Colorado Avalanche 2003-04

  • 92 151
  • 680

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Avataan ketju nyt. Omat käsitykseni tämän hetkisestä tilanteesta.

Hyökkäys.

Eli hyökkäyksen tilanne on pelottavan hyvä. Ykkös- ja kakkosketju ovat käytännössä lukkoonlyöty ja kolmosestakin kaksi kolmasosaa.

Puolustus.

Puolustuksessa on jo viisi varmaa, mutta kuudennesta paikasta tullaan käymään mielenkiintoinen kamppailu. En usko että Granato peluuttaa McAllisteria tai Smithiä puolustuksessa, vaan ainakin alkuun paikan saa joku nuorukaisista.

Coloradon halukkuus solmia sopimus Viitasen kanssa osoittaa, että potentiaalia uskotaan olevan. Pakkien kehitys on hitaampaa kuin hyökkääjien ja kun Viitanen on saanut vähän pelejä päättyneellä kaudella, niin pelipaikka on Hersheyssä. Jos pääsee pelaamaan parissa harjoituspelissä ennen Pennsylvaniaa lähettämistä, niin preseasonia voidaan pitää onnistuneena

Maalivahti ja Lacroix.

Sveitsiläiseksi reikäjuustoksi kutsuttu pelaaja ja entisen NHL-maalivahdin poika aloittavat kauden. Ihme on, jos molemmat lopettavat kauden Avalanche-paidassa.

Viime kausi.

Vaikka Colorado pelasi vielä kun Detroit oli jo kesälomilla, niin silti kausi meni päin p-ttä.
 
Viimeksi muokattu:

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
ykkösylivoimasta

Mahtaakohan Coloradolla, nyt käytössä oleva materiaali huomioiden, olla tarvetta edes koota "ykkösylivoimakentällinen"? Luulisi miehiä riittävän kahteen yhtä hyvään ylivoimakokoonpanoon. Vai onko olennaista että Blaken ja Morrisin on pelattava parina? Jos nämä kaksi pannaan pelaamaan ylivoimaa eri ketjujen takana, luulisi iskuvoimaa riittävän sekä Sakicin että Forsbergin vitjojen takalinjoilla.

Tämä nyt siis tällaisen puhtaan amatöörin mielipide.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Ja amatööri vastaa

Kai joukkueessa periaatteessa voi olla kaksi tasa-arvoista yv-kenttää, mutta käytännössä? En tiedä. Pakkimateriaali ehkei kuitenkaan riitä kahteen yhtä hyvään kentälliseen. Blake - Morris tai Blake - Kariya viivassa on kuitenkin parempi vaihtoehto kuin Morris - Skoula tai esim. Skoula - Slovak (Skrastins).

Peliajan jakaminen demokraattisesti taitaa olla jo käytännön syistä vaikeaa. Tietenkin se kuka laitetaan kentälle riippuu siitä, kuka on kentällä kun jäähy tulee ja ketkä ovat pelanneet edellisen vaihdon. Kuitenkin ensimmäisenä jäälle menevät saavat yleensä pelata pitemmän vaihdon kuin toisena tulevat.

Minusta joukkueessa pitää olla jonkinlainen hierarkia, joka selvimmillään näkyy peliajoissa, erityisesti yv-ajoissa. Kyllä se kenet laitetaan pelin lopussa yhden maalin takaa-ajoasemassa kentälle kertoo valmentajan luottomiehistä, siis hänen valinnastaan joukkueen ykköspelaajiksi.

Jouni kirjoitti Selänne/Kariya-ketjussa : "Ja vielä, kuvitelkaa Coloradon ylivoimaa ensi kaudella: Pointilla Blake ja Kariya, maalin takana Forsberg, Selänne halfboards, Sakic toisella puolella...kakkosylivoimassa vasta NHL:n paras laukoja Milan Hejduk...huh huh.." Palkoissa Selänne on joukkueen oikeista laitureista ykkönen.

Jos Granato tekee noin, niin ei se mikään pahempi vaihtoehto ole. Silloin kakkosyv:ssä olisivat mm. Avs-pakeista pistepörssin paras (Morris) ja maalipörssin voittaja Hejduk...
 

OH26

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
en ota kantaa näihin yv-ketjuihin mutta avsilla näyttää olevan pelottavan kova hyökkäys, mutta puolustus on kysymys merkki ja maalivahdit vielä isompi kysymysmerkki...

toivotaan että lacroix ymmärtää ostaa kunnon ykkösveskan.. sveitsiläinen kelpaa tuuraamaan ykköstä.
 

Miksu00

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kyllä kannattaa Aebischeriä ja Sauvea kokeilla rohkeesti ennenkuin alkaa ostelemaan mitään veteraanimaalivahtia, "junnut" voi onnistua maalilla hyvinkin!
 

Bone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buccaneers, Lightning
Ehdottomasti pitää Avsin lähteä kauteen Aebischerillä sekä Sauvella. Nuorille pojille on annetta paikka näyttää mihin heistä on. Mikäli maalivahdin tarvetta on, niin sellaisen voi hankkia trade-deadlinella. Tarjokkaita varmasti on.

Toisekseen siihen mennessä näkee myös, onko joukkuetta täydennettävä jollain tavalla. Tai vaihtoehtoisesti onko jostain pelaajasta päästävä eroon :)

Tässä vaiheessa ei kannata tehdä juuri muuta kuin sainata viime kauden äijiä, että saavat joukkueen kasaan.
 

Black Adder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, The Original Six
Tiukka Teukallla mahtaa oll paskanpää kylmänä, jos kausi aloitetaan kakkosvahdeilla. Sharkshan teki viime kaudella saman ja konttaaminen johtui varmasti osaltaan tästä neronleimauksesta vedättää Nabokovin sopparia pitkälle talveen.
 

Stock

Jäsen
Suosikkijoukkue
NYR, HPK
teemusta...

Palataanpas hetkeksi vielä Teemuun. Teemun jengi ei ole koskaan menestynyt NHL:ssä. Ensimmäisinä kausin winnipegissä pisteitä tuli ainoastaan Teemulle, ei joukkueelle. Anaheimin aikoina joukkue taisi päästä kertaalleen pleijareihin asti. San Josen piti olla jopa mestarisuosikkeja mutta joukkue ei päässyt Selänteen "tähdittämänä" edes pleijareihin asti. Näiköhän käy taas ja Detroit korjaa potin Avalanchen nenän edestä? ;)
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings

Särki

Jäsen
Stock ja Teemu

Tarkennetaanpa vähän:
Ensimmäisinä kausin winnipegissä pisteitä tuli ainoastaan Teemulle, ei joukkueelle.
Pääsihän Winnipeg pleijareihin asti ja mm. Housley keräsi piste-ennätyksensä 97 pistettä, joten kyllä silloin muutkin pisteitä sai kuin vain Selänne.
Anaheimin aikoina joukkue taisi päästä kertaalleen pleijareihin asti.
Kahtesti, kausina 96-97 ja 98-99.
San Josen piti olla jopa mestarisuosikkeja mutta joukkue ei päässyt Selänteen "tähdittämänä" edes pleijareihin asti.
Pääsi kahtesti, heti pelaajakauppojen jälkeen kaudella 00-01 Sharks&Selänne olivat pleijareissa ja myös seuraavalla kaudella 01-02 Sharks&Selänne pleijareissa jopa toiselle kierrokselle asti!
Näiköhän käy taas ja Detroit korjaa potin Avalanchen nenän edestä? ;)
No tämän taisteluparin menestystä on tässä vaiheessa keskikesää vaikea ennustaa, mutta jos näin kerran ajattelet niin siitä vaan. Pessimisti ei pety koskaan. :)
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Battaglia, Skrastins, Slovak

Avalanche julkaisi odotetut sopimukset. Battaglia ja Skrastins yksi vuosi, Slovak monivuotinen (tod. näk. vakio rookie sopimus eli kolme vuotta)
 

Boris

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiigaEura
Poissa Roy, de Vries, Marchment, Reinprecht ja Keane.

Tilalla Selänne, Kariya, Skrastins ja Slovak.

Onko joukkue muka vahvistunut? Ei minun mielestäni.

Periaatteessa on hienoa, että Aebischer-Sauve-parivaljakko saa mahdollisuutensa, mutta liiaksi tulee mieleen tilanne, jossa eräs raumalainen S/M-liigan joukkue Lukko kasasi kovan hyökkäyksen ja pisti maaliin lupaavan kolmikon Kimmo Vesa-Sami Lehtinen-Iiro Itämies. Pian sitä kalasteltiinkin uutta häkkäriä rapakon takaa.
 

Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Viestin lähetti Boris
Periaatteessa on hienoa, että Aebischer-Sauve-parivaljakko saa mahdollisuutensa, mutta liiaksi tulee mieleen tilanne, jossa eräs raumalainen S/M-liigan joukkue Lukko kasasi kovan hyökkäyksen ja pisti maaliin lupaavan kolmikon Kimmo Vesa-Sami Lehtinen-Iiro Itämies. Pian sitä kalasteltiinkin uutta häkkäriä rapakon takaa.

Samoin tulee mieleen Teemun viime kauden joukkue...
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Viestin lähetti Boris
Poissa Roy, de Vries, Marchment, Reinprecht ja Keane.
Tilalla Selänne, Kariya, Skrastins ja Slovak.
Onko joukkue muka vahvistunut? Ei minun mielestäni.

Lisäys: poissa Shantz, tilalla Nikolishin.

Jos Nikolishinin jalka kestää, niin selvä parannus kolmosketjuun. Kolmosessa Battaglia - Nikoshin - Whoever on parannus viimekautiseen.

Kakkosessa Kariya - Sakic - Selanne on selvä parannus viimekautiseen (Whoever - Sakic - Whoever).

Nelosessa Hahl, Messier, Aubin, Hinote (kolmosessa?), Willsie, mahdollisesti Nedorost ja/tai Stephens (Moore). Nelosen tilanne saman tapainen kuin viime kaudella. Oikeassa laidassa olisi tarvetta yhdestä fyysisestä pelaajasta (en tarkoita tappelijaa), mutta kyllä tuollakin porukalla pitäisi pärjätä.

=> Hyökkäys vahvistunut.

Puolustuksessa de Vries vaihdettu Skrastinsiin, muuten tilanne on sama kuin vuosi sitten. Keväällä hankittaneen veteraani samalla tavalla kuin kahtena viime vuonna (Kasparaitis, Marchment) - tai aikaisemminkin jos joukkueeseen iskee paha loukkaantumissuma. Pitää sitä nuorille pelaajille antaa hiukan toivoa.

=> Puolustus ehkä hiukan viime vuotista heikompi, paljon riippuu kevään vahvistuksesta sekä Skoulan ja Morriksen kehityksestä.

Maalissa yksi veteraani vaihdettu kahteen nuorukaiseen. Ei Roy viime syksynä tai alkutalvena huipputasolla pelannut ja silti joukkue keräsi pojoja yli piste per peli vauhtia (pudotuspelivauhtia).

Vancouver ja St. Louis selvisivät Clouterillla ja Johnsonilla (Osgoodilla) ja Minnesota Rolosonilla/Fernandezilla playoffseihin, joten ei runkosarjassa pärjääminen maalivahdista ole kiinni. Nuorten maalivahtien kehittymistä on mahdoton arvioda, Gigueire myytiin kahteen kertaan ennen kuin homma napsahti kunnolla kohdalle. Eikä Lalimeakaan minään huipputapauksena pidetty ja silti jätkä on kehittynyt vuosi vuodelta. Ja maaliskuussa on kuitenkin veteraaneja tarjolla, hintapyynnötkin voivat olla normaalia alhaisempia (mahdollisen lakon vuoksi).

Usein on tuntunut että Royhun turvautuminen on ollut joukkueelle jopa ongelma, nyt Sakicilla, Forsbergilla, Footella ja Blakella on uudenlainen näytön paikka.
 

Boris

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiigaEura
Peter Worrell (ja tokan kierroksen varausoikeus) tulivat, Eric Messier ja Vaclav Nedorost menivät. Joopa joo...

Linkki.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Viestin lähetti Boris
Peter Worrell (ja tokan kierroksen varausoikeus) tulivat, Eric Messier ja Vaclav Nedorost menivät. Joopa joo...

Nedorost ei juuri itseäni paina, mutta olen Messier'tä pitänyt aika hyvänä puolustavana hyökkääjänä (olihan mies aikanaan pakki). Ehkä Lacroix katsoo puolustavia hyökkääjiä olevan tarpeeksi.

Minkäslainen kaveri tämä Worrell on? En ole koskaan sen tarkemmin seurannut, mitä nyt tiedän että osaa hanskata.

EDIT: Tuli testattua pelillisetkin ominaisuudet NHL 2003:ssa.. Peter Worrell 1-0 Assisted by Rob Blake :o)
 
Viimeksi muokattu:

Parker27

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Minkäslainen kaveri tämä Worrell on? En ole koskaan sen tarkemmin seurannut, mitä nyt tiedän että osaa hanskata.


Pelillesesti Worrell ei esim ole Parkeria parempi. Luistelu ei ole mitään hirveän hyvää jne. Laukaus on ihan kohtalainen. Mutta tappelijan mies on vertaansa vailla. Ehdottomasti top-3 mies liigassa. Ja mikä Worrelista tekee hyvän on se että hän on aina valmis puolustamaan joukkuetovereita. Ihan aina. Aina jos apua tarvitaan niin Worrell on valmis. On vastassa kuka tahansa. Ja hän on pirun iso mies joka herättää vastustajissa pelkoa jo olemuksensa ansiosta ja katsokaa miehen taklauksia. Yks parhaista niittaajista jos vain osuu vastustajaan :-) Colorado tarvitsi poliisia ja nyt he saivat sellaisen!
 

Parker27

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Noh ehkä vedin vähän kotiinpäin tuossa Parkerin ja Worrelin vertaamisessa pelitaitojen puolesta :-) Mutta vain vähän. Kaikki aina sanovat että Parker on vain tappelija jne. Mut mies on itseasiassa myös loistava kulmapelaaja ja taklaaja. Joka pystyy myös tekemään vastustajan olon hankalaksi.


Se mitä HN sanoi tuosta Worrelin taidoista ja siitä että hän ei olisi kuulunut 90-alussa top-10 listalle. Niin samaa voidaan sanoa myös muista nykyisistä tappelijoista. Brashearista ja joka Laraquesta. Tappelut ovat muuttuneet niin paljon 10vuodessa. On vaikea verrata sen ajan tappelijoita nykyisiin tappelijoihin. Ajat muuttuvat, tappelut muuttuvat ja tappelijat muuttuvat.
 
Viimeksi muokattu:

Parker27

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Tämä on osin totta, mutta kyllä prime-kuntoiset Probert, Brown, Crowder, Kocur ja Kordic olisivat piesseet nykyiset top dogit henkihieveriin. Paljon kertoo se, että esimerkiksi Brashear luikki monta vuotta Probertia karkuun ennen kuin vihdoin uskalsi kohdata tämän silloin, kun Probie oli jo "vanhus" ja selvässä alamäessä urallaan.


Tämä pitää täysin paikkansa. Olen samaa mieltä.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Työrauha tähdille

Viestin lähetti HN
Itse asiassa Worrell on huomattavasti Parkeria parempi pelaaja. Parker ei osaa mitään muuta kuin tapella, Worrell taas on hyvä kulmapelaaja, kelvollinen maskimies ja pelottava taklaaja. Big Peten luistelu on hassun näköistä koikkelehtimista, mutta yllättävän nopeata, joten mies myös ehtii taklaustilanteisiin toisin kuin moni muu tappelija.

Pelitaidoista olen HN:n kanssa samaa mieltä. Worrell on ollut korkealla "toivelistallani", sillä tappelutaitojensa lisäksi hän osaa pelata kiekkoa. Eniten on yllättänyt miehen syöttötaito, hän on pari kertaa heittänyt pitkiäkin syöttöjä suoraan oman pelaajan lapaan. Maksettu hinta oli kova, mutta hyvästä joutuu yleensä maksamaan.

Minusta tuo luistelun koikkelehtivuus kertoo huonosta tasapainosta, jonkinlaisesta koordinaation puutteesta. Minusta Worrell kaatuu usein sekä taklatessaan että taklattessa. Hänen antamansa taklaukset ovat kovia, mutta pienempikin mies saa horjutettua hänen tasapainoaan taklaustilanteessa. Onko muut huomanneet samaa? Parkerin luistelu näyttää tasapainoisemmalta kuin Worrelin, mutta kädet eivät läheskään samaa tasoa - siis kiekollisena. Silloin kuin pelaajat pudottavat hanskansa, niin tilanne on toinen, kun saa tarttua vastustajaan kiinni.

Toinen Worrelissa huolestuttava seikka on rattijuopumustapaus ja paikalta pakeneminen joskus vuosi sitten.

Osittain kauppa näyttää salary dumppaukselta, kun siinä vaihdettiin kaksi yhteen. Nedorostille annettiin aikanaan seuran kallein rookiesopimus, mutta vammat ovat hidastaneet kehitystä. Ensimmäiset loukkaantumiset tulivat jo ennen Pohjois-Amerikkaan tuloa eikä hän pelannut yhtään ehjää kautta ameriikoissa olleessaan. Ilmiselvästi johdon luottamus pelaajaan katosi viimeistään kuluneen kauden aikana.

Messierin myynti merkitsi, että viime kauden kolmos-nelosketjut ovat käytännössä menneet vaihtoon. Parker, Shantz, Keane, Messier - gone, gone, gone, gone. Nikolishin, Worrell in.

Riku Hahlin paikka ylhäällä on teoriassakin jo saletti, peliaikaa tulee löytymään tasakentällisten lisäksi alivoimalla. Keane, Shantz, Messier saivat alivoimalla paljon jääaikaa, josta osa tulee Hahlille.

Ketjut alkavat näyttää tältä:

Tanguay - Foppa - Hejduk
Kariya - Sakic - Selanne
Battaglia - Nikolishin - Hahl
Worrell - Aubin - Hinote (Willsie)

Syvyyttä ei paljoakaan ole, joten nuorilla on kauden aikana hyvä tilaisuus antaa näyttöjä. Loukkaantumisia tulee kuitenkin jossakin vaiheessa.

Pakit:

Blake - Morris
Foote - Skrastins
Skoula - Slovak

McAllister - D.J. Smith (lähteeköhän toinen näistä vaihtoon muualle?)
 
Viimeksi muokattu:

Parker27

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Worrelin ja Parkerin NHL saavutuksia on vähän vaikea verrata ja pelitaitoja koska Parker on saanut Coloradossa niin vähän peliaikaa aina otteluissa. 3-4 minuuttia per peli. Ei siinä ajassa ehdi tehdä mitään. Kun taas Worrell on pelaillut sellaiset 10min per peli. Siinä ajassa ehtii jo ehkä tehdä pisteitäkin. Jos miehet olisivat pelanneet alku uransa toisissa joukkueissa eli Parker Floridassa ja Worrell Coloradossa niin tilastot voisivat olla ihan toisenlaiset.
 

The Hawks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, FC Jazz, SBS Masku
Yllättävää että Avs luopui Nedorostista. Toisaalta jos kaveri on ollut paljon loukkaantuneena eikä kehitys muutenkaan ole mennyt odotetusti, ei treidi niin suuri yllätys ollut.

Worrell sinäänsä oli seuralle hyvä hankinta. Omasta mielestäni käyttökelpoisempi kaveri kuin Parker. Yksi mielenkiintoisimmista nimistä ensi kauden Avalanchessa.
 

Pitbull

Jäsen
Suosikkijoukkue
Taistelukiekko
Toivon vaan että Worrel pääsee pelaamaan, mutta pahoin pelkään että Granato pitää tiukan otteen Worrelin "kotareista", niinkuin aikanaan Parkerista. 10min peliaika Worrelille ensi kauden Avs'eissä per matsi kuullostaa aika utopialta.

Tosin toivon hartaasti että olen väärässä, länsihän on joidenkin mukaan nyt "villimpi" kuin miesmuistiin..

Pitbull
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös