Columbus Blue Jackets 2021–2022 – uutta nousua rakentamaan

  • 316 673
  • 1 263
Tuosta @Toby Dammit ylle linkkaamasta mainiosta Friedmanin palstasta voisi nostaa pari kiinnostavaa Columbukseen liittyvää juttua jo mainitun Oilersin molaritilanteen lisäksi.

Werenskin jatkosopimuksesta ja hänen omista mietteistä on luettavissa, että siirto muualle ja jatkosopimuksen hylkääminen ei ollut lähellä ja kun kuuli organisaation suunnitelmat ja valmentajan nimen, niin päätös oli helppo.

Seth Jones sanoo, että treidipyynnön takana ei ollut mitään poliittista tai muutakaan ristiriitaa. Hän oli vain turhautunut heikkoon viime kauteen ja halusi uuden alun muualla ja on nyt motivoitunut pelaamaan loppu-uran Chicagossa. Myös muita vaihtoehtoja oli, lyhyellä sopimuksella kannujahtiin johonkin (Coloradoon?). Kuten Jones viime kautta kuvasi: it was just a bad year. Nothing clicked. No one could get on the same page with the style we wanted to play. The season of drama.

Pierre-Luc Dubois sanoo, ettei luultavasti koskaan avaa syitä julkisesti miksi halusi siirron muualle. Kuvaa tuota aikaa kuitenkin raskaaksi vaiheeksi elämässään, joten varmaan siellä jotain oli meneillään, josta ei aio puhua. Toisin kuin Jonesin kohdalla.
 
Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Pensiltä Jarry ja 2. kierroksen varaus?

Öljyltä Koskinen (puolikkaalla palkanpidätyksellä) ja 2. kiekka?

Onhan noita jengejä, jotka hakevat näyttönsä antanutta 1a / 1b veskaria ja ovat varmasti valmiit tekemään jatkosopparia saman tien…
 
Columbuksen leiriltä tippuu kuulumisia.

Cole Sillinger istutettu ensimmäisenä päivänä Laineen ja Voracekin keskelle.

Treeneissä kokoonpanojen koostumus.

Josh Dunne tulee prospecteista hieman varjossa mutta voisiko saada paikan kokoonpanosta ylhäällä?

Kirsikkana kakun päällä Robinson kerää kehuja otteillaan leirillä.

Muuta:
Korpisalo on pienellä loukilla ja tarkkaillaan tilannetta. Tarasovia myös säästellään.

Harkkapelejä odotellessa.
 
Joukkueen kapteenistoa ei ole taidettu ilmoittaa? Werenski, Bjorkstrand, Voracek?
 
Danko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Columbus Blue Jackets
Tää on nyt ihan turhaa fantasy tason kaavailua joten jos ei nappaa niin älä lue tätä pidemmälle...

[StartFantasyPost]

Jack Eichelin tilanne Buffalossa tukaloituu päivä päivältä. Nyt riisuttiin kapteenin natsat ja en usko että Eichelin treidiarvo ainakaan kasvaa tässä tilanteen yhä eskaloituessa.

Millä treidillä uskoisitte Eichelin irtoavan / minkä tekisitte jotta se palvelisi sinitakkien etua?

Eichelhan ratkaisisi Columbuksen isoimman tarpeen eli kärkikenttien sentterinpaikan / ykkössentterin roolin. Ylitarjontaa on laituriosastolla hieman myös periaatteessa maalivahtiosastolla. Jos tulevaisuutta eli nuorisoa / pickejä ei uhrattaisi yhtään tai mielellään mahdollisimman vähän niin irtoaisikohan Eichel Buffalosta seuraavalla paketilla:

Eichel <-> Laine + Korpisalo + Bemström

Laineella on tiukka sopimustilanne. Yhden vuoden soppari alla ja UFA status häämöttää lähitulevaisuudessa. Alla yksi kausi Columbuksessa josta tuli täysi pannukakku. Korpisalo sen sijaan olisi muutamassa muussa jengissä ykkösveskari. Meillä Elviksen jatkosopparin jälkeen plan B / vaihtotavaraa. Bemströn sen sijaan täyttää lupauksen saappaat edelleen ihan täysin ja mielellään hänetkin pitäisi mutta Buffalo halunnee treidissä myös tulevaisuutta ja me voidaan tehdä mm. Chinakhoville vähän tilaa kun laituriosastolla on jo Bjorkstrandeja, Voracekeja, Texiereitä yms.

Kaikki toki riippuu Eichelin terveydentilasta ja leikkaustarpeesta, mutta oletetaan tässä fantasy kaavailussa nämä tylsät sivuseikat.

1. Nyquist - Eichel - Voracek
2. Texier - Jenner - Bjorkstrand
3. Domi - Roslovic - Chinakhov
4. Robinson - Kuraly - Stenlund
Foudy, Chinakhov, Hofmann

[/EndFantasyPost]
 
Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Millä treidillä uskoisitte Eichelin irtoavan / minkä tekisitte jotta se palvelisi sinitakkien etua?
Mä uskon edelleen tähän, eli Buffaloon matkaisi:

- Kent Johnson
- Ykköskierroksen varaus (lottosuojattu)
- Kakkos- tai kolmoskierroksen varaus.
- Domi, Stenlund tai Bemström
- Carlsson

Buffalon rebuild alkoi taas melkein nollasta, joten Laine on siihen nähden aivan liian pian UFA. Siksi uskon että jutustelu alotetaan Owen Powersin joukkuekaverista Kent Johnsonista. Siihen päälle pari korkeaa varausvuoroa kun siellä Buffalossa on se rebuild menossa. Sitten joku hyökkääjä jonka voi tunkea kokoonpanoon. Viisi palasta Brian Lawtonin mukaan Buffalo yhdessä vaiheessa Eichelista haluasi, joten tungetaan pakettiin yksi leftin pakki eli Gabriel Carlsson.
 
Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

Tämä olisi kyllä aika iso treidi siihen nähden että ei ole täyttä varmuutta siitä että Jack Eichel pystyy enää pelaamaan yhtään ottelua NHL:ssä. Jos kaveri olisi 100% kunnossa niin sitten olisi toisenlaiset keskustelut ja muitakin kiinnostuneita seuroja mukana.
 
Kuhta#9

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ketterä, Liverpool, Sympatiat Saipalle

Itse pystyisin Eichelistä erossa niin kauan, kunnes terveystilantaseen tulee selvyyttä. Tai vaatisin ennen treidin vahvistamista, että oman seuran lääkärit saavat huolella perehtyä tilanteeseen.
 
Danko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Columbus Blue Jackets
Mä uskon edelleen tähän, eli Buffaloon matkaisi:

- Kent Johnson
- Ykköskierroksen varaus (lottosuojattu)
- Kakkos- tai kolmoskierroksen varaus.
- Domi, Stenlund tai Bemström
- Carlsson

Buffalon rebuild alkoi taas melkein nollasta, joten Laine on siihen nähden aivan liian pian UFA. Siksi uskon että jutustelu alotetaan Owen Powersin joukkuekaverista Kent Johnsonista. Siihen päälle pari korkeaa varausvuoroa kun siellä Buffalossa on se rebuild menossa. Sitten joku hyökkääjä jonka voi tunkea kokoonpanoon. Viisi palasta Brian Lawtonin mukaan Buffalo yhdessä vaiheessa Eichelista haluasi, joten tungetaan pakettiin yksi leftin pakki eli Gabriel Carlsson.

Jos tämä olisi se mitä Buffalo hakee, eivätkä he jousta pyynnöstään, niin skippaisin ehdottomasti. Tuossa on ainakin sinitakkien näkökulmasta Kent Johnson liikaa.

Seuraavaa muokattua sisältöä voisi vielä harkita:

-Ykköskierroksen varaus (top10 suojattu)
-Kakkosvaraus
-Bemström
-Carlsson
-Domin saa kaupan päälle niin Buffalon on helpompi päästä palkkalattian yli
 
müller

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Veikkaan että Eichel ei liiku minnekään ennen kuin niskavamma hoidettu ja tulevaisuus on selvillä. Ennen sitä tuskin yksikään GM lähtee isolla treidillä yrittämään Eichelia. Tai no ken tietää, saas nähdä. Mutta muuten Eichel olisi kyllä kiva ja enemmän kuin tarvittava lisä Columbukseen.
 
Tämä olisi kyllä aika iso treidi siihen nähden että ei ole täyttä varmuutta siitä että Jack Eichel pystyy enää pelaamaan yhtään ottelua NHL:ssä. Jos kaveri olisi 100% kunnossa niin sitten olisi toisenlaiset keskustelut ja muitakin kiinnostuneita seuroja mukana.

Lienee itsestäänselvää, että a) Eichel treidataan ja b) treidi tapahtuu vasta kun hänen niskan tilanne on hoidettu kuntoon.
 
Danko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Columbus Blue Jackets

Olisiko Sillinger tunkemassa itsensä avauskokoonpanoon? Vieläpä 18-vuotiaana… Oishan tuolla sentteriosastolla tonttia valloitettavana, mutta itse toivoisin ettei kaverin kanssa hätäillä. Toki voi sen 8-9 peliä muistaakseni kerätä kokemusta ilman että sopimusvuosia palaa.

Jännästi euroarpa-danforth pelannut laidassa vaikka hän on sentteri joka vielä tunnetaan mm.aloitustaidoistaan.

Roslovic on kesätreeneissä vetänyt sillä mindsetillä että hän haluaa pelata sentterinä. Toivottavasti varsinkin niitä aloituksia on treenattu onnistuneesti.
 
Ippenator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Ilves, Carolina, Colorado ja Florida

Olisiko Sillinger tunkemassa itsensä avauskokoonpanoon? Vieläpä 18-vuotiaana… Oishan tuolla sentteriosastolla tonttia valloitettavana, mutta itse toivoisin ettei kaverin kanssa hätäillä. Toki voi sen 8-9 peliä muistaakseni kerätä kokemusta ilman että sopimusvuosia palaa.

Jännästi euroarpa-danforth pelannut laidassa vaikka hän on sentteri joka vielä tunnetaan mm.aloitustaidoistaan.

Roslovic on kesätreeneissä vetänyt sillä mindsetillä että hän haluaa pelata sentterinä. Toivottavasti varsinkin niitä aloituksia on treenattu onnistuneesti.

No, onhan Columbuksella sen verran luokaton tuo sentterikalusto, että kaikki kortit on syytä katsoa. Eli vaikka ikää on vasta 18 vuotta, niin kyllä silti vähintään se 9 peliä änärissä kannattaa antaa, jos kerran pelaa hyvin harjoitusleirillä ja harjoitusmatseissa.
 
Toiseen harjoitusotteluun lähdetään Buffaloa vastaan muutamalla vakio rosteripelaajalla varustettuna. Nyt on useammalla enemmän taka-alalle ja harjoitusleirien hehkutuksista pois jääneellä mahdollisuus nousta esiin. Nostaisin itse tästä porukasta esiin Tyler Anglen. Jälkimmäinen oli Traverse Cityn prospect turnauksessa loistaneita pelaajia yhdessä Chinakovin ja Schillingerin kanssa. Nyt saa pelata ilman heitä ja laittaa näyttöjä avauskokoonpanopaikkaa varten.

Angle näyttäisi lähtevän hakemaan näyttöjä Roslovicin ja Bjorkstrandin rinnalta.

Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös