Mainos

Boston Bruins 2024–2025

  • 99 832
  • 537

Justise

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa
Joo, vaikea on näköjään saada edes kahta peliä peräkkäin sitä hyvää suoritustasoa. Tai no ei se eka erä nyt niin huonoa kiekkoa ollut mutta kyllähän sen näki aika lailla alusta asti että nyt ei kulje ihan samaan malliin kuin edellisessä pelissä. Ihan siedettävää peliä se nyt kuitenkin oli lukuunottamatta sitä aivan erän lopun Ottawan yv-maalia jonka Bruins pelasi aivan surkeasti. Kaikkia kiinnosti vain kiekko eikä vapaat ukot.

Toisen erän alku oli myös ihan kelvollista peliä ja jopa hyvääkin kun saatiin pari nättiä maaliakin tehtyä. Sitten erän puolivälissä alkoi taas ote lipsua eikä ajoitukset olleet enään sinnepäinkään mutta ei se peli nyt aivan karmeeta kuraa ollut. Toisella erätauolla tuli nukkumatti kylään joten loppu jäi näkemättä mutta en ilmeisesti siinä kyllä mitään menettänyt.

Tärkeä piste saattoi silti olla tuokin eikä se kaukana ollut toinenkaan piste mutta sen kyllä Ullmark varasti komeasti.
 

Justise

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa
No ei kyllä todellakaan ajattelisi! Minä kun luin tämän, niin ajattelin että sinulle kävi pieni painovirhe lapsus kirjoittaessa, mutta kun kävin tarkastamassa tilanteen niin yllätyin. Onneksi pisteitä on kaikesta huolimatta saatu napsittua sellaisella .500% tahdilla ja tämän myötä edelleen on mahdollisuus periaatteessa "mihin vain".
Ja viimeisen viikon aikana on pelattu 5 ottelua ja niistä on saatu 7 pistettä, että ihan hyvin loppujen lopuksi niitä pisteitä on viikon aikana kerätty vaikka on ollut melko tiivis ohjelma. Jos samalla lailla jatketaan niin ei pitäisi olla hätää mutta tuhon ylivoimaan pitäisi kyllä keksiä jotain.
 

Hauntti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, TPS, Varjomodet
Seitsemän pelin jälkeen tuli sanailtua, että jos pistekeskiarvo ei nouse niin alkaa huolestuttamaan. Sen jälkeen on pelattu yhdeksän peliä, pisteka. on edelleen sama. Huolestuttaa, ja sijoitus näyttää paremmalta ihan vaan siksi, että muutkin Atlantin tiimit Floridaa lukuunottamatta vetävät enemmän ja vähemmän vihkoon.
 

Horna

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Boston Bruins, Vimpelin Veto
tuhon ylivoimaan pitäisi kyllä keksiä jotain.
Jep.

Jos ylivoima olisi tähän mennessä toiminut 10% tehokkaammin (tällöin ylivoima olisi nykystandardeilla ihan hyvää), niin joukkue olisi tehnyt sen 6,4 maalia enemmän mitä nyt.

Lisäksi jos vielä alivoimaakin saisi parannettua sen 5-7% paremmaksi - eli ihan siedettävälle tasolle, niin olisihan pelkästään näillä jo aikamoinen vaikutus.

EDIT: Voisi nyt alkajaisiksi ottaa kokonaan sen McAvoyn pois siitä ykkösylivoimasta. Tuloson nähty. Lindholmia kokeilla ensin siinä ja sen jälkeen Lohreita. Ihan varmasti toimisi paremmin ja itseasiassa Lindholmin osalta siitä onkin näyttöjä viimeisen kolmen kauden ajalta ja ero on todella merkittävä:

 
Viimeksi muokattu:

Ni$pekt15

Jäsen
Suosikkijoukkue
BOSTON BRUINS
Tämän alkukauden teemaan kuuluva aaltoliike ja samalla myös alkukauden vaikeudet saivat jatkoa (kuinka kauan muuten enää voi käyttää sanaa alkukausi?). Nyt alkaa pikkuhiljaa itselleni tulla se epätoivoinen "näinköhän tämä tästä muuttuu ehjäksi?" vaihe vastaan. Kun yksi, korkeintaan 2 peliä voi näyttää jo paremmalta kokonaisuudelta ja sitten taas edessä voi olla jonkin sortin mahalasku. En tiedä miten tuo tuosta muuttuisi, sillä erilaisia asioita on varmasti kokeiltu jo tähän mennessä ja peliä on olevinaan koitettu suoraviivaistaakkin ts. yksinkertaistaa. En tiedä voiko ilman muutoksia nuo läsnä olevat solmut lähteä avautumaan riittävällä tavalla, sillä nyt on takana kuitenkin se 16 peliä. Eikä enää voi oikein tuudittautua siihenkään optimismiin, että kunhan saadaan pelejä alle niin jahka se siitä alkaa rakentumaan. Pelejä on kuitenkin nyt jo kohtuullinen määrä alla eikä varsinaista muutosta näy. Voisihan se muutos sieltä olla tulossa, kun vain kärsivällisesti odotellaan, mutta siinä on myös riskinsä ja en tiedä onko Sweeneyllä ja Neelyllä enää kovin kauaa tuota kärsivällisyyttä.

Ei ne muutokset tietenkään välttämättä mitään taianomaisesti muuta, mutta pitäähän sitä jossain vaiheessa melkein jotain yrittää. Näimpä luulen, että Montgomery on se ensimmäinen muutos ja että hän ei enää kovin kauaa ole Boston Bruinsin päävalmentaja. Samalla saisi mennä yksi jos toinenkin valmentaja, sillä ei todellakaan päävalmentajan yksinään pitäisi olla koko alkukauden syntipukki. Sacco nyt saisi ainakin lähteä. En tiedä mikä eläkevirka hänellä on Bostonin penkin takana, sillä hän oli jo Julienin aikaan tuolla. Sen jälkeen on päävalmentajina ollut Cassidy ja Montgomery ja onkin hieman kummallista, että Sacco tuntuu olevan jollain kiintiö kiinnityksellä tuolla, sillä on myös jokseenkin vaikea uskoa että molemmat päävalmentajat olisivat kynsin hampain hänet halunneet aisaparikseenkaan. Täksi kaudeksi hänet vielä ylennettiinkin. Ilmeisesti on sitten se klassinen "hyvä saunakaveri", en tiedä. Tämähän menee vielä niin, että juuri hän on mahdollisten Montgomeryn potkujen jälkeen se Bruinsin seuraava päävalmentaja, interim sellainen.

Montgomery kokee nyt vähän samaa mitä Cassidy aiemmin. Hänelle vaaditaan kengän kuvaa persuksiin, vaikka tiedä onko hän tosissaan se suurin ongelma, mutta tuo muutos nyt vain olisi helpoin muutos toteuttaa ensimmäiseksi ratkaisuksi. Näen, että jos Montgomery potkut saa, niin hän löytää uuden seuran nopeasti - niin halutessaan, ja tämä olisi vähän sellainen Cassidy 2.0. Enkä meinaa että Montgomery luotsaisi uuden joukkueen heti samaisella kaudella Stanley Cupiin, mutta hän on hyvä valmentaja ja varmasti oppii vuosi vuodelta. Bruinsin rosteri ei välttämättä ole hänen pelikirjalleen (varsinkaan enää, kun on hidastunut entisestään) se "parhain".


Alkukauden saldoa numeroina (peli tasakentällisin, ylivoimalla ja alivoimalla):
  • Joukkue on tehnyt 40 maalia tänä kautena (12:sta vähiten) ja päästänyt omiin 52 maalia (6:ksi eniten)
  • Tehtyjen maalien osuus ylivoimalla on 8 kpl ja ylivoima yrityksiä on liigan eniten 64 kpl. Ylivoima prosentiksi saadaan 12.5% (liigan toiseksi huonointa).
  • Vastaavasti päästettyjen maalien osuus alivoimalla on 17 kpl ja alivoimakertoja on ollut liigan eniten 69 kpl. Alivoima prosentiksi saadaan 75.4% (9:ksi huonointa).
  • 5v5 maalien osuu noista lukemista sen sijaan on seuraavanlainen. Tehdyt maalit 5v5 pelissä 24 kpl (12:sta vähiten). Kun taas päästettyjen maalien osuus omiin on 24 (seitsemänneksi vähiten). Tämä 5v5 päästettyjen maalien vähyys yllätti! Yksi aika olennainen osa-alue joka on tilastollisesti kunnossa.
Noista lukemista nyt voi aika karkeasti vetää sen päätelmän (huomioiden 5v5 peli, ylivoima ja alivoima), että ainoastaan oman alueen puolustuspelaaminen tasakentällisin on kunnossa ja tähän toki olennaisesti liittyvät myös maalivahdit. Kaikki muu sitten onkin liigan huonoimman puolikkaan huonommalla puolella, osa ihan reilustikkin.


Nopeat:
Noita H. Lindholmin kaltaisia viime yön maalille nousuja - ylipäänsä maalille ajamisia, kaivattaisiin enemmän. Suoraviivaisempaa peliä. Tämä nousi johti Bruinsin 2-1 johtomaaliin. Lindholm on muutenkin viime peleissä vastaavanlaisia harrastanut enemmän ja itse ainakin tykkään.




No ei kyllä todellakaan ajattelisi! Minä kun luin tämän, niin ajattelin että sinulle kävi pieni painovirhe lapsus kirjoittaessa, mutta kun kävin tarkastamassa tilanteen niin yllätyin. Onneksi pisteitä on kaikesta huolimatta saatu napsittua sellaisella .500% tahdilla ja tämän myötä edelleen on mahdollisuus periaatteessa "mihin vain".
Nopeista tykkäsin. Meillä on ihan paska hyökkäykseen toimittava joukkue, mutta vahva pakisto. Isokokoinen ja välilä unohtuu ukot mutta aihio olisi olla sellainen isokokoinen kaksinkamppailut voittava tiimi joka puottelee kiekkoja viivaan ja menee maalille kuten Washington ja voittaa siellä kamppailuja. Tuo hyökkäys on vaan surkeeta ja se Necas tyylinen virtuoosi luistelemaan tuonne tarvittaisiin niin homma näyttäisi heti paremmalta. Vituttaa ku joku Pasta puskee sitä kiekkoa ylös harppuunana ja kaatuu heti ekasta hipaisusta. Niin paljon kuin Lucickin sai dissausta niskaan niin prime timenä toi kiekon alueelle ja vippas kulmaan ja perään. Nyt tuo alueelle meno on saatanan hankalaa, tuntuu et aina se kiekko pomppii ja vihu ehtii organisoida ukot paikoille. Tosi turhauttavaa kateltavaa.
Vähän lonkalta tämä kirjoitus mut McAvoy tosiaan pienin pakki, pois yveeltä ja Lindholm tai Lohrei sinne koittamaan. Identiteetti kuntoon millainen joukkue ollaan ja sillä koitetaan horjuttaa muita. Ihan silmätestikin paljastaa ettei mitään saumaa menestykseen mutta taistellaan sitä vastaan. On meillä kuiteskin Marchand ja Pasta hyökissä jotka voivat savuttaa vihuja vähämaalisissa matseissa. Koutsille ei potkuja imo koska tarvitaan fiksu mies sinne rakentamaan joukkueen identiteetti jos oikeasti halutaan menestyä. Siinä tarvitaan myös pähkinöitä taistella toimistoa ja muita vastaan koska kutina et soraääniä voi tulla vastaan realiteetit huomioiden.
 

Justise

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa
Ainakin viime pelissä Lindholm pelasi yyveetä yhdessä McAvoyn kanssa ainakin jonkin verran ja kyllähän silloin pystyttiin muutama paikkakin luomaan, mutta toisaalta kun Ottawa ei ottanut kuin 2 jäähyä niin vaikea sanoa sen enempää. Ehkä seuraava siirto voi ollakin että McAvoy pudotetaan siitä pois.

Alivoimalla pelaaminen on ollut Bruinsin vahvuus oikeastaan jo toistakymmentä vuotta ja nyt se on sakannut pahasti. Olisiko se helpompi laittaa kuntoon ensiksi? Se on välillä niin surkeaa suorittamista että annetaan ihan lahjaksi vastustajalle maaleja.

Hyvänä esimerkkinä tuo Ottawan 1-0 maali. Mitä ihmettä Zadorov tuossa oikein ajatteli kun lähtee vauhdilla vastaan sen sijaan että olisi pysynyt siinä maalivahdin tukena kun stay at home pakki kuitenkin on.

No nyt on kuitenkin pari päivää lepoa ja aikaa vähän sulatella ja sitten mennään kylään Bluesille. Sieltä eheä ja fiksu vieraspeli ja edes se yksi piste mukaan niin ok mutta voittoa pitää lähteä tietysti hakemaan. Positiivista on se että tässä viimeisten viiden pelin aikana on se älytön kiekkojen hukkaaminen selvästi vähentynyt aikaisempaan verrattuna.
 

Justise

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa
Muutaman tunnin päästä mennään taas sitten bluesia vastaan. Ainakin kuulemma harjoituksissa on menty ylivoimalla niin että McAvoyn paikalla on ollut Lindholm ykkösessä ja Lohrei on pelannut sitten McAvoyn parina kakkosessa. Jos nämä realisoituvat sitten varsinaiseseen peliin niin tämän palstan toiveita on kuultu.

Myös hyökkäystä on ilmeisesti hieman rukattu ja Geekie nousee takaisin kokoonpanoon ja Poitras jää poppareille. Itse olisin sinne laittanut Fredericin joka on suorittanut todella huonosti ainakin viime vuotiseen tasoonsa nähden. Nelosketju palaa ilmeisesti alkuperäiseen muotoonsa ja ehkä hyvä niin. Ainakin valmennus tekee siirtoja että peli saataisiin kulkemaan ja sopivia koostumuksia löytyisi.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Loppujen lopuksi lillukanvarsia, kääntyykö ottelu Bluesia vastaan miten, nähtiinkö Flamesia vastaan hyvä erä ja miten erikoistilanteet kulkevat.

Bruins häviää koville joukkueille, eikä rosterista ole alkukaudesta paljon muuta positiivista sanottavaa kuin Cole Koepke.

Poitras lähetettiin farmiin, Frederic on mahdollisesti ollut alkukauden huonoin pelaaja Geekien ohella, eikä oikein kukaan alle 30-vuotias ole esittänyt minkäänlaisia todisteita ylöspäin otetuista askeleista.

Ts. ei näytä yhtään sille, että Bruins pystyisi rakentamaan menestystä Pastrnakin, McAvoyn ja Swaymanin ympärille.
 

Justise

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa
E
Loppujen lopuksi lillukanvarsia, kääntyykö ottelu Bluesia vastaan miten, nähtiinkö Flamesia vastaan hyvä erä ja miten erikoistilanteet kulkevat.

Bruins häviää koville joukkueille, eikä rosterista ole alkukaudesta paljon muuta positiivista sanottavaa kuin Cole Koepke.

Poitras lähetettiin farmiin, Frederic on mahdollisesti ollut alkukauden huonoin pelaaja Geekien ohella, eikä oikein kukaan alle 30-vuotias ole esittänyt minkäänlaisia todisteita ylöspäin otetuista askeleista.

Ts. ei näytä yhtään sille, että Bruins pystyisi rakentamaan menestystä Pastrnakin, McAvoyn ja Swaymanin ympärille.
Ei se nyt ihan sama ole miten erikoistilanteet kulkevat. Bluesia vastaan otettiin 3 jäähyä (mikä on jo positiivinen suoritus) mutta niistä kolmesta Blues teki kaksi maalia. Vastaavasti Blues otti neljä jäähyä eikä Bruins tehnyt ainuttakaan. Tämä on sellainen epäsuhta että pelejä on vaikea voittaa mutta nyt sellainenkin ihme todettiin. Eikä niitä kovia joukkueita vastaan oikein voi voittaa kun homma menee näin.

Koepke ansaitsee ihan erityismaininnan mutta ruutunsa ovat suorittaneet myös Beecher ja Kastelic enemmän kuin tyydyttävästi. Puolustuksesta Wotherspoon ja Carlo ansaitsevat synninpäästön ja varauksin Lindholm. Ongelma on ollut siinä että Bruinsin johtavat pelaajat eivät ole olleet niitä johtavia pelaajia. Pastrnakin ja kumppaneiden pitää tehdä tulosta ja niinhän he ovat tehneetkin viime aikoina.

Marraskuussa on pelattu nyt 6 ottelua joista osa hävitty yksi ainoa varsinaisella peliajalla Toronta vastaan mikä sekin kaatui surkeaan alivoiman pelaamiseen. Ja toki siihen että ei tehty maaliakaan. Saldona on kuitenkin 9 pistettä mikä on paskalla pelillä hyvä suoritus. Eteenpäin.
 

Krejci#46

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Boston Bruins
H.Lindholm tais jättää pelin kesken ekassa erässä. Toivottavasti ei mitää vakavampaa loukkia ole kun myös Peeke on week-to-week sivussa.

Kiva nousu vikassa erässä ja Montgomery oli ilmeisesti ollut tyytyväinen joukkueen olemukseen 2-0 tappioasemassa myös vaihtopenkillä. Koko ajan pieniä askeleita eteenpäin otettu ja nyt vaan tarvii ruveta näitä voittoja napsimaan tasaisesti ja myös noista isommista joukkueista jahka vastaan tulee.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
E

Ei se nyt ihan sama ole miten erikoistilanteet kulkevat. Bluesia vastaan otettiin 3 jäähyä (mikä on jo positiivinen suoritus) mutta niistä kolmesta Blues teki kaksi maalia. Vastaavasti Blues otti neljä jäähyä eikä Bruins tehnyt ainuttakaan. Tämä on sellainen epäsuhta että pelejä on vaikea voittaa mutta nyt sellainenkin ihme todettiin. Eikä niitä kovia joukkueita vastaan oikein voi voittaa kun homma menee näin.
Joo, erikoistilanteet ovat toki yksittäisten pelien voittamisen kannalta tärkeitä ja osaltaan kertovat valmennuksen onnistumisesta. Toki niiden varaan voi myös rakentaa tuuri-runin, kuten lähihistoria osoittaa.

Mielestäni Bruinsin alkukaudessa ei kuitenkaan ole ollut huolestuttavinta erikoistilanteet, saati edes kärkimiesten suorittaminen, vaan se, että joukkue on ollut melko jaloissa kaikkia kontenderiksi laskettavia joukkueita vastaan (ja niitä ei ole paljoa ollut, otteluohjelma on ollut helpohko) ja että tunkua keskiketjuihin ei ole, sisäistä kasvua ei ole tapahtunut.

Se että Pastrnak saa 10 laukausta aikaan per peli ei vie pudotuspeleissä ylimääräistä kotiottelua pidemmälle. Edes hyvä nelosketju ei kanna. Bruins tarvitsisi pari top6 -hyökkääjää. Tietenkin niitä voi haalia siirtotakarajalla, mutta koska Bruins ei varsinaisesti pelaa kannusta, niin olisi typerää kylvää assetteja vuokramiehiin.

Bruins tarvitsisi ne pari top6 -hyökkääjää omista ja toisen pitäisi mieluusti olla Poitrasin/Lysellin ikäluokkaa ja taitava luomaan hyökkäystä. Fredericin/Geekien/Beecherin kaltainen hyvin karvaava 50-pisteen pelaaja olisi myös kiva.

Tai sitten Bruins tarvitsisi valmentajan, joka osaisi paremmin hyödyntää rosterin vahvuudet, eli puolustuksen, eikä kaatuisi sen heikkouksiin, eli hyökkäyksen kapeuteen. Monty on kiva ja varmasti myös pätevä, mutta toiveet sen suhteen, että hän pystyisi antamaan pelaajilleen etulyöntiaseman muita (varsinkaan parempia) joukkueita vastaan ovat parissa vuodessa aika lailla huvenneet. Montyn pelikirja on melko sama kuin kaikkilla muillakin. Ja kun pelataan saman kirjan mukaan, mitellään lopulta rostereiden paremmuudesta.

Alkukausi on ylipäänsä alleviivannut sitä, että toimistolla ei vaikuta olevan hääviä suunnitelmaa menestyksen saavuttamiseksi. Talentti ei riitä tankanneita vastaan, mutta toisaalta ei ole myöskään havaittavissa, että kilpailuetua pyrittäisiin saavuttamaan tekemällä jotain toisin kuin muut.

Enkä missään nimessä tarkoita, etteikö Sweeneyn tehtävä olisi vaikea. Se on niin äärimmäisen vaikea, että muut eivät semmoiseen edes ryhdy, vaan lyövät tankkivaihteen silmään. Sweeneyä on kuitenkin koko GM-pestinsä ajan luonnehtinut sellainen "riittävään hyvään pyrkiminen". Että kun päästää pudotuspeleihin ja jos vielä toiselle kierrokselle, niin Jacobsin klaani on miljooniin tyytyväinen.

Mielestäni Sweeneyä kuvaa melko hyvin se, että hänen visionäärisin liikkeensä oli alkaa panostaa kakkoskassareihin. Se kakkonen kun vie pitkän matkaa pudotuspeleihin, mutta itse pudotuspeleissä sillä ei tee juuri mitään.
 

Kental

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Bruins tarvitsisi pari top6 -hyökkääjää. Tietenkin niitä voi haalia siirtotakarajalla, mutta koska Bruins ei varsinaisesti pelaa kannusta, niin olisi typerää kylvää assetteja vuokramiehiin.
Hyvä viesti kaikkineen, mutta tartutaan tähän - eihän sen dedishankinnan ole pakko olla vuokramies. Sweeney kun on retoolaillut jo sen verran kauan ja moneen kertaan, että on nähty noiden jatkuvan sopparin kavereiden haalimisen (usein yllättävien sellaisten ja järkevin treidein) kuuluvan pelikirjaan.
 

Krejci#46

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Boston Bruins
Jordan Oesterle nostettu ylös ja Montgomery tänään haastattelussa todennut H.Lindholmin loukista, että viikoista puhutaan. Harmillista.
 

Horna

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Boston Bruins, Vimpelin Veto
Jordan Oesterle nostettu ylös ja Montgomery tänään haastattelussa todennut H.Lindholmin loukista, että viikoista puhutaan. Harmillista.
Todella harmillinen tuo H. Lindholmin loukkaantuminen, kun on tämän alkukauden aikana näyttänyt huomattavasti enemmän siltä pelaajalta joka oli toissa kaudella. Viime kaudellahan tapahtui huomattava tasonpudotus ja tuohon isona syynä tuohon pidetään sitä isoa jalkaoperaatiota kesältä 2023. Toivottavasti vaiva ei ole sellainen joka haittaisi pelaamista mitenkään merkittävästi (sitten kun on taas pelikuntoinen), sillä Lindholm on tärkeä pelaaja tuolla puolustuksessa.
 

Horna

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Boston Bruins, Vimpelin Veto
Pientä päivitystä (epävirallista) koskien tuota H. Lindholmin vammaa ja mahdollista diagnoosia. Twitterissä puheisiin on noussut fractured kneecap eli onko se nyt sitten murtunut polvilumpio (?). Kuntoutuminen ilman leikkausta veisi arviolta sen 6-8 viikkoa ja jos tarvitsee leikata niin 3-6 kuukautta.

Harmillista kerrassaan jos se diagnoosi on tuo. Tiedä kuinka paljon tuo vaikuttaa pelaamiseen senkin jälkeen kun on peliluvan saanut. Kuulostaa juuri sellaiselta vammalta joka vaikuttaa siihen lähes varmuudella koko sen käynnissä olevan kauden ajan. Pahimmillaan pitempäänkin jollain tavalla varsinkin kun niitä jalkaoperaatioita on jo ollut.
 

Kental

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins

Joope

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Siellä oli taas oikea jääkiekkojoukkue vastassa ja tulos sen mukainen. Surullinen on saldo näitä kovempia joukkueita vastaan.

Tulevien viikkojen ohjelma on taas helppo, vaikka eihän mikään näytä tälle joukkueelle helppoa olevan. Montgomerylle antaisin korkeintaan marraskuun loppuun asti aikaa kääntää kurssi. Vaikka hän ei suurin syypää olekaan, niin jotain ois pakko tehdä ja nopeasti.
 

Horna

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Boston Bruins, Vimpelin Veto
Mut hei posin kautta kun analysoidaan, niin joukkue otti vain 2 jäähyä ja alivoima 100%. Nou problemo ihmiset.

Parempihan se kovien joukkueiden löylyttäminen on ajoittaa sinne kevättalveen, kevääseen ja alkukesään. :)
 

Justise

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa
Mut hei posin kautta kun analysoidaan, niin joukkue otti vain 2 jäähyä ja alivoima 100%. Nou problemo ihmiset.

Parempihan se kovien joukkueiden löylyttäminen on ajoittaa sinne kevättalveen, kevääseen ja alkukesään. :)
Just meinasin kirjoittaa oikeastaan samanlaisen viestin. Nyt kun pysytään pois rangaistusaitiosta ja alivoimaikin toimii niin sitten viisikkopeli sakkaa pahasti. Ehkä ne sitten jossain vaiheessa saadaan toimimaan yhtäaikaa, toivottavasti.

Jotenkin masokistisen huvittavaa katsoa Montyn ilmeitä vaihtoaitiossa kun jätkät kentällä sekoilevat ihan urakalla. Mahtaa olla hänelläkin pientä vitutuskäyrän nousua kun äijät pelaa tilanteet päin persettä eikä se sana mene perille.
 

Joope

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
En tiedä mitä tähän enää osaisi sanoa. Ilman Korpisaloa ja tolppia ei olisi tullut yhtään pistettä. Ainoa hyökkäystaktiikka on puskea väkisin ylös ja ylipelata, sen jälkeen luistella kieli vyön alla pyörimään puolustuksessa. Kaikille kenkää.
 

Justise

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa
En tiedä mitä tähän enää osaisi sanoa. Ilman Korpisaloa ja tolppia ei olisi tullut yhtään pistettä. Ainoa hyökkäystaktiikka on puskea väkisin ylös ja ylipelata, sen jälkeen luistella kieli vyön alla pyörimään puolustuksessa. Kaikille kenkää.
Ei tässä enää minäkään mitään positiivista sanoa kun mikään osa-alue ei toimi. Korpisalo olisi mahdollistanut voiton pelistä mutta näitä miljoonia tienaavia herroja ei kiinnostanut. Varmaan alkaisi Sweeneyn kysellä Lappeenrannasta millä hinnalla sieltä valmentaja tulisi, on meinaan ennenkin ja useampiakin kriisiseuroja suosta nostanut. Tai sitten laittaa kaupan kaikki kärkipelaajat vaikka vain kassillisen kiekkoja vastineeksi jos vain suostuvat maisemaa vaihtaa. Ja jos ei suostu niin tehdään sitten niiden elämä niin viheliäiksi että suorastaan rukoilevat sitä siirtoa.
 

Dataplo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Ei tässä enää minäkään mitään positiivista sanoa kun mikään osa-alue ei toimi. Korpisalo olisi mahdollistanut voiton pelistä mutta näitä miljoonia tienaavia herroja ei kiinnostanut. Varmaan alkaisi Sweeneyn kysellä Lappeenrannasta millä hinnalla sieltä valmentaja tulisi, on meinaan ennenkin ja useampiakin kriisiseuroja suosta nostanut. Tai sitten laittaa kaupan kaikki kärkipelaajat vaikka vain kassillisen kiekkoja vastineeksi jos vain suostuvat maisemaa vaihtaa. Ja jos ei suostu niin tehdään sitten niiden elämä niin viheliäiksi että suorastaan rukoilevat sitä siirtoa.
vaikutti semi hyvältä lauantaikänniltä siellä.
Mut itteä ei haittais yhtään, jos nyt bruins tipahtaa tonne liigan bottom 10 paikoille ni vois laittaa loppukaudeks kapteenin lihoiks(ja signaa takas sit kesällä) Marchandista sais kuitenki 1st +2nd tyyppistä combinaatioo. sit siel ois geekie ja frederic joista vois saada yllättävän hyvää palautusta.

Mutta realistisesti uskon, että kyllä toi tosta alkaa soljumaan ja kyllä se playoff paikka sieltä taas kaivetaan, ku pasta, mcavoy ja swayman alkaa pellaa.
 

Ni$pekt15

Jäsen
Suosikkijoukkue
BOSTON BRUINS
Blues pelissä sentään 18 kutia maalia kohden ja 13 ohi. B2b pelannut Blues 31 laukausta ja 20 hutikutia.
Jotain positiivista niin STL ml 2-1 Bostonin johdossa oli korkeahko. Itse ottelua ei edes kiinnostanut katsoa.
Veikkaisin että paljon syöttöjä seisoville ukoille keskialueella ja hemmetisti liikkuville kavereille jotka eivät saa kiekkoa edes haltuun, siitä sitten kiireellä omaan päähän pelaamaan jotain paikkaa jossa pidetään kaikkea muuta paitsi omaa miestä.
Ensi yönä tulee pirteästi pelaava Columbus vierailulle ja vituttaa jo etukäteen kuinka vauhdilla sieltä tullaan vastaiskuihin joidenkin onnettomien pupellus kiekkojen jälkeen.
 

Kental

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Posin kautta: Jacobsia alkaa muuten ihan just kiinnostaa, että mitä siellä jään tasalla tapahtuu, ja Sweeneely joutuu vastaamaan kiusallisiin kysymyksiin, että miten tähän on päädytty.

Nimittäin viimeöisen next level -mahalaskun taustalla katkesi samalla meidän nätti, liigan pisin loppuunmyytyjen otteluitten putki. Vuoteen 2009 asti saadaan mennä, että edellisen kerran oli lippu vapaana Bostonin hallissa, eli melkein 15 vuoden pätkä tuossa tuli. Tuo kesti siis jopa nuo Julienin viimeiset kaudet, kun joukkue oli pahassa epätasapainossa, duunarit ylipalkattuja, pakisto ennätyksellisen kädetön ja playoffit missattiin, mutta ei enää tätä rämpimistä.

Joten eiköhän rahanahnetta penninpyörittäjää ala raha-automaatin tukos ahdistaa ihan tässä just.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös