Cobolin kirjoituksia on mukava lukea, sillä niissä on analyyttisyyttä enemmän kuin ajoittain kymmenessä edellisessä yhteensä, lisäksi mieheltä puuttuu se sinisilmäinen ote, mikä on esimerkiksi suuressa osassa oman suosikkijoukkueeni kirjoittajia. Kritiikki on myös hyvin perusteltua ja etenkin muita joukkueita anlysoidessaan nimimerkki on erittäin vahvoilla. Jokereita tarkastellessa ajoittain fanittaminen näkyy omasta mielestäni jopa liian kriittisenä arvosteluna omia kohtaan.
Tällä hetkellä jo Jokereiden materiaali edellyttää sijoittumista runkosarjassa neljän joukkoon, pitää kuitenkin huomioida kuinka paljon SM-liigan taso on laskenut viime vuosina. Joukkueen ainoa selkeä puute on ykkössentteri ja kuitenkin ulkolaispaikkojen ollessa käyttämättä, mahdollisuuksia on vaikka mihin vielä. Siinä mielessä ymmärrän huolen, että Virmasen hankinnat kauden aikana ulkolaisten kohdalla ovat lähes yhtä säälittävät kuin Pentillä, mutta yksi neljästä saattaa kuitenkin osua kohdalleen.
Eiköhän Jokereiden tämä kausi kuitenkin pitkälti ratkea siinä, kuinka Shedden onnistuu joukkuehengen luomisessa, mikäli onnistuu ja joukkue haluaa voittaa, niin menestystä on luvassa. Se on mielestäni sm-liigan "suola" että meillä ei ole ollut joukkuetta, joka dominoisi jatkuvasti, vaan joukkueet vuorotellen ovat menestyneet. Mikäli Jokerit pelaisi joka vuosi finaaleissa resurssiensa mukaan, niin sm-liiga olisi erittäin tylsä sarja ja se olisi näkynyt jo pitkään myös yleisömäärissä, myös Jokereiden.
Harmi, ettei meillä HIFK:n kannattajien joukossa ole Cobolin kaltaista asioiden sisällä olevaa kritiikin jakajaa, sillä siellä se olisi vähintään yhtä ansiosta annettua ja tämän päivän tilanne on jo suorastaan surkuhupaisa. Nyt poistun omalle hiekkalaatikolle.