Chelsea FC 2010-2011

  • 32 055
  • 143

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Suurin puute jo pitkään on ollut oikea laita keskikentällä. Jos johonkin vahvistusta kaivattaisiin, niin sinne. Tämä puute on saanut aikaan myös sen, että Malouda on usein aivan pimennossa. Vastustajat kun ovat oppineet tukkimaan sen puolen, koska oikealle puolelle voi jättää vähän enemmän tilaa.

Niin Chelsea pelannut jo useamman vuoden niin että käytännössä ollut parikin puhdasta kärkeä(Anelka toisena), joista toinen kuitenkin valuu aina sinne toiseen laitaan. Tämä varsinkin Ancelottin aikana, sellainen hyvin epäsymmetrinen systeemi. Jos sinne hankittaisiin joku oikeasti keskikenttä laidalle, niin systeemi muuttuisi täysin. Vai tarkoitatko kuitenkin ennemmin laituria, joka myös tukisi sitten fiiliksen mukaan puolustusta(mallia Malouda ja varsinkin Kalou). Riberyä sitten vain hankkimaan...

Nyky jalkapallossa laitapakkia rooli on korostunut niin paljon, että yhä vähemmän käytetään laitakeskikenttiä. Siis varsinaisia keskikenttiä. Paljon enemmän on laitureita, joiden myötä hyökätessä pelataan 4-3-3(tai sinnepäin) ja puolustaessa sitten 4-5-1(tai sinnepäin). Nämä voi sitten toki muuttaa muotoaan täysin ja numerot ovat täysin suuntaan antavia. Kuitenkin selvästi sellaisia keskikentällä puhtaasti pelaavia(ja melko staattisesti vielä) mallia Beckham laitakeskikenttiä on yhä vähemmän.
 
Viimeksi muokattu:

Rapukäsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Njoo, siis nimenomaan tarkoitin laituria. Yleensä siellä oikealla puolella pelaa Kalou ja Anelka, mutta kumpikaan heistä ei ole luontainen laituri, joten oikea ja vasen laita ovat pahasti epätasapainossa. Varsinkin, kun pitkään Anelkalla näytti olevan vapaat kädet surffailla ympäri kenttää. Lampsin poissaollessa yritti vielä leikkiä pelintekijää ja haki palloja pitkältä omalta kenttäpuoliskolta. Ei varmaan tarvitse ihmetellä, että mikä siinä pelissä sitten pari kolme kuukautta yski...

Itseasiassa tuo oikean laiturin paikka on ollut tyhjänä Robbenin lähdön jälkeen. Joe Juudasta siihen vähän yritettiin istuttaa, mutta sekin oli Robbenin tapaan jatkuvasti kylmänä, eikä sitten viimeisimmästä vammasta koskaan toipunutkaan. Palkkavaatimusten ja nykyisen seuransa perusteella oli saanut myös pahemman laatuisen päävamman. Harmi.
 
Itseasiassa tuo oikean laiturin paikka on ollut tyhjänä Robbenin lähdön jälkeen. Joe Juudasta siihen vähän yritettiin istuttaa, mutta sekin oli Robbenin tapaan jatkuvasti kylmänä, eikä sitten viimeisimmästä vammasta koskaan toipunutkaan.

Kävihän siellä myös muuan Shaun Wright-Phillips kokeilemassa, joka on ehkä jopa puhtaampi oikea laituri sanan varsinaisessa merkityksessä. No SWP ei koskaan lyönyt läpi eikä miehen ura muutenkaan ole missään huikeassa lennossa enää sen jälkeen kun siirtyi Man Citysta Lontooseen.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Perkeleen persveivarit, ei tullut tasapeli taas ollenkaan hyvään paikkaan. Olisi ollut mahdollisuus ottaa Arsea kiinni, mutta kun ei kelpaa, niin ei voi sitten mitään. Ens viikonloppuna sitten vastassa Wigan, joten siitä reilu voitto sitten pitkästä aikaa. Missä on Torres?! :)
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Daily Telegraph, viestin-versio 14.4.2011 kertoo, että Chelsea kenkäisee suurella todennäköisyydellä Ancelottin managerin paikalta, kauden jälkeen. Tämä ei ole uutinen, tiedän. Tilalle seura havittelee DT:n mukaan Guus Hiddinkiä, joka ei ole kauhean innostunut itse enää seuravalmentamisesta, mutta saa nähdä. Varsinainen uutinen on se, että Rafael Benitez taustaryhmineen yrittää "verhoken takana" vahvasti koko ajan vakuuttaa Chelsean johta, että kuka muu kuin Benitez itse, tulisi palkata uudeksi Chelsean manageriksi, Ancelottin jälkeen.
 

Hanskaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
sm-liiga.fi
Daily Telegraph, viestin-versio 14.4.2011 kertoo, että Chelsea kenkäisee suurella todennäköisyydellä Ancelottin managerin paikalta, kauden jälkeen. Tämä ei ole uutinen, tiedän. Tilalle seura havittelee DT:n mukaan Guus Hiddinkiä, joka ei ole kauhean innostunut itse enää seuravalmentamisesta, mutta saa nähdä. Varsinainen uutinen on se, että Rafael Benitez taustaryhmineen yrittää "verhoken takana" vahvasti koko ajan vakuuttaa Chelsean johta, että kuka muu kuin Benitez itse, tulisi palkata uudeksi Chelsean manageriksi, Ancelottin jälkeen.

Hiddink olisi varmaan hyvä vaihtoehto Lontooseen jos riittää kiinnostusta palata.
Moni pelaajahan toivoi, että olisi jatkanut seurassa pikavisiitin jälkeen, mutta palasi silloin kuitenkin Venäjän maajoukkueeseen.
Taisi Hiddink itsekkin silloin sanoa, että seura tarvitsee pitemmän ajan strategiaa ja pysyvyyttä joten ehkä voisi itse aloittaa sen.
Tosin sopimus Turkissa kestää ilmeisesti viedä vuoden?
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
No niin, hyvinhän tämä tuplakierros sitten meni. Manu on 6 pisteen päässä ja sarjataulukossa siirryttiin kakkoseksi, vaikkakin tasapisteissä Arsen kanssa. Torres pörrää edelleenkin varjojen mailla, pistää jo melkein naurattamaan. Malouda löytänyt jälleen maalijyvän, eilisessä matsissa kaksi nyyttiä.

Ens viikonloppuna sitten suupalana West Ham, paljon maaleja tiedossa?
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Ens viikonloppuna sitten suupalana West Ham, paljon maaleja tiedossa?

Ei tullut mitään suurta maalijuhlaa, mutta selvä 3-0 voitto, olosuhteet olivat aika haastavat märän kentän suhteen. Torres laittoi sitten ekan maalin ja siihen vielä syöttö päälle. Aika kalliita maaleja tulee tälle loppukaudelle, mutta pääasia on, että sai onnistumisen. Ehkä Tottenhamia vastaan osuu heti uudestaan?
 

J.Petke

Jäsen
Carlo Ancelotti sai siis kenkää.

Olisiko tässä nähtävissä kuvio joka johtaa Ancelottin Roomaan ja Villas-Boaksen Chelseaan?
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
71 pistettä on kieltämättä vähän 38 pelistä, kun on Chelsean pelaajamateriaali käytössä, vaikka loppusijoitus olikin valioliigassa toinen sija.

No ilman Arsenalin täydellistä perseilyä viimeisissä 10 ottelussa, ei olisi tullut tuota kakkossijaa. Odotetut potkut, on ollut aika tuulinen paikka tuo Chelsean managerin paikka. Kuka tulee seuraavaksi yrittämään?
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Toisaalta varmaan vähän vaikeampi nyt saada Chelseaan manageria, kuin joku 2-3vuotta sitten. Ensinnäkin koska kaikki tietää kuinka nopeasti saat kenkää. Toisekseen nyt ei enää hankitakkaan tuosta vaan sinne 3-4 uutta huippupelaajaa, jos tahdot. Täten uusi manageri ei välttämättä saakkaan muokata täysin mielensä mukaan kuten esim. Jose sai. Toki samalla luvassa on iso palkka ja alunperin hyvä materiaali.
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Ensinnäkin koska kaikki tietää kuinka nopeasti saat kenkää. Toisekseen nyt ei enää hankitakkaan tuosta vaan sinne 3-4 uutta huippupelaajaa, jos tahdot.

Toki näin, mutta en tuota hirveän suurena rajoituksenä näkisi. Siis palkka on kuitnekin hyvä ja erorahojahan Chelsea makselee aina aika runsaasti joten taloudellista turvaa kyllä on.

Toisaalta jos ajatellaan sellaisia joukkueita joissa odotusarvona on pokaalien voittaminen, tai vaikka CL paikat isoimmissa liigoissa, niin kyllä niistä muistakin isoista joukkueista saa kenkää käytännössä yhtä nopeasti jos tulosta ei toivotusti tule. Ihan viime aikoina esimerkiksi vaikka Van Gaal Bayernista, Hodgson Poolista, Benitez Interistä, Magath Schalkesta, Pellegrini Realista jne. Eli sellaisia paketteja jossa on suuret resurssit ja mahdollisuus isompiin voittoihin jossa saisi paljon siimaa vaikka tulokset takkuaisivat on aika harvassa. Joku King Kenny ehkä puhtaasti henkilökultillaan voi saada siimaa. Tai esimerkiksi Ferguson ja Wenger tässä tilanteessa saavat siimaa, mutta mitään tietoa ei ole paljonko heidän sauraajansa saisivat.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Olipa kertakaikkiaan kehno valinta erottaa Ancelotti pois. 2 sija liigassa ei nyt niin hirveän huono ole ja mestarienliigassa ei vain ollut mahdollisuuksia Unitedia vastaan. Toivoin että chelsea rakentaisia joukkueettaan pitkäjänteisesti eikä erottaisi heti koutsia jos joskus sattuu hieman huonompi vuosi. Ancelotti on kiistatta mainio koutsi ja nyt voipi olla ettei Chelsealla ole valita yhtään parempaa tilalle. Ancelotti on hieno herrasmies eikä ansainnut potkuja!
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Ancelotti on hieno herrasmies eikä ansainnut potkuja!

Tässä ehkä yksi Ancelottin heikkous, no en tiedä miten Abra tämän näkee, mutta Ancelotti on tavallaan turhan kiltti. Hänellä ei ole koko ajan, jos koskaan, äärikonstit esimerkiksi erotuomareiden suhteen käytössä kuten on jollain Fergusonilla tai Mourinholla. No mitä tuollainan sitten lopulta tulksiin vaikuttaa on asia erikseen, mutta tavallaan voi mielikuviin yrittämisen tasosta vaikuttaa.
 

J.Petke

Jäsen
Olipa kertakaikkiaan kehno valinta erottaa Ancelotti pois. 2 sija liigassa ei nyt niin hirveän huono ole ja mestarienliigassa ei vain ollut mahdollisuuksia Unitedia vastaan. Toivoin että chelsea rakentaisia joukkueettaan pitkäjänteisesti eikä erottaisi heti koutsia jos joskus sattuu hieman huonompi vuosi. Ancelotti on kiistatta mainio koutsi ja nyt voipi olla ettei Chelsealla ole valita yhtään parempaa tilalle. Ancelotti on hieno herrasmies eikä ansainnut potkuja!

Kyllähän tuo Chelsean tämän kauden peli-ilme oli jotain aika karmaisevaa. Käsittämättömiä virheitä puolustuspelissä ja joukkueen johtotähdet eivät olleet sillä tasolla mitä heiltä sopisi odottaa. Tämän kaiken pistän valmentajan syyksi. Chelsean taktinen osaaminen ei tällä kaudella ollut samaa tasoa kuin edellisillä kausilla. Ancelotin kortit alkoi tällä kaudella jo loppumaan ja mielestäni on kyllä oikea aika saada uutta verta kehiin. Mielelläni näkisin Villas-Boaksen tai Mourinhon istumassa penkillä kun Chelsea lähteen seuraavaan kauteen.
 
Olipa kertakaikkiaan kehno valinta erottaa Ancelotti pois. 2 sija liigassa ei nyt niin hirveän huono ole ja mestarienliigassa ei vain ollut mahdollisuuksia Unitedia vastaan. Toivoin että chelsea rakentaisia joukkueettaan pitkäjänteisesti eikä erottaisi heti koutsia jos joskus sattuu hieman huonompi vuosi. Ancelotti on kiistatta mainio koutsi ja nyt voipi olla ettei Chelsealla ole valita yhtään parempaa tilalle. Ancelotti on hieno herrasmies eikä ansainnut potkuja!

Ancelottin eväät oli, syystä tai toisesta, syöty. Kenties se tuplamestaruus heti ensimmäiselle kaudella oli liikaa. Tällä kaudella peli näytti pahimmillaan niin karmaisevalta, että on suoranainen ihme, että loppusijoitus liigassa oli toinen. Ancelottin aika jää historiankirjoihin kuitenkin positiivisena kautena kiitos liigamestaruuden. Ancelotti oli ilmeisen pidetty mies kopissa ja jopa Abramovitsin keskuudessa kun sai noinkin kauan huseerata penkin takana. Joku toinen olisi saanut jo ennen viime joulua kenkää sen konttauksen tiimoilta. Uskon, että Carlo itsekin tiesin monon heilahtavan siinä kohtaa kun Mestarien liigasta tuli lähtö laulukuoroon.

Seuraavaksi saadaan sitten lukea huhuja uudesta managerista. Portossa menestynyt Mourinhon "pikkuveli" kävisi kyllä, mutta enpä pistäisi pahakseni sitä Hiddinkiäkään. Huhuissa tänään kovasti pyörinyt van Basten ei aiheuta mitään hyvän olon tunnetta. Jäämme seuraamaan tilannetta. Ai niin, kiitos näistä vuosista Carlo. Palautit sen pokaalin Lontooseen ja siitä hatunnosto.

PS. Mitä tuohon lainauksen kohtaan pitkäjänteisyydestä tulee, niin mielestäni tuota joukkuetta on rakennettu varsin maltillisesti ja pitkäjänteisesti. Hullut vuodet hankintojen suhteen ovat menneet ohi jo kauan sitten. Sanon tämän siitä huolimatta, että Torresista maksettiin ihan vitusti ja vastineeksi saatiin....ei mitään (vielä).
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
PS. Mitä tuohon lainauksen kohtaan pitkäjänteisyydestä tulee, niin mielestäni tuota joukkuetta on rakennettu varsin maltillisesti ja pitkäjänteisesti.

Vaikka Chelseassa on valmentaja vaihtunut usein niin silti sanoisin että jatkuvuutta on ollut koska avainpelaajat ovat säilyneet pitkään samana, joku voisi sanoa että liiankin kauan.

Mourinhon vaikutus näkyy vieläkin mielestäni, melkein kaikki hänen jälkeensä on ollut tuohon jatkumoa ja sen pohjalle rakennettua. Pääsääntäisesti Mourinhon avainpelaajilla on pelatti 4-3-3 peliä, poislukien muutamat exkursiot kuten Ancelettin timanttikokeilut kautensa alussa ja Scolari ehkä yritti vähän omia kuvioitaan.

Mielestäni Chelsea tarvitisisi nyt jonkun valmentajan jolla olisi vahva oma identiteetti ja pelikirja, eikä välttämättä sellaista joka haluaisi Mourinholaisuuden päälle rakentaa koska esimerkiksi avainpelaajia alkaa olla pakko jonkun verran uusia. Tai no Torreshan sinne on tietenkin jo hankittu.
 
Vaikka Chelseassa on valmentaja vaihtunut usein niin silti sanoisin että jatkuvuutta on ollut koska avainpelaajat ovat säilyneet pitkään samana, joku voisi sanoa että liiankin kauan.

Mourinhon vaikutus näkyy vieläkin mielestäni, melkein kaikki hänen jälkeensä on ollut tuohon jatkumoa ja sen pohjalle rakennettua. Pääsääntäisesti Mourinhon avainpelaajilla on pelatti 4-3-3 peliä, poislukien muutamat exkursiot kuten Ancelettin timanttikokeilut kautensa alussa ja Scolari ehkä yritti vähän omia kuvioitaan.

Nimenomaan näin. Jos katsoo kokoonpanoja Mourinhon viimeiseltä kaudelta tai vaikkapa jälkimmäiseltä mestaruuskaudelta, niin vaihtuvuus on ollut todella vähäistä. Itse olen pelaajapolitiikkaan varsin tyytyväinen, sillä joukkueen runko on nykyisellään varsin iskukykyinen ja laadukas.

En ota pelitaktisiin asioihin sen enempää kantaa, mutta siitäkin olen samaa mieltä, että nyt joukkue kaipaa ennen muuta vahvan oman peli-identiteetin omaavaa koutsia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös