Yksinkertaistettuna Italian ongelma on siinä, että joukkueesta puuttuu pelillinen johtaja ja tavallaan myös varsinainen johtajakin. Sellainen pelaaja joka tarvittaessa ottaa joukkueen harteilleen ja pelaa korkealla tasolla tehden kaikki pienetkin asiat oikein ja riittävän yksinkertaisesti.
Nyt joukkueessa ei ole ollut yhtään pelaajaa joka olisi pelannut korkealla tasolla jatkuvasti. De Rossi väläyttelee välillä mutta on ikään kuin haluton ottamaan isompaa roolia, Camoranesilla ei riitä näkemys eikä taito, Montolivo ei ole johtava pelaaja eikä liioin nuori Marchisio ole saanut juuri mitään aikaan. Kun vielä Pepe romahti toisessa matsissa niin vaikea tilanne on joukkueessa. Kärkimiehet ovat ymmällään kun palloja ei tule ja toisaalta vaikkapa Iaquintan avauksen paikkaa ainakin itse kyseenalaistan aika voimakkaasti.
Kun keskikentän ja hyökkäyksen ongelmien päälle vielä läntätään se fakta, että myös puolustus on ailahdellut niin ei ole ihme, että Italia jättää sekavan kuvan itsestään. Cannavaro on edelleen kapteeni mutta pelillisesti kaukana huippuvuosistaan, Chiellini niin ikään ihan eri mies kuin viime EM-kisoissa. Zambrotta pelaa sentään ihan hyvällä tasolla ja osallistuu myös hyökkäyspeliin.
Eniten kahden matsin jälkeen on hämmentänyt se, ettei Italian pelissä oikein tunnu olevan ns. punaista lankaa. Tämä koskee nimenomaan hyökkäyspeliä ja oikeastaan silloin kun joukkuee pääsee viimeiselle hyökkäyskolmannekselle. Kun luovuus loistaa poissaolollaan tulee pelistä juuri noin kaavamaista ja sitä vastaan on verrattain helppo pelata. Tällä hetkellä Azzurri käyttää käytännössä pelkästään laitoja ja heittelee toivotaan toivotaan keskityksiä boksiin. Laitojen käytössä ei sinänsä ole mitään väärää, mutta taitavien linkkien pitäisi haastaa paljon enemmän eikä aina tyytyä keskitykseen. Pitkälle tämä on itseluottamusasia ja ehkä sekin vähän heijastelee sitä, ettei se ole ihan huipussaan.
Italia kyllä tuli hyvällä ilmeellä kisoihin ja pelasi Paraguayta vastaan rohkeasti. Tässä toisessa ottelussa oli rohkeus sitten tipotiessään ja tilalla lauma vastuuta siirteleviä sinipaitoja. Tosin, pienellä onnella vaikkapa Zambrotta tai Montolivo olisi iskenyt maalin ja tilanne olisi heti ihan erilainen. Ja täytyy pitää mielessä myös se, että vastustajat ovat iskeneet maalinsa käytännössä ainoasta paikasta koko ottelussa.
Jos ja kun joukkue etenee lohkosta jatkoon niin vähän luulen, että homma saa uuden luonteen. Italia pääsee omalla mukavuusalueelleen, eli luukut kiinni ja vastahyökkäyksillä verkot tötterölle. Olen ihan satavarma, että Di Natale ja Gilardino ovat paljon vaarallisempia kun heille pelataan palloja maata pitkin pystyyn, verrattuna tähän nykyiseen tilanteeseen. Siinä mielessä vaikkapa Hollanti olisi lähes ideaalinen vastustaja hieman heikomman linjansa vuoksi.
Kaiken kaikkiaan mielenkiintoiset kisat tähän mennessä ja tapahtumia on riittänyt. Ilolla olen pannut merkille Etelä-Amerikan maiden, sekä Meksikon, loistavat otteet ja mielestäni voi hyvin sanoa, että ne ovat tällä hetkellä pelillisesti parhaassa iskussa. Eurooppalaisista huippujoukkueista yksikään ei ole vielä vakuuttanut, mutta toki nekin peliään parantavat vielä. Tällä hetkellä pidän Uruguayta ehkä jopa kisojen parhaana joukkueena ja heti perässä ovat Argentiina ja Meksiko.