Mainos

ChatGPT

  • 26 597
  • 142

otus

Jäsen
Suosikkijoukkue
لօҟҽɾìէ
Vähän tutkailin, että mitä chatgpt sanoo treeniohjelmista ja laihdutusvalmennuksista. Itse olisin ainakin vähän huolissani jos tarjoaisin sellaisia verkkopalveluita ja pitäisi tulevaisuudessa kilpailla ChatGPT:tä vastaan.

Voisi olla itsellä seuraava projekti, että antaa tekoälyn suunnitella vaikka seuraavan 30 päivän kaikki ateriat aamupalasta - iltapalaan.
Itse tein tämän ja lisäksi vielä pyysin laatimaan ostoslistat siten, että viikossa on vain kaksi kaupassa käyntiä. PT-kaverille näytin sitä ja sanoi, että periaatteessa ihan hyvää settiä, mutta laihduttajan kannalta aika armoton. Eli lähtötaso on myös hyvin tärkeä terottaa tekoälylle, koska muutoin liian rankka ohjelma helposti tappaa motivaation. Eiköhän joku paraikaa kehitä pluginia juuri tätä tarkoitusta varten.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Tänään tuli ensimmäistä kertaan vastaan tilanne, missä ChatGPT ymmärsi esitetyn kysymyksen jokseenkin väärin. Tähän saattoi vaikuttaa vahvasti se, että kysymykseni sisälti haastavan matemaattisen kysymyksen, eikä matematiikka ole minulle kysymyksen asettajana omaa vahvaa aluettani, jos se ei vielä ole sitä myöskään kielipohjaiselle tekoälylle.

ChatGPT:n vastaus ei ollut tällä kertaa johdonmukainen, joten pyysin täsmennystä, minkä seurauksena sain seuraavan vastauksen pahoitteluineen. Osoittaa vaan jälleen sen tärkeyden, että tekoälyn kanssakin vastuu on viimekädessä kuulijalla itsellään.

ChatGPT: I apologize for the confusion in my previous response. I made an error in assuming a linear relationship between speed and energy consumption, which led to an incorrect conclusion. I apologize for any confusion caused....
...I apologize again for the confusion earlier, but I'm glad I could clarify it for you.


PS. Kommunioin ChatGPT:n kanssa pääasiassa englanniksi. Se tuntuu konemaailmassa luontevammalta.

E: ChatGPT on normaalisti siksikin loistava, että se yleensä osaa tulkita huonostikin asetetusta kysymyksestä sen olennaisen tarkoituksen.
 
Viimeksi muokattu:

otus

Jäsen
Suosikkijoukkue
لօҟҽɾìէ
Tänään tuli ensimmäistä kertaan vastaan tilanne, missä ChatGPT ymmärsi esitetyn kysymyksen jokseenkin väärin. Tähän saattoi vaikuttaa vahvasti se, että kysymykseni sisälti haastavan matemaattisen kysymyksen, eikä matematiikka ole minulle kysymyksen asettajana omaa vahvaa aluettani, jos se ei vielä ole sitä myöskään kielipohjaiselle tekoälylle.
Nämä ovat huvittavia hetkiä ChatGPT:n kanssa. Vastauksen jälkeen kun toteaa, että harvoin, jos koskaan on ydeltä istumalta noin paljon paskapuhetta vastaan ottanut, niin ChatGPT pahoittelee syvästi ja hallusinoi uuden hätävalheen. Joskus voisi katsoa mihin kaninkoloon tuo vie, tai kuinka monta väärää vastausta voi saada yhteen kysymykseen. Ja kaikki tämä tapahtuu vielä raudanlujalla itsevarmuudella.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Vastauksen jälkeen kun toteaa, että harvoin, jos koskaan on ydeltä istumalta noin paljon paskapuhetta vastaan ottanut, niin ChatGPT pahoittelee syvästi ja hallusinoi uuden hätävalheen. Joskus voisi katsoa mihin kaninkoloon tuo vie, tai kuinka monta väärää vastausta voi saada yhteen kysymykseen. Ja kaikki tämä tapahtuu vielä raudanlujalla itsevarmuudella.

Menisi siis toisin sanoen ihan täydestä, jos ilmestyisi vänkäämään, vääristelemään ja väärinymmärtämään esimerkiksi löylyhuoneeseen?
 

Thombson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Selvisi nyt mistä Valavuoren lokki lempinimi on tullut.

"Kyllä, Aleksi Valavuorta tunnetaan myös lempinimellä "Lokki". Hän sai tämän lempinimen jo nuorena iässä, kun hän pelasi jalkapalloa ja oli taitava pääpelaaja. Valavuori hyppäsi korkealle ilmaan muistuttamaan lokin lentoa ja sai sen vuoksi lempinimen "Lokki". Myöhemmin tämä lempinimi levisi myös hänen julkiseen persoonaansa ja häntä alettiin kutsua "Lokiksi" mediassa ja yleisön keskuudessa."
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Kova vääntö gpt:n kanssa, kuinka se tiesi taas oikean päivämäärän, vaikka sanoo tietojensa loppuvan 9/2021, eikä voi tietää nykypvm ellei sitä ole kerrottu samassa istunnossa. Pahoitteluja tulee senkin edestä kyllä, mutta ei osaa sanoa mistä tieto 23072023 on peräisin.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Selvä ego ja pätemisen tarve tuolla GPT:llä. Pyysin lukusuosituksia kirjoista ja törmäsin itsekin ilmiöön, missä ChatGPT alkaa luovasti satuilla täysin olemattomia teoksia :D
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
En ala perustamaan muille alustoille omia ketjujaan, vaan heitän tänne, että Google Bardia olen parisen kertaa kokeillut ja taidan ottaa sen näistä ilmaisista ChatGPT:n sijaan käyttöön. Jokainen, jolla on Gmail, voi sitä kokeilla osoitteessa bard.google.com.

Tykkään siitä, että vastaus tulee pienen odotuksen jälkeen kerralla näkyviin eikä tarvitse odotella kirjain kerrallaan tulevaa tekstiä. Lisäksi erilaisia vastausvaihtoehtoja on heti käytössä, eikä niitä tarvitse pyytää yksitellen.

Bardin hallusinoinnista en sitten tiedä, toistaiseksi ei ole tullut vastaan, mutta köyttökokemus on varsin ohut vielä.
 

Kauko Viisas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
"Käytännön täytyy turvautua tarkoituksenmukaisiin keinoihin, jos täsmällinen insentiivien ja disinsentiivien tarkastelu ennakoi osaltaan ilmiöiden liiallista nonfiguratiivisuutta."

Ups, tämä ei ollutkaan ChatGPT vaan puppulausegeneraattori vuodelta 1998-
 

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valittajien luvattu maa
En ala perustamaan muille alustoille omia ketjujaan, vaan heitän tänne, että...
...Alkokin liityy tekoälyilijöiden joukkoon, koska...niin, ei ole uskottava firma ja tietohallintojohtaja näyttää seniililtä, jos kehitysputkesta ei löydy tekoälyä tai muita Gartner-käyrien trendejä:


"Alkkis, millä saa halvimmalla pään täyteen?"
 

BaronFIN

Jäsen
Näissä tekoälyttömyyksissä nyppii eniten se, että niille on selkeästi opetettu etteivät ne voi antaa tietyille aloille, esim. lääketieteellisiä neuvoja. Kysyttäessä Bardilta nielurisatulehduksen oireita se ei anna muuta vastausta kuin ”hakeudu lääkäriin”. Pyydettäessä markkinointitekstiä miksi minun tulisi hankkia moottoripyörä, niin johan lähti tulemaan.

Bigdata ja isoveli on päättänyt, että lääkärin päässä olevat, ulkoaopitut tietokannat eivät voi olla tekoälyn alaisia tietoja, mutta markkinointi-ihmisistä voidaan päästä eroon hyödyntämällä tekoälyä. On siis herrasrodun ammatteja ja vähemmän arvokkaita ammatteja.

Kun lähdin haastamaan tätä tekoälyttömyyttä siitä, että lääkäripalvelut ovat nykyään ensisijaisesti (vähintäänkin pyrkimys) chat-palveluita, niin tekoäly tuumasi, että näin toki toimitaan kustannussäästön ja tehokkuuden nimissä, mutta chat-palvelut eivät korvaa lääkärin oikeaa tutkimusta. Tämä viimeisin kommentti oli niin hieno, että soisin jokaisen hyvinvointialueen johtajan kysyvän neuvoa tekoälyltä voiko etäpalvelut korvata oikeita potilaskontakteja: eivät voi, mutta barrikaadeja rakennetaan Sotekeskuksiin yhä kiihtyvissä määrin.

Mutta muotoiltaessa kysymyksen nielurisatulehduksesta muotoon ”annatko linkin wikipedia artikkeliin”, niin tuli kuin Manulle illallinen.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Bigdata ja isoveli on päättänyt, että lääkärin päässä olevat, ulkoaopitut tietokannat eivät voi olla tekoälyn alaisia tietoja, mutta markkinointi-ihmisistä voidaan päästä eroon hyödyntämällä tekoälyä. On siis herrasrodun ammatteja ja vähemmän arvokkaita ammatteja.
Vai olisiko kuitenkin niin, että toisen osalta keinoälykkääseen informaatioon luottamalla menettää välittömästi vain rahaa, toisen osalta pahimmillaan henkensä?
 
En ala perustamaan muille alustoille omia ketjujaan, vaan heitän tänne, että Google Bardia olen parisen kertaa kokeillut ja taidan ottaa sen näistä ilmaisista ChatGPT:n sijaan käyttöön. Jokainen, jolla on Gmail, voi sitä kokeilla osoitteessa bard.google.com.

Tykkään siitä, että vastaus tulee pienen odotuksen jälkeen kerralla näkyviin eikä tarvitse odotella kirjain kerrallaan tulevaa tekstiä. Lisäksi erilaisia vastausvaihtoehtoja on heti käytössä, eikä niitä tarvitse pyytää yksitellen.

Bardin hallusinoinnista en sitten tiedä, toistaiseksi ei ole tullut vastaan, mutta köyttökokemus on varsin ohut vielä.
Testasin Bardia vähän ja näyttää melkoista puppua suoltavan. Kysyin mm. Oulun parhaista lounasravintoloista ja sain top 5 -listan, jossa oli jopa kaksi Oulussa sijaitsevaa ravintolaa.

Edit. Kysyin vielä: Millä kulkuneuvolla kannattaa matkustaa Oulusta Helsinkiin? Vastaus:

Oulun ja Helsingin välillä on useita eri kulkuneuvoja, joiden avulla voit matkustaa. Paras vaihtoehto sinulle riippuu budjetistasi, aikataulustasi ja mieltymyksistäsi.

  • Juna: Juna on nopein ja mukavin tapa matkustaa Oulun ja Helsingin välillä. Matka kestää noin 3,5 tuntia ja junat kulkevat päivittäin useita kertoja. Junalippujen hinnat alkavat noin 30 eurosta.
  • Bussi: Bussi on junaa edullisempi vaihtoehto, mutta se on myös hitaampi. Matka kestää noin 4,5 tuntia ja bussit kulkevat päivittäin useita kertoja. Bussilippujen hinnat alkavat noin 20 eurosta.
  • Auto: Auto on edullisin tapa matkustaa Oulun ja Helsingin välillä, mutta se on myös hitaampi ja vaatii enemmän vaivaa. Matka kestää noin 4 tuntia ja polttoainekulut ovat noin 100 euroa.
  • Lentokone: Lentokone on nopein tapa matkustaa Oulun ja Helsingin välillä, mutta se on myös kallein vaihtoehto. Lentoaika on noin 1 tunti ja lentolipun hinnat alkavat noin 100 eurosta.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Testasin Bardia vähän ja näyttää melkoista puppua suoltavan. Kysyin mm. Oulun parhaista lounasravintoloista ja sain top 5 -listan, jossa oli jopa kaksi Oulussa sijaitsevaa ravintolaa.
Varmasti tulee puppua, kuten muillakin algoritmeilla, mutta Bard kehittyy sen mukaan kuin sitä käytetään. Kyseenalaistitko noita vääriä rafloja? Se opettaa keinoälyä.

Tuo toinen vastaus näytti jo varsin paljon paremmalta, kun kysymystyyppi oli erilainen.

Lisäksi promptaus itsessään on se juttu. Moni heittelee alustoille lyhyitä kyssäreitä, mielipidekysymyksiä tms. varsin avoimia vastauksia mahdollistavia kysymyksiä. Hyvä prompti mahdollistaa hyvälaatuisen vastauksen ja sillä ohjataan myös vastauksen sisällön painotuksia.

Hatusta heittämällä vaikkapa "Kerro minulle toisesta maailmansodasta"

Toinen maailmansota oli maailmanlaajuinen konflikti, joka käytiin vuosina 1939–1945. Sotaan osallistui yli 60 maata ja 2 miljardia sotilasta. Sodan arvioidaan vaatineen yli 70 miljoonan ihmisen hengen.

Sodan alkuvaiheessa Saksa miehitti Puolan, Tanskan, Norjan, Belgian, Luxemburgin, Ranskan ja Kreikan. Italia miehitti Etiopian ja Albaniaa. Japani miehitti Kiinan ja Tyynenmeren saaristovaltioita.

Vuonna 1941 Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon. Hyökkäys epäonnistui, ja Saksan armeija kärsi raskaita tappioita. Vuonna 1942 Yhdysvallat liittyi sotaan Japanin hyökättyä Pearl Harboriin.

Sodan loppuvaiheessa liittoutuneet etenivät Saksaa ja Japania vastaan. Vuonna 1945 Yhdysvallat pudotti atomipommit Hiroshimaan ja Nagasakiin. Japani antautui 2. syyskuuta 1945.

Toinen maailmansota oli suurin ja tuhoisin sota ihmiskunnan historiassa. Sota johti monien valtioiden lakkaamiseen ja uuden maailmanjärjestyksen syntyyn.


TAI

"Laadi tiivis kirjoitus toisesta maailmansodasta Euroopassa, jossa kerrot aluksi taustat sodalle kolmen kappaleen avulla. Seuraavaksi voisit kertoa sotatapahtumista. Mainitse ainakin hyökkäys Puolaan, operaatio Barbarossa ja Stalingradin taistelu sekä Normandian maihinnousu. Kerro lyhyesti omassa kappaleessaan myös Suomen sotatapahtumista ja toisessa tiiviisti sodasta muilla rintamilla. Lopuksi toivoisin tiivistä esitystä sodan seurauksista Euroopalle ja sen vaikutuksista nykypäivään"

Bard:
Toinen maailmansota oli maailmanlaajuinen konflikti, joka kesti vuosina 1939–1945. Sodan pääosapuolet olivat Saksa, Italia ja Japani (akselivallat) sekä Iso-Britannia, Ranska, Neuvostoliitto ja Yhdysvallat (liittoutuneet).

**Taustaa**

Sodan taustalla oli useita syitä, kuten:

* Versailles’n rauhansopimuksen epäoikeudenmukaiset ehdot ensimmäisen maailmansodan jälkeen
* Saksan taloudellinen ahdinko 1930-luvulla
* Adolf Hitlerin ja Benito Mussolinin nousu valtaan
* Japanin laajentumispyrkimykset Itä-Aasiassa

**Sotatapahtumia**

Sota Euroopassa alkoi Saksan hyökkäyksellä Puolaan 1. syyskuuta 1939. Tämän seurauksena Iso-Britannia ja Ranska julistivat sodan Saksaa vastaan. Saksa valtasi Puolan nopeasti ja lopetti sodan marraskuussa 1939.

Vuonna 1941 Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon Operaatio Barbarossa -nimellä. Sota Neuvostoliitossa oli pitkä ja verinen, ja se päättyi Saksan tappioon vuonna 1945.

Vuonna 1942 Saksa ja Neuvostoliitto kohtasivat Stalingradin taistelussa. Taistelu oli ratkaiseva hetki sodassa, ja se päättyi Saksan tappioon.

Vuonna 1944 liittoutuneet nousivat maihin Normandiassa Normandian maihinnousussa. Tämä oli käännekohta sodassa, ja se johti Saksan lopulta tappioon.

**Suomen sotatapahtumia**

Suomi joutui mukaan sotaan, kun Neuvostoliitto hyökkäsi maahan talvisodassa 1939–1940. Sota päättyi Suomen tappioon, mutta Suomi säilytti itsenäisyytensä.

Suomi osallistui toiseen maailmansotaan myös jatkosodassa 1941–1944. Sota päättyi Suomen voittoon, mutta Suomi joutui luovuttamaan alueita Neuvostoliitolle.

**Sotaa muilla rintamilla**

Sotaa käytiin myös muilla rintamilla, kuten Afrikassa, Aasiassa ja Tyynellämerellä. Afrikassa liittoutuneet voittivat akselivallat vuonna 1943 ja pakottivat ne vetäytymään Afrikasta. Aasiassa ja Tyynellämerellä liittoutuneet voittivat Japanin vuonna 1945.

**Sodan seurauksia**

Toinen maailmansota oli tuhoisa sota, joka vaati yli 50 miljoonan ihmisen hengen. Sota johti myös Euroopan poliittisen kartan muutokseen. Saksa jaettiin kahteen osaan, Itävalta ja Tšekkoslovakia palautettiin itsenäiseksi, ja Neuvostoliitto laajensi aluettaan.

Toinen maailmansota oli myös merkittävä käännekohta Euroopan historiassa. Sota johti Euroopan unionin perustamiseen ja kylmän sodan alkamiseen.

Sodan vaikutukset ovat edelleen nähtävissä nykypäivänä. Euroopassa on edelleen alueita, jotka ovat kärsineet sodan tuhoa, ja Euroopan unioni on edelleen tärkeä toimija maailmanpolitiikassa.


Tuosta voisi kappale kerrallaan lähteä halutessaan laajentamaan, pyytämään lisätietoa asiasta x, vaihtamaan sävyä yms. Googlaus on asia erikseen, keinoälyn hyödyntäminen oma juttunsa.

Bardissa on muuten se hyvä puoli, että kopiointitoiminto on valmiina ja lisäksi vastauksen aiheesta saa Google-haun omalla painikkeellaan.

Edit. Ja en alkanut tämän esimerkin puitteissa korjaamaan virheitä yo. teksteistä, lähinnä esimerkkinä promptien vaikutuksesta. Sama logiikka myös muiden palveluiden kanssa - sen parempaa saa, mitä tarkemmin kuvailee tarpeensa.
 
Viimeksi muokattu:

Soutukorva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
En tiedä onko pahin kiima jo laantunut asian ympärillä, mutta oma veikkaukseni on, että näille tekoälyn kauhuskenaarioille naureskellaan joskus vuosien päästä. Oikeastaan on taitavaa markkinointia povata erinäisten sovellusten kaappaavan vallan ihmisiltä hetkenä minä hyvänsä. Saa nähdä.
 

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
En tiedä onko pahin kiima jo laantunut asian ympärillä, mutta oma veikkaukseni on, että näille tekoälyn kauhuskenaarioille naureskellaan joskus vuosien päästä. Oikeastaan on taitavaa markkinointia povata erinäisten sovellusten kaappaavan vallan ihmisiltä hetkenä minä hyvänsä. Saa nähdä.
Tämähän on kuin suoraan tekoälyn kirjoittama viesti siitä, kuinka tekoälyä ei tarvi lainkaan pelätä eikä sitä tule edes ottaa kovinkaan vakavasti. Tosiaan, saa nähdä.

Hyvä renki, huono isäntä. Työkaluna oikein mainio moneenkin tarpeeseen, mutta ainakin toistaiseksi vaatii vielä käyttäjältä aika paljon kikkailua ja opastastusta. Toki, oppii myös nopeasti.

Tavallaan tällaiset chatgpteet tai bardit voi nähdä jopa hyvänä asiana, kun esimerkiksi persoonallisesta kirjoitustyylistä tuleekin katoava luonnonvata, kun tekoäly suoltaa kohta kaikkien kirjalliset tuotokset. Tai koodin.
 

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Laitoin chatgpthen tarinaa avioliitostani, suositus tuli 15 sekunnissa: eroa
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
En tiedä onko pahin kiima jo laantunut asian ympärillä, mutta oma veikkaukseni on, että näille tekoälyn kauhuskenaarioille naureskellaan joskus vuosien päästä. Oikeastaan on taitavaa markkinointia povata erinäisten sovellusten kaappaavan vallan ihmisiltä hetkenä minä hyvänsä. Saa nähdä.
No joo, eipä tuo vallan kaappaaminen nyt ole tainnut tässä tapetilla olla kovin vahvasti kuitenkaan. Tekoälyt kuitenkin kehittyvät nyt vauhdilla suuntaan, jossa ei vain toisteta kirjoitettua algoritmia, vaan tekoälyt pystyvät jo ohjaamaan prosessia reagoiden ja tapahtumista oppien. Toki tämäkin edelleen tietysti algoritmein ohjelmoitu, mutta ei enää pelkästä suorittamisesta voi puhua, kun tekoäly pystyy myös muuttamaan toiminta-algoritmiaan(jos se mahdollisuus on ohjelmoitu, ei tekoäly itse "keksi" tähän ruveta). Kyllä tähän huolia ja riskejä liittyy, joista tärkeää keskustella, vaikka ne pahimmat pelot olisikin yliampuvia.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Rupateltiin ChatGPT:n kanssa hieman Kärppien entisestä päävalmentajasta Lauri Mikkolasta ja hänen visioimastaan lätkästä:

aurora borealis kirjoitti:
Lauri Mikkola kertoi Kärppien päävalmentajana peluuttavansa jääkiekkoa, jossa "laitetaan roppaa likoon", "silmää palamaan", "joka on semmosta nopiata ja semmosta", "jossa on semmosta virtuositeettia tietenkin" ja "jossa miehet liikkuu ja maisema vaihtuu". Mitä tuollainen jääkiekko voisi käytännössä tarkoittaa?

ChatGPT kirjoitti:
Lauri Mikkolan kuvaamat periaatteet ja ilmaisut viittaavat siihen, että hän korostaa aggressiivista ja nopeatempoista jääkiekkoa, jossa pelaajat ovat sitoutuneita ja valmiita laittamaan itsensä likoon pelikentällä. Tämä voi tarkoittaa seuraavia asioita:

  1. Ropan likoon laittaminen: Pelaajat pelaavat kovaa ja kamppailevat aktiivisesti kiekon hallinnasta ja tilan voittamisesta.
  2. Silmän palaminen: Pelaajilla on intohimo ja tahto voittaa, ja he pelaavat kovasti yrittäen voittaa jokaisen tilanteen.
  3. Nopea ja virtuoosinen peli: Joukkue pyrkii pelaamaan nopeaa ja taitavaa jääkiekkoa, jossa hyödynnetään pelaajien taituruutta ja peliälyä.
  4. Liikkuvuus ja dynaamisuus: Pelaajat liikkuvat aktiivisesti kentällä, vaihtavat paikkoja ja hyödyntävät nopeuttaan sekä liikkuvuuttaan voittavien tilanteiden luomiseksi.
Nämä periaatteet yhdessä voivat muodostaa joukkueen pelityylin, joka painottaa nopeutta, intensiteettiä ja pelaajien omistautumista. Tällainen pelitapa voi olla viihdyttävää katsottavaa ja tarjota haasteita vastustajille. Tärkeää on kuitenkin myös pelaajien kunto, valmennus ja taito toteuttaa näitä periaatteita käytännössä.
 
Suosikkijoukkue
Änärin suomalaiset
Minulla on Edge-selaimessa tuommoinen Copilot-niminen AI-apustaja, jolta kysyin: "Kuinka monessa elokuvassa Samuli Edelmann tulee munasiltaan saunasta?" Näin tekoäly vastasi:

Samuli Edelmann on monipuolinen suomalainen näyttelijä ja laulaja, joka on esiintynyt lukuisissa elokuvissa. Vaikka en pysty tarkasti kertomaan, kuinka monessa elokuvassa hän tulee munasiltaan saunasta, voin kertoa muutamista hänen elokuvarooleistaan:

  1. Vääpeli Körmy ja vetenalaiset vehkeet (1992): Alikersantti Edelmann esiintyy tässä komediaelokuvassa.
  2. Vääpeli Körmy – taisteluni (1994): Alokas Poju Ahvassaari nähdään tässä sotaelokuvassa.
  3. Viimeiset (2020): Tässä elokuvassa Samuli Edelmann esittää hahmoa nimeltä Tatu.
Vaikka en löytänyt tietoa munasiltaan saunasta tulemisesta, toivottavasti nämä mainitut elokuvat kiinnostavat sinua!
 
Suosikkijoukkue
Steelborn, Ich bin ein mouhijärveläinen
Minulla on Edge-selaimessa tuommoinen Copilot-niminen AI-apustaja, jolta kysyin: "Kuinka monessa elokuvassa Samuli Edelmann tulee munasiltaan saunasta?" Näin tekoäly vastasi:

Hieno kysymys! Itsekin voisin kysyä juuri jotain tuollaista!

Kysy siltä seuraavaksi, että mitä se kertoo ihmisestä, boxista ja zorbaksesta, ja heidän piilotetuista vieteistään, että kysyy tekoälyltä, kuinka monessa elokuvassa joku tulee munasiltaan saunasta.
 

Alice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, sympatiat K-Espoo
Kysyin ChatGPT:tä toimittamaan wikisanakirja-artikkelin aiheesta "möyriminen", eikä se todellakaan pettänyt:
Möyriminen
[Substantiivi]
Ääntäminen:
/ˈmøyriminen/
Alkuperä: Suomi; peräisin sanasta möyriä (ryömiä) + -minen (nominalisointi)
Määritelmä: Möyriminen jääkiekon maailmassa tarkoittaa pelitapaa, jolle on tunnusomaista kömpelöt liikkeet, luovuuden puute ja ylipäänsä sellainen tylsä pelityyli, joka jättää fanit kaipaamaan sitä nopeaa ja taitavaa menoa. Se on vastakohta sille sulavalle ja viehättävälle liikkeelle jäällä, mitä fanit yleensä rakastavat. Möyriminen on usein liitetty turhauttavan hitaaseen peliin ja moniin tasapeleihin.
Käyttö: Tätä termiä käytetään usein kiekkokeskusteluissa ilmaisemaan pettymystä joukkueen suoritukseen, erityisesti silloin, kun pelissä näkyy kömpelöä liikkumista. Pelaajat möyriessään jättävät fanit kaipaamaan sitä vauhtia, taituruutta ja jännitystä, joka tekee jääkiekosta niin kiehtovan.
Esimerkkejä:
  1. Vaikka joukkueessa olisi paljon lahjakkaita pelaajia, jatkuva möyriminen jäällä on johtanut tasapelien vyöryyn, mikä on ollut pettymys omille faneille.
  2. Valmentajan päätös korostaa möyrimistä on aiheuttanut tyytymättömyyttä kannattajien keskuudessa, jotka kaipaavat nähdä joukkueensa pelaavan dynaamisemmin.
  3. Viimeisimmässä pelissä yleisö ilmaisi turhautumistaan, kun pelaajat sortuivat pitkästyttävään möyrimiseen, ja peli oli vailla sitä intensiteettiä, joka kuuluu lajiin.
Liittyvät Termit:
  • Möyriä (verbi) - liikkua kömpelösti, ryömiä
  • Tasapeliralli (arkikieltä) - peli, jossa on liikaa möyrimistä, johtaen tasapeliin
  • Turhautumisindeksi (fraasi) - mittari, joka heijastaa fanien pettymystä, usein liittyen joukkueen möyrimiseen
Kulttuurivaikutus: HIFK:n päävalmentajan Ville Peltosen johdolla joukkue on saanut kritiikkiä liiallisesta möyrimisestä, mikä on herättänyt toiveita dynaamisemmasta ja viihdyttävämmästä pelityylistä faneissa.
(toim. huom. saattoi olla hieman johdateltu kysymys)
 

Harzan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joe DeLoach
Muutama päivä sitten kysyin Copilotilta, että kuka on Suomen presidentti.
Vastasi, että Pekka Haavisto.

Copilot näyttää käyttävän pääasiallisena tietolähteenään Wikipediaa, joten olisiko joku laittanut sinne jotain jekkua.
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Muutama päivä sitten kysyin Copilotilta, että kuka on Suomen presidentti.
Vastasi, että Pekka Haavisto.

Copilot näyttää käyttävän pääasiallisena tietolähteenään Wikipediaa, joten olisiko joku laittanut sinne jotain jekkua.
Ei kielimalleja päivitetä reaaliajassa vai osaako toi copilot käyttää nettiä hakuihin?
 

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Sanakirja.orgiin on tullut tekoälykääntäjä eli jos jotain sanaa ei löydy, niin tekoäly voi selvittää sanan käännöksen. Toimi ihan hyvin kun kokeilin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös