Carolina Hurricanes 2009-2010

  • 175 805
  • 567

Weagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Red Rockers
Carolina aloitti vahvasti Capitalssia vastaan, mutta loppuun asti tuo ei riittänyt. Yksi tasuripiste tuolta kuitenkin tuli.

Tim Gleason taitaa pelata parasta kauttaan. Täytyy ihailla miehen sinnikkyyttä. Edellisessä kohtaamisessa joutui Oveckinin polvitaklauksen uhriksi ja tässä otti AO:n lavasta kimmoneen kiekon suuhunsa. Palasi kuitenkin 30 tikkiä naamassaan kentälle ja tasoitti pelin alivoimalla. Riittäneekö näytöt pelipaikkaan Vancouverissa?
 

Caniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers / Carolina Hurricanes
Että sellainen peli tällä kertaa. Ja kyllähän lopulta parempi joukkue myös voitti. Caps laukoi muuten ottelussa yhteensä 85 kertaa (40 maalia kohden, 17 ohi ja 28 laukausta 'Canes-pelaajat blokkasivat).

Wardo oli hyvä, muttei kuitenkaan täydellinen. Varsinkin toisen maalin Wardo haluaisi varmasti ottaa takaisin.

Jiri Tlusty teki heti ensikosketuksellaan maalin hienosta Brandon Sutterin rakentelusta. Muutoin tsekki ei tosin esittänyt mitään sen ihmeellisempää.

Brett Carson pelasi jälleen todella vakuuttavasti. Isokokoinen pakki taklasi muutaman kerran ja blokkasi jopa 8 laukausta. Peliaikakin nousi lähes 23 minuuttiin.

Tim Gleason osoitti jälleen olevansa hemmetin kova jätkä, jota ei voi kuin ihailla. Staalista tulee tietysti aikanaan Carolinan kapteeni, mutta en kyllä pistäisi pahaksi vaikka C neulottaisiin Gleasonin paitaan. Siinä on todellinen johtajatyyppi. Anton Babchuk voi olla rauhassa siellä jossakin Venäjällä, sillä Timmy on tehnyt tällä kaudella jo viisi maalia (viime kaudella 0). Kovasti ovat valmentajat joutuneet kehottamaan Gleasonia käyttämään hyvää laukaustaan, mutta vähitellen siihen suuntaan ollaan onneksi menossa. Pitkänen ja Corvo pelaavat toki jonkin verran enemmän, mutta kyllä ilman Gleasonia oltaisiin hukassa.

Ja toivottavasti Gleason nähtäisiin olympialaisissa USA:n paita päällä.

Tänään siis vastassa Ottawa.
 

stunt cock

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks, HPK
Mitenkäs se muinainen kauppa, jossa Geason saapui Carolinaan nyt onkaan kääntymässä. Tuskinpa enää ketää Canes leirissä vituttaa, jos edes aikanaan vitutti. Taitaapi olla, ettei JJ:stä koskaan kehity Gleasonia arvokkaampaa pelaajaa. Vaikka JJ on vastaa 22 vuotias, on Geasonkin puolestaan vasta 26 vuotta, joten tuskimpa Gleasonkaan kaikkea kehittymistään vielä on tehnyt.
 

Caniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers / Carolina Hurricanes
Mitenkäs se muinainen kauppa, jossa Geason saapui Carolinaan nyt onkaan kääntymässä. Tuskinpa enää ketää Canes leirissä vituttaa, jos edes aikanaan vitutti. Taitaapi olla, ettei JJ:stä koskaan kehity Gleasonia arvokkaampaa pelaajaa. Vaikka JJ on vastaa 22 vuotias, on Geasonkin puolestaan vasta 26 vuotta, joten tuskimpa Gleasonkaan kaikkea kehittymistään vielä on tehnyt.

Ei vituta. Saattoi hieman vituttaa kun ensimmäistä kertaa kuulin kaupasta, mutta ei enää pitkääään aikaan. JMFJ ei olisi koskaan edes pelannut Carolinassa ja menihän sinne Losiin myös Oleg Turnoverdovsky ison sopimuksensa kanssa.

Ainakin vielä Gleason on parempi pelaaja. Johnsonista piti tulla franchise-pelaaja, mutta pieni epäilys pyörii jo mielessä. Toki hyvä pelaaja JMFJ on.
 

settingsun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carolina Hurricanes
Harmi, että nukahti toisen erän aikana. Tlustyn maali oli tietysti mukava näin heti alkuun ja ei se Dwyerkaan mitenkään huonolta vaikuttanut joksei paremmaltakaan. Aika peruspelaajan oloinen. Timmy on kyllä äijä sanan varsinaisessa merkityksessä. Ehdottomasti viimeisiä pelaajia ketä tästä joukkoeesta pois heivattaisiin.

Ottawasta sitten voittoa kotiin. Vastustaja on ollut viime aikoina alavvireinen, joten sieltä olisi hyvä napata. Cole ja Rosie on pitempään sivussa, mutta Samsonovin tila on vähän hämärän peitossa. Tietoja? Borerillakin taitaa olla AHL:ssä joku pahempi vamma kuulemani mukaan?
 

Lazze

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tappara, Warkis, Leijonat & suomalaiset.
Eilinen peli Washingtonia vastaan oli siinä mielessä hyvä, että siitä saatiin piste. Muuten peli pyöri omassa päässä todella paljon ja ilman Wardon monia tärkeitä pelastuksia ei olisi tullut sitä yhtäkään pistettä. Toisaalta vaikka oltiin alakynnessä koko ottelun ajan niin silti 2-0-johtoasema olisi voitu pitää jopa loppuun asti paremmalla onnella ja ehkä hieman tarkemmalla pelillä (2.erän viimeisen sekunnin tasoitusmaali...).

Dwyer näyttäytyi minun silmissä nopealta kaverilta, mutta se yksi 2vs.1-hyökkäyksen ratkaisu osoitti että tarvitaan pelejä alle tässä sarjassa että hän osaisi käyttää omaa ratkaisukykyään oikein. Muuten ei eilisestä pelistä jäänyt Wardon lisäksi ketään yksittäistä pelaajaa mieleen. Puolustus peitti kyllä hyvin vetoja ja suhteellisen hyvin sai pidettyä Washingtonin tähdet kulmissa, mutta ei vieläkään varsinkaan kiekollinen peli ollut puolustukselta kovinkaan vakuuttavaa ja sulavaa.

Ottawa-pelistä voi toivoa ja odottaa jopa voittoa, mutta tasoa on nostettava ja paikkoja on luotava ja kaiken lisäksi vielä on osattava tehdä paikoista jopa maaleja. Wardo hoitaa toisessa päässä sitten loput.
 

Caniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers / Carolina Hurricanes
Cole ja Rosie on pitempään sivussa, mutta Samsonovin tila on vähän hämärän peitossa. Tietoja? Borerillakin taitaa olla AHL:ssä joku pahempi vamma kuulemani mukaan?

Samsonov on ollut harjoituksissa luistelemassa, mutta ei pelaa. Sama kokoonpano muuten, mutta Legace aloittaa maalilla.

Borerin niskaan tuli murtuma Albanyn viime kauden bussionnettomuudessa. Ja kun kaikki ei mennytkään parantumisessa kuten odotettiin, niin ennen kauden alkua mies joutuikin leikkauspöydälle. Nyt Borer on kuitenkin taas luistelemassa joukkueen mukana, mutta kontakteja ei vielä sallita. Se olisi sitten seuraava siirto, jonka jälkeen tiedetään paremmin Borerin tulevaisuus jääkiekon osalta.

Kaksi pahaa loukkaantumista on kyllä hidastanut Borerin lupaavasti alkanutta ammattilaisuraa. Saa nyt sitten nähdä, pelaako Borer enää koskaan NHL:ssä. Toivotaan parasta.
 

Caniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers / Carolina Hurricanes
Ottawa tosiaan voitti Carolinan 4-2. Kovalev iski voittomaalin yv:llä (Pitkänen jäähyllä) pari minuuttia ennen loppua. Huono tuuri jatkuu, sillä Kovalevin syöttöyritys meni onnekkaasti Jay Harrisonin luistimesta maaliin. Whitney teki Carolinan molemmat maalit ja tuhlasi lisäksi kaksi avopaikkaa.

Michael Leighton on parhaillaan käymässä re-entry waiversiä läpi, joten toivotaan että joku nappaisi Miken puoleenhintaan.

Dwyer ja Tlusty matkasivat ottelun jälkeen takaisin Albanyyn. Jos pää ei kolisisi palkkakattoon, niin ainakin toinen olisi varmasti jäänyt Carolinaan. Saas nähdä, kuka kutsutaan Dallas-peliin mukaan. Ainoastaan yhtä tarvitaan, sillä Samsonovin pitäisi olla jo pelikunnossa.

Albany jatkaa puolestaan voittokulkuaan. Perjantaina kaatui Hershey 3-0 (Peters pelasi upeasti), lauantaina Providence 3-1 (Murphy pelasi upeasti) ja eilen Hartford rankkareilla 2-1 (Peters pelasi upeasti). Pientä toistoa? Kyllä, Albanyn maalivahtikaksikko on ollut viime viikkoina todella mahtavassa vedossa.
Justin Peters 18ott. 2.03, 93.1%
Mike Murphy 11ott. 2.59, 92.3%

Peters on kyllä noilla otteillaan ottanut kiinnityksen Carolinan ensi kauden kakkosmaalivahdin paikkaan. Murphy saisi puolestaan itselleen Albanyn torjuntavastuun.

Albanylla nyt menossa 7 ottelun voittoputki ja pisteitä on tullut 9 ottelussa peräkkäin (8-0-1). Samalla Albany on noussut jo itäisen konferessin kolmanneksi. Onneksi laajuutta on täksi kaudeksi löytynyt sen verran, ettei Carolinan loukkaantumiset ole sotkeneet liian paljon Rottien pelaamista.

Albanyn parhaimmat pistemiehet:
Jerome Samson 30ott. 11+12=23
Pat Dwyer 23ott. 11+8=19
Stefan Chaput 30ott. 5+14=19
Zach Boychuk 28ott. 7+11=18
Chris Terry 30ott. 6+7=13


Albanyn valmentaja Jeff Daniels kertoili tuossa viime viikolla, että hän odottaa Drayson Bowmanin ja Michael Ryanin paluun olevan jo hyvin lähellä. Kyseinen kaksikko tuo palatessaan aika paljon lisää taitoa maalintekoon. Kun kerran Carolinan kauden kohokohtana on varaustilaisuus, niin toivottavasti edes Rotat pelaavat itsensä playoffeihin.
 

settingsun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carolina Hurricanes
Samson ansaitsisi mahdollisuuden. Boychukia olisi tietysti myös mukava nähdä kentällä.

Ottawa pelin pysyin hereillä, mutta itse ottelu ei viihdyttävyydeltään päätä huimannut. Tasakentällisin molemmilta joukkoeilta tuntui puuttuvan idea hyökkäyspäässä ja Canesillakin oli pitkälti peli aika ränniin roiskimista. Whitney oli yllättäen taas kerran joukkoeen herra ja higaldo. Timmyn ja Jonin johtajan rooli korostuu puolustuspäässä, kun loukkaantumisten myötä kokemattomat Harrison Ja Carson ovat mukana. Albertskaan ei tasaisuudestaan huolimatta ole kiekollinen johtaja. Carson on hyvä puolustaja. Hänelle vaan lisää minuutteja vanhojen partojen sijasta. Harrisonista voi saada kelpo perusmiehen, mutta AHL lienee kutsuu, kun kaikki miehet on terveinä. Brindy on yritteliäs, mutta ikä näkyy miehessä pahasti. Jalka on hidastunut, minkä myötä miehestä ei liene enää johtaviin ketjuihin. Kyllähän se peliäly ja joukkoeen puolesta pelaaminen piilee siellä jossain, mutta jalan hidastuessa kahden suunnan pelaajan on paha olla joka paikassa yhtä aikaa kuten ennen, mikä näkyy varsinkin karmaisevasti +/- sarakkeessa. Ja kun hyökkäyspeli on tökkinyt niin arvonalennus on väistämätön. Colea ja Rosieta kaipaisi sairastuvalta. Samsonov alkaa jäädä hieman ylimääräiseksi omissa papereissa. Ja Sutter on kyllä jotain sellaista, mitä haluaisi nähdä koko Canesilta. Peli toimi eilenkin pirteästi Tlustyn ja Dwyerin kanssa. Selvästi miehessä on ominaisuutta pelaajaksi, joka tekee ketjukavereistaankin parempia. Wardin ollessa kentällä on aina hieman pelko perseessä tuloksen kannalta ja kaiholla muistelenkin hänen entisiä Carolina pelejään. Maalia Stanley Cupin ratkaisevassa finaalissa....

No, sitä tuskin tullaan tällä kaudella näkemään, mutta näkemys ykkösvarauksesta, Hallista Canes paita päällä, vahvistuu koko ajan
 

Caniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers / Carolina Hurricanes
Michael Leighton lähti sitten re-entryn kautta kohti Philadelphiaa. Loppukauden palkka menee nyt siis puoliksi Carolinan ja Phillyn maksettavaksi. Ei mikään hurja säästö, mutta tästä se lähtee. Toivotaan Mikelle kaikkea hyvää, toivottavasti pääsisi edes jokusen ottelun pelaamaan.

Aaron Ward sen sijaan läpäisi waiversit. Saa nähdä laitetaanko myös Ward re-entryyn.
 

settingsun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carolina Hurricanes
Michael Leighton lähti sitten re-entryn kautta kohti Philadelphiaa. Loppukauden palkka menee nyt siis puoliksi Carolinan ja Phillyn maksettavaksi. Ei mikään hurja säästö, mutta tästä se lähtee. Toivotaan Mikelle kaikkea hyvää, toivottavasti pääsisi edes jokusen ottelun pelaamaan.

Jep, erittäin sympaattinen persoona ja unelmatyyppi kakkosmolariksi. Ei turhaan kitise roolistaan. Harmi, ettei rahkeet taida riittää änärissä ykköseksi. Jossain Euroopassa, ehkä Venäjällä, olisi kova luu.

Wardin olisi joku voinut napata, mutta tämän kauden esityksillä tuskin suurta mielenkiintoa on mistään suunnasta. Onko Timmyllä joku vamma? Sehän olisi viimeinen niitti Corvon poissaollessa. Rodney ja Dwyerhan nostettiin nyt taas Canesin kokoonpanoihin. Canesin rikkonainen kausi haittaa kyllä harmillisesti myös Albanyn kautta jatkuvien muutosten takia. No, ainakin ykkösmiehet Samson, Boychuk, McBain ja Peters on saanut häärätä joukkoeen eteen rauhassa tuota yhtä Boychukin vierailua lukuunottamatta. Ensi vuonna mies onkin jo Canesin vakiokamaa. Legace on hyvä kokenut molari loppukaudeksi, mutta itsekin alan ensi kaudeksi lämmetä Ward-Peters kaksikolle, minkä myötä mielestäni erittäin lupaava Murphy saisi päävastuun Albanyn maalilla. Legacelle varmasti riittänee myös kysyntää jos mies ylipäätään haluaa jatkaa uraansa.

Jossain kirjoituksessa oli pistetty järjestykseen joukkueelleen tärkeimmät pelaajat top 30 ja Staal oli listauksessa neljäntenä.
 

Caniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers / Carolina Hurricanes
Bryan Rodney ja Pat Dwyer taas vuorostaan Carolinassa. Rodneylle tämä kutsu on jo kauden neljäs ja Dwyerille kolmas. Tlustyn ongelmat viisumin kanssa jatkuvat, muutoin tsekki olisi tullut Dwyerin tilalle.

Illan Dallas-pelistä poissa Gleason, Wallin ja Corvo puolustajista; Cole ja LaRose hyökkääjistä. Samsonov palaa kokoonpanoon.

Mauricen ja muiden pelaajien kommentteja Gleasonista... Gleason: A nod to the old school

Carolina saattaa aloittaa ensi kauden Euroopassa. Nyt myös JR myöntää, että neuvotteluja on käyty. Suomi tietysti kuulostaisi vaihtoehdoista todennäköisimmältä...

Artikkeli vähän vähemmälle huomiolle jääneestä Zac Dalpesta. Dalpen kausi Ohio Staten yliopistossa on alkanut todella hyvin. 20 ottelun jälkeen joukkueen paras pistemies 19 pisteellä (10+9). Dalpe aikoo siirtyä ammattilaiseksi heti mahdollisuuden tultua, eli tod.näk. tämä tapahtuu jo ensi kaudella.

Vähän vanhempi uutinen...Carolinan varaama Plymouth-pakki Michal Jordan on valittu Tsekin joukkueen kapteeniksi nuorten MM-kisoihin. Hieno homma nuorelle miehelle.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Saakohan Boychuk vielä NHL-aikaa tämän kauden aikana? Deadlinen jälkeen, jos treidejä on tehty myyntivoittoisesti?
 

settingsun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carolina Hurricanes
Saakohan Boychuk vielä NHL-aikaa tämän kauden aikana? Deadlinen jälkeen, jos treidejä on tehty myyntivoittoisesti?
Jotain tämän suuntaistahan JR lupaili jos heidän haluamansa kaupat onnistuu. Boychukia ja mahdollisesti Tlustya tai Bowmania sisään joukkueeseen loppukaudesta.

Viime yön ottelu oli todella suomalaisten juhlaa. Täysin ansaitusti kolmikko otti paikkansa tähdistössä, vaikkei Wizard, Staal tai Rodney ja Cullenkaan paljoa huonommaksi jäänyt muutaman nimen mainitakseni. Muutenkin oli mukavan vauhdikasta peliä, sellaista jota toivoisi useamminkin Canesilta nähtävän. Varsinkin kun nyt pystyttiin kääntämään ottelu voitoksi. Staal on taas sitä vanhaa Staalia, mitä alkukausi odotettiinkin. Oli muuten Steve Ottin maali Dallasilta aika komea.

Hyökkäys onkin itse asiassa suht laaja, kun Cole ja Rosie palaavat vielä sairastuvalta. Varmasti lähtijöitäkin on luvassa nuorten sisäänajamisen myötä. Samsonov on aika turha tällä hetkellä, mutta onko ottajia? Cullenilla ja Rosiella uskoisin olevan kysyntää ja ensimmäisen myynti lienee todennäköistäkin. Walkerillakin voisi olla ottajia. Puolustuksessa Wardia tuskin moni haluaa, ellei sitten Lavi nappaisi häntäkin Phillyyn. Corvo on myös parannuttuaan potentiaalinen myyntinimi. Wardo ja Legace muuten muodostavat tällä hetkellä maalilla suhteellisen tasapainoisen parin
 

Caniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers / Carolina Hurricanes
Saakohan Boychuk vielä NHL-aikaa tämän kauden aikana? Deadlinen jälkeen, jos treidejä on tehty myyntivoittoisesti?

Näinhän se on, AWeseni...

Mahdolliset tulevat kaupat sekä osittain Albanyn menetyskin vaikuttavat tähän. Boychuk tarvitsee myös paikan hyökkäävästä ketjusta, sillä siellä ne pojan vahvuudet ovat. Tlusty on kuitenkin tällä hetkellä se ensimmäinen kutsumisjonossa, sitten tulee monipuolisuudellaan Dwyer ja halutaanko sitten muille (Samson, Chaput...) antaa näyttöpaikkoja. Mutta eiköhän se Zach nähdä vielä tämän kauden aikana Carolinassa.

Dallas tosiaan kaatui lukemin 5-3. Ihan hyvä suoritus koko joukkueelta, ja varsinkin kun katsoo tuota pakkikalustoa. Ruudun hattutemppu tietysti nousee ensimmäisenä esiin. Toki Whitney olisi voinut (ja ehkä olisi pitänytkin) laukoa kiekon itse maaliin jo ennen Dallasin kavennusta, mutta onneksi vastustaja ei onnistunut toista maalia saamaan aikaiseksi.

Whitney itse kommentoi tilannetta...
"I was trying to get (Ruutu) his third one and I just ran out of room and I didn’t know where he went."
ja tämän seurauksena...
"Staal called me (a name)."

No tämän takia, aivan kuten John Forslund on monesti viime vuosien aikana selostuksessaankin maininnut, "Everybody loves Raymond". Wizard on hieno pelaaja, josta ei voi olla pitämättä.

Cam Ward otti ensimmäisen voittonsa sitten lokakuun 9.päivän. Voisi kai sanoa, että jo oli aikakin.

Staal on jälleen oma itsensä. Loukkaantumisen jälkeen pelaamassaan 10 ottelussa on tullut 13 pistettä (2+11). Ja varsinkin viime peleissä miehen on jo taas erottanut kentältä. Onnistuuko Staalin perheen vanhin sittenkin saamaan itsensä Kanadan maajoukkueeseen? Toivotaan...

Rodney oli näköjään ottanut Pitkäseltä mallia ja syötti Jokisen pakkien keskeltä läpiajoon. Carson sai puolestaan tililleen uran ensimmäisen NHL-pisteen.

Olivat sitten halunneet kasata tähdistön pelkästään suomalaisista. Ihan hieno homma, vaikka en pidä kyllä tätä koko tähtihommaa mitenkään arvossa. No joillekin se tuntuu olevan tärkeäkin asia, joten suodaan "juhlinta" heille. Toki erittäin hyvin koko suomalaiskolmikko pelasi, ei siinä mittään...
 

settingsun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carolina Hurricanes
Onnistuuko Staalin perheen vanhin sittenkin saamaan itsensä Kanadan maajoukkueeseen? Toivotaan...
Nythän mahdollisuudet ovat koko ajan paremmat, kun Spezza ei liene kisoihin pääse ;) Muuten kun aloin pelaajistoa miettimään, niin Staalin ja suomalaistrion lisäksi olympiakamaa ei liene kuin Gleason. Timmyn näytöt ovat nyt sitä luokkaa, että USA:n miehistöön luulisi miehen mahtuvan. Kanadan valmentajana ottaisin avosylin myös Wizardin ja Wardon joukkueeseen, mutta liekö kilpailu liian kovaa molemmilla.

Viikonloppuna olisi kaksi kertaa vastassa suhteellisen ailahteleva Panthers. Eli tietäneekö tuo voittoa ja tappiota perätysten? Pakistosta tulee vähän viime kausi mieleen, kun silloinkin miehiä taisi yhdessä vaiheessa kautta tippua tasaisin väliajoin pois. Rodneylla ja Carsonilla on tapahtunut positiivisessa mielessä kyllä paljon kehitystä.
 

Caniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers / Carolina Hurricanes
Muuten kun aloin pelaajistoa miettimään, niin Staalin ja suomalaistrion lisäksi olympiakamaa ei liene kuin Gleason. Timmyn näytöt ovat nyt sitä luokkaa, että USA:n miehistöön luulisi miehen mahtuvan. Kanadan valmentajana ottaisin avosylin myös Wizardin ja Wardon joukkueeseen, mutta liekö kilpailu liian kovaa molemmilla.

Ruutu, Jokinen ja Pitkänen ovat varmasti mukana (ilman loukkaantumisia). Jos Staal jatkaa ja parantaa tulevina viikkoina, niin jonkinlaiset mahdollisuudet ovat vielä olemassa. Tiedä sitten kuinka tarkasti Gleasonia on seurattu, mutta Carolinan kannattajat tietävät miehen arvon. Wardon tämän kauden näytöt surkeassa joukkueessa ovat mitä ovat, ja eikä sieltä 3.vahdin paikkaa parempaa olisi kuitenkaan tarjolla. Whitney on NHL:n aliarvostetuimpia pelaajia, jolla ei tietysti ole mitään mahdollisuuksia Kanadan kivikovaan hyökkäyskalustoon.

---

Uutistoimisto jatkaa...

Bob McKenzie kertoilee, että 'Canes on asettanut Michael Ryanin waiversiin. Eli Ryan olisi vihdoin selättänyt aivotärähdyksen jälkioireet? Sehän on tietysti loistava asia niin miehelle kuin Albanylle. Ja saahan Carolina samalla yhden lisäpaikan joukkueeseen.

Tim Gleason antoi ensimmäisen haastattelunsa sitten Caps-pelin. Ja viimeistään lauantaina pitäisi jälleen #6 olla mukana joukkueessa.

Gleason ei tiedä mistä AO on oikein suuttunut, mutta toteaa huumorilla "strike three and he’s out". Gleason yritti heti neulomisen jälkeen taklata kovaa kyseistä herraa, mutta tulos ei ollut odotettu. Ovechkin ei lentänytkään pitkin kenttää ja eräs punertava aine roiskui ympäri visiiriä heikentäen näkökenttää.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Tiedä sitten kuinka tarkasti Gleasonia on seurattu, mutta Carolinan kannattajat tietävät miehen arvon.

Eikös Timmy kuitenkin ollut USA:n leirillä 11 muun pakin kanssa aiemmin kesällä? Eli kyllä siellä on varmaan pidetty silmät auki 5 maalin tuskin ainakaan haitatessa mahdollisuuksia olympiajäille... Gleasonin kanssa samaa kastia on kuitenkin mm. Greene, molempia tuskin joukkueessa tuskin nähdään yhtä aikaa.

Hieno peli tosiaan Starsia vastaan, näistä peleistä todella osaa nauttia konttaamisen jälkeen. Suomalaiskolmikko oli isossa roolissa, varsinkin Jokinen pelasi mielestäni loistavasti. Ja onnea Tuomolle uran ensimmäisestä NHL-hattutempusta!
 

Caniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers / Carolina Hurricanes

Kieltämättä tämä Eklundin aloittama Staalin kauppaaminen Rangersiin on viime aikoina saanut jo kohtalaisen huikeita piirteitä muutamalta HF:n kirjoittajalta. Kannattaa lukea myös tämä. Kumpi on parempi? -äänestyksessä Dubinsky muuten johtaa Gretzkyä 32-1.

Tänään siis vastassa Rangers. Gleason palaa kokoonpanoon, eli Rodney taas vuorostaan Albanyssa.

Ja eipä ole kukaan maininnut vielä mitään viikonlopun kahdesta Cats-pelistä. Vieraissa odotetusti turpaan 3-6 aivan käsittämättömän surkealla pelillä. Kotona väännettiin onneksi voitto lukemin 3-2. Pat Dwyerille maalit molempiin peleihin. Mutta ei niistä sen enempää, vanhoja juttuja...
 

settingsun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carolina Hurricanes
Nostetaanpa tätäkin ketjua näin joulukinkkuja sulatellessa takaisin ylemmäs.

Joulua ennen pelit menivät tuloksellisesti taas kerran heikommin, mutta pelillisesti otteet olivat aika ailahtelevia. Florida kamppailuista toinen päättyi kuin päättyikin voittoon ja toinen tappioon. Kahden pelin sisällä esityksetkin muuttui päästä päätyyn. Rangersia ja Montrealia vastaan tappio tuli ja nimistä näissäkin peleissä voinee nostaa esiin lähinnä Sutterin ja Whitneyn (yllättäen!). Montreal pelissä tosin oli netin kanssa ongelmia ja kolmas erä sekä osa toisesta erästä jäi näkemättä, missä kuulemani mukaan Canes sai ihan kelpo peliä aikaan. Aika ailahteluahan nämä otteet ovat olleet, eikä yhtään osaa sanoa missä vika. Valmennuksessa, puolustuksessa, loukkaantumisissa vaiko Aaron Wardin hölmöissä jäähyissä? Yksi ehdottomasti kuosiin saatava osa-alue on ylivoimapeli, joka ei tunnu toimvan kuin ajoittain. Tähän Mauricen kannattaakin perehtyä, koska ylivoimassa tuntuvat tällä hetkellä tulosta saavan vain Whitney ja viivassa Pitkänen sekä pikkuhiljaa myös Staal. Sutter on nyt jo ennakkoluulottomilla otteillaan suosikkini. Samsonov on taas vaihteeksi ollut "kuuma", mutta jos hän pelaisi koko kauden kuin viime peleissä hän olisi todellinen vahvistus. Suomalaiset ovat olleet näkymättömämpiä sen viimeisen huippupelinsä jälkeen. Cullenin voisi taas sanoa olevan eräänlainen epäonnen soturi. Wardolla oli heikompi päivä Montralia vastaan, vaikkakin puolustuksen sössimisistä maaleihin johtaneet tilanteet syntyivätkin. Miehen turhautumisen näki kirjaimellisesti kasvoilta.

Uuden vuoden vaihtuessahan on tapana tehdä lupauksia. Eräältä Aaron Wardilta toivoisin yhtä ja ainoaa.....
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Ihan viihdyttävä peli muuten pelattiin toissayönä, kahden katastrofijoukkueen kohdatessa. Oli mahtava peli Jussi Jokiselta, hattutemppu oli todella lähellä... Pistesaldokin jäi sopivasti siihen yhteen, että Hall saadaan joukkueeseen treidattua. Pitkäsen peliaika yli 33 minuuttia...

Se täytyy kyllä sanoa, että Aaron Ward on varmaan koko liigan paskin puolustaja tällä hetkellä. Hän pystyy vaikka ihan hyvin yksin häviämään kokonaisia pelejä. Phillyä vastaan yksi hyvä taklaus ensimmäisessä vaihdossa ja siitä sitten tasaista koomailua loppuun asti. Hieno mies.
 

settingsun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carolina Hurricanes
Se täytyy kyllä sanoa, että Aaron Ward on varmaan koko liigan paskin puolustaja tällä hetkellä. Hän pystyy vaikka ihan hyvin yksin häviämään kokonaisia pelejä. Phillyä vastaan yksi hyvä taklaus ensimmäisessä vaihdossa ja siitä sitten tasaista koomailua loppuun asti. Hieno mies.
Katselinkin juuri kaiholla tuosta aliarvostettujen pelaajien ensimmäisiltä kirjoituksilta, kun moni vielä vuosia sitten mainitsi A.Wardin. Sitä on kyllä ikävä. Siis sitä fyysistä pelotetta, joka on varma oman maalin luutija. En tätä hidas jalkaista idioottimaisten jäähyjen kuningasta, joka lähestulkoon taklaa ohi eikä pysy edes Brashearin perässä. On ikävä Seidsiä....
 

Caniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers / Carolina Hurricanes
Eikös Aaron Ward ole juuri se sankari, joka tuo organisaatioon uuden huippulupauksen? Ei muuta kuin A.Ward ja Brindy kentälle, niin Taylor Hall on vain arvontaa vaille meidän. Jälleen kerran JR on osoittanut taitonsa!

Kolme sentteriä on näköjään aika tehokas yhdistelmä. Taitavat olla nyt pelanneet noin neljä erää yhdessä ja tulosta on tullut: Staal 2+5, Jokinen 3+2, Cullen 0+4. Samalla Sutter on vihdoin saanut itselleen tasokkaat laiturit Whitneystä ja Ruudusta. Staalilla muuten paluun jälkeen 16 ottelussa 21 pistettä (5+16). Ja muutoinkin E.Staal näyttäisi jälleen olevan kiekollisenakin oma itsensä.

Kieltämättä aika omituiseltahan tuo koostumus tällä hetkellä näyttää, mutta jos tulosta tulee, niin mikäpäs siinä.
Whitney-Sutter-Ruutu
Jokinen-Cullen-Staal
Samsonov-Dwyer-Kostopoulos
Brind'Amour-Yelle-Walker

Ja ehtihän Maurice myös kertoilla, että Ruutuakin saatetaan jälleen kokeilla keskellä, kunhan Cole palaa jossakin vaiheessa tammikuuta takaisin kokoonpanoon.

Viime yönä siis tuli kauden toinen vierasvoitto ja yhteensä voittosarake näyttää jo kokonaista 10. Peli oli yllättävän hyvin kasassa ja voittohan tuntuu aina hyvältä. Joten ei kai tässä tilanteessa kannata paljon alkaa kaivelemaan niitä huonoja suorituksia itse pelistä. Seuraavaksi vastassa tuplaten Rangers, torstaina kotona ja lauantaina vieraissa päiväpelissä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös