Counter-Strike 2 (CS2)

  • 1 037 132
  • 7 273

Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Omien sanojensa mukaan koki ettei häntä kunnioitettu IGL:nä. Porukka ei kuunnellut ja teki omiaan. Selittäisi, minkä takia Havu on näyttänyt niin hukassa olevalta. Mutta missä tuossa porukassa se on ongelma oikeasti on?

Vähän kokeneempia kehäkettuja melkein kaikki ja vielä uransa ehtoopuolella. Yritetään pelata sitä omannäköistä kynäriä, eikä lähdetä epämukavuusalueelle enää tässä vaiheessa.

Voi myös olla se, että IGL ei ole osannut perustella näkemystänsä miten haluaa pelattavan rakentavalla tavalla.
 

Oranssia

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MLSE
Kyllä airax on vähintään yhtä hyvä, ellei jopa parempi liiduna kuin doto, tulivoimassa sitten aika paljon eroa doton hyväksi, vaikka ei nyt havussa ihmeitä esittänytkään sen suhteen. Itse ainakin positiivisella fiiliksellä tästä vaihdosta, turhan paljon on suomiskene pyörinyt samojen naamojen ympärillä, joten kiva nähdä airaxin saavan kunnon mahdollisuuden, teki hyvää työtä visussa aikanaan.

Edit:
Ja tosiaan terve vaan kaikille tässä osiossa aktiivisesti kirjoitteleville, itse tämän osion löysin täältä eilen, vaikka jatkoaikaa olen useamman vuoden käyttänytkin, mutta pelkästään jääkiekosta keskustelemiseen.
 

Wilderness

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Minnesota Wild
Toki paha sanoa millasta oikeasti ollut juttu. Mutta jos doto ei oo ruvennu suoraan haukkumaan tai muuta, niin melko mielenkiintoista kommenttia xartelta.

Koska kyllähän jos yhtää enempää katsonu Havun pelejä, niin siellä on ollut todella paljon ihan todella tyhmiä virheitä. Hiukan täytyy ihmetellä mitä Xarte edes tekee, kun noita tyhmiä virheitä ei ole vieläkään saatu korjattua
 

Oranssia

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MLSE
Aika pitkälti koko suomiskene kulminoituu noihin xarten kommentteihin..
Yksilötasolla suomalaiset ihan maailman huippua, mutta tiimityöskentelyssä todella vajaavaiset taidot, projektit ja linarit harvoin edes puolta vuotta kasassa, ja ensimmäisen häviön jälkeen kaikki ollaan valmiita uudistamaan.
Mielestäni ihan niin kuin oikeassakin urheilussa, niin myös jyntässä häviäminen joukkueena on tärkeätä ja kasvattavaa, tätä ei vaan suomalaiset jostain syystä tajua tai siedä, ja onhan se nyt mukavampaa grindata premikka faceittiä päivästä toiseen ja haukkua muita myyriksi, kuin että oikeasti katsoisi peiliin ja tahtoisi kehittyä tiiminä ja siinä samassa yksilönä.
En tiedä kuinka iso vaikutus suomalaisilla striimaajilla on tähän nuorten lupaavien pelaajien mentaliteettiin, mutta en usko että jonkun ilen tai juhon striimien katselu ainakaan parantaa nuorten asennetta tiimityöskentelyyn tai itsereflektointiin.
 

nexustron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Chelsea
Aika pitkälti koko suomiskene kulminoituu noihin xarten kommentteihin..
Yksilötasolla suomalaiset ihan maailman huippua, mutta tiimityöskentelyssä todella vajaavaiset taidot, projektit ja linarit harvoin edes puolta vuotta kasassa, ja ensimmäisen häviön jälkeen kaikki ollaan valmiita uudistamaan.
Mielestäni ihan niin kuin oikeassakin urheilussa, niin myös jyntässä häviäminen joukkueena on tärkeätä ja kasvattavaa, tätä ei vaan suomalaiset jostain syystä tajua tai siedä, ja onhan se nyt mukavampaa grindata premikka faceittiä päivästä toiseen ja haukkua muita myyriksi, kuin että oikeasti katsoisi peiliin ja tahtoisi kehittyä tiiminä ja siinä samassa yksilönä.
En tiedä kuinka iso vaikutus suomalaisilla striimaajilla on tähän nuorten lupaavien pelaajien mentaliteettiin, mutta en usko että jonkun ilen tai juhon striimien katselu ainakaan parantaa nuorten asennetta tiimityöskentelyyn tai itsereflektointiin.
Suomessa CS:ään ei suhtauduta vakavasti vaan se on "nyyppien rektaamista". Tanskassa esimerkiksi jo ihan ruohonjuuritasolla ollaan paljon ammattimaisempia ja asiallisempia tiimien suhteen.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Aika pitkälti koko suomiskene kulminoituu noihin xarten kommentteihin..
Yksilötasolla suomalaiset ihan maailman huippua, mutta tiimityöskentelyssä todella vajaavaiset taidot, projektit ja linarit harvoin edes puolta vuotta kasassa, ja ensimmäisen häviön jälkeen kaikki ollaan valmiita uudistamaan.
Mielestäni ihan niin kuin oikeassakin urheilussa, niin myös jyntässä häviäminen joukkueena on tärkeätä ja kasvattavaa, tätä ei vaan suomalaiset jostain syystä tajua tai siedä, ja onhan se nyt mukavampaa grindata premikka faceittiä päivästä toiseen ja haukkua muita myyriksi, kuin että oikeasti katsoisi peiliin ja tahtoisi kehittyä tiiminä ja siinä samassa yksilönä.
En tiedä kuinka iso vaikutus suomalaisilla striimaajilla on tähän nuorten lupaavien pelaajien mentaliteettiin, mutta en usko että jonkun ilen tai juhon striimien katselu ainakaan parantaa nuorten asennetta tiimityöskentelyyn tai itsereflektointiin.
Kannattaa katsoa kun podi ja myltsi on juhon kanssa pelaamassa. Kappa

Herrasta puheenollen: Game of Minds

Mitä tulee suomi-cs niin Suomen pitäisi panostaa koutseihin -> jotka koutsaavat IGL pelaaja -> sen mukaan rakentaa tiimi.

jos siellä dotot huuta pääpunasena xsevenille ja Aerialille niin jossain mennään mönkään. virhe virhe virhe - kun pitäisi nähdä tää meni nyt näin ens kerralla tehdään paremmin <- toki tähän pitäisi myös moti löytyä.

ja sitten tuo mihin xarte viittasi, että joillakin iso ego ja peiliinkahtominen niin imo tuon voinee aika hyvin kohdistaa zehNiin:

jos ei time-stamppi toimi niin 26:15 lähtien
 

Oranssia

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MLSE
Kannattaa katsoa kun podi ja myltsi on juhon kanssa pelaamassa. Kappa
Podilla ja myltsillä sen verran jo on nimeä skenessä, ja jalkoja oven välissä + alla organisaatio jossa oikeaa valmennusta myös mentaalipuolella, joten en ehkä heitä laskisi mukaan tuohon.
Oma pointtini oli lähinnä siinä, että miten lähinnä vielä nuoremmat täysin tuntemattomat pelaajat saattavat ammentaa huonoa oppia suomi-cs edellisiltä sukupolvilta, ja täten toistaa samoja virheitä mitä Suomessa on pelaajat aiemminkin tehneet, toki olisin tuon voinut aiemmassa viestissäni paljon paremminkin muotoilla..
Ihan samat fiilikset tulivat itselläni mieleen, liittyen xarten kommenttiin, eli siis ensimmäisenä mieleen tuli zehn, eikä doto, kun puhuttiin tuosta isosta egosta.
 

Zohan

Jäsen
HAVU viilettää kuuden ottelun voittoputkessa. Hyvältä näyttää meno ja Otto on kuin uudestisyntynyt! Ei nyt vielä liikaa pidä toiveita herätellä, mutta olisiko tässä ensimmäinen suomitiimi kenellä kohtaisi kemiat kentällä JA sen ulkopuolella?

E: Perjantaina sitten tulee jo ihan hyvä tasonmittaus, kun TOP #25 joukkue Movistar Riders vastassa. Movistarit pelas yllättävän hyvin EPL:ssä viime viikolla kaataen mm. Complexityn, BIG:in ja SAWin.
 

Taavitheman

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Ninjat aloittaa tänään Nukessa vastustajan karttapickissä. Brollanilla täytyy nyt alkaa kulkemaan tai sitten kaiken järjen mukaan hänelläkin alkaa lähtölaskenta. Tuntuu myös siltä, että konfig ja brollan on vähän roolien kanssa konfliktissa niin joutuu ninjat joka tapauksessa valitsemaan noiden kahden väliltä.
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Kokonaan en peliä katsonut, mutta Nukessa ainakin näytti olevan ihan hyviä takuja. Tänään sitten todellinen testi kun Faze vastassa.
 

Taavitheman

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Fazen CT puolet aina ihan saatanan murskaavia kun saavat rahaa, ainakin mitä olen katsonut.

Lisäksi konfigilla ja headtrickillä ihan musta päivä joten voipi tulla nopea 0-2 turpasauna ninjoille.

EDIT: Ihan Fazen näytöstä. Tulivoimassa kaikki yksilöt parempia ja maailman ainoa pelinjohtaja joka on vielä hommassa Aleksia askeleen edellä. Ei hirveesti jakoa, mutta olisin halunnut nähdä tiukemman pelin totta vie.
 
Viimeksi muokattu:

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
HAVU jatkaa voittokulkuaan, vaikka xartE pelasikin kouluhommissa olevan banjon tilalla.

Illalle tuleekin sitten vastaan tämän hetken suurin tasonmittari. Nimittäin Moviestar raiders. MSR on tällä hetkellä maailmanrankiin #25 ja voitti männä viikolla EPLssä Complexityn, SAWin ja BIGn.

Siinä olisi iso päänahka tänään siis otettavissa. Ja eiköhän illan peliin banjokin jo kerkeä pelaamaan. Saadaan ns täydet sylinterit käyttöön.

Samaan aikaan pelataan pelaajatcom karsintoja ja ompa illalla vielä NIPinkin peli. Ai että mitä herkkua
 

Taavitheman

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Jumalauta tuo ninjojen rifle core on epäluotettava ja epätasainen. Yhdessä kartassa osuu kaikki ja seuraavassa ei mikään. Pääsivät T puolella saitille ihan ok mutta sitten yksilöt vaan heittää. Kolmas kartta häämöttää jo.

Nyt kun olen pelejä kattonut niin kyllä myös roolituksissa on miettimistä että miten saadaan kaksi ja puoli entrypelaajaa natsaamaan järkevästi roolien puolesta, puhumattakaan siitä, että headtrick on ilmeisesti natural rifle, jonka pitää ninjoissa oppia tier 1 bossin tavoille. Huhhuh!
 

Puncheon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Onhan tuo ninjojen pelaaminen aika julmetun passiivista. Ei ole sellaista kunnollista tilansyöjää, joka puskisi eteenpäin ja hakisi kontrollia.
 

Taavitheman

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Noviisi headtrick painaa KD plussalla kun muut paskoo housuunsa.

Nyt pitää Aleksin myös pelata itsekkäämmin ja alkaa ampumaan takaisin, ei voi vaan olla int feediä kun "tähdet" ei osu mihinkään. Vähän sama meno kuin OGssa aikoinaan, että pitää vaan ottaa tilaa ja ampua itse jos muilla ei riitä.
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Hyvin toimi CT-puoli Vertigossa ja ensimmäinen ottelupallo.
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Olipahan Anubis Faze - Vitality matsissa.
 

Taavitheman

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Surkea turnaus Ninjoilta. Kyllä tuo porukka yhtä hampusta kaivaa.

Esetag voisi olla kova sana myös, vakauttava luottoratsu johon voi luottaa. Tuolla riflecorella ihan lottoamista osuuko vai ei.

En anna Aleksille täyttä synninpäästöä, mutta lieventäviä asianhaaroja on katsoo noiden yksilöiden suorittamista ihan voitettavissa dueleissa.
 

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Vihdoin banaani lusittu. Ehkä jopa hyvä asia, että ei heti päässyt kommentoimaan Ninjojen otteita kesken viikonlopun. Senverran oli verenpaineet korkealla kun katsoi tuota sirkusta. Aivan älyttömättömän kehno suoritus koko poppoolta.

Alotetaan vaikka posista. CT-puolet olivat parantuneet merkittävästi Katowicesta. Pääsääntöisesti CT-puolet olivat oikein loistavia. Sopiva määrä aggressiivisuutta ja uhkarohkeutta. Oli siellä toki muutamia tilanteita missä esimerkiksi Miragessa Brollan teki info peluun rampista -> ei ketään, k0nfig ja REZ oli aggrona midissä ilman ketään, mutta silti headtrick ei tehnyt rotaatiota B:lle. Pääosin kuitenkin hyvää. Myös Brollanille nostan hattua. Varmaan ensimmäinen turnaus Aleksin alla kun Brollan esittää sitä mitä minä hänestä odotan. Pelaa välillä todella yksin CT:nä ja tosi paljon vastuuta. Nuken piha, Mirren A-saitti ja Ancientin B. Pääsääntöisesti kuitenkin osui tarvittavat kudit nyt ja siitä olen tyytyväinen.

Sitten negat... Nostetaan heti ensiksi kissa pöydälle.

Vaikka tätä miten tahansa Aleksi-lasit silmillä pyörittelee, niin olihan nuo teropuolet aivan järkyttävää paskaa. Ei siitä pääse mihinkään. Ehkä passiivisinta defaulttia mitä olen nähnyt sitten Outsiderien. Lisäksi aina tuntui, että vastustaja teki info peluun juuri sinne mitä kukaan ei katso ja täten pystyttiin stackkaamaan oikea saitti. Jokaisessa executessa kesti aivan tolkuttoman kauan, missattiin utilityä ja ennen kaikkea ei osattu hyödyntää konfiggia yhtään. Verkkokalvoille on etenkin jäänyt erä Vertigossa missä Aleksi ja konfig yrittivät tehdä splitin midistä A:lle ja Brollan ja REZ taisi olla shortissa. Brollan heitti bugimollen, että A:n CT:t eivät pääse swingaamaan midiin, niin Aleksi heittää savun siihen? Miksi savua ei käytetty CT spawniin jos oltiin tekemässä splittiä A:lle? Siihenhän sitten molemmat hyytyivät ja se rundi jäi siihen.

K0nfig tuo hyvin tilaa tuonne, mutta tällähetkellä siinä on kaksi ongelmaa. Ensimmäinen on se, että konfig yrittää vähän liikaa. Mies ei osaa pysähtyä oikeaan kohtaan, vaan jatkaa kirjaimellisesti niin kauan, että kuolee. Muutama post-plant hävittiin taas täysin siihen, että konfig tai joku muu tekee aivan pierupelityksiä. Toinen ongelma on se, että Aleksi ei tällähetkellä näytä kykenevän reagoimaan ja tekemään calleja sen mukaan mitä konfig raivaa tilaa. Johtuuko huonosta kommista vai mistä, mutta todella huolestuttavaa. Aleksin pitäisi juuri loistaa mid-round calleissa ja nyt ne olivat valitettavasti aivan tolkuttoman huonot. En tiedä onko oma luotto Aleksiin ollut ikinä näin alhaalla tämän esityksen jälkeen.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Kuulin huhua, että Aleksib ei enää edes callaa NIPssä. Mitähän siellä sit tekee..

Aleksib kysy olisiko HAVUssa hänelle paikka vapaana? Lasse sanoi, että meil on nyt airax niin katsellaan myöhemmin.

Näillä 2-3 viime vuoden näytöillä Aleksib taitaa joutua hakemaan paikkaa jostain Enhancedista.. eeku nii sielläki on se aikamies p3kko. No ehkä sit pappaliigaan.. tai johonkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös