Bluesin tiedotustilaisuus MM-kisojen jälkeen

  • 16 354
  • 98

Kapulainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Tiilikainen

Kyllähän Tiilikainen on potentiaalinen kaveri, mutta ikä alkaa olla aika paljon. Omana kasvattina asiaa olisi hieman helpompi ymmärtää, mutta on muistettava, että Tiilikainen vie taas paikan hyviltä junioreilta.

Tuo ketju Toporowski-Koivunen-Tiilikainen oli kyllä mielstäni erittäin hyvä ketju, toki TT onnistui senkin pilaamaan. Kyllähän Tiilikainen silloinkin sai paikkoja, mutta kai edessä olisi tarvittu futismaali, että kiekko olisi mennyt sisään.

Tulisikohan tässä vielä jotain nimiä huhuina ennen tiedotustilaisuutta?
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Ei Tiilikaista takaisin, sanon minä.

Viime visiitin paha epäonnistuminen on tuoreessa muistissa.

Pari peliä Tiilikainen pelasi pakkina, kun yhdeksästä pakista kolme (Vykoukal, Rantanen, Pisto) oli loukkaantuneena, Ahola pelikiellossa ja Määttä junnukisoissa.
 

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tiilikaisesta...

Muistan kun kaveri pelasi Jokereissa. Kyllähän sitä vauhtia ja kouhotusta riitti mutta ainakaan silloin kiekko ei tahtonut pysyä mukana ja tuntui että Jukka ei maalipaikoista osunut edes päätyplekseihin. Luulen ja uskon että Tiilikaista ei ensi kaudella Bluesissa nähdä, ainakaan isossa roolissa...
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Ei kiitos Tiilikaiselle, mies tuhlaa enemmän avopaikkoja kuin Hurme ja Tumpelo yhteensä.
 

Shayne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihreäpaitainen mies & Petun pelistragedia
Tuota...

Kyllähän se nyt vaan alkaa vahvasti siltä näyttämään, että Tiilikainen olisi Bluesiin palaamassa.

Täältä netistähän on useammaltakin taholta luettavissa sen suuntaista juttua...ja kun lisäksi on itsekin vastaavaa vihjailua kuullut face-to-face, niin "1+1+1+1+..."-yhtälön summaksi alkaa jo muodostumaan aika suuri luku.

No, mikäänhän ei ole varmaa, ennenkuin se on varmaa, mutta jos Jukka Espooseen palaa niin ei voi muuta kuin toivoa miehelle mahdollisimman ehjää ja tuloksekasta kautta, mikä hänen roolinsa sitten tulee olemaankaan.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Re: Tuota...

Viestin lähetti Shayne
No, mikäänhän ei ole varmaa, ennenkuin se on varmaa, mutta jos Jukka Espooseen palaa niin ei voi muuta kuin toivoa miehelle mahdollisimman ehjää ja tuloksekasta kautta, mikä hänen roolinsa sitten tulee olemaankaan.

Miksi ei tule muuta mieleen kuin niiden muutaman naispuolisen Jukka-fanin tekeminen iloiseksi?
Kai tällä sitten korvataan se, että Jämsänen jättänee Espoon?
 

Kapulainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Re: Re: Tuota...

Viestin lähetti msg
Miksi ei tule muuta mieleen kuin niiden muutaman naispuolisen Jukka-fanin tekeminen iloiseksi?
Kai tällä sitten korvataan se, että Jämsänen jättänee Espoon?

Sinällään tuo tuntuisi hieman oudolta hankinnalta Ruutulta tuo Tiilikainen, mutta Jämsäsen Jukka kyllä korvaa. Vauhtia riittää Tiilikaisellakin, taitoa on kyllä hieman enemmän ja kokoa on huomattavasti enemmän.
Kyllä kolmos- tai neloskentästä hänelle paikka löytyy, toki junnujen kustannuksella.

Mikäs on Laukkasen tai Haakanan tilanne?
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
'varma' tieto kahdesta eri lähteestä sanoo että Laukkanen on Bluesin mies.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Viestin lähetti Daespoo
'varma' tieto kahdesta eri lähteestä sanoo että Laukkanen on Bluesin mies.

Ei voi pitää paikkansa, koska hämeenlinnalaiset ovat eri mieltä. Ja kaikkihan tietävät ettei hämeenlinnassa koskaan olla väärässä.

nimim. Vujtek on meidän mies....
 

Shayne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihreäpaitainen mies & Petun pelistragedia
Pitäisikö tässä kohtaa nyt sanoa perinteikkääseen hämeenlinnalaistyyliin, että pelatessaan Espoossa, on Laukkasen seura Blues?
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Re: Re: Tuota...

Viestin lähetti msg
Miksi ei tule muuta mieleen kuin niiden muutaman naispuolisen Jukka-fanin tekeminen iloiseksi?

No kyllä Jukan tyttöystävän näkeminen tekee hyvää raavaalle miehellekin.

Laukkasen tilanne on kyllä mielenkiintoinen, sillä asioista jotain tietävät tahot Hämptonissa, tuossa sympaattisessa, joskin rumassa pikkukaupungissa väittävät Höpöttimen pottujen riittävän vielä Laukkaseenkin. Puhutaanpa jopa valmiista sopimuksestakin.
 

Spenroos

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, JanPa
Re: Re: Re: Tuota...

Viestin lähetti Juhaht
Laukkasen tilanne on kyllä mielenkiintoinen, sillä asioista jotain tietävät tahot Hämptonissa, tuossa sympaattisessa, joskin rumassa pikkukaupungissa väittävät Höpöttimen pottujen riittävän vielä Laukkaseenkin. Puhutaanpa jopa valmiista sopimuksestakin.

Jotkut puhuvat, jotkut eivät. Tietyt herrat puhuvat siihen malliin että Laukkanen on meidän mies, kun taas toiset tahot + seurajohto on antanut ymmärtää että ei olisi. Saa nähdä nyt sitten että kuinka käy. itse olen taipuvainen näkemään tilanteen niin, että Janne ei olisi meille tulossa.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Re: Re: Re: Tuota...

Viestin lähetti Juhaht
No kyllä Jukan tyttöystävän näkeminen tekee hyvää raavaalle miehellekin.

Oliko tämä tyttöystävä jonkin sortin julkku? Vai muistiko pätkii.

Ja jos muistan oikein niin Nisse & Högardh ovat samasta syystä tervetulleita, jos siis eivät rumempiin ole vaihtaneet...
 

vili19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mestarit lavan alla
Tuon Tiilikaisen böönan kyllä kelpuuttaisin mutta Jukkaa itseään en kyllä ihmeemmin ens kauden joukkueeseen halua.

Nyt jo kolmonen ja nelonenkin ovat miehitettyjä, ja Tiilikaista en ihan heti menisi ykköseen tai kakkoseen istuttamaan. No, jos täytejampaksi loukkaantumisten varalle, niin mikäs siinä... Mieluummin nostaisin kyllä pari junnua edustusjoukkueeseen.
 

Shayne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihreäpaitainen mies & Petun pelistragedia
Re: Re: Re: Re: Tuota...

Viestin lähetti msg

Ja jos muistan oikein niin Nisse & Högardh ovat samasta syystä tervetulleita, jos siis eivät rumempiin ole vaihtaneet...
Niin ja mikäs olisikaan ollut silmiä hivelevämpää kuin Mr Toporowskin rymistely LA:n kaukalossa ja Mrs Toporowskin läsnäolo katsomossa. Siinä olisi silmä levännyt, molemmissa.
No, täytyy vilkuilla Lahdessa muuallekin kuin jäälle ja tuoppiin.
 

Kumipatja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Itse olen kuullut myös tuosta Tiilikaisen tulosta ja tieto ei enää ollut huhun tasolla, vaan vaikutti varsin varmalta tiedolta.

Ihmettelen minäkin kyllä sitä kolmos-nelos kentän pelaajien paljoutta rosterissa, varsinkin kun ensi kaudella olisi loistavat tilaisuudet peluuttaa ja kehittää niitä omia junioreita. No, tuo nuorien peluuttaminen jää nähtäväksi.

Sitten toiseen asiaan mikä pisti silmään tuolla mestiksen puolella. Nimimerkki Everton kirjoittaa seuraavaa:
"Matti Kuusisto on ymmärtääkseni Bluesin miehiä - ja espoolaiset kai suunnittelevat yhteistyötä Salamoiden kanssa."

Vaikea arvata mitä Kuusiston paluulla Bluesiin haettaisiin. Tässä vaiheessa suhtaudun tuohon "tietoon" aika kriittisesti. Ellei sitten tuo yhteistyö tarkoittaisi sitä että Kuusisto pelaisi Salamoissa mutta sopimus olisi Bluesin kanssa. Tällöinhän Kuusisto voisi helposti tulla paikkaamaan esim. loukkaantumisia Bluesin puolustuspäässä.
Onko kellään tietoa tuosta mahdollisesta Bluesin ja HC Salamoiden välisestä yhtetistyöstä?
 

Blue F

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Re: Re: Re: Tuota...

Viestin lähetti Kapulainen
Sinällään tuo tuntuisi hieman oudolta hankinnalta Ruutulta tuo Tiilikainen, mutta Jämsäsen Jukka kyllä korvaa. Vauhtia riittää Tiilikaisellakin, taitoa on kyllä hieman enemmän ja kokoa on huomattavasti enemmän.
Kyllä kolmos- tai neloskentästä hänelle paikka löytyy, toki junnujen kustannuksella.

Mikäs on Laukkasen tai Haakanan tilanne?

Juuri näin. Kyllä Jukalle paikka varmasti joukkueesta löytyy, mutta miksi tällainen pelaaja joukkueeseen ylipäätänsä hankitaan, kun periaatteessa kolmos- ja neloskenttään löytyy jo tarpeeksi pelaajamateriaalia omasta takaa ja kahteen ensimmäiseen ketjuun ei miestä kyllä saa millään ujutettua. Jotenkin tuntuu käsittämättömältä, mutta kai se on turhaa enää rypistellä, kun pas*a on jo housussa.

Kuten Daespoo tuossa kirjoittikin, niin Lelulla lienee paikka Bluesin ensikauden rosterissa...

kahtellaan...
 

Roman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja Tappara
Re: Re: Re: Re: Tuota...

Viestin lähetti Blues forever

Kuten Daespoo tuossa kirjoittikin, niin Lelulla lienee paikka Bluesin ensikauden rosterissa...

kahtellaan...
Varmasti paikka on Lelulle.

Ja Daespooseenhan(mies jonka en ole ikinä nähnyt kirjoittavan mitään järkevää) minä luotan kuin vuoreen.
Pelaakohan Lelu muuten Bluessissa samassa ketjussa Virran kanssa?
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Tuota...

Viestin lähetti vykoukal #51
Ei, kun Virta pelaa HPK:ssa samassa ketjussa Vujtekin kanssa. Spede!

Tuo olisikin mielenkiintoista... katsellaan. Voipi kuitenkin olla, että nuo eivät pelaa samassa kentässä kuin korkeintaan ylivoimaa. Toisaalta Nielikäinen kolmantena lenkkinä olisi varsin mielenkiintoinen.

Ja hymiöt perään.
 

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Huhhuh, neljän päivän "kalareissu" takana ja asiaan...

Lelu on omienkin lähteideni mukaan Bluesin mies. Ilmeisesti Haakanakin, Haakanaa piti epävarmempana. 100% tietoa sopimuksien tilanteesta ei ollut, mutta kuulemma ainakin näin I---I lähellä ollaan Lelun kanssa.

Tiilikainen on myös Bluesin mies. Ja Suvi katsomossa. Toisaalta kyllä sen Czerkawskinkin tytön näkisin ihan mielelläni katsomossa. Matinkylän hallissa istuin joskus viereisessä tuolissa tietämättäni, että siinä olisi seuraavan Bondin tytteli...

Joku "ylläri" on kuulemma myös luvassa, en todellakaan tiedä siitä sen enempää.

Onko kellään tietoa, milloin se tiedoitustilaisuus oikeasti on?
 

Shayne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihreäpaitainen mies & Petun pelistragedia
Viestin lähetti E
Joku "ylläri" on kuulemma myös luvassa, en todellakaan tiedä siitä sen enempää.
Heti kärkeen on syytä mainita, että älkää ottako seuraavaa kuolemanvakavasti, mutta saattaa olla mahdollista, että saamme NHL:stä vielä yhden paluumuuttajan, jonka nimellä ei täällä vielä olla spekuloitu.

Kuulin asiasta ensimmäisen kerran hyvinkin korkealta organisaatiosta jo viime vuoden puolella. Pidin sitä silloin vitsinä ja oikeastaan pidän edelleenkin. Kuitenkin sen verran mielenkiintoinen ajatus, että olen pitänyt asian mielessä...

Korostan nyt vielä "väyrysmäisesti", etten väitä mitään, kunhan spekuloin. Saattaa olla, ettei asialla ole mitään totuuspohjaa...mutta en minä tätä omasta päästäni ole keksinyt kuitenkaan.

EDIT: huomasin juuri, että tuolla espooblues.netissä oli spekuloitu myös "yllätysnimellä". Tätä nimeä siellä ei kuitenkaan oltu mainittu...
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös