Ei tämä ketju ole siinä mielessä turha, että aluksihan julkisuuteen tuli käsittääkseni tieto. että Calounin sopimus oli purettu. Sehän osoittautui erheelliseksi tiedoksi. IFK-ketjuissa riittää aina aikaa muutamalle sanalle Calounista.
Blues faneille tiedoksi, että minä en usko, että Caloun on pelannut Bluesissa parhaimmillaankaan niin maagisesti, kun mies pelasi IFK:ssa. Caloun oli IFK:ssa sellaisessa asemassa, että hän oli lähes(J.Ruutu, Halkidis, Laaksonen jne.) koskematon. Blues ei ole kyennyt luomaan Calounille samanlaista asemaa. IFK:ta vastaan oli hauska katsoa, kun Caloun oli kuin märkä rätti, joka kimpoili sinne sun tänne.
Caloun krapulaa on itselläni kestänyt tämän kauden alkuun asti. Uskon kuitenkin, että Pärssinen-Show on karistanut krapulan monen IFK-laisen päältä. Pärssinen on tällä hetkellä Helsingin Jäähallin nro.1 ja supertähti (liigatasolla), joita meillä ei ole viime vuosina liikaa ollut.
Tokihan minä Calounin tänne ilolla ottaisin, mutta se ei taida olla tällä hetkellä ajankohtaista. 2v diiliä jäljellä Bluesin kanssa, Pentti Matikainen, Calounin palkka ja se,että meillä on ykköskenttä ensi kaudeksi kasassa.