Mainos

Calgary Flames 2012-2013

  • 159 850
  • 525

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
En usko Bärtschin ottavan mitään paineita, lunki sveitsiläinen pelaa, koska rakastaa kyseistä lajia. Aina suu messingillä ja kiva seurata jantterin menoa. Oli meinaan upeita maaleja heti nuo kaksi ekaa, ja toinen syöttöpisteisiin johtaneista syötöistäkin oli sellainen poikittaissyöttö, jossa joukkuekaveri sai hakata kiekon tyhjiin. Mielenkiintoisin seurannan kohde AHL:ssä tällä kaudella.

Aliusta pakko digata myös, heti ekassa matsissa oli meinaan vastustajan äijät ihan lämmöissä Aliuhun. Siinä ennen tappelua siellä oli kaksi Peorian miestä valmiina tappelemaan häntä vastaan, toinen hyppäsi oikein vaihdosta ylimääräisenä ukkona kentälle. Lopulta McRae oli vastustaja myllyssä ja Aliu pisteli äijää 100-0 turpaan. Hieno mies.
 

Iggy12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Sharks, Flyers, KalPa, Jarome Iginla
Flamesin farmijoukkue Abbotsford Heat kärsi kauden ensimmäisen tappionsa Chicago Wolvesia vastaan (Vancouver Canucksin farmi) lukemin 3-2 rankkareilla. Sven Bärtschi jäi tällä kertaa pisteittä, mutta kuitenkin laukoi neljä kertaa ottelussa. Roman Horak teki kauden kolmannen maalinsa kauden kolmannessa ottelussaan. Ilmeisesti Heatilla on heti perään uusi peli Wolvesia vastaan ja katsellaan ottavatko pojat voiton tällä kertaa.
 

Iggy12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Sharks, Flyers, KalPa, Jarome Iginla
Heat otti sittenkin voiton Chicago Wolvesista 4-1 lukemin tällä kertaa. Sven Bärtschi palasi taas pisteille ottelussa, kun 1+1 tehot tulivat pistetilille ja samoin ottelun ykköstähti. Bärtschillä on nyt kasassa 3+3=6 tehot neljässä ottelussa. Roman Horak osui jälleen maaliin ja hänelle kauden neljäs osuma. Horak myös laukoi 6 kertaa ottelussa. Leland Irving oli nimetty kuitenkin kokoonpanoon, mutta Barry Brust kantoi tällä kertaa torjuntavastuun. Ilmeisesti Irving aikoo sittenkin pelata AHL:ssä ja torjuntavastuuta on luultavasti tulossa pian. En tiedä miksi Irving ei ollut vielä pelannut AHL:ssä, mutta ainakin Danny Taylor suoriutui hyvin kolmesta edellisestä matsista. Muista Flames-prospecteista T.J Brodie saalisti syöttöpisteen, Max Reinhart jäi pisteittä ja Christopher Breen hanskasi kerran.

Heatin joukkueen veteraaneista isoa vastuuta ovat kantaneet Ben Walter ja Dustin Sylvester. Walter on tehnyt 2+5=7 tehot neljään otteluun ja Sylvester 2+3=5 tehot.

Abbotsfordin kausi on muutenkin alkanut hyvin, sillä neljästä ottelusta on vain menetetty yksi piste ja Heat johtaa tällä hetkellä divisioonaansa.
 

Iggy12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Sharks, Flyers, KalPa, Jarome Iginla
Työsulku vituttaa päivä päivältä enemmän, mutta Abbotsford Heat jatkaa ainakin pirteitä otteitaan alkukaudella. Tällä kertaa kaatui Lake Erie Monsters (Colorado Avalanchen farmijoukkue) lukemin 5-3. Näin vain surkean highlight-kosteen, joten eipä voi siitä mitään päätellä. Roman Horak kuitenkin jatkaa tehokkaita otteitaan ja tässä ottelussa teki kaksi maalia. Pitää toivoa, että Horak jatkaisi tehokkaita otteitaan ja kehittyisi top-6 hyökkääjäksi NHL-tasolla. Aika näyttää, mutta vähintään voi olla toiveikas Horakin suhteen. Horak lisäksi siirtyi AHL:n maalipörssin kärkeen. Viidessä ottelussa kuusi maalia on kova suoritus ihan missä tahansa ammattisarjassa. Sven Bärtschi jäi tällä kertaa pisteittä, mutta seuraavassa ottelussa varmaankin taas tapahtuu. T.J Brodie teki myös maalin. Muista Flames-prospecteista Greg Nemisz ja Paul Byron taitavat olla loukkaantuneena, joten Heatille voi tulla vielä lisää vahvistuksia kauden mittaan. Kumpikin ovat hyvää AHL-tasoa. Niin, ja Leland Irving ei vieläkään päässyt maalille, mutta toivottavasti peliaikaa alkaisi tulemaan.

Heatilla on myös heti perään uusi matsi Lake Erie Monstersia vastaan ja sitten peliurakka päättyy Hamilton Bulldogsia vastaan. Todella paljon peräkkäisiä pelejä ja saa nähdä miten Heatin pojat jaksavat.

Muista Flames-prospecteista Patrick Sieloff ihastuttaa faneja OHL:ssä isoilla taklauksillaan. Pari taklausta olen mieheltä nähnyt ja sellaisia ei olla ainakaan Flamesissa nähty sitten Dion Phaneufin. Phaneufin ja Robyn Regehrin jälkeen ei ole Flamesissa ollut kunnollista fyysistä pelotetta ja toivotaan, että Sieloff pystyisi sellaiseksi kehittymään. Sieloff pelasi myös viime yönä vahvan ottelun (1 maali ja tehotilasto +3) Windsor Spitfiresin 6-4 voitossa.
 

Iggy12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Sharks, Flyers, KalPa, Jarome Iginla
En ole tässä viiitsinyt kirjoitella Heatin kuulumisista, mutta nyt ainakin parin tappiopelin jälkeen Heat otti B2B-peleistä Toronto Marliesia vastaan voitot. Roman Horak on aivan tulessa. Hän teki hattutempun 4-2 voitossa Marliesia vastaan. 10 maalia 9 peliin ja AHL:n maalipörssin kärkipaikka. Sen mitä olen highlightseista erottanut, niin Horak on tehnyt maalejaan runsaasti maalin edestä. Oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Lisäksi laukaukset ovat menneet sisään lähes 30 prosentin tarkkuudella. Horakin maalivire tuskin kestää koko kautta, mutta tuota tahtia jatkaessa koko kauden AHL:ssä 30 maalia voi hyvinkin olla haarukassa. Toivottavasti Horak myös pystyisi joskus tulevaisuudessa tekemään tehoja myös NHL-tasolla. Sven Bärtschi merkautti 0+2 tehot nyt Marliesia vastaan ja Bärtschi on myös jatkanut tasaista pistetahtiaan ja 9 peliin on kertynyt 4+7=11 tehot. Michael Ferland sai pelata nyt ensimmäisen pelinsä AHL:ssä, mutta pisteitä ei hänelle kertynyt. Max Reinhartin vähäiset tehot hieman ihmetyttävät (9 ottelua, 0+2, -3), vaikkakin useat hänen pelejään nähneet ovat kehuneet häntä todella päteväksi kahden suunnan sentteriksi. Reinhart kuitenkin teki ihan mukavasti pisteitä junnuissa ja uskon hänen myös parantavan pistetahtiaan kauden mittaan. Kaiken kaikkiaa kuitenkin kiitettävä kauden alku Abbotsford Heatille.

Hockeysfuture.com on viimeinkin päivittänyt Flamesin prospect-listat ja tässä hieman juttua heistä:

http://www.hockeysfuture.com/articles/80431/sven-baertschi-maintains-status-as-calgary-flames-top-prospect/

Myös lisää juttua samalta vivustolta:

http://www.hockeysfuture.com/articles/80555/calgary-flames-have-several-exciting-prospects-to-watch-in-2012-13/
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Heat on nimensä veroisesti ollut kyllä kuuma joukkue alkukaudesta Steve McCarthy pääsi myös jälleen tehoille viime yönä, joten vähän eri tavalla kulkee kuin sinä kiikarikautena Tepsissä, jolloin miestä kiinnosti lähinnä turhat jäähyt. Ollut Heatin alkukauden paras pakki eri juttujen perusteella.

Heat johtaa siis tällä hetkellä koko AHL:ää, ainoa joukkue samoissa pisteissä, Lake Erie Monsters on pelannut pelin enemmän, joten sikäli Heatin voidaan sanota johtavan sarjaa.

Pistepörssi näyttää myös todella hienolta tällä hetkellä näin suomalais-flames-lasien takaa: Granlund kolmosena, Horak nelosena ja Bärtschi kutosena. Silmiinpistävää on se, että Horak johtaa selvästi maalipörssiä. Kakkosena maalipörssissä on Drayson Bowman 8 maalilla. Kolmossijalla on sitten useampi ukko kuudessa maalissa. Lämmittää Horakin vire eritoten siksi, että hinaajien hinaaja Tim Erixonin lähdöstä saatiin tuo tilalle ja tällä hetkellä kauppa näyttää makialta. Kaikkea pahaa jaksaa edelleen toivoa Erixonille.
 

Iggy12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Sharks, Flyers, KalPa, Jarome Iginla
Lämmittää Horakin vire eritoten siksi, että hinaajien hinaaja Tim Erixonin lähdöstä saatiin tuo tilalle ja tällä hetkellä kauppa näyttää makialta. Kaikkea pahaa jaksaa edelleen toivoa Erixonille.

Samoja ajatuksia Erixonista. Flames taisi myös saada kaupassa kakkoskierroksen vuoron, jolla sitten varattiin Markus Granlund tai Tyler Wotherspoon. Granlund on aliarvostettu prospecti ja HF listasi hänet vasta sijalle 17, vaikka omasta mielestäni mies kuluu Flamesin kymmenen parhaan prospectin joukkoon. Erixon taas on aika yliarvostettu lupaus, eikä ole juuri AHL-pakkia ihmeellisempää. Mielummin Horak ja Granlund/Wotherspoon kuin Erixon. Feasterin kovassa kiireessä tekemä kauppa voi sittenkin kääntyä voitoksi.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Samoja ajatuksia Erixonista. Flames taisi myös saada kaupassa kakkoskierroksen vuoron, jolla sitten varattiin Markus Granlund tai Tyler Wotherspoon. Granlund on aliarvostettu prospecti ja HF listasi hänet vasta sijalle 17, vaikka omasta mielestäni mies kuluu Flamesin kymmenen parhaan prospectin joukkoon. Erixon taas on aika yliarvostettu lupaus, eikä ole juuri AHL-pakkia ihmeellisempää. Mielummin Horak ja Granlund/Wotherspoon kuin Erixon. Feasterin kovassa kiireessä tekemä kauppa voi sittenkin kääntyä voitoksi.

Noh, jonkunlaiset lasit kannattaisi ottaa päästä pois tuon Erixon-vihanne kanssa. Saanen huomauttaa, että Erixon on tällä hetkellä Springfieldin ykköspakki, hujauttanut ohitse muun muassa näistä viime kaudella jo NHL:n puolella pyörineistä Mooresta ja Savardista, joista Columbus odottaa paljon tulevaisuudessa.
 

Iggy12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Sharks, Flyers, KalPa, Jarome Iginla
Heat jatkaa sitten vahvoja otteitaan ja tällä kertaa jyrän alle jäi Oklahoma City Barons (Edmonton Oilersin farmi) numeroin 4-0. Heatin maalintekoa tällä kertaa johtivat Heatin veteraanipelaajat. Heatin osumat tekivät Kolanos, Street, Walter ja Sylvester. Sen sijaan T.J Brodie saa edelleen kehuja paljon ja häntä on sanottu Heatin parhaaksi hyökkääväksi/kiekolliseksi pakiksi. Toki myös jälleen vahva peli Brodielta tehoin 0+2 ja, 2 laukausta ja ottelun ykköstähti. Toivottavasti mies joskus pyörittäisi Flamesin ylivoimpeliä samalla tahdilla. Brodien kaltaisia pelaajia Flames nimenomaan tarvitsee. Selkeästi jo nyt Heatin avainpelaajia.

Sven Bärtschi sai "vain" 0+1 tehot tässä ottelussa, mutta enpä toki odotakkaan pojalta dominointia joka pelissä. Roman Horakin maaliputki päättyi, mutta ei hänenkään tarvitse joka pelissä kantaa joukkueen hyökkäystä. Heatilta näyttää muutenkin löytyvän laajuutta hyökkäyksestä, joten ei ainakaan yhden miehen tehoista ole kiinni. Vielä kun Greg Nemisz ja Paul Byron palaavat rosteriin niin alkaa olemaan jo ylitarjontaa hyökkääjistä. Danny Taylor otti nollapelin tililleen ja mies on varmasti yksi syy miksi Leland Irving ei saa juurikaan peliaikaa. 26-vuotias Taylor on torjunut kiekkoja 93,8% tarkkuudella tällä kaudella Heatin maalilla. Mies ei vielä maalivahdiksi ole ikäloppu, mutta jos hyvät otteet jatkuvat niin kuka tietää, vaikka mies joskus saisikin mahdollisuuden NHL-joukkueen maalilla.

Noh, jonkunlaiset lasit kannattaisi ottaa päästä pois tuon Erixon-vihanne kanssa. Saanen huomauttaa, että Erixon on tällä hetkellä Springfieldin ykköspakki, hujauttanut ohitse muun muassa näistä viime kaudella jo NHL:n puolella pyörineistä Mooresta ja Savardista, joista Columbus odottaa paljon tulevaisuudessa.

Toki tämä Erixon-case alkaa olemaan loppuunkäsitelty etenkin Flames-faneille, mutta varmasti ymmärrät, että hänen tekoaan on hyvin vaikeaa antaa anteeksi. Ollaan siitä iloisia, että edes saatiin jotain takaisin tuosta mulkusta.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Toki tämä Erixon-case alkaa olemaan loppuunkäsitelty etenkin Flames-faneille, mutta varmasti ymmärrät, että hänen tekoaan on hyvin vaikeaa antaa anteeksi. Ollaan siitä iloisia, että edes saatiin jotain takaisin tuosta mulkusta.

Tai sitten Erixon on ihan oikeasti hyvä pelaaja ja Calgaryn organisaation heikon henkilöstöjohtamisen takia ei vaan osattu hänen persoonansa kanssa tulla toimeen. Ongelmalapsien on tapana olla ongelmalapsia kaikkialla. Nyt ei näytä siltä.

Viime yönä:
Springfield - Connecticut 2-0
Tim Erixon 2+0

Ei näyttäisi kaverissa olevan jääkiekkoilijana mitään vikaa oikeassa ympäristössä. 10 ottelua 3+5=8 tehoilla. Samat pinnat kuin Brodiella, enemmän maaleja, +7.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Jotenkin minulle on muotoutunut sellainen kuva Erixonista, että hän ei nähnyt Flamesin parin vuoden takaisessa joukkueessa suuria menestystoiveita ja päätti vaatia siirtoa huomattavasti potentiaalisempaan joukkueeseen. Rangersin pakkitilanne puolestaan oli jo sellainen Erixonin saapuessa joukkueeseen, että mahdollisuudet päästä pelaamaan vakituisia minuutteja isossa liigassa olivat jo toissakaudella varsin olemattomat.

Luultavasti Erixonista tulee Blue Jacketsin runkopakkeja, mutta aika vaikea mennä vielä tässä vaiheessa sanomaan, tuleeko hän lunastamaan niitä odotuksia, joita Flamesilla oli hänen suhteensa draftatessaan hänet ensimmäisellä kierroksella. Mitään Phaneufin tapaista pistelinkoa ja joukkueensa tärkeintä pakkia hänestä tuskin koskaan tulee.
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Tiivistäkääs joku nyt vielä mitä Erixon teki? Tiedän että google varmasti kertoo, mutta olen nyt laiska lauantaina.

Edit: Näinpäs tuo sitten olikin, olin vaan unohtanut asian. Kiitos.
 
Viimeksi muokattu:

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Tiivistäkääs joku nyt vielä mitä Erixon teki? Tiedän että google varmasti kertoo, mutta olen nyt laiska lauantaina.

Wikipediasta lainattu teksti:

Erixon entered the 2009 NHL Entry Draft as the 5th ranked European skater according to the NHL Central Scouting Bureau. He was selected in the first round, 23rd overall, by the Calgary Flames. The Flames considered him a well-rounded player; not expected to be an offensive minded defenseman, but a player with a good vision on the ice.

Erixon, however, refused to sign with Calgary. Faced with the prospect of losing his rights before the 2011 NHL Entry Draft, Flames' general manager Jay Feaster traded Erixon to the New York Rangers on June 1, 2011, in exchange for two 2011 second round draft picks (The Flames would select Markus Granlund and Tyler Wotherspoon) and the prospect Roman Horak.
 

Pontus Toikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
C of RED
Tai sitten Erixon on ihan oikeasti hyvä pelaaja ja Calgaryn organisaation heikon henkilöstöjohtamisen takia ei vaan osattu hänen persoonansa kanssa tulla toimeen. Ongelmalapsien on tapana olla ongelmalapsia kaikkialla. Nyt ei näytä siltä.

Viime yönä:
Springfield - Connecticut 2-0
Tim Erixon 2+0

Ei näyttäisi kaverissa olevan jääkiekkoilijana mitään vikaa oikeassa ympäristössä. 10 ottelua 3+5=8 tehoilla. Samat pinnat kuin Brodiella, enemmän maaleja, +7.

Samalla lailla kun detroit hyvin hoidettuna organisaationa vetää joka vuosi parhaat vapaat agentit joukkueeseen.

Siellä taisi agentti kuiskutella korvaan, että älä poika mene Calgaryyn ja flames oli pakotettu ottamaan kaupan rangerssin kanssa. Syyt ovat julkisuudessa hieman vaihdelleet, oltiin sitä mieltä ettei mahduta Flamesiin pelaamaan ja farmiin ei mennä.

Horak on craig conroyn löytö, joka pelasi Ryan Howsen sentterinä kun Howse teki whl:ssä 47 ja 51 maalia. Kun Howsen maalinteko tökki, huomasi conroy että Horak oli loukkaantuneena, ja alkoi seuraamaan Otteita tarkemmin. Hänestä voi kasvaa erinomainen kolmossentteri.

Flames ei missään nimessä ole voittaja tässä kaupassa, erixonista tulee NHL pelaaja ja hyvä sellainen.

Hienosti Heat pöllytti edmontonin tähtisikermää, vaikea uskoa että Oilers pärjäisi ensi kaudellakaan NHL:ssä kun eivät voita edes AHL:ssä.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Ei siltikään mene jakeluun tämä pahan toivominen Erixonille ja "tuskin tulee koskaan AHL-miestä parempaa" -jargoni. Siitä kuitenkin Flames sai hyviä assetteja, jotka nyt on realisoitumassa ihan kunnolla.

Jos tässä oltaisiin jotain Justin Schultzia viemässä roviolle (josta Anaheim ei saanut yhtään mitään vastinetta), niin ymmärtäisin tämän vihan paremmin. Siitä ukkelista saa jo vähän Voodoo-nukkeja rakennellakin.
 

Iggy12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Sharks, Flyers, KalPa, Jarome Iginla
Ei siltikään mene jakeluun tämä pahan toivominen Erixonille ja "tuskin tulee koskaan AHL-miestä parempaa" -jargoni. Siitä kuitenkin Flames sai hyviä assetteja, jotka nyt on realisoitumassa ihan kunnolla.

Ymmärrät varmaan, että tuskin yhdenkään seuran fanit katsovat hyvällä näitä sääntöporsaanreikien hyväksikäyttäjiä. Ero on näihin Blake Wheelerin ja Justin Schultzin tapauksissa, että Flames sai jotain vastinetta takaisin, mutta ihan yhtä pahalta tuntui organisaation silloisen huippuprospectin menettäminen. Tuolloin kauden jälkeen vuonna 2011 Flamesilla oli NHL:n heikoimmat prospectit ja Erixonin lähtö heikensi Flamesin tulevaisuuden näkymiä entisestään. Kuitenkin Bärtschin varaamisen jälkeen on ollut hieman valoa näkyvissä.

Kuten osoitit juuri niin Erixon on pelannut varsin mainiosti AHL:ssä tällä kaudella ja Columbus on varmasti tyytyväinen Erixonin suorituksiin. Silti en vain voi Flamesin kannattajana toivoa juuri mitään hyvää Erixonille, sillä niin pahasti hän petti Flamesin kuin sen fanit omalla kusipäisellä päätöksellään. Luultavasti hänestä hyvä pelaaja tulee vielä, mutta ei se estä meitä muodostamasta mielipidettä tuosta pelaajasta.
 

Iggy12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Sharks, Flyers, KalPa, Jarome Iginla
Oklahoma City Barons ottikin tällä kertaa voiton Heatista jatkoajalla numeroin 2-1. Baronsin maalit tekivät Oilersin NHL-pelaajat Taylor Hall ja kohupakki Justin Schultz. Heatin ainoan teki Dustin Sylvester. Paul Byron on näköjään palannut kokoonpanoon ja tällä kertaa tilille tuli yksi syöttöpiste. Muut Flames-prospectit eivät tehoja saaneet. Danny Taylor pelasi taas huippupelin maalilla torjuen 32 laukausta. Kuitenkin 3 pistettä varsin nimekkäästä City Baronsin joukkueesta on varsin hyvä suoritus.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Muutama pelaaja Flamesin organisaatiossa on jotenkin onnistunut välttämään suurimmat uutisotsikot ja näin ollen heidän jatkonsa organisaatiossa on mielestäni aika epävarmaa.

Aloitetaan vaikkapa Brett Carsonista. Carson täyttää pian 27 vuotta ja näin ollen lähestyy kiekkoilijan parasta ikää. Mutta onko hänestä pelaamaan NHL:ssa vai jääkö hän vain AHL-jyräksi? Hänen sopimuksensa päättyy tähän kauteen.

Toinen pakki, jonka nimi aina silloin tällöin nousee esiin, on Chris Breen. Valtavan kokoinen ja ennen kaikkea nuori pelaaja, jolla on jonkinlaista potentiaalia. Sama kysymys hänelle kuin Carsonillekin eli onko Chrisille käyttöä tulevaisuuden Flamesissa vai jääkö hän taistelemaan ykköspakin paikasta Abbotsfordissa?

Mitä Flamesin pitäisi tehdä Greg Nemiszin kanssa? Taannoinen ykköskierroksen varaus on hiipunut tehoiltaan AHL:ssa, vaikka ilmeisesti luottoa ja peliaikaa on annettu runsaasti.

Barry Prustin onnistumiset Heatin maalissa ovat jääneet mieleeni. Mahdollinen kakkosvahti tai ainakin hyvissä kilpailuasemissa Leland Irvingin kanssa? Vaikka Barrylla onkin ikää jo 29 vuotta, ei se ole maalivahdille ikä eikä mikään.
 

Iggy12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Sharks, Flyers, KalPa, Jarome Iginla
Yritän jotenkin vastata, mutta minua paremmin asiasta tietävä voi toki korjata.

Aloitetaan vaikkapa Brett Carsonista. Carson täyttää pian 27 vuotta ja näin ollen lähestyy kiekkoilijan parasta ikää. Mutta onko hänestä pelaamaan NHL:ssa vai jääkö hän vain AHL-jyräksi? Hänen sopimuksensa päättyy tähän kauteen.

Flames mitä todennäköisimmin päästää Carsonin kävelemään kauden jälkeen, sillä mies ei juurikaan ole NHL-tasolla näyttänyt kuin olevan ihan ok paikkaaja loukkaantumisille. Eli vakiokokoonpanoon ei ole asiaa, ja pian Flamesin omat prospectit menevät jo Carsonin ohi.

Toinen pakki, jonka nimi aina silloin tällöin nousee esiin, on Chris Breen. Valtavan kokoinen ja ennen kaikkea nuori pelaaja, jolla on jonkinlaista potentiaalia. Sama kysymys hänelle kuin Carsonillekin eli onko Chrisille käyttöä tulevaisuuden Flamesissa vai jääkö hän taistelemaan ykköspakin paikasta Abbotsfordissa?

Se on vain sellaista, että mitä Breenista kukakin odottaa. Itse toivoisin, että miehestä kehittyisi fyysinen kolmosparin pakki, mutta aika näyttää miten tämän kanssa käy. Kokoa ainakin on ja Flamesilla olisi käyttöä fyysisille pakeille, kun Sarich joskus väistyy eikä nykyisessä pakistossa ole liikaa kovuutta. Uskon, että Breen saa joskus vielä mahdollisuuden murtautua Flamesin kokoonpanoon.

Mitä Flamesin pitäisi tehdä Greg Nemiszin kanssa? Taannoinen ykköskierroksen varaus on hiipunut tehoiltaan AHL:ssa, vaikka ilmeisesti luottoa ja peliaikaa on annettu runsaasti.

Nemisz ei ole vielä pelannut tällä kaudella AHL:ssä, mutta kunhan hän palaa kokoonpanoon niin odottaisin pikkuhiljaa lopullista läpilyöntiä AHL-tasolla. Nemisz on kuitenkin jo pelannut ammattilaisena kaksi kautta ja nyt on käynnistynyt hänen EL-sopimuksensa viimeinen vuosi. Eli jos tavoitteena on saada uusi sopimus Flamesin kanssa niin olisi hyvä alkaa näyttöjä jo tulemaan. Nemiszistä tuskin koskaan tulee NHL-tason top-6 hyökkääjää, mutta mahdollisesti hyvä bottom-6 laituri. Aikaa voi vielä antaa, mutta Nemisz alkaa olemaan jo siinä iässä, että pitäisi antaa jo näyttöjä miksi on ykköskierroksen varaus.

Barry Prustin onnistumiset Heatin maalissa ovat jääneet mieleeni. Mahdollinen kakkosvahti tai ainakin hyvissä kilpailuasemissa Leland Irvingin kanssa? Vaikka Barrylla onkin ikää jo 29 vuotta, ei se ole maalivahdille ikä eikä mikään.

Ensinnäkin Brustilla on vain AHL-sopimus ja sama tilanne on hyvin pelanneella Danny Taylorilla. Molemmat ovat pelanneet hienosti Heatin maalilla, mutta Brustilla ikä on vain ongelma, sillä harvat NHL-seurat kiinnostuvat 29-vuotiaasta farmijyrästä. Toki hänen torjuntaprosenttinsa on aivan huikean kova muutamissa pelaamissaan peleissä, mutta veikkaan, että siinä on myös Heatin hyvällä puolustuspelillä osansa. Kolme nollapeliä neljään otteluun on toki pirun kova juttu kenelle maalivahdille tahansa sarjatasosta riippumatta. NHL-tasolla maalivahdin paikkoja on vain hyvin rajallisesti ja moni hyvä maalivahti jää ilman NHL-paikkaa, vaikka hyvinkin voisi kykeneä pelaamaan sillä tasolla. Jos Brust pelaisi joskus Flamesin maalilla, niin miehen pitäisi pelata pois kaksi NHL-sopimuksen omaavaa maalivahtia (Irving, Karlsson). Eli miehen pitäisi antaa harjoitusleirillä niin kovat näytöt, että Flames ei näkisi muille vaihtoehtoisille kakkosvahdeille käyttöä. Kuitenkin NHL-kaudesta ei ole nyt tietoa ja Brust luultavasti jatkaa kauden loppuun AHL:ssä ja saa nähdä löytyykö sen jälkeen kiinnostusta.
 
Viimeksi muokattu:

Tempura

Jäsen
Suosikkijoukkue
Calgary Flames, Hämäläinen kiakko, Ässäsympatiat.
Pieni kikkelinviilaus tuohon Erixonin kauppaan: Horakin lisäksi Flames sai kaksi toisen kierroksen varausvuoroa, joilla napattiin sekä Granlund että Wotherspoon.

En näe että kauppa olisi hävitty, ellei Erixon jossain vaiheessa NHL:n puolella vedä esimerkillisen hyvin. Horak vetää myös erittäin hienoa kautta Heatin puolella, omissa naiiveissa toivomuksissa NHL:n suhteen kaverista tulee oikein näpäkkä ja hyväntuoksuinen kolmossentteri, joka pystyy tuuraamaan tarvittaessa muissa kentissä.
Muistakaamme myös että esim. Brodie saattoi hyötyä mukavasti siitä että Erixon lähti pelaajapoolista mäkeen, ja Brodie onkin yksi suosikkipakeistani tällähetkellä noista vähän nuoremmista.

Ja tuosta pahantoivomisesta: otan itselleni apinamaisen vapauden olla vähän puolileikilläni (50% leikkiä ja loput 100% totisuutta) mulkku, ja toivoa kaverille esim. nivushiertymiä jotka eivät koskaan parane. Lisäksi saa kaatua joka toinen kerta kun vie roskia.

-------------

CHL:n sarjoissa pari kaveria vetää aika mukavasti. Quebecin Ryan Culkin on laittanut meikäläisen innostumaan itsestään, ollen QMJHL-sarjan tehokkaimpia pakkeja.
Swift Currentin Coda Gordon tehoilee myös useasti, twitterissä pelejään nähnyt henkilö kertoili ettei näytä siltä, että olisi reisiluu aikanaan poksahtanut. Kesällä kuitenkin Gordon kuntoutti vielä itseään harjoitteilla, ja tekee sitä varmasti vieläkin, mutta toistaiseksi sujuu niin hyvin kuin ehkä on mahdollista sujua.
Red Deerin Turner Elson (hähä, Sutter väliaikaisena valmentajana siellä nyt) naputtelee myös hyviä lukuja.
Windsorin Patrick Sieloffin pommeista kuulee joka toinen päivä, ja heikossa Vancouverin WHL-joukkueessa Brett Kulak ilmeisesti tekee sen minkä voi.
Portlandilla on vahva joukkue, mikä auttaa Wotherspoonia napsimaan pisteitä sieltä sun täältä, mutten pelejä näkemättä ota mitään kaverilta pois.

NCAA:n puolella Boston Collegessa Gaudreau jatkaa siitä mihin jäi, eli oikein hyvin napisee ja ratkaisumaaleissa melkein aina mukana. Arnold peesailee siinä ihan hyvin vieressä ollen muutenkin kaveri, joka jäi viime U20-kisoista mukavasti mieleen USA:n joukkueesta.
Providencen Jankowskilla pientä hakemista vahvan debyyttipelin jälkeen, mutta viime ottelussakin tuli jo 3 pisteen suoritus. Maalivahtiseurakaverinsa Gillies sarjan parhaita vahteja, taisi jonkun viikon/kuukauden pelaajamaininnankin saada.
Bonusmaininta Matt Deblouw:lle, taitaa olla Michigan Staten tehokkaimpien kaverien joukossa.

Näitä kesällä varattuja kavereita on mukava seurailla, vaikka pelejään erittäin harvoin näenkin. Jo pelkkä tiedon kaivaminen laittaisi hihittämään, ellen olisi masentunut. Varovainen optimismi pysyy elossa.

Cervenka kun vaihtoi KHL:n puolelle, on pelannut käsittääkseni vain 2 peliä, joissa 1 syöttö. Slovakian sarjassa toki meni hienosti. Backlund on Allsvenskanin parhaita NHL-miehiä juuri nyt, ja niitä on siellä kohtalaisen monta. On tässä kytättävää, on.
 

Iggy12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Sharks, Flyers, KalPa, Jarome Iginla
Työsulun tuoman "masennuksen" takia en ole jaksanut viime aikoina kirjoitella Heatin otteista AHL-kentillä. Kuitenkin marraskuu meni Heatin kohdalla varsin mainosti. 9 voittoa, 1 tappio ja 2 tappiota jatkoajalla tai rankkareilla. Heat myös johtaa koko liigaa tällä hetkellä. Viime yönä Heat otti 5-1 voiton Hamilton Bulldogsista. Flamesin prospecteista Sven Bärtschi on hieman hyytynyt alkukauden kuumasta vireestään. Samoin Roman Horakin maalitehot ovat ollee kateissa viime otteluissa, mutta Bulldogsia vastaan Horak osui pitkästä aikaa. Greg Nemisz palasi kokoonpanoon, mutta jäi pisteittä. Heat edelleen voittaa vahvalla puolustuksellaan ja erinomaisella maalivahtipelillään. Taylor ja Brust ovat ottaneet niin kovilla prosenteilla kiekkoa kiinni, ettei Leland Irvingille ole jäänyt peliaikaa. Kuinkahan paljon pitäisi antaa tästä kiitosta Heatin päävalmentaja Troy Wardille? Ei olisi mitenkään mahdotonta, että Ward joskus valmentaisi NHL-joukkueen päävalmentajana. Näytöt viime ja tältä kaudelta ovat todella hyviä. Viime kaudella Heat sai pidettyä pelinsä kasassa, vaikka paljon Heatin runkopelaajista pelasi Flamesissa loukkaantumisia paikkaamassa. Nyt sitten Heat porskuttaa koko AHL:n kärjessä.

Flames prospecteista etenkin Johnny Gaudreau kerää huomiota etenkin hfboardsilla. 19-vuotias Gaudreau on tehnyt 21 pistettä 12 otteluun (ppg 1.75) Boston Collegen joukkueessa. Gaudreau saa hyvin todennäköisesti näyttää taitonsa nuorten MM-kisoissa ja mielenkiinnolla seuraan miten hän siellä pärjää. Gaudreau voi jopa olla yksi USA:n johtavista pelaajista siellä. Ihmiset toki kyseenalaistavat joka kerta Gaudreaun potentiaalia, koska hän on hyvin pienikokoinen ja pessimistit uskovat, että sen takia hän ei tule koskaan tekemään samoja tehoja NHL-tasolla. Toiset taas sanovat, että Gaudreau on lahjakkaampi kuin Flamesin top-prospect Sven Bärtschi. Gaudreaun otteita tulen seuraamaan myös jatkossa, sillä Flamesilla ei ole kovin montaa korkean potentiaalin omaavaa hyökkääjää.

Ryan Culkin myös tekee kiitettäviä pisteitä QMJHL:n Quebec Rempartsissa. Culkin on jo tehnyt 23 pistettä 25 otteluun, kun edelliskaudella hän teki 25 pistettä 60 otteluun. En tiedä paljonko tuossa on "Mikhail Grigorenko-lisää", mutta Culkinin pistetehtailu luo myös aihetta optimismiin. Myös muista pakkiprospecteista Tyler Wotherspoon riikkoo todennäköisesti piste-ennätyksensä hyvin pian. Hänellä on nyt kasassa 18 pistettä 23 otteluun, ja hänen piste-ennätyksensä on 28 pistettä. Wotherspoonin heikkoutena on pidetty hyökkäyspelaamista ja hienoa nähdä, että siellä tapahtuu hiukan kehitystä.

Muista prospecteista en jaksa nyt kirjoitella, mutta toivotaan kuitenkin NHL-kauden pikaista alkamista.
 

Iggy12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Sharks, Flyers, KalPa, Jarome Iginla
En ole viime aikoina kirjoitellut tähän ketjuun, mutta Flamesin farmijoukkueen Abbotsford Heatin hieno alku on kääntynyt tappiolliseksi viime otteluissa. Sven Bärtschi näyttää olevan loukkaantuneena, sillä hän ei ole ollut viime otteluissa mukana. Bärtschin poissaollessa koko Heatin pelaaminen on alkanut yskimään ja duunaripitoinen hyökkäys osoittanut heikkoutensa. Bärtschin jälkeen ei ole Heatin rosterissa kovin montaa älykästä ja luovaa pelitekijää, joten hänen poissaolonsa näkyy joukkueen pelaamisessa. Heat on saanut joulukuun otteluissa keskimäärin 1,25 maalia per ottelu ja kahdeksassa ottelussa Heat on jäänyt nollille kolmesti. Hyökkäyspelissä on siis näkyviä ongelmia. Sen sijaan myös muut Flames-prospectit eivät ole nousseet esiin. Max Reinhart on kerännyt vain 2+2 tehot 26 pelaamassaan ottelussaan. Rooli ei hänellä todennäköisesti ole iso, mutta olisin odottanut parempaa pistetuotantoa pelaajalta, jonko asiantuntijat ovat nostaneet Flamesin parhaaksi sentteriprospectiksi. Kokeneemmista prospecteista Paul Byron tekee pisteitä korkeintaan kohtalaisesti ja entinen Flamesin ykköskierroksen varaus Greg Nemisz on saanut kasattua 0+0 tehot 8 otteluun. Myös Roman Horakin alkukauden vire on hyytynyt pahasti ja nyt pitäisi näyttää ettei maaliputki ollut vain suonenveto. Todista se Roman!

Kaikki ei siis mene tällä hetkellä kuin ruusuilla tanssien, mutta Mikael Backlundin hyvä vire Ruotsin kakkostasolla tuo hieman valoa pimeyteen. Backlund on kasannut 28 pistettä 22 ottelussa. Toivottavasti onnistumiset kasvattavat Backlundin itseluottamusta ja mies palaisi vaikean viime kauden jälkeen vahvempana ja valmiina kilpailemaan kakkossentterin paikasta Flamesissa Roman Cervenkan kanssa. Uskon vielä epätoivoisesti, että kausi alkaa, mutta Flamesilla vaikuttaisi Backlundin heräämisen jälkeen olevan mukava kilpailu sentteripaikoista.

Niin, ja Tyler Wotherspoon pääsi Kanadan alle 20-vuotiaiden MM-joukkueeseen. Kova suoritus pojalta, kun nyt Kanadalla on kuitenkin mukana pelaajia, jotka voisivat hyvinkin pelata NHL:ssä jo nyt, mutta kun tämä kirottu lockout... Toivottavasti Wotherspoon onnistuisi ja kasvattaisi statustaan prospectina. NHL-sopparia vaan käteen kauden jälkeen.
 

Iggy12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Sharks, Flyers, KalPa, Jarome Iginla
Flamesin prospecteja pelailee U-20-kisoissa muutamia.

John Gaudreau mahtui odotetusti USA:n joukkueeseen, mutta myös maalivahti Jon Gillies mahtui mukaan. USA:lla on kolme maalivahtia mukana ja saa nähdä saako Gillies peliaikaa. Gaudreaun odotan olevan yksi USA:n johtavista pelaajista. Puolustaja Patrick Sieloff pudotettiin joukkueesta, mutta hän saa luultavasti mahdollisuutensa ensi vuonna.

Suomen joukkueessa pelaa Markus Granlund, joka avasi maalitilinsä Latviaa vastaan. Granlundille viimeiset U-20-kisat ja toivottavasti mies pelaa hyvän turnauksen.

Tyler Wotherspoonille 1+0 tehot Kanadan 9-3 voitossa Saksaa vastaan.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
U20-turnauksen maalipörssissä tällä hetkellä kaksi ukkoa jakamassa kärkipaikkaa 5 maalilla. Ja molemmat Flamesin varauksia, eli Gaudreau ja Granlund, ihan kiva tuo on. Ja Wotherspoon on ollut todella luotettavan oloinen puolustaja Kanadalle, eiköhän siitäkin NHL-pakki kuoriudu. Myös Sieloff päässyt nyt kentälle.
 

Iggy12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Sharks, Flyers, KalPa, Jarome Iginla
U20-turnauksen maalipörssissä tällä hetkellä kaksi ukkoa jakamassa kärkipaikkaa 5 maalilla. Ja molemmat Flamesin varauksia, eli Gaudreau ja Granlund, ihan kiva tuo on. Ja Wotherspoon on ollut todella luotettavan oloinen puolustaja Kanadalle, eiköhän siitäkin NHL-pakki kuoriudu. Myös Sieloff päässyt nyt kentälle.

Gaudreaun nousua ratkaisurooliin olenkin odotellut ja nyt sitten Tsekkiä vastaan ketsuppipullo aukesi kunnolla ja tuloksena hattutemppu USA:n 7-0 voitossa. Saa nähdä millaiseen suoritukseen Gaudreau venyy Kanadaa vastaan, mutta onnistuminen varmasti nostaisi hänen osakkeitaan.

Granlund tosiaan pelaa ihan hyvää turnausta tehopisteillä mitattuna. Toivottavasti "pikku G" saa nyt hieman lisää itseluottamusta, sillä Granlundin sm-liiga-kausi ei ole oikein mennyt odotusten mukaisesti.

Sieloffin tilanteesta itselleni tosiaan tuli asiavirhe aikaisemmin. Sieloffia ei näkynyt eliteprospectsissa USA:n joukkueessa, joten vedin johtopäätökset, että mies on pudotettu pois.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös