Colorado Avalanche 2011-2012

  • 132 069
  • 428

Wolves

Jäsen
Shattenkirkistä pystyttiin luopumaan, kun junnuista oli Barrie ja Elliott tulossa.

Hmm. Shattenkirk tulokaskausi 46 Ott. 7+19=26. Barrie ensimmäisellä kaudella (Ei lasketa tulokaskaudeksi) 7 Ott. 0+0=0. Elliott 39 Ott. 4+9=13. Ymmärrän jos menee rebuildingin piikkiin, mutta sehän käytännössä päättyi, kun Varlamov treidattiin, normaalisti rebuildingiin käytettävää ykköskierroksen ja vielä kakkoskierroksen vuoroon.

Stewartista luopuminen ei tällä hetkellä näytä yhtään hullummalta päätökseltä. Stewart on ollut toisella kaudellaan Bluesissa aika tehoton, kun taas Jay McClement on pitänyt Coloradon alivoimaa kunnossa koko kauden.

Herranpieksut. Meillähän on todistettavasti meedioita joukkueemme johdossa. Time to open hotline 1-800-SHERMAN.

Siihen on myös varmaan omat syynsä miksi flegu Wolski on Coloradosta lähtönsä jälkeen käynyt pelaamassa farmissa ja tällä hetkellä menossa kolmas seura kierrossa.

Njoo. Coloradosta, jossa Wolski mätti 62 ottelussa 47 pinnaa Phoenixiin, jossa mies pelasi tuolloin Dave Tippetin trappi-pelillä, jossa suurinta hyökkäysintoa tapettiin. Esimerkkinä toiseen suntaan voidaan ottaa vaikkapa jo pois treidattu Daniel Winnik, joka pelasi hyvin Avseissa, päästyään pois Tippetin trappi-taktiikasta, hyökkäävämpään pelityyliin. Ja mitä New Yorkin aikaan tulee, niin aika pikaisesti (joko omasta tai valmentajansa johdosta, en tiedä) Wolski joutui koirankoppiin. Sitä en kiistä etteikö mies olisi flegu/diiva/mitä sanaa haluattekaan käyttää, mutta taitoa miehellä edelleen piisaa.

Tuosta Varlyn treidistä täällä on viittitty haukkua Shermania vaikka kuinka paljon. Tällä hetkellä tuo Coloradon varausvuoro näyttää olevan sijoilla 10-15. Voiko joku väittää, että tuolla varausvuorolla voitaisiin saada Varlamovia parempi pelaaja? Myös toisen kierroksen varausvuoro kuului kauppaan. Toki noilla varauksilla voi saada jonkun pätevänkin pelaajan, mutta minä ainakin olen vieläkin tyytyväinen tuohon kauppaan. Vihdoinkin Coloradolla on tasonsa osoittanut ykkösmaalivahti.

Ja syystäkin. Ensiksi on kuitenkin pakko kysyä, kuka on sanonut, että maalivahtia oltiin hankkimassa draftista noilla em. 1. ja 2. kierroksen vuoroilla? Puhut 23-vuotiaasta maalivahdista "tasonsa osoittaneena". Pitääkö tämä siis ymmärtää, että tämä on parasta Varlamovia ja tästä ei enää hiihdetä ylöspäin edes pitovoiteilla?

Kenet Coloradon olisi pitänyt hankkia vapaiden markkinoilta viime vuonna? Brad Richards on sentteri ja O'Reillyn, Stastnyn ja Duchenen odotettiin muodostavan hyvän sentterikolmikon, eikä tarvetta tuolle paikalle nähty. Harmi vain, kun Duchenen kehitys otti takapakkia tällä kaudella ja Stastnylla oli kankea alku. Parise oli vielä RFA, joten ei tuolta vapaiden markkinoilta kyllä mitään takuu varmaa pistelinkoa ollut saatavilla.

Kukaan ei ole varmaan edes kuvitellut Avsien hankkivan Brad Richardsia, joten se ei missään tapauksessa sovi esimerkiksi. Ei Shermanin eikä Brad Richardsinkaan mielestä.

Eikä tuo vapaiden markkinoilla hiljainen toiminta ole pelkästään Shermanin vika.

Lue vastaus alempaa.

Ylempää on varmasti tullut käsky, että ei kylvetä sitä rahaa ympäriinsä, kun uudesta CBA:sta ei ole vielä mitään hajua.

Itsesiassa, jostain (Olikohan Denver Post, en ole varma) luin alkukaudesta, että ylempää on ilmoitettu, että mitään rajoitteita rahan käytölle ei ole (pl. luonnollisesti palkkakatto), mutta nimenomaan tuon uuden CBA:n odottelun vuoksi ollaan nipin napin yli palkkalattian. Tämä oli luetun ymmärtämiseni mukaan Shermanin päätös, jota johtokunta kunnioitti. Tämä toimikoon samalla vastauksena Boscolle.

Perinteinen win-win diili. Molemmat joukkueet hyötyivät. Colorado sai treidin parhaan pelaajan.

Epäilin tätä treidin tekemisen yhteydessä, epäilen sitä nyt ja epäilen sitä myös silloin, kun Johnson päättää uransa, voittamatta yhtäkään Norrisia.

Mitä tulee GaDa:n pelkoon, että Sherman ylimaksaisi McGinnistä ja kumppaneista, niin kysytään että Sherman ikinä ylimaksanut kenestäkään RFA:sta? Ei nimittäin tule mieleen sellaista tilannetta.

Minulle tulee. Yksi sellainen seisoo tuolla tolppien välissä, mutta ei siitä enää sen enempää. Onhan kyseessä rebuilding.
 

Zous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ryan Reaves
Minulle tulee. Yksi sellainen seisoo tuolla tolppien välissä, mutta ei siitä enää sen enempää. Onhan kyseessä rebuilding.

Ymmärrän, että harmittaa se, mitä Varlamovista maksettiin, mutta en itse ainakaan olisi ollenkaan pettynyt tuohon kauppaan jos olisin Coloradon miehiä. Varlamov on ainut syy miksi Avalanche on edes toistaiseksi vielä taistelussa mukana pudotuspeli kamppailussa. Monta voittoa Varlamovin huikeitten otteiden saattelemana ja häviöitä Varlamovin hyvistä otteista huolimatta. Esimerkkinä viime yö. Shermania kyllä puolustan tuosta kaupasta. Draftista tuolla kyseisellä vuorolla tuskin Varlamovia tärkeämpää palasta joukkueen rakennuksessa olisi saanut.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Minulle tulee. Yksi sellainen seisoo tuolla tolppien välissä, mutta ei siitä enää sen enempää. Onhan kyseessä rebuilding.

Tarkoitin sopimuksen arvoa, en sitä mitä pelaajasta annettiin vaihdossa. Alta kolme milliä kaudessa maalivahdista, joka on joukkueessa ykkösveskari, ei ole mielestäni mitään ylihintaa. Ehkei Varlamovin näytöt viime kesänä vielä oikeuttaneet tuollaiseen palkkaan, mutta eiköhän tuo ole tällä kaudella ollut helposti palkkansa arvoinen ja mikä tärkeintä, on kolmivuotisen sopimuksensa päätyttyä vielä RFA. Hyvä sopimus tuo on. Vaihdossa toki annettiin ihan liikaa, vaikkei sekään nyt loppupeleissä taida mitään kovaa ylihintaa olla. Heikohko drafti ja varausvuoro 10+ sijoilta.
 

Wolves

Jäsen
Ymmärrän, että harmittaa se, mitä Varlamovista maksettiin, mutta en itse ainakaan olisi ollenkaan pettynyt tuohon kauppaan jos olisin Coloradon miehiä.

En varsinaisesti ole pettynyt kauppaan, pettynyt olen The Sherminatorin tapaan tehdä asioita. Koittais pikkuhiljaa päättää onko Avalanche rebuildingissa vai ei. Tai sitten olen ymmärtänyt rebuilding sanan väärin ja se on ikuisuusprojekti, jota voidaan käyttää missä tahansa tilanteessa tekosyynä.

Tarkoitin sopimuksen arvoa, en sitä mitä pelaajasta annettiin vaihdossa.

Asia selvä. Kysymys oli vain hiukan harhaanjohtava, sillä normaalisti RFA:sta joudutaan antamaan jotain takaisin, riippuen nimeomaan palkasta. Ellei kyse ole tradesta, jolloin ensin annetaan jotain pelaajan oikeuksia vastaan ja sitten vasta neuvotellaan palkasta (jos pelaa sääntöjen mukaan).
 

Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Wolves: Kuinka monta peliä olet katsonut viimeisen kahden kauden aikana? Shattenkirk vaikka takoi pisteitä oli omassa päässä täysin hazardi. Tällä kaudella ilmeisesti Hitchcockin systeemillä sekin pelin osa-alue on laitettu kuntoon. Barrie on ollut pelaamissa peleissään suhteellisen tasavahva kaikilla osa-aluiella. Elliott on ollut hyökkäyspäässä parempi, mutta puolustuksessa heikompi. Barrie ja Elliott ovat Shattenkirkia kaksi vuotta nuorempia ja tulevat varmasti olemaan tärkeitä pelaajia Coloradon tulevaisuudessa.

Wolski oli jo Coloradossa pelatessaan silloin tällöin viltissä asenteensa takia, eikä meno ole mihinkään muuttunut näköjään. Taitoa ja kokoa hänelle on, mutta jostain syystä työnteko ei miestä kiinnosta.

Hfboardsilla oli puhetta viime keväällä tai kesällä jonkun nimimerkin toimesta, että Stewartia oltaisiin useaan otteeseen varoitettu pilven poltosta ja tämä olisi kanssa ollut yhtenä syynä hänen lähtöönsä. Myös epätasaisuus vaivasi Stewartia. Viimeisellä kaudellaan Coloradossa mies takoi välillä pisteitä hirveällä tahdilla ja välillä taas ei mikään tuntunut kiinnostavan.

Tuohon Varlamoviin vielä, että en tarkoittanut, että varausvuoroilla pitäisi maalivahti varata, enkä ymmärrä edes miten sait sen niin käsitettyä. Tarkoitin, että meinaatko että tuosta tulevasta draftista Colorado saisi varattua Varlamovia paremman pelaajan paikasta riippumatta? Varlamov oli alkukaudella vähän hukassa olevan näköinen, mutta joulun jälkeen peli alkoi näyttämään heti paremmalta ja hänestä tulee olemaan vielä iloa Coloradon kannattajille, siis niille jotka joskus osaavat iloita asioista turhan mukahassuttelun ja rutisemisen sijaan.

Ja tuo Richards oli nyt vain esimerkki viime vapailla markkinoilla olleista kovista pelaajista joidenka perään GaDa huuteli.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Asia selvä. Kysymys oli vain hiukan harhaanjohtava, sillä normaalisti RFA:sta joudutaan antamaan jotain takaisin, riippuen nimeomaan palkasta. Ellei kyse ole tradesta, jolloin ensin annetaan jotain pelaajan oikeuksia vastaan ja sitten vasta neuvotellaan palkasta (jos pelaa sääntöjen mukaan).

Oli ehkä hieman huonosti muotoiltu lause, mutta tarkoitin jatkosopimusneuvotteluja omien RFA-pelaajien kanssa. Tuossa aiemmin kun GaDa pelkäsi Shermanin antavan kesällä McGinnille 3+ millin sopparin, Muellerille 4+ millin jne. Molemmat olisivat ihan älytöntä ylihintaa noiden pelaajien näytöillä, ja en löydä mitään tukea tuollaiselle pelolle, sillä ei Sherman ole ikinä antanut todella ylihintaista sopparia omille RFA-pelaajilleen. Toki ei ole vielä joutunut neuvottelemaan Duchenen, Johnsonin ja O'Reillyn tasoisten kaverien kanssa sopimuksista, joten vasta tänä kesänä mitataan todenteolla Shermanin kyvyt jatkosopimusten tekemisen suhteen. Varlamov ja esimerkiksi Stewart kuitenkin saivat hyvin maltilliset sopimukset, ja Stewartilla kuitenkin oli tuolloin jo taustalla yli 60 pisteen kausi edellisvuodelta.
 

Wolves

Jäsen
Tuohon Varlamoviin vielä, että en tarkoittanut, että varausvuoroilla pitäisi maalivahti varata, enkä ymmärrä edes miten sait sen niin käsitettyä. Tarkoitin, että meinaatko että tuosta tulevasta draftista Colorado saisi varattua Varlamovia paremman pelaajan paikasta riippumatta?

Kysymyksen asettelu. Helpostihan tuosta ymmärtää sinun hakevan maalivahtia, kun maalivahdista puhutaan. Tähän lainaamani viestiin lisäsit kysymykseen sanat "paikasta riippumatta".

Toisekseen haluan vielä kysyä tuosta lauseestasi "Vihdoinkin Coloradolla on tasonsa osoittanut ykkösmaalivahti.". Ihan vain siitä syystä, että uskotteko ihan oikeasti, että Varlamov pitää tämänkautisen tasonsa hamaan loppuun saakka ja tuo Avalanchen paidassa Stanley Cupit, Vezina Trophyt ja koko palkintokaapinkin vielä kaupan päälle seuraavan kymmenen vuoden aikana? Minä en usko.

Yhden kauden perusteella, Varlamovista tehdään jo uutta Patrick Royta, ainakin fanien silmissä. Rakkaus on sokeaa siihen saakka, kunnes partneriksi paljastuukin Andrew Raycroft.
 

Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Kysymyksen asettelu. Helpostihan tuosta ymmärtää sinun hakevan maalivahtia, kun maalivahdista puhutaan. Tähän lainaamani viestiin lisäsit kysymykseen sanat "paikasta riippumatta".

Tuo oli näköjään pakko lisätä, jotta kaikki ymmärtäisivät. Minulle pelaaja tarkoittaa maalivahtia, puolustajaa ja hyökkääjää eli henkilöä joka pelaa jääkiekkoa. No uskotko, että Washington saa tuolla varausvuorolla paremman pelaajan kuin Varlyn?

Toisekseen haluan vielä kysyä tuosta lauseestasi "Vihdoinkin Coloradolla on tasonsa osoittanut ykkösmaalivahti.". Ihan vain siitä syystä, että uskotteko ihan oikeasti, että Varlamov pitää tämänkautisen tasonsa hamaan loppuun saakka ja tuo Avalanchen paidassa Stanley Cupit, Vezina Trophyt ja koko palkintokaapinkin vielä kaupan päälle seuraavan kymmenen vuoden aikana? Minä en usko.

Et vastannut kysymykseeni jossa kysyin monta peliä olet nyt parina kautena nähnyt, joten oletan viesteistäsi päätellen ettet montaa peliä ole nähnyt. Mikäli olisit nähnyt Varlamovin pelaavan tajuaisit minkälainen lahjakkuus Coloradon maalilla tällä hetkellä on. Varlamovista tämän vuoden pudotuspelit eivät jää kiinni se on varma. Mies on antanut otteillaan joukkueelle mahdollisuuden taistella voitoista, mutta hyökkäys on tökkinyt pahemman kerran. Alkukaudesta Varlamovilla oli ongelmana riparit, mutta kauden mittaan riparikontrolli on parantunut. Refleksit hänellä ovat jo nyt ihan omalla tasollaan. Mitään isompaa loukkaantumistakaan ei tällä kaudella ole ollut vaikka hän on pelannut tähän mennessä eniten yhden kauden aikana urallaan. Lisäksi Varly on vasta 23-vuotias, joten en näe että tästä nyt joku alamäki alkaisi ja tuo vertauksesi Raycroftiin oli ihan naurettava.
 

juhate

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves,Colorado Avalanche,Minnesota North Stars
Varlamov on ainakin minut yllättänyt todella positiivisesti. Todellinen lupaushan hän on mutta virallisen maalivahtivalmennuksen puute vaan pelottaa että yhden huippukauden jälkeen Varlyn peli sekoaa. Parkkilan tapaista kaveria avsien organisaatio todella kaipaisi.
Vielä tuohon maalivahtitilanteeseen lisään että kun joukkueessa ei palaa kuin kaksi maalivahtia kaudessa ja kunnollista valmennusta organisaatiossa ei nuorille ole niin tästä tulee vielä hetken päästä todellinen ongelma.
Koska maalivahti pitää aina hommata organisaation ulkopuolelta niin niistä joutuu todellista ylihintaa maksamaan aina.
 

Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Parkkilan tapaista kaveria avsien organisaatio todella kaipaisi.

Parkkila saattaa jo ehkä ensi kaudeksi tulla Avsiin, sillä viime kesänä Varlamov sanoi haastattelussa, että hän koittaa agenttinsa kanssa saada Parkkilan tulemaan rapakon toiselle puolelle. Parkkilan sopimuskin loppuu tähän kauteen SKA:n kanssa. En pitäisi siis ihmeenä, jos Parkkila saapuu Coloradoon.
 

tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
Varlamovista tämän vuoden pudotuspelit eivät jää kiinni se on varma. Mies on antanut otteillaan joukkueelle mahdollisuuden taistella voitoista, mutta hyökkäys on tökkinyt pahemman kerran.

Ei pitänyt jäädä keväällä 2009:kään Varlamovista kiinni. Niin vain petti kasetti pahemman kerran nuorella maalivahdilla ja luulisin, että täydellisesti sössitty game 7 kotona jää mieleen vähän pidemmäksikin aikaa, varsinkin jos se on about ensimmäisiä kokemuksia pudotuspelikiekosta.
 

Wolves

Jäsen
No uskotko, että Washington saa tuolla varausvuorolla paremman pelaajan kuin Varlyn?

Hieman vaikeaa mennä sanomaan näin etukäteen. On se pelaaja sitten, maalivahti, puolustaja, vasen- keskus- tai oikea laitahyökkääjä, niin selvännäkijä en ole. Ensinnäkin siitä syystä, että draft on vasta kesäkuussa. Toisekseen voisin kysyä, että jos voisin vastata tuohon, kyllä tai ei, niin miten vertailet maalivahdin ja kenttäpelaajan paremmuutta? Maaleilla? Jäähyminuuteilla?

Et vastannut kysymykseeni jossa kysyin monta peliä olet nyt parina kautena nähnyt, joten oletan viesteistäsi päätellen ettet montaa peliä ole nähnyt.

Tällä kaudella vähemmän, viime kaudella arviolta noin puolet, suurinpiirtein saman verran sitä edelliseltä kaudelta.

Voin tietysti ruveta palkkatyönä ruveta seuraamaan Avalanchen kaikkia otteluita, jos hinnasta päästään sopuun.

Mikäli olisit nähnyt Varlamovin pelaavan tajuaisit minkälainen lahjakkuus Coloradon maalilla tällä hetkellä on. Varlamovista tämän vuoden pudotuspelit eivät jää kiinni se on varma. Mies on antanut otteillaan joukkueelle mahdollisuuden taistella voitoista, mutta hyökkäys on tökkinyt pahemman kerran.

Tätä en kiistä. Tosin lahjakkuudesta sanon ainoastaan, että mies on lahjakas, mutta se asia jonka sinä unohdat on se, että liigassa on pyörinyt lukematon määrä maalivahteja, jotka on "Cinderella-Seasonin" jälkeen tulleet takaisin kuolevaisten tasolle. Nyt puhutaan Varlamovin ensimmäisestä oikeasta kaudesta NHL:ssä ja hehkutus on jo tätä luokkaa.

Lisäksi Varly on vasta 23-vuotias, joten en näe että tästä nyt joku alamäki alkaisi ja tuo vertauksesi Raycroftiin oli ihan naurettava.

Jos olisit ajatuksella lukenut sen koko lauseen, en verrannut Varlya Raycroftiin. Sanoin, että hypetyksen huipulla euforia vie mennessään, mutta mitä sitten, kun todellisuus tulee nokan eteen... Sen ymmärsit viestistäni oikein, että Varly on vasta 23-vuotias ja nyt yhden kauden perusteella miestä hehkutetaan varmana ykkösmaalivahtina täältä ikuisuuteen. Nähtävästi minä olen ainoa, joka kaiken tämän Varly-hehkutuksen keskellä yrittää pitää jalat maassa, eikä ole tilailemassa tulevaisuuteen lippuja NHL:n palkintojen jakotilaisuuteen, jossa Avalanchen maalivahti Semyon Varlamov palkitaan Vezina-Trophyllä.

Todellinen lupaushan hän on mutta virallisen maalivahtivalmennuksen puute vaan pelottaa että yhden huippukauden jälkeen Varlyn peli sekoaa.

Tämä on yksi ongelma ja toivon, että (sikäli kuin Avs Saccon kanssa jatkosopparin sitten rustaa) Sacco kaivaa joukkueeseen täysipäiväisen maalivahtivalmentajan, sen sijaan että pyöritetään näitä konsultoivia hemmoja palkkalistoilla.

Koska maalivahti pitää aina hommata organisaation ulkopuolelta niin niistä joutuu todellista ylihintaa maksamaan aina.

Tuota lausetta lukiessa tuli mieleeni, että Avalanchellahan on maalivahteja farmissa (Cann, Pickard). Olisiko ollut mahdoton ajatus peluuttaa Giguerea ykkösenä ja jompa kumpaa näistä kakkosena, sen sijaan että pistettäisiin varausvuoroja menemään, jotka ihan hyvin olis voitu käyttää korjaamaan Juteenin mainitsemaa ongelmallista hyökkäystä?
 
Viimeksi muokattu:

Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Hieman vaikeaa mennä sanomaan näin etukäteen. On se pelaaja sitten, maalivahti, puolustaja, vasen- keskus- tai oikea laitahyökkääjä, niin selvännäkijä en ole. Ensinnäkin siitä syystä, että draft on vasta kesäkuussa. Toisekseen voisin kysyä, että jos voisin vastata tuohon, kyllä tai ei, niin miten vertailet maalivahdin ja kenttäpelaajan paremmuutta? Maaleilla? Jäähyminuuteilla?

Katsomalla draftin ennakkolistoja näkisit, että tuossa paikkeilla mihin Coloradon treidaama ensimmäisen kierroksen varaus osuu ei juurikaan ole laitureita joille Coloradolla saattaisi olla käyttöä. Jo tämä puoltaa Varlyn treidiä sillä nyt Avsilla on yksi joukkueen tärkeimmistä palasista kiinnitettynä, eikä tarvitse odottaa varauksen kehittymistä muutamia vuosia.

Tätä en kiistä. Tosin lahjakkuudesta sanon ainoastaan, että mies on lahjakas, mutta se asia jonka sinä unohdat on se, että liigassa on pyörinyt lukematon määrä maalivahteja, jotka on "Cinderella-Seasonin" jälkeen tulleet takaisin kuolevaisten tasolle. Nyt puhutaan Varlamovin ensimmäisestä oikeasta kaudesta NHL:ssä ja hehkutus on jo tätä luokkaa.
Ymmärrän kyllä tuon pointtisi, että nyt voi olla hieman ennenaikaista hehkuttaa tuota Varlamovia. Alkukaudesta minä myös olin sitä mieltä, että käsiin saatiin kasa paskaa, mutta kauden edetessä Varly on osoittanut olevansa ihan hintansa väärtti.

Tuota lausetta lukiessa tuli mieleeni, että Avalanchellahan on maalivahteja farmissa (Cann, Pickard). Olisiko ollut mahdoton ajatus peluuttaa Giguerea ykkösenä ja jompa kumpaa näistä kakkosena, sen sijaan että pistettäisiin varausvuoroja menemään, jotka ihan hyvin olis voitu käyttää korjaamaan Juteenin mainitsemaa ongelmallista hyökkäystä?

Jaa niin, että parilla kaudella CHL-liigassa huikeita tilastoja paukuttanut Cann olisi ollut pätevä kakkosvahti? Pickardin kehitykselle olisi kanssa tehnyt varmasti hyvää aloittaa uransa 19-vuotiaana Coloradon kakkosmaalivahtina.

Lienee parempi palata tämän aiheen pariin kauden parin päästä, kun silloin varmaan Varlamov on osoittanut todellisen tasonsa.
 

Wolves

Jäsen
Katsomalla draftin ennakkolistoja näkisit, että tuossa paikkeilla mihin Coloradon treidaama ensimmäisen kierroksen varaus osuu ei juurikaan ole laitureita joille Coloradolla saattaisi olla käyttöä.

Coloradon tapauksessa ennakkolistat voidaan heittää hevon kuuseen. Does Joey Hishon say anything?.


Alkukaudesta minä myös olin sitä mieltä, että käsiin saatiin kasa paskaa, mutta kauden edetessä Varly on osoittanut olevansa ihan hintansa väärtti.

Edelleen. Ensimmäinen kausi ja kukaan ei vielä voi sanoa, onko mies hintansa väärtti.


Jaa niin, että parilla kaudella CHL-liigassa huikeita tilastoja paukuttanut Cann olisi ollut pätevä kakkosvahti? Pickardin kehitykselle olisi kanssa tehnyt varmasti hyvää aloittaa uransa 19-vuotiaana Coloradon kakkosmaalivahtina.

Nämä oli nyt kaksi ensimmäistä nimeä, jotka tuli mieleeni, tuota juhate:n kappaletta lukiessa. Onhan Lake Eriessä vielä Cedric Desjardins.


Lienee parempi palata tämän aiheen pariin kauden parin päästä, kun silloin varmaan Varlamov on osoittanut todellisen tasonsa.

Nyt puhut vähän, mutta asiaa.
 

juhate

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves,Colorado Avalanche,Minnesota North Stars
Maalivahtien peluuttamisella tarkoitin lähinnä sitä että juuri farmista välillä ylhäällä käyneet maalivahdit eivät ole saanee minkäänlaista mahdollisuutta edes liigassa.
Viimeksi pelannut nostettu maalivahti on Tyler Weiman kaudella 07-08 ihan 16min peliajalla.
Viime kaudellakin hommattiin Elliot maalivahdiksi kesken kauden, kun Lake Eriessä oli kolme maalivahtia.
Ensi kaudella odotan mielenkiinnolla kumpi nousee korkeamalle Pickard vai Aittokallio. Viime syksyn training camp juttujen mukaan Aittokallio oli paljon Pickardia edellä, mutta saa nyt nähdä.
Kaippa nämäkin kaksi pelaavat pari kautta AHL-CHL osastolla ja sitten häipyvät muualle kun eivät pääse kokeilemaan edes.
 

Petski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Avalanche
Greg Sherman

Täältä löytyy yksi Avsin kannattaja lisää, joka ei laita Shermanin jatkoa pahakseen. Pitkään olen ollut Shermanin suuri epäilijä, mutta nyt kun kolmas kausi on kättelyjä vaille valmis, on Sherman tehnyt mielestäni hyvää työtä, muokatessaan Avsin nykyiseen tilaan.

Sanan rebuilding käyttö NHL-kiekon yhteydessä on nykyään muotia ja itsekin sitä olen paljon Avsin osalta viljellyt. Mutta kuka pystyy oikeasti lyömään raamit rebuildingille. Mikä on se oikea tapa? Milloin se ”loppuu”? jne. Jokainen jälleenrakennus on omanlaisensa. Pittsburgh oli pohjalla juuri silloin, kun jaossa oli kovimmat lahjakkuudet vuosikausiin. Niiden avulla se nousi nopeasti mestariksi ja niiden avulla se pysyy huipulla vielä pitkään. Sitten on Floridat ja Columbukset, jotka ovat olleet yhtä jälleenrakennusta kymmenen vuotta.

Avsin rakennuksessa hyökkäyksessä oli useampi palanen tulevaisuuden kivijalkaan, mutta maalilla ja puolustuksessa ei ketään. Coloradoa ja Edmontonia voisi mielestäni verrata, koska molempien tilanteet ovat lähellä toisiaan. Edmonton on varannut kahdesti peräkkäin ensimmäisenä ja pitää tällä hetkellä hallussaan toista vuoroa. Sillä on hyökkäyksessä useita loistavia lupauksia, mutta puolustuksessa ja maalilla ei ole mitään vastaavaa. Nyt he tulevat saamaan sen oman pakkinsa. Sherman olisi voinut tehdä kuten Tambellini, eli kärjistetysti hommata muutaman täytemiehen ja odottaa draftia, mikä yleisesti ottaen tuntuu olevan ainoa oikea tapa. Sen sijaan Sherman on alusta lähtien ollut aggressiivisesti liikkeellä ja on tehnyt isoja siirtoja, paikatakseen Avsin aukot. Hän myi yhden hyökkäyspään tykkinsä, ostaakseen puuttuvan pakin. Lisäksi hän myi 1st + 2nd rounderit ostaakseen sen puuttuvan maalivahdin ja näin hänellä oli runko kasassa. Oliko Avsin rebuildingin ohi heinäkuun ensimmäisenä päivänä, niin kuin minäkin silloin kirjoitin?

Osittain, sillä ohi oli se rebuildingin vaihe, jossa hankittiin joukkueelle runko, mikä muodostaa Colorado Avalanchen seuraavan kymmenen vuoden aikana. Seuraava vaihe oli ja on viedä tuo runko siihen pisteeseen, ettei se enää makaa liigan pohjalla, vaan pyörii playoffsien tuntumassa, jääden niistä kuitenkin vielä ulos. Tätä ennustelin minä ja moni muu ennen kauden alkua ja niin näyttää käyvän. Tästä seuraava vaihe on nostaa Avs pysyväksi playoffs-joukkueeksi ja ensi kaudella sinne pitäisi päästä. Siitä viimeinen hyppy contenderiksi riippuu jo paljon siitä, onnistuuko Avs hankkimaan oikeat pelaajat UFA-markkinoilta aikanaan. Näin minä olen asian järkeillyt. Se täytyy muistaa, että vaikka tässä ei viime kausina olla hirveästi juhlittu, Colorado Avalanche ei ole koskaan jäänyt kahta kertaa peräkkäin ulos playoffseista. Nyt on tuokin lähellä. Eli ne top-10 varausvuorotkin ovat olleet tiukassa, mitä moni muu jälleenrakentaja on saanut useamman, ennen kuin ovat päässeet käsiksi aivan kärkivuoroihin.

Sherman on järkyttänyt koko kiekkomaailmaa isoilla treideillään, joista hänet on aina tuomittu (minä mukaan lukien). Kun kauppa tapahtuu, on helppo jakaa osalliset voittajiin ja häviäjiin sen hetkisillä näytöillä. Lähes jokainen Shermanin kauppa on tapahtumahetkellä lyöty surkeaksi, tai vähintään huonoksi, Avsin osalta ja nuo mielikuvat ovat yhä voimakkaina ihmisten päissä. Mutta kun näitä kauppoja aletaan nyt katsoa, ne eivät todellakaan ole niin surkeita, että Sherman ansaitsisi vieläkin kaiken paskan niskaansa.

EJ- ja Varly-treidit ovat tietenkin ne isoimmat peikot. Johnsonilla ei koskaan tule olemaan niitä luontaisia, loistavia hyökkäysominaisuuksia, mitä Shattenkirk omistaa. Vastaavasti EJ on nyt noussut Avsin ykköspakiksi, joka pystyy yksin dominoimaan peliä muuten, kuin tehojen kautta. Hän ei ole sitä vielä illasta toiseen, mutta on hyvällä tiellä. Sherman halusi puolustajan, jonka ympärille voi takalinjat rakentaa ja tuntuu sellaisen saaneen. Stewart näyttää menneen jostain syystä alaspäin ja Shatty onkin se Bluesin kultakimpale tästä kaupasta.

Varlamov näytti ostohetkellä täydeltä arvalta, mutta on vastannut huutoon kauden edetessä. Hän on voittanut yksin Avsille pelejä ja on suurin syy siihen, ettei kausi olisi ollut taputeltu jo pari kuukautta sitten. Varly on vasta 23-vuotias, mutta on näyttänyt, että hän pystyy pelaamaan pätevänä ykkösmolarina NHL:ssä. Onko sitten sellainen molari, joka joskus vie joukkueen Cupiin asti? Ei voi tietää. Ei voi myöskään kuin arvailla, mitä tuosta paketista saataisiin pitemmällä juoksulla irti, jos Avsilla olisi oikea maalivahtivalmentaja, esim. juuri Varlyn luottomies Parkkila. Giguere on ollut arvokas apu Varlamoville ja siinä voi olla Avsin seuraava mv-valmentaja. Washingtoniin piti mennä lottery-pick, mutta mitkä on todennäköisyydet, että tuolla tämän hetkisellä 13. vuorolla tulee edes nykyisen Varlyn tasoinen pelaaja?

Minä ymmärrän esim. Wolvesin huolen Varlamovin hehkuttamisesta yhden kauden jälkeen. Kuitenkin Varlyn arvostaminen on marginaalista, kun sitä vertaa siihen, miten varausvuoroja pidetään pelkkinä kultakimpaleina, myös noita 13. vuoroja. Mielestäni turha alkaa vetämään noita Vezina-kuitteja jne. kun samalla voitaisiin kysyä, uskotteko todella, että tuolta draftista tulee seuraava Datsjuk tai peräti Daigle? Varlamovista maksettiin pelkkiä varausvuoroja ja tällä hetkellä ne ovat aivan yhtä epävarmoja Stanley Cupiin johdattavia tekijöitä kuin Varlamov. Kun puhutaan Varlyn tämän kauden tasosta, toivon, ettei hän pitäisi sitä. Sen sijaan toivon, että hänestä kehittyy maalivahti, joka torjuu koko kauden sellaisen >92% varmuudella. Ei vain osaa kaudesta jollain 95% tasolla ja sitten pätkät 85% jne.

Sitä voidaan kysyä, olisiko Caps lyönyt saman sopimuksen pöytään, jos Avs olisi laittanut Varlylle isoimman mahdollisen offer-sheetin, jolla olisi mennyt vain ensimmäisen kierroksen vuoro? Tuo 2nd rounder vaikuttaa tällä hetkellä ylimääräiseltä. Myös Lilesin kauppaaminen on mysteeri, josta voidaan Shermania moittia.

Sherman ei ole jäänyt pyörittelemään peukaloitaan myöskään kesken kauden, kun jotain kohtaa on pitänyt korjata. Viime kaudella kävi nopeasti selväksi, ettei pelkillä mikki hiirillä pärjää puolustuksessa ja Sherman hankki O’Byrnen. ROB nosti nopeasti pelinsä sille tasolle, että Sherman pystyi myymään Scott Hannanin ja hankkimaan hänellä apuja kuivuneeseen maalintekoon Fleischmannin muodossa. Tällä kaudella kävi selväksi, että Avs tarvitsee lisää fyysisyyttä hyökkäykseen ja Sherman osti Downien ja McGinn’n. Ainakin The Sherminaattori on toiminnan mies. Jatkosopimuksissa hän on aina ollut hyvä.

Greg Sherman on ottanut todella suuria riskejä, laittanut työpaikkansa likoon, mutta ainakaan vielä hän ei ole ajanut miinaan. Se ei ole sanottua, että tuollaisia riskejä ottamalla, lopputulos olisi aina edes tämän tasoinen. Nyt hänellä alkaa taas uudenlaiset haasteet, koska tuolle rungolle pitää vääntää uudet jatkosopimukset. Myöskään UFA-rintamalla ei saa nyt tyriä, ettei sillä vahingoiteta niitä viimeisiä askeleita jälleenrakennuksessa.

Pitää katsella tuota Saccon jatkoa toisella kertaa.
 

Ralph

Jäsen
Ei, ei, ei vielä luovuteta. Kerrankin vastustaja oli se osapuoli, joka laukoi enemmän ja heti katkesi neljän ottelun tappioputki. Calgary kaatui 4-1 ja vaihteeksi maalivahti Semyon Varlamov oli, no, hyvä.

Ottelun alussa Colorado heti johtoon, kun Gabriel Landeskog pelasi keskelle Tyson Barrielle, joka jatkoi Mark Olverille. Tältä karkasi kiekko, mutta Jay Bouwmeester avitti ja jatkoi kiekon sisään. Näin Olverille kauden neljäs maali, mutta valitettavasti syöttöjä ei annettu sillä Barrielle piste olisi ollut uran ensimmäinen ja Landeskog olisi saanut kolmen pisteen illan. Erän puolessa välissä Landeskog pelasi Erik Johnsonille, joka liikkui hyvin suojaten ja laukoi maalille josta David Jones ohjasi jollain ruumiinosalla tai mailalla kauden 19 maalinsa. Näin ollen, Joneskin lähestyy 20. maalia.

Kolmannen erän puolessavälissä Johnson pelasi viivaan josta Milan Hejduk lämäsi 14. maalinsa. Myös Landeskog syötölle ja maskissa Matt Duchene. Kolmannen erän viimeisellä minuutilla riistettiin nollapei Varlamovilta. Viisi sekuntia tästä ja Peter Mueller kauhoi tyhjiin kauden seitsemännen osumansa, Jay McClementin aloitusvoitosta.

Mainitaan nyt, että Mark Giordano, joka huitoi edellisessä kohtaamisessa Ryan O'Reillyä, huitaisi nyt mailallaan Cody McLeodia kasvoihin, eikä vieläkään tullut jäähyä. Tuomareilla taas sama asenne Coloradoa vastaan, että "ei ne ylivoimaa tarvitse". No ei tarvittu, mutta olisi sellainen kiva kaudessa saada. Tänään neljä jäähyä joista kaikki Coloradolle.

Gabriel Landeskog nousi takaisin tulokkaiden pistepörssin kärkeen napattuaan ne pari syöttöpinnaa. Jamie McGinn ja Ryan Wilson olivat terveenä katsomossa, Chuck Kobasew ja Tyson Barrie tilalla.

Vielä ei luovuta, ei, ei. Ensi viikolta ne kaksi voittoa ja sitten voidaan olla pudotuspeleissä. Los Angeles siellä on, mutta kuka on se kolmas Coloradon ohella, siihen on pari vaihtoehtoa. Siis sellaista, että Coloradokin siellä olisi.

1.
Dallas (STL, NSH & SJS x2) voittaa korkeintaan yhden.
Phoenix (STL, ANA, MIN & CBJ) voittaa korkeintaan yhden.
-> Los Angeles, San Jose & Colorado jatkossa.

2.
Phoenix (STL, ANA, MIN & CBJ) voittaa korkeintaan yhden.
San Jose (LAK x2 & DAL x2) voittaa korkeintaan kerran, Los Angelesin.
-> Los Angeles, Dallas & Colorado jatkossa.

3.
Dallas (STL, NSH & SJS x2) voittaa yhden, San Josen jommalla kummalla kerralla.
San Jose (LAK x2 & DAL x2) voittaa yhden, Dallasin jommalla kummalla kerralla.
-> Los Angeles, Phoenix & Colorado jatkossa.

En nyt sitten tiedä mitä näistä odottaa, sillä luultavimmin pelit menee niin ristiin ettei Colorado jatkaisi vaikka voittaisi loput pelinsä. Mutta ensi yönä kannustamaan Anaheim voittoon Phoenixista, ja rukoilemaan ettei San Josen ja Dallasin ottelu mene jatkoajalle.
 

Ralph

Jäsen
Nostellaan taas tätä, sillä Coloradokin pelaa taas pitkästä aikaa pian. Läheskään nappiin ei ole muiden pelit menneet, mutta kuitenkin yhä pieni oljenkorsi Coloradolla on päästä pudotuspeleihin. Se vaatisi voitot Columbuksesta ja Nashvillestä, ilman rankkareita. Samalla San Josen pitäisi hävitä kahdesti varsinaisella peliajalla Los Angelesille. Siinä välissä on myös Dallas, joka ei saa ottaa kuin korkeintaan kaksi pistettä Nashvillestä ja St. Louisista.

Ensimmäiset pelit eivät ole vielä ensi yönä, mutta sitä seuraavana kyllä. Itse en aio Columbus-peliä katsoa, mutta luultavasti tulen heräämään keskellä yötä ja siitä sitten seuraamaan tilannetta kännykällä. Kello kolme alkaa Dallasin ottelu, neljältä Coloradon ja puoli kuudelta San Josen. Sitten sen jälkeen tutkitaan lisää, missä mennään. Columbus oli pelottavan hyvä Phoenissa nyt viime yönä laukoen 54 kertaa, mutta ei saanut maaliakaan aikaiseksi.
 

Petski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Avalanche
Erikoinen on tämä NHL:n laatima ohjelma, kun Avsin pitää ensin hirvittävällä kiireellä pelata reilusti muita enemmän ja sitten otetaan vajaan viikon tauko, että muut saisi pelimäärissä kiinni. Mahdollisuudet pudotuspeleihin on laskettu olevan 2,8 % luokkaa ja eihän tuo helpolta näytä. Ensinnäkin Avsin pitäisi voittaa Columbus ja Nashville. Columbuksen kausi on ollut paketissa jo kuukausia ja ykkösvarauskin on puoliksi taskussa. Nyt on ilmeisesti vielä pahimmat pettymykset sulateltu ja Blue Jackets on ollut hyvässä vireessä viime ajat. Avsin viimeisin peli heitä vastaan oli niin säälittävä esitys, että se on ensimmäinen peli mitä katsotaan, jos playoffsit jää pisteestä roikkumaan. Coloradolla on ollut isojakin vaikeuksia pelien aluissa, kun on palattu pitemmältä tauolta. Toisessa ja monesti vasta kolmannessa erässä on peli alkanut kulkemaan paremmin. Ensi yönä pitäisi homma saada käyntiin välittömästi, kun kiekko putoaa jäähän ja epätoivoinen taistelu päälle. Nashville on ollut Saccon aikana yksi niistä ylivoimaisista vastustajista, joten lauantaina pitäisi kaataa suuri mörkö, jos silloin on vielä mahdollisuudet jatkoon. Kaudesta 09-10 lähtien voitot on mennyt Predatorsille 10-1 ja tuo ainoa Avsin voitto toissa kaudella.

Ei Dallasinkaan loppuohjelma mikään helppo ole ja Losin Quick voisi vaikka yksikseen nollata San Josen kahdesti. Mutta jos Kings voittaa ensimmäisen kohtaamisen ja varmistaa samalla divisioonan voiton, leputtaako se tärkeimpiä pelaajiaan viimeisessä ottelussa? Yhtä spekulaatiota tämä loppukausi on ollut, mutta itse on Avs tämän tilanteen hankkinut. Jo huomenna aamulla mahdollisuudet jatkoon voi olla täydet 0 %, eikä tarvitse enää näitäkään veivata.

Jamie McGinn oli viime pelin sivussa selkävaivojen takia ja on ollut viikolla pois myös harjoituksista. Eilen oli treenannut oranssi paita päällä ja yrittänee vääntää itsensä pelikuntoon. Varlamov aloittaa vähemmän yllättäen maalissa ja nyt voisi kerätä lisää faneja pelaamalla uransa parhaat kaksi peliä.

Lauantaina voi päättyä myös yksi merkittävä luku Colorado Avalanchen historiassa. Milan Hejduk ei ole vielä tehnyt päätöstä uransa jatkosta. Ennen niin luotettava 20 maalin pelaaja, on tällä kaudella hyytynyt pahemman kerran. Monella pelaajalla taso hiipuu pikku hiljaa, kun ura lähenee päätöstään. Hejdukin kohdalla tuntuu tapahtuneen normaalia suurempi ”romahdus”. Ei pelkästään pisteiden määrässä, mutta myös aivan normaali pelaaminen on ollut poikkeuksellisen huonoa Dukea. Kiekko hyppii lavan yli ja laukaukset epäonnistuu, maalin lähettyvillä ennen niin nopeat kädet on kangistunut, syötöt on jäänyt ihmeellisen heikoiksi ja pakeista ei enää pääse juurikaan ohi jne. Oliko sitten kapteenin rooli liikaa vai mistä johtuu, mutta #23 ei ole sen jälkeen ollut se vanha kunnon Milan Hejduk. Ennemminkin vain vanha. Rankkareissa Hejduk on yhä ollut korvaamaton ja ollut suuri syyllinen ylimääräisiin pisteisiin niiden kautta.

Prospect-rintamalla pari suurta toivoa on tehnyt debyyttinsä ammattilaiskaukaloissa. Calvin Pickard vaihdettiin lauantaina kesken pelin maalille, kun Lake Erie hävisi 0-4 Texas Starsille. Pickard torjui 8/8 ja sai pelata heti seuraavana päivänä uusinta matsin Texasia vastaan. Tuon pelin LEM voitti 8-4 ja Pickardille torjunnat 25/29.

Duncan Siemensin edustama Saskatoon Bladesin kausi päättyi WHL:ssä pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle, joten myös Siemens liittyi Monstersin riveihin. Hän pelasi ensimmäisen Texas-ottelun jääden pisteittä, mutta otti yhden jäähyn ja tehotilastoon -1. Seuraavassa pelissä hän oli terveenä katsomossa ja nyt odotellaan uutta mahdollisuutta.

Myös Michael Sgarbossan kausi päättyi heti pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle. Runkosarjan tehomies otettiin tiukasti kiinni, ja Sgarbossan Sudbury Wolfes lähti kesälomille suoraa 0-4. Sgarbossa itse sai aikaiseksi 2+1 noissa neljässä pelissä. Näyttää sille, ettei Avs roudaa Sgarbossaa Lake Erieen enää tällä kaudella. Farmissakin on yhtä tuliset paikat playoffsien suhteen kuin emäseura Avsillakin, joten ehkä on parempi, ettei liikaa laiteta junnuja kehiin tässä vaiheessa. Stefan Elliott on istunut monta viikkoa Avsin mukana katsomossa ja juuri hänenlaista pelaajaa Monsters kipeästi kaipaisi.

Joey Hishonin tilanteesta saatiin pitkästä aikaa jotain tietoa, kun hän vieraili viime vuosien kotikaupungissaan Owen Soundissa. Hishon treenasi jo täysillä jokunen kuukausi sitten, mutta uudet oireet pakottivat hänet lopettamaan. Nyt Hishon sanoi voivansa paljon paremmin ja olevansa todella lähellä, että voi aloittaa taas normaalin harjoittelun.
 
Viimeksi muokattu:

Wolves

Jäsen
Erinomainen kirjoitus Denver Postissa Avalanchen hovikirjoittajalta Adrian Daterilta.

We almost had 'em...we tried hard, but...

Nämä ovat yleisimpiä lauseita, joita Avalanchen pelaajilta, valmentajilta tai seurajohdolta on kuultu viime vuosina kauden päätteksi. Selityksinä on käytetty myös loukkaantumisia, huonoa onnea, vastustajan kuumaa veskaria ja jne jne. Osahan näistä on täysin totta, mutta selityksinä ne alkaa olla riittämättömiä. Etenkin jos viimeisen 20 ottelun aikana ottaa liigan huonoimmalta joukkueelta turpaan kahdesti maalierolla 7-2.

Olen kritisoinut niin Shermanin ja Saccon työtä joukkueen peräsimessä ja puolueettomasti katsottuna aiheettomasti, mutta fanina täysin aiheesta. Draftista saatiin heikkoon laitahyökkääjä osastoon Gabriel Landeskog, joka hyvällä "onnella" nappaa Calder Trophyn kesällä palkintokaappiinsa. Näin arvostelijan silmin katsottuna, oliko Avseilla ketään muutakaan listalla, jota varata? Ryan O'Reilly löi itsensä läpi, se on mahtava asia, mutta nyt tulevalla free-agent markkinoilla katsotaan, mihin seurajohto pystyy (Tai odotetaan ensin uuden CBA:n valmistumista)

Fakta on, että pudotuspeleihin ei ollut asiaa. Tänäkään vuonna. Oletuksena sinne ei joukkue olisi kuulunutkaan, kun joukkueen nimilistaa joukolla tälläkin palstalla ketjun ensimmäisillä sivuilla katseltiin, mutta fakta on faktaa.

Olen täysin samaa mieltä Daterin kanssa managementin päättämättömyydestä, jota olen Sherminaattorin toiminnassa kritisoinut useaan kertaan. Tulevalla kaudella selitykset nuoresta kokemattomasta joukkueesta/rebuildingista/tähän valitsemasi Sherminator-selitys voidaan heittää romukoppaan ja jos tulosta ei ala tulla, olisi syytä joukkueen managementin katsoa peiliin ja tehdä johtopäätöksensä.

Mielenkiintoista on, että Dater on useaan otteeseen yrittänyt saada Josh Kroenkea haastateltavaksi, puheenaiheena Avalanche, mutta Kroenke ei ole sanallakaan edes vastannut pyyntöihin.

Mikään ei sitä muuta, että, Daterin sanoin, kello tikittää. Kysymys kuuluu aikooko Sherminator ja Sacco pelastaa työpaikkansa ja tehdä tästä uuden seuraennätyksen (Kaksi perättäistä kautta pudotuspelien ulkopuolella) tehneestä joukkueesta jälleen sen Colorado Avalanchen, joka menee pudotuspeleihin ja jolla on edes jonkinlaiset mahdollisuudet voittaa Lord Stanleyn nakkikattila?

Draftia ja free-agent markkinoita odotellessa. Sitä ennen, loikataan hetkesi bandwagoniin, joka kutsuu Tenneseen osavaltiota kodikseen.

Edit: Ja Predsien bandwagoniin loikataan luonnollisesti vasta runkosarja kamppailun jälkeen.
 
Viimeksi muokattu:

Ralph

Jäsen
Joo, se kausi tuli ja meni kas niin. Jos pienellä nousukiidolla oltaisiin tultu 11., olisi kausi ollut odoteltu. Mutta nyt kun tultiin läheltä pudotuspelipaikkaa alemmas, on kausi pettymys.

Kauden viimeisestä ottelusta 1-6 turpaan, vaikka Colorado laukoikin 45 kertaa. Coloradon ainokaisen iski maalilta Matt Duchene, joka katkaisi sellaisen 15-20(?) ottelun maalittoman putkensa. Valitettavasti kyseessä oli floppi.

Arvoin pelaaja pelaajalta kaikki pelaajat, antamalla kaudesta 2011-12 1-5 tähteä. Arviointiin mukaan kaikki vähintään 15 ottelua pelanneet.

Maalivahdit:

#1 Semyon Varlamov * * * *
#35 Jean-Sebastien Giguere * * * *

Puolustajat:

#3 Ryan O'Byrne * * *
#5 Shane O'Brien * * * *
#6 Erik Johnson * *
#8 Jan Hejda * *
#22 Matt Hunwick * *
#44 Ryan Wilson * * * *
#46 Stefan Elliott * * *

Hyökkääjät:

#7 David Van Der Gulik * * *
#9 Matt Duchene *
#11 Jamie McGinn * * * *
#12 Kevin Porter *
#16 Jay McClement * * * *
#17 Chuck Kobasew * *
#23 Milan Hejduk * *
#26 Paul Stastny * * *
#27 Steve Downie * * * *
#28 Joakim Lindström * *
#37 Ryan O'Reilly * * * * *
#40 Mark Olver * * * *
#54 David Jones * *
#55 Cody McLeod * * * *
#88 Peter Mueller * * *
#92 Gabriel Landeskog * * * * *
(perustelen myöhemmin)
 

Petski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Avalanche
Niinhän se päättyi kausi runkosarjaan toisen kerran peräkkäin. Ennen kauden alkua tiedossa, että kaiken mennessä putkeen, Avs taistelee viimeisestä jatkopaikasta. Sen se tekikin, mutta silti tuo loppusuora jätti kaudesta pettymyksen maun. Vielä pitkälle huhtikuuta, Avs pystyi rutistamaan voittoja selkä seinää vasten, mistä pitää nostaa hattua. Mutta viimeiset seitsemän peliä menikin sitten niin huonosti, että sillä pyyhittiin monta hyvää muistoa.

Mitään syväanalyysia ei nyt kiinnosta alkaa tehdä, mutta tuloksellisesti Avs otti askeleita oikeaan suuntaan. Pistesaldo parani 68 → 88, sijoitus lännen 11. ja lopulta ero pudotuspeleihin venähti seitsemään pisteeseen. Se on ihan kohtuullinen lopputulos tässä vaiheessa rebuildingia liigan nuorimmalta ja halvimmalta joukkueelta. Kuitenkin koko kautta leimasi suoritustason heitteleminen. Se oli yhtä ylämäkeä ja alamäkeä. Kultaista keskitietä ei löytynyt millään ja Avs laittoi itsensä tilanteeseen, missä se pelasi viimeiset pari kuukautta playoffseja. Etenkin surkea marraskuu, missä Avs voitti peleistään vain 4/14, oli yksi suuri tekijä ja silloin näytti, että kaudesta tulee täysi pannukakku.

Sacco ruuvasi pelitapaansa puolustavampaan suuntaan, mistä selkeimpänä mallina oli puolustajien pelaaminen. Oikeastaan vain Stefan Elliott oli ainoa, joka kerta toisensa jälkeen nousi tukemaan hyökkäyksiä ja toi mieleen edellisen kauden. On totta, että hejdoilla ja kumppaneille ei pelata samanlaista peliä kuin kauden 09-10 puolustuksella, mutta esim. EJ tuki hyökkäyksiä varsin vähän. Ennen Avsin peli oli lähes pelkästään run and gun lätkää, mutta nyt myös Avs malttoi välillä puolustaa koko viisikolla ja odottaa paikkoja vastaiskuihin. Viimeisin peli Columbusta vastaan näytti siltä, kuin Sacco olisi nykäissyt vanhan pelikirjansa takaisin. Pakit hyökkäsivät enemmän kuin koko kaudella yhteensä o’byrnejä ja hejdoja myöten ja kenttätasapaino oli mitä sattuu. Kiekkoja menetettiin täydestä vauhdista vastustajalle, mikä avasi heille oven ylivoimahyökkäyksiin jne. En tiedä oliko se sitten viimeisen pakkovoiton paine vai mikä ajoi tuohon, mutta ei sekään iloisesti päättynyt.

Kun nyt Sacco kerran on jatkamassa, toivoisin todella hänen pohtivan, miksi Avs häviää järestään oman divisioonan joukkueille ja esim. Phoenixille ja Nashvillelle. Olikohan ennen viimeisintä Phoenix-matsia, kun Sacco sanoi tyyliin, ”me pelaamme omaa lätkää, emmekä muuta sitä vastustajan mukaan.” Olisiko kuitenkin syytä pikkaisen hioa omaa pelitapaa näitä joukkueita vastaan, kun se ei selvästikään toimi? Oma haaveeni oli, että Avs hommaisi jostain koutsin, joka vannoisi enemmän kiekkokontrollin nimeen. Joku Paul MacLean tyyppinen Detroitin kiekkoyliopiston käynyt koutsi, joka samalla toisi muutosta koko kulttuuriin. Avsilla etenkin sentterit ovat kiekollisesti erittäin päteviä ja puolustus on myös muuttumassa siihen suuntaan. Laituriosastoa on tosin muutettu yhä enemmän palvelemaan kiekko päätyyn ja perään –taktiikkaa. Se on jotain niin karmeata katsottavaa, kun pakki pitää kiekkoa oman maalin takana, niin laiturit leikkailevat jo vastustajan sinisellä ja sentteri pyörii jossain oman sinisen ja punaviivan tuntumassa. Siitä sitten vedetään yksi pitkä syöttö ylös ja perään painimaan.

Lefebvre oli huhujen mukaan menossa junnuihin valmentamaan, joten uutta apukoutsia pitäisi etsiä. Kun tietää Avsin tavan palkata valmentajia, ei tarvitse odottaa ketään firman ulkopuolista kaveria siihen tilalle. Otettaisiin nyt sitten edes se Quinn farmista, jos häntä kiinnostaa kakkosvalmentajan paikka. Jos ei Quinn, niin pahoin pelkään, että sieltä vedetään Adam Foote tai vastaava deadmarsh. Avs on näyttänyt, ettei se kovin huikeasti arvosta tuota valmentajan postia, joten odotukset kannattaa säätää sen mukaan. Jospa kävisi niin, ettei Dater ole sittenkään saanut ensimmäistä kertaa oikeata tietoa Avsista ja koko valmennus vaihtuisi? No, taitaa olla turha toivo. Eiköhän viimeistään tuo helmikuun lopun ja maaliskuun alkupuolen hyvä jakso tuonut Saccolle sen jatkon. Kunhan se nyt ei olisi mikään kolmen vuoden pahvi, jota Kroenke ei tarvittaessa kuitenkaan ostaisi ulos.

Dater muuten kirjoitti blogissaan, että prosentit Hejdukin paluulle olisi 15-85 ja nimenomaan niin päin, että Avs ei olisi jatkoa enää tarjoamassa.

Lake Erie Monsters jatkaa taistelua paikasta AHL:n plyoffseihin ja se sai jo Elliottin vahvistukseksi ja kohta myös Barrien. Viime yönä LEM nousi 0-3 tappioasemasta 4-3 voittoon ja nappasi näin tärkeät neljä pistettä viikonlopun kohtaamisista Rockfordia vastaan. Monsters istuu tällä hetkellä Läntisen konferenssin kuudentena, mutta takana olevilla on kahdesta kolmeen ottelua vähemmän pelattuna ja eroa vain piste pari.
 

Ralph

Jäsen
Kirjoitetaan tälläinen turhanpäiväinen viesti, että itse olen aloitellut jo kirjoittamaan tulevan kauden ketjua, että jos joku muukin on niin ilmoittaa, että poistan omani. Eli itse olen halukas avaamaan kautta 2012-13 koskevan ketjun.
 

Ilmaveivi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Colorado Avalanche
Yhteenvetona kaudesta voidaan todeta, että parannusta edelliseen kauteen nähden tuli selvästi, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi. Kuten todettua pistemäärä nousi 68 -> 88, mutta playoffit jäivät silti vain haaveeksi. Positiivisia asioita kaudessa olivat huomattavasti kohentuneet maalivahtipeli ja alivoima. Varly&Giggy-tandemi muodosti vahvan kaksikon maalilla ja toisen hakiessa peliään, oli toinen aina vireessä. Alivoima taas oli viime kaudella koko liigan huonointa, kun tällä kaudella oltiin jo ihan mukavasti 12:sta. Yksilöpuolella nähtiin sekä läpimurtoja että pahoja pettymyksiä.

Pelaaja-arviot alla.

Maalivahdit:

Semyon Varlamov 53 ott. 26-24-3, GAA 2,59, SV, 91,3% SO 4
Kovalla hinnalla kesällä hankittu Varly aloitti kauden hyvin, mutta menetti parinkymmenen pelin jälkeen otteensa ja siten itseluottamuksensa ja Giggy pääsi anastamaan ykkösvahdin aseman. Loppukauden aikana Varly löysi huippuvireen ja oli viimeiset n. 30 ottelua yksi liigan kuumimmista veskareista. Loppukauden perusteella seuran satsaus Varlyyn ei mennyt hukkaan ja täten Varlysta saataisiin seuraan kauan kaivattu pitkäaikainen ykköskassari.


J-S Giguere 32 ott. 15-11-3, GAA 2,27, SV, 91,9% SO 2
Giggy oli hoitanut kesällä kaikki vaivansa kuntoon ja maalilla nähtiin lähes uudestisyntynyt kokenut kassari, joka kannatteli joukkuetta, kun Varly haki parasta virettään. Voitti monia pelejä lähes yksinään ja toi koppiin myös kaivattua kokemusta. Avsien kannalta hieno homma, että Giggyn sopimus kattaa myös ensi kauden.

Puolustajat:

Tyson Barrie 10 ott. 0+0=0, -2, 0 min.
Barrie pelasi pääasiassa AHL:ssä, mutta pääsi kokeilemaan ylhäällä ja pyrki pelaamaan varmaa puolustuspeliä ilman virheitä. Kiekollista taitoa löytyy, mutta Tyson itsekin myönsi, että oli etenkin ensimmäisissä peleissä turhan hermostunut esittääkseen mitään hienouksia. Voimaa ja pelirohkeutta tarvitsee hankkia lisää ensi kautta silmällä pitäen, mikäli mielii murtautua pysyvästi avauskokoonpanoon.

Stefan Elliot 39 ott. 4+9=13, +2, 8 min.
Elliot sai vastuuta kauden puolivälissä, mutta loppukauden istui katsomossa, kun samaan aikaan Barrie pääsi pelaamaan. Kiekollisena Barrieta parempi, mutta töitä on edelleen tehtävä vakioroolia ajatellen. Voimaa olisi Barrien tavoin saatava vielä lisää ja puolustuspään peliä muutenkin kohennettava.

Jan Hejda 81 ott. 5+14=19, -17, 24 min.
Hankittiin kesällä vapailta markkinoilta ja saatiin juuri sitä mitä odotettiinkin, eli kokoa ja fyysistä oman pään peliä. Pelasi pakeista myös eniten alivoimalla. Kiekollisena suht varmaa peliä ja pisteitäkin tuli aika samaan tahtiin kuin uralla tähänkin asti. Joukkueen huonoin +/- lukema -17 vaatii parannusta.

Matt Hunwick 33 ott. 3+3=6, -3, 8 min.
Istui lähes 2/3 kaudesta katsomossa ja sitten kun pääsi loppukaudesta kentälle pelasi oikein hyvin. Koheltaminen oli vähentynyt selvästi ja pelissä oli mukana malttia ja järkeä. Näillä näytöillä voitaisiin pitää 7/8 pakkina, jos halua jäämiseen vielä on.

Erik Johnson 73 ott. 4+22=26, -7, 26 min.
Ykköspakki, joka pelasi kauden aikana sekä loistavia että umpisurkeita pelejä. Kiekolliseen peliin EJ tarvitsee huolellisuutta ja muutenkin tasaisuutta suoritustasoon. On kuitenkin nuori vielä ja vasta tulossa puolustajan parhaaseen ikään, joten aikaa on vielä kehittyä.

Shane O`Brien 76 ott. 3+17=20, +2, 105 min.
Toinen kesän pakkihankinnoista pelasi hyvän kauden. Pystyi omia odotuksiani parempaan kiekolliseen peliin ja täytti kokovaisuutena paikkansa kokoonpanossa. Tyhmiä jäähyjä tuli odotusten mukaan jonkin verran, mutta jatkoa tarjoaisin kunhan rooli olisi kuitenkin tarpeeksi pieni.

Ryan O`Byrne 74 ott. 1+6=7, -5, 57 min.
Toinen alivoima-uurastaja, joka pelasi perusvarman kauden hoitaen oman roolinsa. Blokkasi hyvin kuteja alivoimalla ja pelasi fyysisesti taklaten puolustajista selvästi eniten.

Ryan Wilson 59 ott. 1+20=21, +11, 33 min.
Wilson kärsi kauden aikana loukkaantumisista, mutta pelasi kuitenkin ihan perushyvän kauden. Fyysistä peliä ja varmaa kiekollista peliä ilman hienouksia. Pisteitäkin kertyi pelimäärään nähden ihan hyvin, joten toiveissa olisi Wilsonillekin ehjä tuleva kausi.

Hyökkääjät arvioin huomenna.

Kirjoitetaan tälläinen turhanpäiväinen viesti, että itse olen aloitellut jo kirjoittamaan tulevan kauden ketjua, että jos joku muukin on niin ilmoittaa, että poistan omani. Eli itse olen halukas avaamaan kautta 2012-13 koskevan ketjun.

Täällä ei ainakaan ole pakottavaa tarvetta avata tulevan kauden ketjua, joten ainakin omasta puolestani GaDa voi sen avata.
 

Ilmaveivi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Colorado Avalanche
Hyökkääjät:

Steve Downie 20 ott. 2+11=13, +9, 16 min.
Tuli kesken kauden Tampasta ja aloitti tehokkaasti muodostaen hyvän ketjun Landon ja RoRin kanssa. Pistetahti odotetusti hyytyi, mutta oli kuitenkin hyödyllinen pelaaja kovuutensa ja aggressiivisuutensa kautta. Loppua kohden alkoi ottaa käsittämättömän hölmöjä jäähyjä, mutta onnistunut hankinta kaiken kaikkiaan.

Matt Duchene 58 ott. 14+14=28, -11, 8 min.
Kauden suurin pettymys. Kahden nousujohteisen kauden jälkeen odotuksissa oli uran paras kausi, mutta loukkaantumiset pilasivat kauden. Meno oli takkuista ja tehotonta jo ennen loukkaantumisiakin ja kärjistetysti peli oli pelkkää hienojen pyörähdysten tekoa hyökkäyskulmissa. Ensi kauden seuran menestyksen puolesta on välttämätöntä, että Matt saa ehjän kesän ja palaa edes viime kauden tasolleen.

Milan Hejduk 81 ott. 14+23=37, -12, 14 min.
Toinen pettymys avainpelaajista. Maalimäärä jäi ensimmäistä kertaa alle 20 maalin 11? vuoteen. Loppukauden aikana pelipaikka löytyi useasti neloskentästä, koska Saccolla ei ollut munaa laittaa kapteenia katsomoon. Ikä alkaa näkyä pelaamisessa ja onkin vakavissaan väläytellyt mahdollisuutta uran päättymiseen.

David Jones 72 ott. 20+17=37, -8, 32 min.
Pelasi pitkään vaisusti, loppukaudella sai jonkin verran tehoja ja 20 maalia ylittyi toisen kerran putkeen. Saisi edelleen käyttää kroppaansa enemmän fyysisemmän pelin muodossa. Ufa-pelaaja ja saa nähdä jatkaako Denverissä vai lähteekö testaamaan markkinoita.

Chuck Kobasew 58 ott. 7+7=14, -10, 51 min.
Kobasewilla takana suht ehjä kausi, vaikka pikkuvammoja oli välillä ja katsomokin tuli tutuksi. Peruskivaa pörräystä ilman mitään merkittävää erikoisosaamista, alivoimalla tosin ihan käyttökelpoinen. Menee joukon jatkona jatkossakin.

Gabriel Landeskog 82 ott. 22+30=52, +20, 52 min.
Loistava tulokaskausi, joka todennäköisesti palkitaan Calder-trophylla. Ainoa pelaaja, joka pelasi runkosarjassa kaikki 82 ottelua, voitti tulokkaiden pistepörssin, voitti ylivoimaisesti joukkueen hyökkääjien plusmiinus-tilaston, pelasi joukkueen hyökkääjistä toiseksi eniten alivoimalla, oli koko liigan taklaustilastossa 14:sta ja laukaisutilaston 15:sta. Äärettömän monipuolinen pelaaja, joka tulee olemaan tulevaisuudessa erittäin isossa roolissa.

Jay McClement 80 ott. 10+7=17, -8, 31 min.
McClement pelasi tasapainoisen kauden ja nautti suurinta vastuuta alivoimalla pelaten sitä hyökkääjistä selvästi eniten. Tehojakin syntyi neloskentän sentterille ihan hyvin, joten Jayn tulisi ilman muuta kuulua ensi kauden suunnitelmiin jo pelkästään alivoimaosaamisensa vuoksi.

Jamie McGinn 17 ott. 8+5=13, -4, 11 min.
Hankittiin tuomaan fyysisyyttä ja taklausvoimaa, joita saatiinkin, mutta sen lisäksi oli yllättävän tehokas hyökkäyspäässäkin tehden monia tärkeitä maaleja pelien kriittisillä hetkillä. 20 maalia rikki, mikä on varsin kunnioitettava saavutus.

Cody McLeod 75 ott. 6+5=11, 0, 164 min.
Highlander hoiti oman roolinsa totutusti. Hoiti myllyosaston ja järjesti torikokouksia molemmissa kenttäpäädyissä. Ufa-pelaaja, joka mahdollisesti vaihtaa seuraa kesällä usean täällä vietetyn kauden jälkeen.

Peter Mueller 32 ott. 7+9=16, -3, 8 min.
Toivon mukaan aivotärähdysoireet olisivat vihdoin taakse jäänyttä elämää ja Mueller voisi jatkossa pelata kiekkoa suhteellisen terveenä. Toiveissa hänenkin kohdallaan ehjä kesä ja uudella innolla tulevaan kauteen. Laukaus on edelleen tallella ja siitä on iso apu ylivoimalla. Avalanchen ehdokas Masterton-trophyn voittajaksi.

Ryan O`Reilly 81 ott. 18+37=55, -1, 12 min.
Landon kanssa muodosti loistavan tutkaparin ja olivat ehdottomasti kauden 2 parasta pelaajaa. Himoharjoittelija oli mennyt kesällä mielettömästi eteenpäin ja yli tuplasi edelliskauden pistemäärän. Loistaa kentän joka osa-alueella ja omaa potentiaalia tulevaksi Selke-voittajaksi. Otti johtajan roolia ja on tuleva kapteeni, kun Hejduk astuu syrjään.

Mark Olver 24 ott. 4+3=7, 0, 15 min.
Pieni väkkärä, joka pelaa kuin 100 kiloinen voimahyökkääjä. Menee rohkeasti tilanteisiin ja pieniin väleihin ja pääsee tekemisellään vastustajan ihon alle. Näppärä myös kiekon kanssa, mutta koko rajoittaa kuitenkin sen verran, että saa mennä kehityksessä eteenpäin, mikäli mielii avauskokoonpanon paikkaa.

Kevin Porter 35 ott. 4+3=7, -2, 17 min.
Porterilla rikkonainen kausi loukkaantumisineen ja katsomokomennuksineen. Ei oikein saanut valmennukselta luottoa ja kun sai ei esitykset olleet häävejä. Väliinputoajan roolissa, jossa paikkaa ei löydy kuin loukkaantumisten paikkaajana.

Paul Stastny 79 ott. 21+32=53, -8, 34 min.
Stastnylta perushyvä kausi. Loppukausi oli vähän parempaa pelaamista ja kyllä se pelisilmä ja syöttötaito on edelleen olemassa. Tehoja syö sekin, että joukkueessa on 3 hyvää pisteiden tekoon pystyvää sentteriä. Tehot ovat laskeneet n. 80 pisteestä n. 55 pisteeseen ja nuoremmat sentterit alkavat mennä hierarkiassa ohi.

David Van Der Gulik 25 ott. 1+5=6, +3, 2 min.
AHL-apu, joka kävi paikkaamassa loukkaantumisia neloskentän duunarin muodossa. Selvisi roolistaan ihan hyvin ja käyttöä voisi olla jatkossakin farmista nostettavana paikkaajana.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös