Mainos

Charle-Edouard D'astous – nyt Dödöillään!

  • 40 316
  • 160

John Lidgett

Jäsen
Suosikkijoukkue
KouPa ( Kouvolan Paska)
Mielestäni kyseinen herra alkaa pikkuhiljaa ansaita oman ketjunsa. On ollut tällä kaudella sen verran paljon täällä meidän osiossa esillä niin hyvässä kuin pahassa, ja ainesta olisi yhdeksi kaikkien aikojen tuhkimotarinoista. Sylkykupista sankariksi!

Täytyy antaa valmennuksellekin kehuja kun sille aihetta on. D'Astous on ollut viime peleissä aivan eri pelaaja kuin mitä alkukaudella. Moni valmentaja olisi nähdyillä koomailuilla palkinnut katsomokomennuksilla, mutta Salolla ja kumppaneilla on kärsivällisyys riittänyt. Dödöä on sinnikkäästi peluutettu isoilla minuuteilla ja ajettu sisään suomalaiseen jääkiekkoon. Kasvukipuja tässä prosessissa on ollut, se on näkynyt sinne päätybaarin kaiteille asti. Nyt työ näyttäisi alkavan kantaa hedelmää ja D'Astousista ollaan saamassa sitä kiekollista kärkipakkia, mitä tilattiinkin Nikkilän korvaajaksi. Eilen ainakin Dödö mielestäni oli kaukalossa aivan eri planeetan jääkiekkoilija kuin kaljaliigassa koko syksyn höntsäillyt Nikkilä. Potentiaali, ja välyksiä osaamisesta on näkynyt koko ajan jo sieltä ensimmäisistä harkkapeleistä asti, mutta suomalainen tapa pelata jääkiekkoa isossa kaukalossa on selvästi aiheuttanut kipuilua. Itse toivon, että optio lunastetaan ja viedään tämä projekti/prosessi loppuun. Kuten moneen otteeseen on todettu, valmiisiin tähtipelaajiin meillä ei ole varaa, vaan meidän täytyy leipoa ne itse.

Avaan ketjun silläkin riskillä, että edelliset pelit ovat olleet suonenvetoja, mutta I want to believe. Let's Dödöillään!
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ei nimi miestä pahenna, sanotaan mutta suomalaiseen makuun Dödöö tai Dastuu sopii paremmin. Ässiä vastaan viime lauantaina iski 1+1, muuten en ole kaveria paljoa seurannut. Viime kauden hurjien tehojen perusteella pitäisi Liigassakin tulla jonkun verran tulosta ja onhan tuo 15p reiluun puoleen kauteen ihan kelpomäärä pakille, voihan olla että kiristää pistetahtia kevääseen mentäessä ja ylittää 30p rajapyykin. Silloin on ennakko-odotukset täyttänyt, ainakin pistetehtailussa.
 

yaremchuk

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo,Green,Strömwall, Caito, JP Haataja
Ketjun tarpeellisuudesta voi olla montaa mieltä, sen verran pitää nipottaa että tän veijarin etunimi kirjoitetaan nimenomaan ilman S-kirjainta ;)
 

John Lidgett

Jäsen
Suosikkijoukkue
KouPa ( Kouvolan Paska)
Ketjun tarpeellisuudesta voi olla montaa mieltä, sen verran pitää nipottaa että tän veijarin etunimi kirjoitetaan nimenomaan ilman S-kirjainta ;)

Mä olen taas vahvasti sitä mieltä, että ketjuja voisi olla täällä meidän osiossa enemmänkin, ettei kaikki keskustelu hukkuisi noihin megaketjuihin.

Kappas joo. Luotin kirjoitusasussa nyt liikaa eliteprospectsiin. Saakohan otsikkoa enää muokattua? Jäi nyt häiritsemään. :D
 

Rupture

Jäsen
Suosikkijoukkue
Läski-Bibeau, WPG
Hyvä avaus! Just eilen tai toissapäivänä mietin että muissa Jatkoajan Liiga-osioissa on paljon pelaajille suunnattuja ketjuja, ja meillä ei ole melkein yhtäkään. Olisin avannut Ottossonille ketjun, jos täällä olisi ollut muitakin pelaajaketjuja. Nyt kun D'Astousille avattiin ketju, niin lähipäivinä varmaan aloitan Axelille ketjun, jos joku ei ole minua ennen tehnyt.

D'Astous ja muut ulkomaalaiset ovat olleet minulle isoimmat silmätikut tällä kaudella. Ekasta harkkapelistä tähän hetkeen asti, ja D'Astous on mielestäni yksi isoimmista tekijöistä KooKoon sijoitukseen, hyvällä ja huonolla tavalla. Monesti Charle-Edouard on saanut loskaa niskaan monesti tapahtuneista lapsuksista kiekon ja sijoittautumisen kanssa. Ihan syystähän ne on, mutta mielestäni Dödön virheet jäivät Jyväskylään 2.12.2023. Siitä päivästä eteenpäin D'Astous on alkanut muistuttamaan peli peliltä enemmän erinomaista palasta kiekollisen kärkipakin tonttiin.

Kaverilla on hyvä veto, jota käyttää usein. Se johtaa maaleihin hänen lavasta, tai jonkun muun lavasta ohjurin tai reboundin kautta. D'Astous myös käyttää kokoonsa hyvin. Puolustuspäässä omaa hyvän box-out taidon kulmissa, ja usein saa vähän näyttävämmänkin syötön oranssimustalle. Hänellä on myös hyvä kiekonhallinta, mikä johtaa välillä rohkeisiin ja hienoihin nousuihin hyökkäysalueelle. D'Astousilla on myös loistava silmä-käsi -koordinaatio. Joskus ylivoimalla saa napattua kiekon ilmasta mailallansa, ja se on taito mitä tarvitsee ylivoima-pakkina. Kauden alussa D'Astousin yksi yleisimmistä virheistä oli karvaukset epäjärkevillä hetkillä. Nykyään karvaa ja nostaa painetta kun tarpeellista, ja tiputtautuu omiin kun ei ole.

Kirjoitin tänään KooKoo 2023/2024 ketjuun, että odottaisin kauden loppuun asti D'Astousin option käyttöä. Olen vieläkin kannassani kiinni sen takia, koska alkukausi oli TODELLA nihkeää ja aneemista katsottavaa. Viimeiset 10-15 peliä on ollut lähes tulkoon loistava ja nykyisillä otteilla jatkaisin, mutta odottaisin kauden loppuun.
 

Seeepra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat SaiPalle
Kirjoitin tänään KooKoo 2023/2024 ketjuun, että odottaisin kauden loppuun asti D'Astousin option käyttöä. Olen vieläkin kannassani kiinni sen takia, koska alkukausi oli TODELLA nihkeää ja aneemista katsottavaa. Viimeiset 10-15 peliä on ollut lähes tulkoon loistava ja nykyisillä otteilla jatkaisin, mutta odottaisin kauden loppuun.
Option takaraja on varmasti ennen kauden loppua. Eli siis option käytöstä on päätettävä aiemmin, ja se päivä on sopimuksessa sovittu. Voi olla, että se päivä on esim 31.12.2022 tai 31.1.2023.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Eiköhän option etumerkin ole syytä olla - . Näillä näytöillä vaan uusia haasteita etsimään.

Kyllä nämä pari peliä veti kyllä mieltä matalaksi, kun sellainen reilu viisi peliä meni aika hyvin. Liikaa jäätymistä maalinedustalla - monta asiaa osaakin hyvin toki
 

KooPee

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Itse käyttäisin option koska hänellä on käsiä ja päätä hyökkäyspäässä jota ei helpolla löydä. KooKoon koko puolustus koomailee aina varmaa Mannista myöten joka kielii ongelmista KooKoon pelissä yleisesti. Hyvä ja hyvin sisäistetty pelitapa antaa pelaajille aikaa tehdä oikeita ratkaisuja kentällä. Ensi kaudella Datsunilla olisi vuosi alla Suomea ja Saloa ja peli selkärangassa ja tulokset taululla.
 

Ansa Paitsio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Totta että koko puolustus on koomaillut, mutta kuinka monta maalia tämä vahvistus on huikealla taidollaan tarjonnut vihulaiselle. Vielä vuosi harjoittelua ja kunnon pakkisetti vierelle niin miksei. Itse kyllä hakisin varmempaa korttia.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
On kyllä ihan loistavaa, kun jengi täällä haluaa Datsunin jatkoa. Ehkä sitä voisi halutakin. Onhan Datsunissa potentiaalia, vaikka alkukausi oli kauhea. Koska nykyinen meno on sellaista katsotaan katsotaan -meininkiä, niin ehkä Datsuniakin voisi katsoa. Parempaan päin hän on kyllä mennyt.
 

Ansa Paitsio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Niin kyllä. Mutta niin kauan kuin liiga on suljettu niin voidaan ”kattella” ja antaa mahdollisuus tai sitten lähteä myyntipuuhiin idän basaarin tyyliin.
 

yaremchuk

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo,Green,Strömwall, Caito, JP Haataja
Ei jatkoon. En uskonut-uskoin-en uskonut ja tähän päädyin. Liian heikko peruspuolustajaksi,liian heikko kiekolliseksi ja tehoiltaan.
Noilla puolustuspään taidoilla pitäisi pystyä todella komeisiin tehoihin.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Ei jatkoon.

Jo sen, että runkosarjaa on pelattu 3/4 ja jamppa on tehnyt pisteen enemmän kuin Ari Gröndahl pitäisi riittää option cancelöintiin. :D

Tuossa edellä @yaremchuk jo hyvin listasikin syitä miksi Edu on syytä laittaa luiskaan eli tehoja pitäisi tulla huomattavasti enemmän, kun miettii miten heikkoa pelin lukeminen puolustussuuntaan on.

Ok, parempaa kohti on menty kauden edetessä, mutta en näe puolustuksen johtavaksi pelaajaksi ensi kaudelle.
 
Viimeksi muokattu:

Finnhopper

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ei jatkoon.

Jo sen, että runkosarjaa on pelattu 3/4 ja jamppa on tehnyt pisteen enemmän kuin Ari Gröndahl pitäisi riittää option cancelöintiin. :D

Tuossa edellä @yaremchuk jo hyvin listasikin syitä miksi Edu on syytä laittaa luiskaan eli tehoja pitäisi tulla huomattavasti enemmän, kun miettii miten heikkoa pelin lukeminen puolustussuuntaan on.

Ok, parempaa kohti on menty kauden edetessä, mutta en näe puolustuksen johtavaksi pelaajaksi ensi kaudelle.
Kannatetaan. Tänäänkin shaibun maaliin johtanut tapahtumaketju alkoi Dödön oman pään paskasta syötöstä. Ei auttanut vaikka huusi "Fuck" oman syöttönsä perään. Fuck up tapahtui ja omissa kolisi.
 

Angel Dust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ifk, Kookoo
Käyttäisin option jos saisin päättää. Ei ykköspakiksi, mutta sopivalla roolilla menisi kiekollisena puolustajana. Ei tuolla liikaa ole kiekollista taitoa puolustuksessa. Vaikka on tullut karmeita koomailuja, niin siellä on potentiaalia paljon parempaan. Käsiä ja päätä löytyy, mutta... Katsoisin vielä toisen vuoden.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Edelleen se mitä tämä mies on saanut aikaan on se, että lopullisesti pidän ECHLää ihan paskana sarjana. Miten voi kapeassa kaukalossa saada niin paljon tehoja ja kiekkoja läpi maalille, nyt ei tule helvettiäkään moisesta.

Yllä oli erinomainen tiivistys, tosiaan Raaka-Arska, joka on täällä lähinnä sen vuoksi, että hänellä on talo täällä, on tehnyt yhden pisteen vähemmän kuin tämä meidän 1. pakki.
 

IceMaster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Trashers, Flyers
Itse käyttäisin option tai tekisin jatkot tai mitä vaan. Tai sitten Teräväiselle. Ovat loppujen lopuksi molemmat niitä kakkosyvn miehiä.

Dastou on Raaka-Arskaa melkein 10 vuotta nuorempi, kiekko varmempi ja omaa kovan upsiden. ECHLstä isoon kaukaloon on ollut iso hyppy. Kämmejä tulee juu, mutta jos tasottuisi?
Dastouta ei käy syyttäminen, että hänelle vähän seura latasi liian kovat odotukset.

Ja tottakai ECHLssä tulee tehoja enemmän. Samoin kuin NHLssä kovat takovat enemmän tehoja. Pienempi kaukalo, pidempi hyökkäysalue ja pystysuunnan kiekko nyt vaan tarjoaa enemmän mahdollisuuksia kuin Liiga-kiekko.
 

Patrick Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ihan seuraamalla peluutusta, voi jo maalaisjärjellä päätellä, että CED-45:n optio on käytetty aikoja sitten.
Toivottavasti myös ruotsalaisten optiot.

Valmennus on antanut aikaa ja vastuuta, eikä virheistä ole heitetty poppareille. Valmennuksella on uskoa, että potentiaali tulee vielä esiin.
Tämän kauden CED-45 on saanut harjoitella liigavauhtiin ja ensi kaudella pitää heti alusta olla vastuunsa arvoinen.
Sen näkee, että voi olla se hiomaton timantti, mutta tekemistä riittää.
Väläyttelee, mutta se ei meille kannattajille vielä riitä.
Jos pelkkiä pisteitä katsoo, niin parannettavaa on siinäkin, mutta silti on Liigan top-25 puolustaja pistepörssissä.
Ei siis todellakaan mikään floppi, vaan ihan ok tasoa. Edistyneistä tilastoista huomaa, että CED-45:n ollessa kentällä KooKoo pystyy enemmän hyökkäämään ja tuottamaan maalipaikkoja. Peli pyörii enemmän vastustajan päädyssä.
Rinnalle ei ehkä ole löytynyt sitä oikeaa paria, joka olisi se varmistavampi puolustaja.
Onko Mannista kokeiltu? en muista. Gröndahl, Warg ja Teräväinen siinä ainakin on kokeillut.

Vertaus Gröndahliin ontuu, koska ovat niin erirooliset puolustajat.
Pikemminkin Gröndahlin kelpo pisteet ovat osoitus siitä, että Arska vetää hyvää kautta.
Löydettiin joukkueeseen hyvä puolustaja varmaan pidemmäksi aikaa ja tuskin on edes kallis, kun kotiseudulleen halusi palata.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Tänään Ässiä vastaan Dastous pelasi mielestäni hyvin. Hyviä avauksia ja muutama nousu maalille. Alkukauden epävarmuus viivalla on korjaantunut. Ja kaveri pelaa isoja minuutteja. Tärkeä pala joukkueessa.

Joo tänään ei ampunut enää kuin puolitusinaa vetoa ekaan blokkiin.
 

One-timer

Jäsen
Ongelma D'Astosin suhteen on mun mielestä, että kiekolliseksi pakiksi ei tee tehoja. Eikä luistelu tunnu riittävän liigatasolla. Ei saa tuotua kiekkoa eikä pysty voittamaan vastustajia jalalla.
Eikös D'Astous juuri viime aikoina ole nostanut useita kertoja pelissä kiekkoa jalalla? Enemmän luulen että kyseessä on joku penkin takana kelsitty asia että pakit eivät saa nostaa jalalla kun ei sitä tuola kukaan muukaan pakki harrasta. Ainakin itsellä on viime peleistä useampi kerta muistissa kun D'Astous on juuri jalalla voittanut siniviivan itselleen, sen jälkeen kun vaan apuja ympärillä on yleensä huolestuttavan vähän. Itse olen edelleen sillä kannalla että D'Astousin optio pitäisi käyttää mutta herralle on hankittava muuta kiekollista apua tonne puolustukseen, ja mielellään vähä liikkuvampaa kaveria myös. Eihän vuonna 2023 voi lähteä pelaamaan jääkiekkoa jos sulla on joukkueessa 2pakkia keltä voi edes alustavasti olettaa tulosta hyökkäyspäähän.
 

Puli-Cher

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Eikös D'Astous juuri viime aikoina ole nostanut useita kertoja pelissä kiekkoa jalalla? Enemmän luulen että kyseessä on joku penkin takana kelsitty asia että pakit eivät saa nostaa jalalla kun ei sitä tuola kukaan muukaan pakki harrasta. Ainakin itsellä on viime peleistä useampi kerta muistissa kun D'Astous on juuri jalalla voittanut siniviivan itselleen, sen jälkeen kun vaan apuja ympärillä on yleensä huolestuttavan vähän. Itse olen edelleen sillä kannalla että D'Astousin optio pitäisi käyttää mutta herralle on hankittava muuta kiekollista apua tonne puolustukseen, ja mielellään vähä liikkuvampaa kaveria myös. Eihän vuonna 2023 voi lähteä pelaamaan jääkiekkoa jos sulla on joukkueessa 2pakkia keltä voi edes alustavasti olettaa tulosta hyökkäyspäähän.
Mutta siis ohi ei pääse luistellen 1 vs 1 tilanteissa, että siinä mielessä ei riitä
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös