Mainos

Dallas Stars 2014–2015

  • 116 926
  • 360
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Täh, mitkä pitkät sopparit? Spezzalta loppuu sopimus ensi kauteen.

Joo kirjoitin epäselvästi. Tarkoitin, ettei kannata tehdä mitään kymmenen vuoden ja sadan millin sopparia. Ihan noin niin kuin yritin sanoa, ettei nimimiehiä kannata laput silmillä ostella. Ei liity aiheeseen Spezza, anteeksi OT.
 
Uskon että Spezzalla on kyllä kiinnostusta jatkaa Starsissa ensi kauden jälkeen, miksi olisi muuten suostunut tähän, hänellähän on NTC?

On se Nill hieno mies :) Halvalla lähti mielestäni!

Taisi Spezzan NTC olla sellainen, missä herra sai ilmoittaa 10 joukkuetta, joihin häntä ei voida treidata. Tuosta NTC:stä ei sinänsä hirveästi voida vetää johtoa siihen, onko Spezzalla kiinnostusta jatkaa Starsissa vai ei. Toki tällä hetkellä Dallas on varmasti yksi kutkuttelevimmista paikoista kuitenkin. Nuori, selkeästi nousussa oleva joukkue. Markkina-alueena "pienisuuri" alue, missä tekemistä ja faneja riittää, mutta lätkäjätkä saa elää melkolailla rauhassa. Kelitkään eivät taida Dallasissa olla paskimmasta päästä. Lisäksi Spezzaa ei varmasti haittaa pätkääkään se, että Texasissa ei ole osavaltion tuloverotusta, minkä ansiosta on mahdollista säästää dollari poikineen.

Mielestäni Spezza on suoranainen ryöstö Dallasilta. Alkaa olemaan pitkästä aikaa todella mielenkiintoinen joukkue Texasissa. Kateellisena katselen hyökkäystänne.
 

M10

Jäsen
Hyviä pointteja Dallasista tuossa yllä. Taitaa olla juuri sellainen ympäristö, mihin Spezzan kaltainen pelaaja halusi.

Aivan järkyttävän hyvä fiilis nyt. Ei voi kun hattua nostaa Jim Nillille jälleen kerran. Melkoinen suoritus hoitaa Teksasiin kaksi NHL:n TOP-10 sentteriä 12 kuukauden sisään ilman, että tarvitsee luopua liian paljosta. Pakko kyllä sanoa nyt ääneen, että en ollut viimeisen puolen vuoden aikana kovin vakuuttunut tuosta Chiassonista ja nimenomaan hänen pääkopastaan. Kaikki Starsia seuraavat varmasti tietävät mistä puhun... (karmeat slumpit, mailan puristaminen ja case-Peverley). Erittäin kiehtova pelaaja parhaimmillaan, mutta ei missään nimessä saman tason prospekti kun esim. Ritchie. Onnea Alexille Ottawaan! Guptill on hyvä prospekti, mutta ei mikään spesiaali. Samanlaisia hyökkääjäprospekteja on joka NHL-jengillä 1-2.

**

Katsotaan mitä se Nill seuraavaksi keksii. Tämäkin jo riittäisi minulle, mutta eihän sitä tiedä mitä taikurilla seuraavaksi on hatussaan.

**

Seguin, Benn, Spezza.

Terve.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Katsotaan mitä se Nill seuraavaksi keksii. Tämäkin jo riittäisi minulle, mutta eihän sitä tiedä mitä taikurilla seuraavaksi on hatussaan.

**

Seguin, Benn, Spezza.

Terve.

Hemskynhän se taikoi sieltä maltillisella kolmen vuoden ja $4 miljoonan per vuosi sopimuksella. Hemsky siis seurasi loppukauden tutkapariaan Spezzaa Dallasiin. Kovat tutkaparit nyt siinä molempiin ketjuihin! Onnittelut.

Lindbäck tuli availemaan luukkua Lehtosen taakse.
 

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Oho. Kovaa joukkuetta ollaan Dallasiin kasaamassa ensi kaudeksi, tai ainakin tuo hyökkäys alkaa olemaan aika kova paperilla. En ole Starsin tilannetta sen tarkemmin seurannut, mutta ilmeisesti ei tarvitsi ketään merkittävää pelaajaa myöskään treidata ulospäin palkkakaton vuoksi.. Lehkonen sitten viimeisenä lukkona, mielenkiinnolla jään seuraamaan Dallasin ensi kauden esityksiä.
 

jorkkila

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Dallas Stars
Kohtuullinen suoritus Nill'ltä sarjassa jossa ykkössentteritä ei treidata. Poeka meni ja hankki tosiaan kaksi vuoden aikana :D
Voisi veikata että Spezza haluaisi jatkaa. Ainakin kun on vuoden Dallasissa pelaillut. Näkee mihinkä suuntaa joukkue on menossa. Ei tarvi olle THE jätkä, vaan saa pelata kakkossentterinä Seguin'n takana eikä tarvi katsella sitä Kanadan media hässäkkää.
Kova pakki tohon ja Stars kappailee mestaruudesta.

Kaiken tämän päälle Nill ei ole vielä ilmoittanut että "se on nyt tässä" tän päivän osalta, kuten Dallas aina tekee... Mahdollisesti jotain vielä tulossa. Gonchar ulos, kova pakki sisään? unelmia unelmia
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Nätisti on Nill tosiaan hoitanut tämänkin kesän osalta hommat, ainakin tähän asti. Hemsky samalla cap hitillä kuin Benoit Pouliot, ei voi valittaa! Vieläköhän sieltä olisi pakki tulossa? Olisihan tuolla 2-3 pariin tarjolla mm. Scott Hannan, Kyle Quincey tai Raphael Diaz. Toki joku kovempi pakki treidillä (Yandle?) kelpaisi myös mainiosti.

Kuten kunnon suomalaisen kuuluu, niin negaativisen kautta tässä on edettävä ja todettava, että divisioonavastustajat vahvistuu myös melko kovalla kädellä ja näyttää siltä, että länsi tulee ensi kaudellakin pyyhkimään idällä lattiaa.
 

M10

Jäsen
Ja vaikka tuota Starsin top kutosta ei voi kyllin hehkuttaa, niin yksi parhaista asioista tässä on nyt se, että kolmosketju on ehdottomasti NHL:n eliittiä.

Roussel - Eakin - Garbutt

Nyt Gonchar ulos, ehkä myös Cole ja tilalle oikealta ampuva top-4 pakki + isokokoinen fyysinen grinderi, niin olen taivaassa.
 

NIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fucking Horseshit
Todella tyytyväinen täytyy olla Nillin toimintaan. Hinta, joka Spezzasta maksettiin, ei ollut mikään mahdoton. Hemskykin tuli varsin mielekkäällä sopparilla Teksasiin. Tosiaan vielä puolustuksessa olisi paikattavaa, saas nähdä mitä taikasetä keksii.
 

Iggy12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Sharks, Flyers, KalPa, Jarome Iginla
Dallas oli omasta mielestäni Frenzyn ekan päivän suurin vahvistuja. Spezza lähti aika halvalla ja Hemskyn soppari on ihan markkinahintainen. Aika nopeaa nousua takaisin huipulle on Stars tekemässä ja mielenkiinnolla pitää seurailla mihin suuntaan tästä jatkavat. Hyökkäys ja maalivahtipeli kuuluvat jo nyt NHL:n eliittiin, mutta pakisto ei ole vielä cup contender-tasoa. Spezza myös on urallaan uudessa tilanteessa, kun vanhassa joukkueessa oli pitkään ykköstähti ja hyökkäyksen johtava pelaaja, mutta nyt sitten pitäisi lähtökohtaisesti olla kakkossentteri Seguinin takana. Sopeutuuko Spezza muutokseen vai lähteekö kauden jälkeen hakemaan isompaa roolia muualle?
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
On tämä Jim Nill kyllä ihmemies. Mielestäni todella hyviä NHL-varaustilaisuuden ensimmäisen kierroksen varauksia tehnyt nyt kahtena vuotena peräkkäin: Valeri Nitshushkin ja Julius Honka. Lisäksi nyt tehnyt kaksi todella hyvää vaihtokauppaa, jossa Dallas on saanut kaksi todella hyvää sentteriä: Tyler Seguinin ja Jason Spezzan. Toivottavasti Dallas saisi nauttia Nillistä pitkän ajan, hänenlaistaan miestä Dallas on kaivannut jo pitkän ajan

Myös olen erittäin tyytyväinen Alex Hemskyn ja Anders Lindbäckin hankintaan. Hesmky pelasi mielestäni todella hyvin Ottawassa ja toimi hyvin Spezzan kanssa yhteen. Myös Lindbäck oli välillä maaginen Tampan maalinsuulla ja varmasti Dallas sai nyt hyvän kakkoskirittäjän Lehtosen rinnalle.

Vieläkö Nill nappaisi top4-pakin Dallasin pakistoon, niin olisin enemmän kuin tyytyväinen Nillin aikaansaannoksiin Dallasin joukkueen rakentamiseen. Varmaan treidien kautta Nill aikoo pakin hankkia, koska markkinnoilla ei ole ainakaan omasta mielestäni sellaista pakkia, joka sopisi top4-pakistoon.
 

Worrell

Jäsen
Suosikkijoukkue
RIP Coyotes 1996-2024
Dallas oli omasta mielestäni Frenzyn ekan päivän suurin vahvistuja. Spezza lähti aika halvalla ja Hemskyn soppari on ihan markkinahintainen. Aika nopeaa nousua takaisin huipulle on Stars tekemässä ja mielenkiinnolla pitää seurailla mihin suuntaan tästä jatkavat.

Kyllä, kyllä. Mäkin pistin tuon eilen merkille. Dallasissa tuntuu olevan tekemisen meininkiä, eikä haluta juurtua siihen "nippanappa poffeihin ja nopeasti sieltä ulos" kategoriaan. Spezzan ja Hemskyn hankinnat on kyllä semmoisia, että joukkueen otteita tulee seurattua mielenkiinnolla jatkossakin. Muutenkin Starsilla tuntuu olevan hyvin pullat uunissa nuorten pelaajien suhteen.

Stars on mun mielestä niiden joukkueiden joukossa, jotka pystyvät kaiken natsatessa kohdalleen taistelemaan tosissaan cupista viiden vuoden säteellä.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Myös Lindbäck oli välillä maaginen Tampan maalinsuulla ja varmasti Dallas sai nyt hyvän kakkoskirittäjän Lehtosen rinnalle.

Viime kausi meni Lindbäckiltä oikeastaan melko pahasti penkin alle joten odotetusti jatkosopimusta ei Tampassa kirjoitettu ja sai lähteä. Mutta varmasti jos ei muuta niin on motivoitunut taistelemaan kakkosmolarin paikasta yhdessä maanmiehensä Texas Starsille Calder Cupin voiton torjuneen Christopher Nilstorpin kanssa...niin ja sitten on vielä tää toinen vahva nuori prospekti Jack Campbell. Kilpailua Kärpän ykköskirittäjän tittelistä tulee siis ainakin olemaan tulevalla sesongilla!

Spezzan hankinnasta pisteet jälleen kerran Nillille. Alkaa Starsin rosteri näyttää hiljalleen siltä että vielä kun puolustusosastoa saataisiin upgradettua niin avót.

Suunta koko organisaatiolla on kuitenkin oikea. Olen melko vakuuttunut siitä että muutaman vuoden sisään Dallas Stars tappelee tosissaan paikasta Stanley Cup-finaalissa.
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
Spezza myös on urallaan uudessa tilanteessa, kun vanhassa joukkueessa oli pitkään ykköstähti ja hyökkäyksen johtava pelaaja, mutta nyt sitten pitäisi lähtökohtaisesti olla kakkossentteri Seguinin takana. Sopeutuuko Spezza muutokseen vai lähteekö kauden jälkeen hakemaan isompaa roolia muualle?

Uskon että Spezza on vain tyytyväinen tuollaiseen tilanteeseen, ettei joudu ykkösmiehenä kantamaan hyökkäystä harteillaan. Vielä kun sai Hemskyn vierelle niin enpä usko että Dallasilla on ongelmia miehen sopimusta jatkaa, jos vaan niin haluavat. Onnittelut vain Dallas-faneille, kova tutkapari kakkosketjuun menettämättä käytännössä mitään. Puolustusta vielä vahvemmaksi niin aletaan puhua kohta todellisesta haastajasta.
 

jorkkila

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Dallas Stars
Dallas oli omasta mielestäni Frenzyn ekan päivän suurin vahvistuja. Spezza lähti aika halvalla ja Hemskyn soppari on ihan markkinahintainen. Aika nopeaa nousua takaisin huipulle on Stars tekemässä ja mielenkiinnolla pitää seurailla mihin suuntaan tästä jatkavat. Hyökkäys ja maalivahtipeli kuuluvat jo nyt NHL:n eliittiin, mutta pakisto ei ole vielä cup contender-tasoa. Spezza myös on urallaan uudessa tilanteessa, kun vanhassa joukkueessa oli pitkään ykköstähti ja hyökkäyksen johtava pelaaja, mutta nyt sitten pitäisi lähtökohtaisesti olla kakkossentteri Seguinin takana. Sopeutuuko Spezza muutokseen vai lähteekö kauden jälkeen hakemaan isompaa roolia muualle?

Spezza on itse toitottanut kokoajan kyseistä asiaa että ei halua olla isossa valokeilassa eikä se ykköstykki. Eli täydellinen on tämä tilanne Spezzalle. Vielä kun miettii että Teksasissa ei ole osavaltioveroa + sää aika optimaalinen niin luulisi kelpaavan ;)

Saas nähdä mitä tapahtuu vielä vai tapahtuuko mitää. Päivän lopetus haastiksissa Nill kertoi olevansa sinut pakiston kanssa, eli turha odottaa yhtään syvyyspakkia. Nill'n mielestä 3-4 nuorta pakkia AHL:ssä voisivat olla valmiita NHL pakiksi. Jos ykköspakki sattuu tielle niin sen luultavasti hankkisi.

Voisi olla maukas rako hankkia Mike Green Washingtonista. Capsilla on 9 NHL pakkia ensi kaudeksi ja aika paljon rahaa heissä kiinni joten uskon että yksi, kaksi liikkuu vielä tänä kesänä. Todella kovan pakin saisi Greenistä ja mahdollisesti kohtuu halvalla.

Lisäksi Nill puhui että 3-4 kenttään vielä mahdollista vahvistusta katseltaisiin, tosin ei aktiivisesti. Sivusta seuraavat ja katosovat miten markkinat kehittyvät...

KAUDEN ALKUA ODOTELLESSA!!
 

BigD

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars
Huhhuh mitä hankintoja! Jim Nill osaa kyllä hommansa. Taitoa ja käsiä tuli rutkasti lisää hyökkäykseen. Spezzaan on kova luotto meikäläisellä ja varmasti tulee tekemään roppakaupalla maaleja ja syöttöjä Stars-paidassa. Hemsky myös hyvä hankinta, mikäli pysyy ehjänä. Ja kyllähän Hemsky yleensä erottui positiivisessa mielessä Stars-Oilers matseissa, todella taitava kaveri. Toki vähän hiipunut viime vuosina, ainakin tilastoja tuijotellessa.

Saas nähdä millä numerolla Spezza pelaa ensi kaudella. #19 AAC:n katossa ja kääntönumero #91 on Seguinilla. Hemsky varmaankin jatkaa numerolla 83.

Hyökkäys ja maalivahtiosasto kunnossa, mutta pakisto kaipaisi Zubovin kaltaista ykkösstaraa. Saas nähä taikooko Nill vielä jonkun treidin vai lähdetäänkö nykyisillä pakeilla ensi kauteen. Nill kyllä pitää nykyistä pakistoakin vahvana. Gonchar vielä huitsin nevadaan tuolta niin hyvältä näyttää.
 

jorkkila

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Dallas Stars
Huhhuh mitä hankintoja! Jim Nill osaa kyllä hommansa. Taitoa ja käsiä tuli rutkasti lisää hyökkäykseen. Spezzaan on kova luotto meikäläisellä ja varmasti tulee tekemään roppakaupalla maaleja ja syöttöjä Stars-paidassa. Hemsky myös hyvä hankinta, mikäli pysyy ehjänä. Ja kyllähän Hemsky yleensä erottui positiivisessa mielessä Stars-Oilers matseissa, todella taitava kaveri. Toki vähän hiipunut viime vuosina, ainakin tilastoja tuijotellessa.

Saas nähdä millä numerolla Spezza pelaa ensi kaudella. #19 AAC:n katossa ja kääntönumero #91 on Seguinilla. Hemsky varmaankin jatkaa numerolla 83.

Hyökkäys ja maalivahtiosasto kunnossa, mutta pakisto kaipaisi Zubovin kaltaista ykkösstaraa. Saas nähä taikooko Nill vielä jonkun treidin vai lähdetäänkö nykyisillä pakeilla ensi kauteen. Nill kyllä pitää nykyistä pakistoakin vahvana. Gonchar vielä huitsin nevadaan tuolta niin hyvältä näyttää.

Spezza tulee pelaamaan numerolla 90 ja Hemsky jatkaa numerolla 83.
Hongasta Zubovin korvaaja ?
 

M10

Jäsen
Tykkään tosi paljon näistä Nillin hankinnoista, kuten kaikki muutkin, mutta ihan yhtä paljon tykkään hänen huoneentaulustaan: Luota omiin prospekteihin. Ja nyt siis tarkoitan tuota puolustusta. Minusta hienoa, että Nill jatkuvasti hehkuttaa farmiaan ja mainitsi mm. että Texasissa on 3-4 NHL-kykyistä puolustajaa. Näistä Oleksiak, Klingberg, Nemeth, Gaunce ja Jokipakka ovat lähimpänä änäriä. Nemeth oikeastaan on jo NHL-pelaaja. Nyky änärissä pitää vaan "build from within". Kyllä Nill tietää mitä tekee.

Noita kahta ekaa ketjua on hauska hahmotella. Eihän toki paskalta kuullostaisi Benn - Spezza - Hemsky ketjukaan. Toiseen sitten vaikka Peverley - Seguin - Nitshuskin jos siis Rich vielä jatkaa.

Fiddleriä huhuillaan takisin Starsiin. Ottaisin kirkuen neloseen, hieno pelaaja ja ennen kaikkea persoona.
 

jorkkila

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Dallas Stars
Tykkään tosi paljon näistä Nillin hankinnoista, kuten kaikki muutkin, mutta ihan yhtä paljon tykkään hänen huoneentaulustaan: Luota omiin prospekteihin. Ja nyt siis tarkoitan tuota puolustusta. Minusta hienoa, että Nill jatkuvasti hehkuttaa farmiaan ja mainitsi mm. että Texasissa on 3-4 NHL-kykyistä puolustajaa. Näistä Oleksiak, Klingberg, Nemeth, Gaunce ja Jokipakka ovat lähimpänä änäriä. Nemeth oikeastaan on jo NHL-pelaaja. Nyky änärissä pitää vaan "build from within". Kyllä Nill tietää mitä tekee.

Noita kahta ekaa ketjua on hauska hahmotella. Eihän toki paskalta kuullostaisi Benn - Spezza - Hemsky ketjukaan. Toiseen sitten vaikka Peverley - Seguin - Nitshuskin jos siis Rich vielä jatkaa.

Fiddleriä huhuillaan takisin Starsiin. Ottaisin kirkuen neloseen, hieno pelaaja ja ennen kaikkea persoona.

Aloita kirkuminen. Signaus on nyt vahvistettu. [2 vuotta, $1,25mil per]

Näyttääpi siltä että

Benn - Seguin - Nuke/Hemsky
Cole - Spezza - Nuke/Hemsky

Ja toiveista huolimatta Ritchie aloittaa kauden AHL:ssä. Ellei vedä täysin nappiin harjoitusleirejä!


Edit:Fidden hinta
 
Viimeksi muokattu:

Kumielvis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paltamon Pantterit
Ei morjens tuo Jimnill on kova! Melkoisen kiinnostavan jengin saanut parissa kaudessa kasattua teille. Toivottavasti tästä seuraa menestystä, koska olisi mukava nähdä GMien aktivoituvan enemmänkin tuohon treidirintamaan esimerkin saattelemana, vähän turhan harvassa ovat olleet mehukkaat treidit. Nill ainakin on suoritunut omistaan mainioisti.
 

M10

Jäsen
Benn - Seguin - Nitshuskin
Cole - Spezza - Hemsky
Roussel - Eakin - Garbutt
Horcoff - Fiddler - Sceviour

“We’ve become a team where we have top six forwards with high-end skill and our next two lines are great second/third lines. They can all move up and down. I know when Lindy goes on the road, we are not going to be worried about matchups. He can put any line out there." - Jim Nill
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Benn - Seguin - Nitshuskin
Cole - Spezza - Hemsky
Roussel - Eakin - Garbutt
Horcoff - Fiddler - Sceviour

“We’ve become a team where we have top six forwards with high-end skill and our next two lines are great second/third lines. They can all move up and down. I know when Lindy goes on the road, we are not going to be worried about matchups. He can put any line out there." - Jim Nill

Dallashan hankki Patrick Eavesin. Olisikohan Cole tarkoitus treidata pois? Tuskin Eavesia muuten vaan hankittiin.

Itse hahmottelisin hyökkäysketjut näin:

Benn - Seguin - Nitshushkin
Peverley/Sceviour - Spezza - Hemsky
Roussel - Eakin - Garbutt
Horcoff - Fiddler - Eaves/Sceviour
 

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Lindbäckilla on kovasti potentiaalia, syystä tai toisesta otteet vaan aikahtelivat huipputorjunnoista hörppyihin ja niitä hörppyjä tuli ihan liikaa. Tampan puolustus pelasi myös mielestäni heikommin kun Lindy oli maalilla, voi tietty olla ettei luottamusta ollut yhtään veskariin. Välillä mies vaikutti myös sijoittuvan surkeasti ja monesti sai itsensä näyttämään todella pieneltä maalilla ja kovin montaa voittoa ei napannut. Noh toivotaan, että maiseman vaihdos pelastaisi uran, tämä on kyllä ihan varmasti viimeinen mahdollisuus. Sai kuitenkin jo kaksi mahdollisuutta toimia ykköskassarina.
 

Keeperscout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maalivahdit, NHL, KHL, Toronto, Dallas
Benn - Seguin - Nitshuskin
Cole - Spezza - Hemsky
Roussel - Eakin - Garbutt
Horcoff - Fiddler - Sceviour
M10:n kentätä ovat kuin itse olisin ne kirjoittanut. Jos Peverley kuntoutuu, niin hän toki tuohon kokoonpanoon kuuluu.

Ihan täytyy rehellisesti myöntää, että Nill on koonnut niin kovan joukon, että pakko tuota nippua on ruveta kannattamaan. Spezza on ollut pitkään yksi henkilökohtaisista suosikeista ja Benn on omia suosikkejani myös. Seguin on pystynyt siirtämään kaukalon ulkopuoliset hulinat kentälle ja Hemsky täydentää Spezzaa hyvin. Nitshuskin jäi mieleeni jo varausvuonnaan pelaten hemmetin hyvät pleijarit Traktorissa, vaikka alkukaudesta ei oikein kukaan tiennyt kuka tämä kaveri on. Stars sai kyllä ryöstettyä todella hyvän pelaajan kymppisijalta.

Kun Canucksilla on aidot kaksoset ja Ducksilla ei-niin aidot kaksoset (Getzlaf-Perry), niin Texasissa on tuplakaksoset! Näiden tutkaparien ympärille Nitshuskin ja Cole. Tuolla kolmoskentällä on potentiaalia olla NHL:än parhaimpia omassa roolissaan ja neloskenttäänkin jää mukavasti laatua. Harmi kun puolustusta ei saatu parannettua, mutta pärjäsi Avalanchekin hyvin viime kaudella, vaikka puolustus olikin kohtuu nimetön. Ja hyvinhän Starsin puolustus viime kaudella pelasi. Ja tietysti Lehtonen äärimmäisen lahjakkaana kaverina on yksi parhaimmista ja Lindbäckistäkin pidän, vaikka viime kausi penkin alle menkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös