Mainos

Counter-Strike 2 (CS2)

  • 1 113 954
  • 7 526

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Tukkaan tuli Nukessa ihan jäätävän paskan ct-puolen seurauksena. Kädet tärräsi tärkeimmissä hetkissä oikeastaan kaikilla muilla paitsi Jackzilla. Kekkonen ottaa aikalisää ja on mikki ylhäällä eikä puhu sanaakaan.

En sitten tiedä mitä tuossa täytyy tehdä. Selkeä henkinen jumihan siellä on/paineensietokyky ei vain ole riittävä. Kaikki avaimet oli G2:n käsissä, mutta ne heitettiin menemään ihan itse. Jokainen ukko voi tuosta katsoa peiliin ja miettiä missä parantaa. Ei ollut keneltäkään hyvä matsi.
 
MrTriangle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Nuo aiemmin esitetyt ajatukset Kekkosen ja Bobin erimielisyyksistä olivat ihan mielenkiintoisia. Mikäli oikeasti ongelmat ovat henkisellä puolella (niin kuin vaikuttaisi), niin kenen kuuluisi kantaa tästä isoin vastuu? En ole päivääkään ollut mukana tavoitteellisessa CS-orgassa niin en tiedä, veikkaukseni olisi kuitenkin koutsi.

Selkeästi eteenpäin on kuitenkin tultu, ja itselle välittyy fiilis että joukkue on hyvää pataa keskenään. Edelleen kannatan sitä että annetaan toisille majoreille asti aikaa, tämän jälkeen mietitään onko tarvetta potkia, ja jos on niin ketä. Ei se Vitalityllakaan ole kovin helppo tie ollut..
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori

Jos nyt peilaa esim nuihin ENCEn BTS jaksoihin, haastatteluihin jne niin ENCEllä tuo roolijako ja vastuu on kristallinkirkas. Snappi on IGL ja muut pelaajat saavat heittää ehdotuksia / callauksia mukaan.

Koutsi Eetu Saw Saha tekee suurimman osan taustatyöstä. Miten vihu pelaa kuka tekee mitä ja missäkin. Samoin omasta pelistä selkeä sapluuna milloin mennään milläkin taktiikalla. Eetua kunnioittavat kaikki pelaajat myös Snappia myöten. Ja Eetu on se the BOSS. Eli hänellä on viimeimen sana asissa kuin asiassa. Ja sillä mennään ja sitä kunnioitetaan.

Mitä sitten tulee G2. Aleksib on osa-aika-IGL ja NiKo hönkii jo omiaan väliin. Siinä sitten englantiaosaamaton koutsi-Kekkonen hönkii vielä niskaan. Aleksibn stuktuuri itse peliin on mielestäni aina ollut ok point. ENCE ei todellakaan pärjännyt ampumisella tai 200 iq pelaamisella. Vaan omalla tarkalla tekemisellä. Samaa voi sanoa OG ajoista, joskin pärjääminen oli vähän niin ja näin.

Nyt G2sessa Aleksib ei saa tätä kaikkea mitä haluaa. Kekkonen haluaa hieman erilaista peluutusta. Aleksibob omaa tarkkaa defaulttien kautta rakentuvaa peliä. Siihen päälle sitten NiKo haluaa sankaripelauksia ja roolia. Ei ihme jos on useammalla pata jumissa.
 
Zohan

Jäsen
Vaikean tien on myös Vitality kulkenut ja tänään on mahdollisuus nostaa pokaalia. Ensiksi yksi isoimmista ennakkosuosikeista tylysti ulos (ENCE) ja eilen näytettiin mentaalipuolen vahvuutta varsinkin Nukessa.

Sitä hurjaa potentiaalia aletaan lunastamaan, vaikka jonkun palstalaisen mielestä sitä ei ollenkaan tällä joukkueella ole.

s1mple vs ZyWoo on aina hyvä tapa päättää viikko!
 
teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Ei helvetti mikä finaali, G2 tai Faze olisi antanut paljon paremman vastuksen.
 
Taavitheman

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Vaikean tien on myös Vitality kulkenut ja tänään on mahdollisuus nostaa pokaalia. Ensiksi yksi isoimmista ennakkosuosikeista tylysti ulos (ENCE) ja eilen näytettiin mentaalipuolen vahvuutta varsinkin Nukessa.

Sitä hurjaa potentiaalia aletaan lunastamaan, vaikka jonkun palstalaisen mielestä sitä ei ollenkaan tällä joukkueella ole.

s1mple vs ZyWoo on aina hyvä tapa päättää viikko!

En näe syytä muuttaa mielipidettäni. Siellä ei varsinkaan G2 staroilla näytä polla kestävän, niinkuin tuossa aikaisemmassa postauksessani huomautin mahdollisena esteenä potentiaalin lunastamisessa.

Vitalityn potentiaali taas nähtiin finaalissa NAVIa vastaan, yhteensä 13 kierrosta ja rumasti kuokkaan, vaikka NAVIn oma kokoonpanokin vielä hakee pysyvää muotoaan boombl4n potkujen jälkeen.

Kyllä tässä itse mietin jo, että voiko Nikon ympärille rakentaa enää voittavaa jengiä ollenkaan. Aika senkin näyttää.
 
Jules W.

Jäsen
Suosikkijoukkue
MLSE
Olihan tuo Nuken CT aivan kammottava G2:lta. Ratkaisurundeissa Niko ja Monesy missaa todella tärkeissä tilanteissa paikkoja ratkaista rundi. Olikohan 11-13 kierros, kun monesy ampui kaksi selkeää laukausta AWP:lla ohi. Kovien vain pitäisi olla kovia noissa ja kun ne ei olleet edes mitään hankalia laukauksia. Nikon varsinkin pitäisi olla se X factor joka kääntää kierroksia yksilösuorituksilla.
 
Zohan

Jäsen
Millaisia fantasiasiirtoja porukka täällä miettii? Kohta pyörähtää käyntiin pelaajatauko ja silloin varmasti sattuu ja tapahtuu.. Listaillaas tähän vähän viime päiviän siirtoja, ilman joukkuetta olevia pelaajia ja joukkueiden tilanteita.

Pelaajasiirtoja:

Jabbi --> Heroic
w0nderful --> Spirit
HEAT --> fnatic

Valmentajista:

daps --> Liquid
saw jatkosoppari ENCE:n kanssa.

Ilman joukkuetta tier 1/2 pelaajista mm. degster, smooya, YEKINDAR, shox, snax, f0rest, Bubzkji, oBo (Valorant?), MICHU, Nifty, zehN (HAVU?), doto (HAVU?), Thomas, hallzerk, boombl4, Lekr0, HooXi ja Zyphon. (device..??)

Mahdollisia joukkueita, joissa tapahtuu muutoksia:

G2: tuleeko muutoksia, jos kauden vikat turnaukset päättyy epäonnistumisiin? Jackz/Aleksib paikka uhattuna?

Astralis: Sama kuin ylempänä. Farlig? Xyp9x? Riittääkö heillä siihen mitä Astralis haluaa.

OG: Joukkue loisti degsterin kanssa, mutta ovatko he valmiina luopumaan mantuusta ja maksamaan 300k siirtohinnan?

Liquid: Kuka on viides pelaaja? Katsotaanko eurooppaan vai löytyykö lähempää..

NIP: Meinattiinko oikeasti pärjätä es3tag awp pelaajana? Plopski.. Vieläkö saa aikaa näyttää?

mouz: Alkaako Bymaksen päivät olla luetut? Akatemia tiimistä lisää nuorta verta vai lähdetäänkö narraamaan isoa kalaa (YEKINDAR?).
 
Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
dev1ce ja valde Astralikseen on se mitä tässä haluaisi nähdä.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
dev1ce ja valde Astralikseen on se mitä tässä haluaisi nähdä.
Tähän vahva sama. Ehkä ainut mikä voisi Astraliksen vielä pelastaa. -xyph9x -farlig +dev1ce +valde

dev1ce - valde - k0nfig - glaive - blameF olisi paljon nykyistä parempi, paperilla.

MUTTA riittääkö glaivellakaan enää? minusta hänkin on aikalailla painolasti kun ei frägää sitä entistäkään - eikä joukkue saa sitä kompensoitua takuillakaan. blameF IGL ja joku vielä glaiven tilalel? Ei luultavasti onnistu, koska just jatkoivat xyph9x sekä glaiven soppareitakin.. mutta aina voi fantasioida

G2 - nyt alan kääntyä siihen uskoon, että Aleksi saa jatkaa. Sen sijaan Jaskalla alkaa olla aika lopussa.

ENCE - on juuri jatkanut kaikkien soppareita, mutta. hades on silti imo liian heikko tuohon jengiin. + degster

HAVU - tuntu olevan täysin tuuliajoilla. +zehn +doto - mutta kuka sitten IGL ja kuka AWP? sekavaa kuten koko suomiCS

NiP ja Liquid ei henk koht herätä juuri mitään tunteita. Aivan sama siis mitä niille käy.

Vapaista agenteista:

degster saanee varmasti paikan tier1 jengistä
Yekindar sama homma kuin degsterin kanssa. Mistä löytyy paras ja toimivin paketti?
zehN + doto - vieläkö riittää tier1 tasolla? jos HAVUUN niin aika heikolta näyttää heidänkin ura
allu - mikäli temp on haudattu (-twista -oopee) niin vieläkö joku kelpuuttaa?
Loput aika plaah itselle.

Bonus: tulee joku uusi tanskalainen tiimi vielä noista vapaista agenteista + parista muusta
 
sam1theman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Yekindar stand-in Liquidissa Colognessa kun Shox penkillä. Todennäköisesti tulee sinne myös jäämään, jolloin Jackz saisi edelleen jatkaa suojatyöpaikassaan G2:ssa.

Device ja Valde Astralikseen tulee melko varmasti tapahtumaan. En nyt muista kuka, mutta joku nipin pelaajista oli Devicen exitistä jo puhunut.

Heap Fnaticissa trialilla ja hyvin todennäköisesti pelaa vain republueaguen ja mahdollisen colognen jos Fnatic jonkun joukkueen pois tippuessa sinne paikan vielä saisi. Player breikin aikana hierotaan kauppaa sitten oikeesta viidennestä pelaajasta kun pelaajamarkkinat vilkastuu. Siellä on aggressiivinen rifle haussa ja Heap ei vaikuta siihen rooliin sopivalta/riittävän laadukkaalta. Toinen vaihtoehto on igl, mutta hyviä ei juuri vapaana, ellei sitten G2 vapauta B luokan Aleksia ja ota vaihdossa ykköskorin ALEXia. Voisi olla molempien kannalta hyvä treidi tämä.

Degster Enceen olis hemmetin hyvä siirto, mutta taitaa jäädä unelmaksi kun joukkueen kemia on tällä hetkellä timanttinen. Hadeksen vaihtelevia suorituksia katotaan varmasti vielä tämän vuoden loppuun saakka.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Toivon, että Yekindar ei jäisi Liquidiin - omiin silmiin tuolla ei pitkälle pötkitä. ja Yekindarilla itsellään on vain taivas rajana

Stand in keikan ymmärtää, että pääsee taas pelaamaan
 
Wilderness

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Minnesota Wild
Toivon, että Yekindar ei jäisi Liquidiin - omiin silmiin tuolla ei pitkälle pötkitä. ja Yekindarilla itsellään on vain taivas rajana

Stand in keikan ymmärtää, että pääsee taas pelaamaan
Mutta jos nyt ihan rehellisesti tuota joukkuelistaa katsoo, niin mihin sitten Yekindar? Liquid nyt toki mikään paras ole ollut, mutta onhan tuolla teoriassa potentiaalia.

Käsittääkseni ainakin Vitality, Ence ja G2 ovat jo hylänneet ajatuksen, jos sellaisia edes ollut (G2 ainakin alkuun oli perässä, mutta luopui käsittääkseni ajatuksesta). Navi ja Faze ehkä, mutta en silti jaksa uskoa. Sitten siinä alkaa olemaan Spirit, Liquid ja kyllä melkein noista kuitenkin Liquidia pitäisin potentiaalisempana.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Tänään näin jonkun Twiitin, että HAVU olisi seuraavassa muodossa:

Aerial
xseven
zehN
doto
spargo

Tämä kuulostaisi jo paljon fiksummalta kuin se aikaisempi. Nyt siellä olisi se AWP pelaajakin jengissä. doto/zehN lie olisi sitten IGL.

Jos spargo KOVAsta tuonne siirtyy niin KOVA on sitten myös bossia vailla. Vaikea nähdä, että ottoNdin ottaisivat jos pelaajalla on moti/asenne ongelmia (tosin kellä ei tuossa HAVU linarissa olisi viime aikoina ollut).

myös "allun jengi" temptation tehnyt siirtoja: -oopee -Jerppa +slowi +ottob (trial) ottob on kyllä niin järjetön veto kuin olla ja voi. täysi trolli koko jätkä. Siellä on nyt siis vapaana Jerppa, oopee, saddyx, Sm1llee, jemi, MYLTSI näin ainakin.

Voi olla, että MYLTSI olisi jopa KOVAN vahvistus.

ENCEllä on alkanut viime aikoina tökkimään. Itse veikkaan peliruuhkaa syyksi. Mutta suurin syy on silti IMO hades. Ei vain toimita miten bossipelaajan pitäisi. Välillä on GOD mutta sitten välillä ampuu niin helppoja ohi kuin voi ja niin kiinaan kuin voi. degster olisi upea palanen tuohon rosteriin. Motivoitunut + hypettäjä + aggressiivinen bossipelaaja. Joka pelaa eikä pelkää
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
ENCEllä on alkanut viime aikoina tökkimään. Itse veikkaan peliruuhkaa syyksi. Mutta suurin syy on silti IMO hades. Ei vain toimita miten bossipelaajan pitäisi. Välillä on GOD mutta sitten välillä ampuu niin helppoja ohi kuin voi ja niin kiinaan kuin voi. degster olisi upea palanen tuohon rosteriin. Motivoitunut + hypettäjä + aggressiivinen bossipelaaja. Joka pelaa eikä pelkää

Hades teki juuri jatkosopparin Encen kanssa ja mitä kuulin, niin ihan on palkka kunnossa. Tuskin saa fuduja ilman, että jengi alkaisi laahata kunnolla. Lisäksi jonkinlainen huhu kiersi, että joku kv-linari (oma mutu, että Liquid, mutta ei varma tieto) olisi ollut Spinxin perässä. Spinx ei kyllä omaan silmään istu Liquidiin shoxin paikalle mikäli nyt Liquid on kyseessä. Tosin samaan hengenvetoon sanon, että en näe skenaariota missä Ence haluaisi Spinxin myydä tai Spinx lähteä muualle.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens

Korvaava pelaaja eli Snax olisi kyllä varmaan saatavilla, jos joku mottipäisen summan Spinxistä haluaa maksaa. Ei Snax ainakaan tuota porukkaa heikentänyt. Toki sinä vaiheessa linari rupeaa kaatumaan melko paljon Puolan suuntaan, mikä voi olla pidemmän päälle uhka joukkuehengelle.
 
Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara

Jotenkin jäi haastatteluista sellainen kuva, että Snaxin annettiin tehdä omaa juttuaan aika paljon tuossa turnauksessa, eikä pakotettu muottiin, mikä olisi taas edessä, jos miehelle vakipaikka annettaisiin rosteriin. Tuo oli myös aika paineeton tila, kun mitään kovia odotuksia ei lyöty niskaan.

Antaisivat vain rosterin olla ja kasvaa enemmän yhteen, kun vasta puolisen vuotta nykyisellä kasassa.
 
Ehdottomasti olisi kaikkien etu, että rosteri pysyisi kasassa. Sitäpaitsi jos se nyt Liquid on ketä Spinxiä havittelee, niin onko tuo rehellisesti edes pelaajalle upgrade? Joo, potentiaaliahan on jokaisessa jengissä missä Elige ja NAF pelaa, mutta onhan tuo hyvin tukkoista ollut.
 
Sherlock

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Toisaalta Ence on edelleen melko pieni organisaatio verrattuna noihin isoimpiin kansainvälisiin toimijoihin. Liikevaihto viime vuonna n. 2 miljoonaa euroa. Jos nyt joku Liquid olisi valmis maksamaan mottipäisen siirtokorvauksen Spinxista, esim. tyyliin >500k, niin ihme olisi jos nyt eivät vähintään harkitsisi asiaa. Ja toki sama myös pelaajalle itselleen, palkka olisi huomattavasti suurempi muualla.
 
sam1theman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
No eipä tuo 500k ihan täysin mottipäinen summa edes ole. Spinx toki vielä suht uusi t1 skenessä, mutta jos otteet jatkuu vahvoina myös kauden toisen puoliskon niin tulee olemaan heittämällä hltv top20 pelaaja, ja kauden ensimmäisen puoliskon yksi parhaista riflereistä. Myös vielä 21v ja kehittyy huikeaa vauhtia. Brollan meni 850k ja Yekindarin hintalappu yli 1mil joten 500k ei imo ole mottipäinen.

Mutta oli miten oli niin ei mitään järkeä tässä kohtaan myydä. Porukka ollut tosiaan yhdessä vasta hetken ja yksilötasolla kehitys on ollu jokaisella huikeaa, joten en lähtis muutoksia tekemään, vaikka Degster onkin vapaana. Roobet online kippokuppi ei kauheasti ketään kiinnosta ja Blastissa näkyi jo väsymys kovasta pelitahdista, joten cologne vielä kun pusketaan niin tauko tulee hyvään paikkaan. Varmasti loppuvuosi tuo hyviä tuloksia mukanaan.
 
Sawin haastattelu tuli juuri Robujohanssonin kanavalta missä käydään läpi Eetun aikoja HAVUSTA ENCEEn ja nykyhetkeen. Sanoi juurikin, että peliruuhka näkyy esityksissä. Ei ole saatu bräkättyä ja aivoja lepuutettua aikoihin. Mutta vielä löydyy mehuja "kevään" yhteen isoimpaan eventtiin eli IEM Cologneen. Ihan mukavaa kuunneltavaa.

Hauskinta tuossa ehkä oli, että saw näkee, että monet ovat kopioineet ENCEn taktiikoita. Toki päällekkääkkyyksiä tulee väkisinkin, mutta että aika monen pelit ovat 1:1 ENCEN tekemisiä. Hauska yksityiskohta sinälläään
 
Jules W.

Jäsen
Suosikkijoukkue
MLSE
Movistar näyttää kyllä G2:n heikkoudet aika rumasti. Saa nähdä miten tämän linarin käy. Infernoa vielä puolet jäljellä, mutta tästä pitäisi kyllä kaivaa edes rehellinen kunnon yritys tai liian paljon jää seuraavan pelin varaan.
 
Taavitheman

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
G2 koko konsepti lähtee siitä, että tähtipelaajat suorittaa aina kovaa ja sitten support/IGL ukot auttaa juuri sen verran, että pokaalit tulee kotiin.

Juuri nyt näyttää aika pahalta tuon suhteen, mutta katsotaan vaikka koko eventti loppuun ensin.

Miten tuon jengin edes korjaa, kun Niko/Hunter/monesy on koskemattomia?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös