Antaisivat nyt lisää mahdollisuuksia noille nuorille pelaajille AHL:ssä ja kutsuisivat heitä ylös edes muutamaksi peliksi. Tämä toisi vähän jotain uutta mielenkiintoista seurattavaakin peleihin. Ensisijaisesti Poitras, Lysell, Merkulov - pelaajia joilla on sitä kiekollista luovuutta eikä niinkään mitään Patrick Browneja ja vastaavia ns. kahden suunnan hyökkääjiä joita on nykyrosterissa jo riittämiin. Tuskimpa nuo kovin paljon enemmän negatiivisesti vaikuttaisivat ottelun tulokseen mitä moni pelaaja nykyrosterissa.
Nämä herrat ovat pelanneet AHL:ssä viime aikoina hyvin, varsinkin Poitras. Eivät he tietenkään mitään valmiita, käänteentekeviä pelaajia ole ja virheitä tapahtuu, mutta niin niitä tapahtuu muillekkin. He vain voisivat vahvuuksillaan tuoda tuohon kokoonpanoon hieman lisää variaatioita nyt kun peli jokatapauksessa takeltekee ja tehottomuus vaivaa.
Muokkaus: Jollain tavalla jopa toivon, että nappaisivat ilmaiseksi tuon Wahlstromin waivereista. Edelleen nuori 24-vuotias oikealta laukova hyökkääjä. Tämän ikäisillä pelaajilla monesti se maisemanvaihdoskin tuo sen tarvittavan muutoksen. Klassinen change of scenery, kuten lähivuosilta Zachan kohdalla. Ihan täysin arpahan hän sinällään on eikä hän välttämättä lunastaisi potentiaaliaan millään tavoin. Onhan sille syynsä miksi hän waivereissa on.
Mitä te muut kirjoittavat olette mieltä haluaisitteko Bruinsin nappaavan Wahlstromin?

Viimeksi muokattu: