Boxberg, Heikka: Lumedemokratia (WSOY 2009)

  • 5 497
  • 30

jpp

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, ManU
Keskustelu on sikäli väärillä jäljillä, että kirjahan ei itsessään (juu, olen lukenut) kyseenalaista demokratiaa, päinvastoin. Sen sijaan se toteaa, että Suomi ei ole demokratia vaan ainoastaan näennäisdemokratia, jossa Kekkosdiktatuurin aikana valtaa väärinkäyttämään tottuneet totaalisen moraalittomat oman edun tavoittelijat edelleen pyörittävät sirkusta.

Eikä media kyseenalaista asioita nimeksikään ja kun kolmesta suuresta puolueesta kaksi muodostaa hallituksen, ei todellisia vaihtoehtoja tule vaan "näillä mennään" hyvässä hengessä. Tähän kun lisätään puolueiden sidosryhmät, jotka toimivat näennäisestä vastakkainasettelusta huolimatta sulassa sovussa, lumedemokratia on kuvaava termi Suomen touhusta.

Sinänsä kirja ei tarjoa mitään uuttaa Suomen lähihistoriaan perehtyneelle valistuneelle lukijalle, mutta nuorisolle ihan kelvollinen johdanto aiheeseen mistä on pienet Tavjat tehty.

Kirja on helppolukuinen ja asiat esitetään sopivan yleisellä tasolla, kuitenkin perusteluiden kera. Täytyy myöntää, että välillä alkoi vituttaa oikein urakalla, vaikkei kirjassa mitään sinänsä järisyttävää kerrottukaan. Herätti kyllä jonkinlaisen yhteiskunnallisen kiinnostuksen itsessäni uudestaan ja aionkin lukea mm. tässä ketjussa mainitut teokset.
 

ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ketju ylös!

En ole ikinä pitänyt kirjojen lukemisesta. Edellinen (ja ainoa loppuunasti "vapaaehtoisesti" luettu kirja kymmenen ikävuoden jälkeen) oli Hawkingin ABHOT, mutta kyseisen Lumedemokratia-kirjan ostin jouluksi faijalle ja se tuli tuossa viikonloppuna sitten myös itse useiden suositusten jälkeen luettua.

Mitään mullistavan uutta kirja ei oikeastaan tuonut meikäläiselle sillä tätä ympäröivää holhous- ja hyväveli-pelleilyä on tullut yrittäjäperheen lapsena ja nyt myöhemmin itsenäisenä sieluna kauhisteltua jo reilut parikymmentä vuotta.
Ensireaktio kirjasta oli "tiedän n.5.3miljoonaa ihmistä joiden pitäisi tämä kirja lukea. Vittu kun jengi ei tajuu mitä ympärillä tapahtuu"
Vaikka en ihan jokaista sanaa kirjoittajien kanssa allekirjoita, niin silti varsin onnistunut teos.

Ehdottomasti suosittelen!
 

Ylärima

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Joo, aika monesti sitä käy niin että kun törmää johonkin itselleen ihan uuteen, niin sekoaa siitä ihan täysin ja ottaa sen suurena valaistumisena. Mutta sitten kun paneutuu vähän paremmin, niin huomaa, että ei se ensimmäinen mikä sattumalta kohdalle osui - auto, tyttöystävä tai vaikkapa kirja - ollutkaan kaikki mitä maailmassa on. Kunhan ernestipotsikin on lukenut vaikkapa kymmenen kirjaa, niin hän ehkä huomaa, ettei tuo nyt luettu ollutkaan totuus koko maailmasta.
 

ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joo, aika monesti sitä käy niin että kun törmää johonkin itselleen ihan uuteen, niin sekoaa siitä ihan täysin ja ottaa sen suurena valaistumisena. Mutta sitten kun paneutuu vähän paremmin, niin huomaa, että ei se ensimmäinen mikä sattumalta kohdalle osui - auto, tyttöystävä tai vaikkapa kirja - ollutkaan kaikki mitä maailmassa on. Kunhan ernestipotsikin on lukenut vaikkapa kymmenen kirjaa, niin hän ehkä huomaa, ettei tuo nyt luettu ollutkaan totuus koko maailmasta.

Olen lukenut kirjoja aivan riittävästi ja voin todeta suurimman osan olevan täyttä paskaa (sormusten herrat, seitsemän veljestä, tuntematon sotilas jne). Kirjaihmisiä en ole eikä minusta sellaista koskaan tule, mutta Lumedemokratiaa suosittelen.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Olen lukenut kirjoja aivan riittävästi ja voin todeta suurimman osan olevan täyttä paskaa (sormusten herrat, seitsemän veljestä, tuntematon sotilas jne).

Minkä takia vertaat fiktiivisiä klassikoita sellaiseen kirjaan, joka ainakin oletusarvoisesti on faktoihin pohjautuva? Mieleeni tulee väittely siitä, onko Malkin parempi pelaaja kuin Sami Hyypiä. Tuosta vertauksesta ja kommentista kirjojen lukemattomuudesta saa sellaisen kuvan, että kirja on tekstin puolesta helppolukuista ja that's it. Ylärima tuossa todennäköisesti haki sitä, että kannattaisi tutustua muihinkin (suomalaista) yhteiskuntaa käsittelevää kirjaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös