Boston Bruins (2.) – Toronto Maple Leafs (3.), Atlantic 1. kierros

  • 53 781
  • 279

JJLehto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Niin se mikä minua häirtisee ja tuntuu näitä runkosarjan piste- ja maalimääriä ihasteltaessa isolta yleisöltä kuitenkin unohtuvan on se, että jääkiekko on edelleenkin joukkuepeli.
Näinhän se on. Mutta joukkueen kärkihepat saavat eniten peliaikaa ja saavat aloittaa ja pelata ylivoimista leijonan osat. Puolustaakin pitäisi ja omiin ei saisi kolista tasakentin. Tätä taustaa vasten tulostakin heiltä odotetaan.

Ei sinne bottom-6 osastoon voi laittaa määräänsä enempää paineita tasakentällispelien voittamiseen jos ykköshepatkaan ei siihen pysty. Maalivahdit ja puolustajat sitten oma lukunsa.

Vegas on hyvä esimerkki mestarista. Laaja ja tasokas, erityisesti keväällä.
 
Viimeksi muokattu:

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Mikä tuossa Torontossa mättää?

No kun katselee, vaikka menneiden vuosien ja vuosikymmenien Stanley Cup mestareita, niin se mikä näitä lähes kaikkia yhdistää on se, että niillä on ollut todella hyvä puolustus. Yleensä myös loistava maalivahti, mutta etenkin puolustus on ollut kivikova. Hyökkäysosastolta on pitänyt myös löytyä muutama johtava pelaaja, jotka liidaa joukkuetta tuloksen teossa. Syvyyttä pitää myös oikeastaan aina löytyä, että se maalinteko ei ole pelkästään yhden ketjun varassa.

Noita voittavia joukkueita yhdistää myös se, että 1.- ja 2-ketjujen sentterit ovat olleet todella kovia. Siinä pitää olla ainakin se ykkössentteri aina ihan liigan eliittiä. Mielellään myös se 2. ketjun sentteri.

Toronton ongelma on minun mielestäni ennen kaikkea se, että tuo joukkue on rakennettu päin peetä. Tuo puolustus ei vaan riitä. Toki tässä Boston-sarjassa voi sanoa, että myöskään johtavat hyökkääjät eivät ole toimittaneet.

Samaa mieltä. Jos puolustuksen ykkösnimi on Rielly, niin eihän se ole hyvä juttu, varsinkin kun loput nimistä ovat luokkaa "ihan ok". Ei vaan säväytä. Kuinka moni noista pelaisi, jos vaikka yhdistettäisiin Toronton ja Vegasin pakistot ja pitäisi valita kuusi puolustajaa pelaavaan kokoonpanoon? Ei kovin moni.

Olettaen, että Toronton kausi päättyy tähän ensimmäiseen kierrokseen, niin Toronton kannattaa kyllä etsiä kauppakumppania, joka olisi valmis vaihtamaan hyvän puolustajansa Marneriin. Vuoden päästä Tavaresista irtoavista rahoista osa ainakin kelpo puolustajan hankkimiseen. Hyökkäykseen näyttää olevan tarjolla ihan hyviä nuoria pelaajia tulevaisuutta varten ja Matthews sekä Nylander säilyvät joukkueen staroina, ketkä pystyvät kannattelemaan omaa ketjuaan. No helppo se on täältä kotisohvalta huudelta, mutta kun tuo nykyinen toimintatapa ei ole toiminut, niin onhan se selvää että jonkin on muututtava.
 

Craig Berube

Jäsen
Suosikkijoukkue
5th most improved team in the NHL

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Tässähän nyt pelataan siitä, kumpi pääsee ottamaan pataansa Panthersilta, joten vaikea sanoa, voittaako tässä sarjassa fanina oikeasti mitään. Lähinnä joutuu katselemaan neljä peliä lisää NHL-kiekkoa tänä keväänä.
Toronto näistä kolmesta selvästi heikoin, mutta ihan höpönpöpöä, että sarja Bostonia vastaan olisi jotenkin etukäteen taputeltu, varsinkaan sweeppinä. Toki Florida siinä ennakkosuosikki olisi.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: ML17

Argon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jaa että mikä Torontossa mättää? Melkein voisi kysyä mikä Torontossa on hyvää. Matthews ja pari muuta hyökkääjää. Hämmästynyt olen, jos Matthews joskus Toronton riveissä voittaa Stanley Cupin.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Kun keskinkertaiseen/huonoon puolustukseen, ja keskinkertaiseen maalivahtipeliin lisää ongelmaksi maalinteon radikaalin vähenemisen verrattuna runkosarjaan, ollaan huonolla tiellä menestymisen kanssa.
Mielenkiintoinen on myös maalivahdin valinta. Samsonov ei saanut välillä runkosarjassa edes silmiään kiinni. Sekä Woll että Jones pelasivat paremmin runkosarjassa. Viimeiset matsit ennen playoffeja Samsonovilla meni täysin penkin alle torjuntaprosenttien ollessa 84 ja 70.

Nyt sitten neljännessä matsissa kahden erän jälkeen Woll maaliin eikä päästänyt yhtään. Näinköhän Woll on sitten se joka pääsee viidenteen matsiin.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Olen aina ihmetellyt, miksi NHL:ssä pelaajien saavutuksia listattaessa yleensä kerrotaan vain runkosarjan pisteet. Luulisi, että ne playoff-pisteet (tai pistekeskiarvo) olisi paljon tärkeämpi listata. Esim. Matthewsin pistekeskiarvo runkosarjassa on 1,15 ja pleijareissa 0,87. Maalikeskiarvo pleijareissa 0,42 ja runkosarjassa 0,655. Ihan älyttömiä eroja.
Kyllähän pudotuspelien osaajia arvostetaan erittäin paljon. Monet tähdet saavat ehkä vähän enemmän siimaa siinä miten heidän suorituksiaan katsellaan kun pudotuspeleissä saattaa kertyä pelejä 4-28 väliltä. Jos pelaa jossain keskikastin joukkueessa pitkään (esim. Minnesota Wild tuossa 2013-2018 välillä jos vedän näin hatusta pätkän) niin joukkue oli joka kevät pudotuspeleissä mukana. Kuitenkin joukkue pääsi kaksi kertaa ykköskierrokselta jatkoon sinä aikana ja pelejä kertyi koko joukkueelle tuona aikana 44 kappaletta, eli 7,33 per kevät. Harvemmin otettaisiin esimerkiksi runkosarjasta 7 pelin pätkää jonka perusteella tehdään päätelmiä siitä onko joku huippu vai ei. Noiden vuosien pohjalta voisi esimerkiksi sanoa, että Mikko Koivu ja Granlund eivät olleet lähelläkään omaa tasoaan pudotuspeleissä jos katsoo ihan vain pisteet per peli taulukkoa. Koivulla 22 pistettä 44 otteluun ja Granlundilla 21 pistettä 39 otteluun. Emme kuitenkaan näe Koivua ja Granlundia yleisesti ottaen pelaajina jotka jäätyvät kovissa paikoissa. Päinvastoin heidät nähdään Suomessa voittajina ja johtajina, koska ovat onnistuneet maajoukkueessa.
 
Suosikkijoukkue
FC Barcelona
Toronto näistä kolmesta selvästi heikoin, mutta ihan höpönpöpöä, että sarja Bostonia vastaan olisi jotenkin etukäteen taputeltu, varsinkaan sweeppinä. Toki Florida siinä ennakkosuosikki olisi.
No eihän nyt ikinä tulevaisuudesta ihan 100% varma voi olla, mutta kyllä lähtökohta minusta on, että Florida vie seuraavan sarjan max 5 pelissä.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
No eihän nyt ikinä tulevaisuudesta ihan 100% varma voi olla, mutta kyllä lähtökohta minusta on, että Florida vie seuraavan sarjan max 5 pelissä.
Tuo meinaisi vähän sinne päin, että tasoero olisi jotain samaa kuin NYR-WSH tai CAR-NYI sarjoissa lähtökohtaisesti, ja itse en allekirjoita tätä. Mutta nähdään sitten, jos molemmat menee jatkoon.
 

Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Juuri tällä hetkellä tuntuu siltä, että tämän joukkuerungon tarina alkaa olla taputeltu. Paljon lupauksia, vähän tuloksia, ja täytyy olla aika jääräpäinen, jos uskoo että kyllä sitten kaudella 2024-2025 tällä rungolla vihdoin onnistaa. Sinänsä kaatuminen Bostonille ei kaipaa mitään ylianalyysia, Bruins vaan on yksinkertaisesti parempi joukkue. Urheilu on sillai pohjimmiltaan reilua.
 

ipaz

Jäsen
Morgan Rielly on ihan liian yksin Toronton pakistossa. Toki siellä on LTIR-listalla Muzzin ja Klinberg, jotka ovat ainakin joskus osanneeta pelata jääkiekkoa. Näiden molempien sopimukset päättyvät tähän kauteen, kuten myös viiden miljoonaan T.J. Brodien.

Toronton tämän päivän pakkien palkkanauha on 21 miljoonaa, kun se Vegasilla, Tampalla ja Coloradolla lähentelee 30 miljoonaa. Bostonilla 32 M.

Kyllä mä uskon että siellä ollaan ensi kesänä isolla tutkalla pätevän pakin perässä. Mutta se on sitten eri asia mistä ja millä hinnalla sellainen irtoaa.

UFA-markkinoilla on mahdollisesti ainakin Brandon Montour, joka on noussut NHL:n kärkipakistoon ja tulee saamaan ison sopimuksen jostain. Carolinan Pesce ja Skjej, Jetsin DeMelo, Avsin Walker ja Canucksin Zadorov myös mielenkiintoisia nimiä kolmekymppisten vapaiden pakkien katraassa.

Mutta jos jotain haluaa saada, niin on myös pakko antaa kuten laulettiin jo 90-luvulla. Marnerilla alkaa viimeinen sopimuskausi, joka on tosin lukittu NMC:lla. Suurin osa palkasta maksetaan kesällä bonuksena ja kauden peruspalkka on ainoastaan 775.500 dollaria. Marner tuolla hinnalla varmasti kiinnostaa muitakin, mutta jos hän ei itse halua lähteä niin Trelivingin kädet on sidottu.

Haastavaa on pakiston vahvistaminen nyky-NHL:ssä ja osittain paljon myös säkää. Pelaajia tippuu LTIR-listoille ja toiset putoavat vauhdista yhdessä vuodessa. Ja sitten taas esim. Thomas Harley Dallasissa päräyttää itsensä yhtäkkiä tähtiloistoon viisi vuotta varauksensa jälkeen - vaikka siis ykköskierroksen varaus olikin.
 

Straight Edge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Leafs, Jokerit
Ihan odotetusti on tämä sarja mennyt, valitettavasti näin. Joukkue vaikutti viimevuotista huonommalta, ja näyttää sitä tosiaan olevankin.

Hyvää on se, että ihan pian pääsee nauttimaan peleistä ilman Leafs-tuskastelua.
 

Justise

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa
Erittäin vahva suoritus Bruinsilta kaksi ekaa erää eikä tällä kertaa se kolmonenkaan ihan vihkoon mennyt. Tällä kertaa Bruins ei lähtenyt rymistelyyn ja koohottamiseen mukaan samalla lailla vaan keskittyi enemmän kiekonhallintaan ja tiiviiseen viisikkopelaamiseen molemmissa päissä.

Lohrei ja Wotherspoon paransivat edellisestä pelistä selvästi ja ihan miehekkäitä esityksiä molemmilta ja Swayman oli jälleen erittäin hyvä. Myös Toronto oli mielestäni tiiviimpi kuin aikaisemmin mutta heidän puolustus rakoili muutaman kerran enemmän. Se tärkeä asia missä Boston on Torontoa selkeästi edellä on pelaaminen maalinedustalla molemmissa päissä.

Bostonin ykkönen ei oikein toimi tuossa muodossa mutta muut ketjut toimii erittäin hyvin viisikkona joten voittoisan 2 vieraspelin jälkeen ketjuja tuskin muutetaan ellei mitään loukkaantumisia ole. Ehkäpä kuitenkin JDB ja Heinen voisi taas vaihtaa paikkaa keskenään kun ainakin minun puusilmään Heinen näytti ykkösketjussa toimivammalta ratkaisulta kokonaisuudessaan.

Kolmannen erän alussa Boston ymmärrettävisti vetäytyi keskialueen trappiin ja teki sen taas liian voimakkaasti ja luovutti pelin virtauksen Torontolle ja kavennus oli vain ajan kysymys. Kun se tuli niin pian sen jälkeen Bruins taas nosti aktiivisuuttaan eikä sen jälkeen suurempaa hätää ollut. Kun Toronto pelasi ilman molaria niin kurinalaisuus ja kärsivällisyys säilyivät eikä yritetty väkisin maalia tyhjiin vaan kiekko pelattiin vain varmasti pois.
 

Hauntti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, TPS
Ihan odotetusti on tämä sarja mennyt, valitettavasti näin. Joukkue vaikutti viimevuotista huonommalta, ja näyttää sitä tosiaan olevankin.

Hyvää on se, että ihan pian pääsee nauttimaan peleistä ilman Leafs-tuskastelua.

Jos yhtään tuttuja kaavoja näiden joukkueiden välillä seurataan niin Leafs vie pari seuraavaa peliä ja seiskapelissä ratkotaan jatkaja. Olikos se sitten ensi lauantaille aikataulutettu ei lainkaan mahdollisia katsojalukuja silmälläpitäen.
 

Jukisto

Jäsen
Älä nyt jo viitti. Ei millään joukkueella ole pleijareissa kaikki ukot 100% kunnossa. Sen taakse nyt on ihan turha yrittää mennä.

Totta kai sen taakse voi mennä, jos tilanne on loukkaantumisten osalta paska. Kuka väitti että jollain olisi kaikki 100-prosenttisessa kunnossa? Absurdi ajatus, että jos kaikilla on porukkaa klesana, niin ne olisivat verrannollisesti yhtä pahoja.

No, kukaan meistä ei varmaan tiedä tarkempaa tilannetta minkään joukkueen osalta.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Älä nyt jo viitti. Ei millään joukkueella ole pleijareissa kaikki ukot 100% kunnossa. Sen taakse nyt on ihan turha yrittää mennä.
Yhtenä keväänä voi mennä loukkaantumisten taakse, koska vaikuttaahan joukkueen terveystilanne todella paljon menestymiseen, mutta turha tässä on nyt kuitenkaan mennä loukkaantumisten taakse. Tämä sama tilannehan on ollut käsissä jo vuosia. Toronto se vain yhä jatkaa pään hakkaamista seinään.

Onhan tuossa joukkueessa ja coressa jotain isosti pielessä, jos kerta toisensa perään voittamisesta playoffeissa ei tule yhtään mitään.

Mä luulin, että nyt olisi opittu, mutta ei. Toki luulen, että nousevat 3-3 tilanteeseen tästä vielä vain hävitäkseen sitten sen sarjan seitsemännen pelin.
 

Oranssia

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MLSE
Onnittelut Bostonille rutiininomaisesti ja kliinisesti hoidetusta sarjasta, juuri tälläin nämä huumorijengit pitääkin paskoa.

Toivottavasti Boston latoo aivan helvetin rumat ja nöyryyttävät lukemat tuossa viimeisessä pelissä, lisäisi todennäköisyyttä saada tuo valuvikainen ja asenneongelmainen lammaslauma räjäytettyä offseasonilla pirstaleiksi.

Ja ennen kuin joku kertoo sarjan olevan vielä pahasti kesken, niin ei ole.
Leafsin kaltainen surullinen ja sieluton ilmestys ei tästä asetelmasta nousisi kertaakaan tuhannella yrityksellä. Kanadan Ilves.

Toivottavasti tulevaisuudessa Matthews on ainoa yli kympin ukko Leafsissa, ainakin siihen asti kunnes McDavid kotiutuu kesällä 2026.

Eniten ihon alle on päässyt Marner tuolla kiekon hautomisellaan ja pehmeydellään. Pehmeydelle nyt ei oikein voi mitään, kun fysiikka on kuin 12 vuotiaalla tytöllä ja valmius vastata tai osallistua fyysiseen peliin on sen mukainen, mutta jostain pitäisi saada suoraviivaisuutta tuohon tekemiseen, mikäli aikoo vielä joskus jossain pärjätä pudotuspeleissä.

Katsellaan syksyllä ehkä uudestaan, mikäli siellä on tullut omaan makuun tarpeeksi vaihtuvuutta valmennukseen ja rosteriin, muuten ei kyllä jaksa tätä rääkkäystä enää seurata.
 

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Sarja tosiaan on vielä kesken. Boston pelasi törkeän hyvän vieraspelin, mutta kyllä kolmannessa erässä Leafsilla oli jo paikat latoa se kolme maalia. Torontolla oli tosi hyvä momentum kavennuksensa jälkeen, mutta taisi olla Nylander, joka otti sitten sangen typerän hyökkäyspään jäähyn. DeBrusk luisteli kohti kiekkoa kohti ilman mailaa, mitä sitten vaikka olisi saanut kiekon kädellä tai jalalla keskialueella? Leafs todennäköisesti olisi ollut silti seuraavana kiekossa ja kääntänyt paineen heti takaisin. Ja jo ennen tätä Leafs pääsi yrittämään ihan laatupaikoilta viimeistelyä, jostain syystä nyt ei maistunut.

Mutta kuten totesin, sarja on kesken. Näissä paras seitsemästä -sarjoissa vitospeli tuppaa olemaan hyvinkin merkityksellinen. Carolinan ja Floridan sarjoista sitä jo näki, kuinka vaikeaa se sarjan katkaisu oikeasti on. Jos Toronto kääntää tilanteen voimavaraksi, tulevat he päälle kuin mielipuolet. Tämä nähtiin vaikka tuossa Islanders - Canes -sarjassa, jossa edellisessä pelissä Isles kyllä voitti sitten ihan jokaisen kaksinkamppailun kentällä. Oli kyse sitten aloituksista tai taklauspelaamisesta, Isles löi kaiken tiskiin. Tähän Torontokin pystyy nojaamaan, jos he ovat mieleltään oikeassa paikassa ja lähtevät peliin mahdollisuuksien, eikä uhkakuvien kautta.

Bruins, jos joku osaa kuitenkin hävitä sarjoja, jotka tuntuu olevan näpeissä. Eipä tästä ole vuottakaan, kun täysin identtisesti Bruins lähti TD Gardeniin katkaisupeliin johtaen otteluvoitoin 3-1. Jos en ihan väärin muista niin vitospelin lopussa joko varsinaisella tai jatkoajalla Marchand sai myös todella hyvän paikan laittaa sarja pakettiin ja Florida lomille. Noh, loppu oli sitten historiaa. Tätäkin peliä edelsi tuolloin Bostonin näytöstyylinen esitys Floridassa, jossa karhut niisti panttereita 6-2.

Toronto voi vielä ihan hyvin kääntää tämän sarjan, mutta se vaatii paljon henkistä kanttia. Floridalla sitä oli viime vuonna. Isojen pelaajien on oltava isoja. Tähän mennessä Leafs ei ole tätä vahvaa mentaalipuolta päässyt hirveästi väläyttelemään. Mutta, jos aikoo voittaa, pitää sen voittajaksi kasvamisen alkaa jossain vaiheessa. Ja tosiaan Bostonilla myös omia luurankoja kaapissa sarjojen menettämisen suhteen. Vaikuttaa siltä, että Toronto nousee ja kaatuu Matthewsin mukana. Matthews tehnyt tässä sarjassa 1+2. Nämä tulivat kaikki yhdessä pelissä, siinä jossa Toronto nimenomaan Bruinsin voitti. Ilman Matthewsin pisteitä Toronton voittomahdollisuudet heikkenevät merkittävästi.

Molemmilla joukkueilla myös mielenkiintoinen kassarin valinta edessä. Jännittävä vitospeli lienee edessä.
 

Jules W.

Jäsen
Suosikkijoukkue
MLSE
Yhtenä keväänä voi mennä loukkaantumisten taakse, koska vaikuttaahan joukkueen terveystilanne todella paljon menestymiseen, mutta turha tässä on nyt kuitenkaan mennä loukkaantumisten taakse. Tämä sama tilannehan on ollut käsissä jo vuosia. Toronto se vain yhä jatkaa pään hakkaamista seinään.

Onhan tuossa joukkueessa ja coressa jotain isosti pielessä, jos kerta toisensa perään voittamisesta playoffeissa ei tule yhtään mitään.

Mä luulin, että nyt olisi opittu, mutta ei. Toki luulen, että nousevat 3-3 tilanteeseen tästä vielä vain hävitäkseen sitten sen sarjan seitsemännen pelin.
Aika turha on Toronto fanien isossa kuvassa itkeä loukkaantumisista. Ainoa kevät kun on isompia huolia ollut oli 2021, kun riveistä oli pois Tavares ja Muzzin. Isoja menetyksiä tuolloin ja sen lisäksi mm. Hyman pelasi rikkinäisellä polvella. Tuolloin olisi ollut hyvät mahdollisuudet pitkälle, mutta kyllä tuolla joukkueella olisi pitänyt silti ensin Montreal pystyä kaatamaan. Toki Matthewsin ranne on temppuillut pitemmän aikaa, mutta se kuuluu urheilijan elämään.

Eniten itseä korpeaa tuo 2019 kevät, kun Boston sai vetää 2. pelin vankilasäännöillä, jonka seurauksena loukkaantui Hyman ja joku toinen runkopelaaja. Kadri tunnetuin seurauksin otti loppusarjan pelikiellon. Tuo olisi ehkä ollut kevät, kun tuo runko oli leveimmillään, eikä kaikkia traumoja oltu vielä saatu aktivoitua pelaajiin.

Jälkikäteen on helppo katsoa, että isompia ratkaisuja olisi pitänyt tehdä jo viimeistään 2021, mutta tässä niitä edelleen odotellaan. Veikkaus toki on että Marner voittaa Stanley Cupin ennen Toronto Maple Leafsia, kun todennäköisin lähtijä tuosta rungosta on.
 

Rautanaamio

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, New Jersey Devils
Aika turha on Toronto fanien isossa kuvassa itkeä loukkaantumisista. Ainoa kevät kun on isompia huolia ollut oli 2021, kun riveistä oli pois Tavares ja Muzzin. Isoja menetyksiä tuolloin ja sen lisäksi mm. Hyman pelasi rikkinäisellä polvella. Tuolloin olisi ollut hyvät mahdollisuudet pitkälle, mutta kyllä tuolla joukkueella olisi pitänyt silti ensin Montreal pystyä kaatamaan. Toki Matthewsin ranne on temppuillut pitemmän aikaa, mutta se kuuluu urheilijan elämään.

Eniten itseä korpeaa tuo 2019 kevät, kun Boston sai vetää 2. pelin vankilasäännöillä, jonka seurauksena loukkaantui Hyman ja joku toinen runkopelaaja. Kadri tunnetuin seurauksin otti loppusarjan pelikiellon. Tuo olisi ehkä ollut kevät, kun tuo runko oli leveimmillään, eikä kaikkia traumoja oltu vielä saatu aktivoitua pelaajiin.

Jälkikäteen on helppo katsoa, että isompia ratkaisuja olisi pitänyt tehdä jo viimeistään 2021, mutta tässä niitä edelleen odotellaan. Veikkaus toki on että Marner voittaa Stanley Cupin ennen Toronto Maple Leafsia, kun todennäköisin lähtijä tuosta rungosta on.

Marner kelpaisi Devilsiin oikein hyvin. Hyökkäykseen ei muuta tarvitsisikaan. Devilsillä olisi ainakin palkkakatossa tilaa.
 

mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Kelpaisi varmaan, mutta kelpaako antaa Luke Hughes vastineeksi? Tuskin.

Kyllä Marnerille ottajia löytyy, mutta kun diili pitäisi saada aikaan niin, että kelpaa molemmille osapuolille.
Taitaa olla aika vaikea pähkinä purtavaksi. Kyllä kaikenmaailman diilejä on tehty tässä maailmassa, mutta nyt kannattaa olla tarkkana ettei jouduta ojasta allikkoon. Itse luopuisin Marnerista, mutta kuinka hyvä pelaaja saadaan hänen tilalleen.
 
Taitaa olla aika vaikea pähkinä purtavaksi. Kyllä kaikenmaailman diilejä on tehty tässä maailmassa, mutta nyt kannattaa olla tarkkana ettei jouduta ojasta allikkoon. Itse luopuisin Marnerista, mutta kuinka hyvä pelaaja saadaan hänen tilalleen.

Tähän kohtaan tulee aina mieleen se taannoinen Hall/Larsson -treidi. Eliittihyökkääjä vaihtuu…noh, ihan hyvään puolustajaan. Toinen treidi, jossa edes sinnepäin vastaavanlaisia palasia on liikuteltu, niin ehkä Johansen/Jones, mutta tuostakin on joku sata vuotta aikaa.

Toronton kohdalla on vuosikaudet puhuttu siitä, että hyökkäyksen nelipäinen hirviö pitäisi räjäyttää ja hankkia tilalle vahvistusta puolustukseen. Paperilla helppoa, mutta käytännössä ei sittenkään niin helppoa.

Noh vähän turha jauhaa aiheesta tässä ketjussa. Katsotaan tämä Boston-sarja nyt ensin loppuun. Ei ensi vaan seuraavana yönä mennään taas, kriittinen vitospeli tulossa ja sarja ensimmäistä kertaa katkolla.
 

Justise

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa
Katsotaan tämä Boston-sarja nyt ensin loppuun. Ei ensi vaan seuraavana yönä mennään taas, kriittinen vitospeli tulossa ja sarja ensimmäistä kertaa katkolla.
Just näin, turha tässä on spekuloida Toronton tulevilla kaupoilla vaan nyt mennään niillä mitä on ja mietitään että mitä pitäisi muuttaa.

Boston tuskin muuttaa yhtään mitään paitsi ehkä maalivahtia mutta luulen että ei muuta sitäkään, sen verran ryhdikäs ja tasapainoinen esitys viime peli oli sitä kolmoserän alkupuoliskoa lukuunottamatta.

Toronton pitää tehdä jotain mutta en osaa kyllä sanoa mitä muutoksia rosteriinsa voi tehdä. Hyökkäystä pitäisi saada suoraviivaisemmaksi mutta auttaako sekään sitten paljoa kun Swayman on ihan liekeissä ja Boston puolustaa keskustan todella hyvin. Yhtä asiaa Toronto voi kyllä muuttaa, nimittäin tyhmien jäähyjen ottamista. Ylivoimapelinsä taas löytänyt Boston rokottaa niistä armotta.
 

Burkie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Ehkä nyt hiukan lapasesta tälläkin palstalla tosiaan lähteneet nämä Marnerin treidi-jutut. Tosiasia on kuitenkin, että Marner ei ole lähdössä Leafsistä yhtään mihinkään - niin tyhmä ei Treliving sentään ole vaikka melkoisia tempauksia historiastaan löytyykin.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Itävalta vs Sveitsi
  • 15.00
  • 11.00
  • 1.09
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös