Teki maalin ja alusti toisen. Sen verran seurasi kuitenkin maanmiesten esimerkkiä, että tehotilasto päätyi lukemaan 0.
Hel-vetin hyvä sisääntulohan tuo oli Torgelta. Mielenkiintoista nähdä miltä tekeminen näyttää pitkässä juoksussa ja jatkuuko myös pisteiden teko. Esimerkiksi muuan AHL:stä siirtynyt Lucas Lawson taisi tehdä ekaan peliin 1+2 tms, ja sitten… Mutta eiköhän Torgersson ole laatupelaaja Liigaan.
Lawson oli hemmetin hyvä treenipeleissä ja lisäksi teki hyvin tehoja. Liigassa sitten ihan turisti, vaikka tilastoscouttauksen perusteella ok pisteet tekikin ennen poistumistaan täältä. Noh, se siitä.
Torgensson on täsmälääkettä JYPiin ensimmäisen ottelun perusteella. Hyvä liike, ulottuva, röyhkeä ja yleisesti tosi fiksu pelaaja. Karvaus ja syöttöjen katkominem myös erinomaista.
Täällä ei tainnut vielä olla kummemmin mainittuna syöttöjen vastaanottoja. Jaatisen maalissa otti Vidgrenin kovan rännikiekon helposti haltuun, maalille ja maali. Joku Tieksola tuskin olisi edes saanut Vidgrenin syöttöä haltuun. Rapakon takana tainnut tottua vähän paremmin ottamaan kovia syöttöjä vastaan.
Omassa päässä joutui selvästi vielä katselemaan missä muut ovat ja miettimään missä itse pitäisi olla. Se on selvää, että alussa näin onkin. Muutamat ottelut alle niin eiköhän tuokin muutu. On ulottuvana pelaajana tärkeä pelaaja omiin, kun pystyy katkomaan syöttöjä ja lisäksi isokokoisena pelaajana suojaamaan kiekkoa ja tarvittaessa pelaamaan kulmassa myös aikaa.
Onneksi on ensi kaudenkin sopimus jo tälle herralle. Tällä hetkellä tekisi mieli laukaista sulka Mällin hattuun. Ehkä tosin myös jäitä omaan, ettei liian aikaisin innostu.