" ja siitä ei mitään hyötyä kun ei ole tallennuspaikkoja. Noin muuten vaikuttaa kyllä hyvältä, mutta turhauttaa isosti. Perkeleen sudet aina murhaa mut :D

Itse pelasin Bloodbornen ennen soullseja läpi. Oli aika haastava peli. Ei kannata luovuttaa, vaikka kuolo korjaa useita kertoja. Kannattaa tutkia alueet hyvinkin tarkasti. Itselleni ehdottomasti paras pelaamani peli. Bloodbornesta lähtikin sitten rakastuminen souls-sarjaan. Ankara, julma ja vaikea, mutta kuitenkin palkitsee lopulta pelaajan. Tsemppiä jatkoon!

Edit. Ai, että odotan Dark Souls: Remasteredia! Ensimmäinen soulssi on ehdottomasti suosikkini, joten hankintaan lähteen aivan 100% varmasti. Julkaisupäivä on siis toukokuun loppupuolella.
 
Viimeksi muokattu:

Taikuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Myös täällä Bloodborne oli Souls-sarjan ensimmäinen peli mitä uskalsin noin vuosi sitten ensimmäistä kertaa koittaa. Ja olihan se alku melkoinen shokki, vaikka tuo pelisarjan haastavuus oli tiedossa. Mutta siitä alkujärkytyksestä kun selvisin, aloin ymmärtämään peliä ja sen mekaanikkoja, niin sen jälkeen kyllä peli imaisi kunnolla sisäänsä ja mikään peli ei ole ikinä tarjonnut samanlaista voittajafiilistä pelkästään siitä että löytää tallennuspisteen ja huomaa edenneensä pelissä. Paras konsolipeli helposti itselle.

Eli tsemppiä kaikille pelin PS+:n kautta saaneille. Kun ette luovuta alussa, niin teillä on kyllä helkutinmoinen matka ja kokemus edessä. :)

BB:n ansiosta tuli myös vihdoin Dark Soulseista kiinnostuttua. Ykkönen ja kakkonen meni Youtuben kautta katsoessa (koska kuullut niin paljon huonoa PC-versioista), mutta kolmosen nappasin Steamin joulualennuksista. Nyt vähän päälle viikossa noin 40 tuntia pelattuna ja onhan tämäkin pirun kova. Tosin tykkäsin ehkä Bloodbornen hakkaa päälle-pelitapaa suosivasta tyylistä enemmän mitä tästä kilven takaa kyykkimisestä. Tuota DS1:n remasteria odotetaan myös mielenkiinnolla. Jos tekevät sen hyvin, niin menee myös täällä ehdottomasti ostoon.
 

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Itse pelasin Bloodbornen ennen soullseja läpi. Oli aika haastava peli. Ei kannata luovuttaa, vaikka kuolo korjaa useita kertoja. Kannattaa tutkia alueet hyvinkin tarkasti. Itselleni ehdottomasti paras pelaamani peli. Bloodbornesta lähtikin sitten rakastuminen souls-sarjaan. Ankara, julma ja vaikea, mutta kuitenkin palkitsee lopulta pelaajan. Tsemppiä jatkoon!

Edit. Ai, että odotan Dark Souls: Remasteredia! Ensimmäinen soulssi on ehdottomasti suosikkini, joten hankintaan lähteen aivan 100% varmasti. Julkaisupäivä on siis toukokuun loppupuolella.
Pääsin nyt ensimmäiseen bossiin kun paloi hermot ja päätin vaan juosta - ei itseasiassa tainnut kukaan ehtiä edes lyödä. Nyt vissiin täytyy grindailla, että homma olis ees vähän helpompaa? Energiamäärä ei tunnu juurikaan kasvavan vaikka sitä kehittääkin. No - junasta kai vaan :)

Pikkuhiljaa. Onneksi nuo pikkukivet on halpoja - minulla on todella nössö taktiikka enkä halua joutua tappeluihin joissa on monta vastusta.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Pääsin nyt ensimmäiseen bossiin kun paloi hermot ja päätin vaan juosta - ei itseasiassa tainnut kukaan ehtiä edes lyödä. Nyt vissiin täytyy grindailla, että homma olis ees vähän helpompaa? Energiamäärä ei tunnu juurikaan kasvavan vaikka sitä kehittääkin. No - junasta kai vaan :)

Pikkuhiljaa. Onneksi nuo pikkukivet on halpoja - minulla on todella nössö taktiikka enkä halua joutua tappeluihin joissa on monta vastusta.
Git gud. Ainoa tapa edetä näissä peleissä. Dark Soulsia en ole hetkeen pelannut, mutta olihan se aika hauska peli. Mitä nyt näppis+hiiri yhdistelmällä vähän hankala.

Dark Souls Is Hardright? Someone Beat Dark Souls Using a Rock Band Guitar Controller Polygon Plays Live Vour Guide to the Big Games Newcomer Sets All-Time High Score in Donkey Kong Game of Thrones Sta Barted by See the Player Created Madness STAY CONNECTED FOLLOW POLYGON Now! Of the MMO Atchraga WRONG! Dark Souls Is Easy You Sucka | Donkey Meme on me.me

Linkki vie asiaan liittyvään kuvaan.
 

tmh

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Viikingit
Pääsin nyt ensimmäiseen bossiin kun paloi hermot ja päätin vaan juosta - ei itseasiassa tainnut kukaan ehtiä edes lyödä. Nyt vissiin täytyy grindailla, että homma olis ees vähän helpompaa? Energiamäärä ei tunnu juurikaan kasvavan vaikka sitä kehittääkin. No - junasta kai vaan :)

Pikkuhiljaa. Onneksi nuo pikkukivet on halpoja - minulla on todella nössö taktiikka enkä halua joutua tappeluihin joissa on monta vastusta.
Grindaamisella on tosiaan aika pieni vaikutus. Opettele väistämään iskujen "läpi", ja pysy isojen bossien perseessä kiinni. Ensimmäinen alue on aika tyly, mutta sen kun läpäiset niin homma helpottuu huomattavasti.

Tuon psplussan tarjouksen kunniaksi voisikin lyödä uutta hahmoa tulille ja vaikka avustaa uudempia pelaajia.
 

Sim_Sam

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP, Punamustat pelipaidat, 60min paine ja DDR
Joo, kyllä joutu välillä grindaamaan, mutta yllättävän vähällä kuitenkin selvisin. Pelasin aika tarkasti, joten ei tullut hirveästi "soulsseja" hukattua kuollessa. Välittömästi leveloimaan ukkoa, kun siihen oli mahdollisuus. Bloodbornessa pitää olla aggressiivinen, kun vertaa soulssiin. Opetelee lukemaan bossin iskut ja heikot kohdat. Yksi bossi vei 40 kertaa, mutta en todellakaan luovuttanut. Voi pojat oli mukavaa, kun se viimein kaatu! (dlc bossi kyseessä) Taidan kyllä itsekkin aloittaa uuden läpipeluun.

Pääsin nyt ensimmäiseen bossiin.

Laitatko spoileriin, että mihin bossiin pääsit? Mutta veikkaan, että juurikin siihen samaa, johon itsekkin hakkasin päätäni ihan ensimmäisellä kerralla.
 
Viimeksi muokattu:

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Grindaamisella on tosiaan aika pieni vaikutus. Opettele väistämään iskujen "läpi", ja pysy isojen bossien perseessä kiinni. Ensimmäinen alue on aika tyly, mutta sen kun läpäiset niin homma helpottuu huomattavasti.

Tuon psplussan tarjouksen kunniaksi voisikin lyödä uutta hahmoa tulille ja vaikka avustaa uudempia pelaajia.
Täytyy tosiaan opetella "pelaaminen uudelleen". Olen yleensä pelaillut aika helppoja pelejä (assassins creed, uncharted, tomb raider ym) ja niitäkin olen pelannut hyvin stealth-tyylisesti. Nyt ei enää tunnu niin epätoivoiselta: tajusin että tuon aseen saa tosiaan pidemmäksikin välillä ja aika paljon homma helpottui. En enää ole juuri kuollut ennen sitä kohta jossa tulee ne pirun ihmissudet. Nyt tarkoitus vähän "grindata" että samalla vähän oppisi pelimekaniikkaa.

Yllättävän koukuttava peli ottaen huomioon, että en käytännössä ole päässyt etenemään vielä yhtään ja olen kuollut varmasti yli 100 kertaa. Outo peli, kun yksikin "perusvastus" voi helpohkosti tappaa jos vaan pääsee yllättämään.

Täytyy vielä pyytää anteeksi edellisen viestin autocorrecteja. En itsekään muista mitä yritin kirjoittaa.
 

tmh

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Viikingit
Täytyy tosiaan opetella "pelaaminen uudelleen". Olen yleensä pelaillut aika helppoja pelejä (assassins creed, uncharted, tomb raider ym) ja niitäkin olen pelannut hyvin stealth-tyylisesti. Nyt ei enää tunnu niin epätoivoiselta: tajusin että tuon aseen saa tosiaan pidemmäksikin välillä ja aika paljon homma helpottui. En enää ole juuri kuollut ennen sitä kohta jossa tulee ne pirun ihmissudet. Nyt tarkoitus vähän "grindata" että samalla vähän oppisi pelimekaniikkaa.

Yllättävän koukuttava peli ottaen huomioon, että en käytännössä ole päässyt etenemään vielä yhtään ja olen kuollut varmasti yli 100 kertaa. Outo peli, kun yksikin "perusvastus" voi helpohkosti tappaa jos vaan pääsee yllättämään.

Täytyy vielä pyytää anteeksi edellisen viestin autocorrecteja. En itsekään muista mitä yritin kirjoittaa.
Joo, Bloodborne tosiaan palkitsee hyökkäävää pelityyliä ja passiivisuudella on tapana kostautua. Vihujen ohi sopii toki juosta varsinkin kun oikoreitit bosseille on löydetty, tosin alussa ne blood vialit ovat kortilla ja niitä sopisi hankkia mahdollisimman paljon.

Niistä pelimekaniikoista tärkein tuon väistön lisäksi on aseen käyttäminen vastaiskuihin, sen opettelu on käytännössä pakollista. Ei toimi ihan niihin isoimpiin bosseihin, mutta muuten elintärkeää läpipeluun kannalta.
 

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Joo, Bloodborne tosiaan palkitsee hyökkäävää pelityyliä ja passiivisuudella on tapana kostautua. Vihujen ohi sopii toki juosta varsinkin kun oikoreitit bosseille on löydetty, tosin alussa ne blood vialit ovat kortilla ja niitä sopisi hankkia mahdollisimman paljon.

Niistä pelimekaniikoista tärkein tuon väistön lisäksi on aseen käyttäminen vastaiskuihin, sen opettelu on käytännössä pakollista. Ei toimi ihan niihin isoimpiin bosseihin, mutta muuten elintärkeää läpipeluun kannalta.
Se tässä onkin opettelun alla - en vain osaa.

Blood vialeita varmaan joku 50 varastossa, kun en ensin osannut käyttää. Painoin vain ylöspäinnuolta ja ihmettelin kun energia väheni.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös