finnishninja
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Gunnilse IF
Sydän hyppäsi kurkkuun kun näin otsikon! Moni amerikkalainen auto herättää tunteita, niin puolesta kuin vastaan. Selvää tosin on että yksi suurimmista klassikoista on juuri Chevrolet Corvette.
Tässä ketjussa on tarkoitus puhua amerikkalaisista autoista. Löytyykö alan harrastajia, niin nykyisiä kuin entisiä, tai kenties tulevia?
Itselläni on ollut muutama jenkkirauta. Ensimmäinen oli Chevrolet Camaro -74. Auto sai kovan käsittelyn. Spoleri taakse, suurin scooppi mitä löytyi konepellille ja uusi väri päälle. Voi sitä kittausta!! (tein kaiken itse).
Parin vuoden kuluttua oli aika vaihtaa. Uusi ajokki oli Chevrolet Malibu -76. Malli oli siitä harvinainen että se oli kaksi-ovinen, pyörivillä etupenkeillä. Auto oli hyvässä kunnossa, hyvässä maalissa, tosin pikku naarmuja ja kolhuja vähän siellä täällä. Myös tämä auto sai uuden värin päälle. Ehdottomasti mukavin auto ajella mitä minulla on ollut.
Kolmas jenkkirauta olikin sitten se kaikkein rakkain, Chevrolet Chevell -67. Entinen omistaja oli pannut sen osiksi ja koonnut siitä ajokin kiihdytysajoihin. Hän tuli tosin katumapäälle parin vuoden päästä ja pani auton jälleen atomeiksi. Silloin hän sai ehdon tyttö-ystävältään: hän tai auto...
Ostin auton osina, ilman moottoria, vaihdelaatikkoa ja perän välityksiä.
Moottori löytyi Saksasta, 5.7 litran pikku-kasi. Samoin laatikko, automaatti 350 TH. Taka-akseli löytyi hajottamolta vanhasta farmarista.
Peltitöitä ei tarvinnut tehdä lainkaan, sillä auto oli 100% ruosteeton. Hiekkapuhalsin tosin rungon ihan puhtaaksi ja maalasin samalla värillä kuin itse autonkin. Myös korin pohja sai hiekkakäsittelyn ja uuden maalin.
Suurin ongelma oli saada -76 vuotinen Camaron kone kiinni -67 vuoden Chevellen runkoon. Jouduin lyhentämään hieman kardaaniakselia ja tekemään moottorin kiinnikkeet itse.
Kaiken kruunasi sininen metalliväri.
Koko talvi meni kootessa ja itse katsastus sujui puhtain paperein.
Vanha omistaja kävi syksyllä katsomassa autoa ja purskahti melkein itkuun: "Mitä oot jätkä mennyt tekemään, ainoa oikea väri tälle autolle on punainen!"
Seuraavana päivänä hän tuli ison kuvan kanssa, jossa auto oli punainen. Jep... uskoin. Auto sisään ja punaiseksi!
Keväällä otin sen taas ulos ja asensin siihen kylän parhaimmat stereot. Sen jälkeen tuli tunne: nyt se on valmis. Tunne oli niin masentava että myin sen välittömästi. Jotenkin meni motivaatio kun auto oli valmis.
Tässä ketjussa on tarkoitus puhua amerikkalaisista autoista. Löytyykö alan harrastajia, niin nykyisiä kuin entisiä, tai kenties tulevia?
Itselläni on ollut muutama jenkkirauta. Ensimmäinen oli Chevrolet Camaro -74. Auto sai kovan käsittelyn. Spoleri taakse, suurin scooppi mitä löytyi konepellille ja uusi väri päälle. Voi sitä kittausta!! (tein kaiken itse).
Parin vuoden kuluttua oli aika vaihtaa. Uusi ajokki oli Chevrolet Malibu -76. Malli oli siitä harvinainen että se oli kaksi-ovinen, pyörivillä etupenkeillä. Auto oli hyvässä kunnossa, hyvässä maalissa, tosin pikku naarmuja ja kolhuja vähän siellä täällä. Myös tämä auto sai uuden värin päälle. Ehdottomasti mukavin auto ajella mitä minulla on ollut.
Kolmas jenkkirauta olikin sitten se kaikkein rakkain, Chevrolet Chevell -67. Entinen omistaja oli pannut sen osiksi ja koonnut siitä ajokin kiihdytysajoihin. Hän tuli tosin katumapäälle parin vuoden päästä ja pani auton jälleen atomeiksi. Silloin hän sai ehdon tyttö-ystävältään: hän tai auto...
Ostin auton osina, ilman moottoria, vaihdelaatikkoa ja perän välityksiä.
Moottori löytyi Saksasta, 5.7 litran pikku-kasi. Samoin laatikko, automaatti 350 TH. Taka-akseli löytyi hajottamolta vanhasta farmarista.
Peltitöitä ei tarvinnut tehdä lainkaan, sillä auto oli 100% ruosteeton. Hiekkapuhalsin tosin rungon ihan puhtaaksi ja maalasin samalla värillä kuin itse autonkin. Myös korin pohja sai hiekkakäsittelyn ja uuden maalin.
Suurin ongelma oli saada -76 vuotinen Camaron kone kiinni -67 vuoden Chevellen runkoon. Jouduin lyhentämään hieman kardaaniakselia ja tekemään moottorin kiinnikkeet itse.
Kaiken kruunasi sininen metalliväri.
Koko talvi meni kootessa ja itse katsastus sujui puhtain paperein.
Vanha omistaja kävi syksyllä katsomassa autoa ja purskahti melkein itkuun: "Mitä oot jätkä mennyt tekemään, ainoa oikea väri tälle autolle on punainen!"
Seuraavana päivänä hän tuli ison kuvan kanssa, jossa auto oli punainen. Jep... uskoin. Auto sisään ja punaiseksi!
Keväällä otin sen taas ulos ja asensin siihen kylän parhaimmat stereot. Sen jälkeen tuli tunne: nyt se on valmis. Tunne oli niin masentava että myin sen välittömästi. Jotenkin meni motivaatio kun auto oli valmis.