Mainos

Bluesin peliesitykset kaudella 2011-12

  • 127 290
  • 494

Ekonyymi

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo, Blues, Honka
Kovin valju kuva jäi tästä runkosarjasta. Ei noussut esiin hurjia nousuja voittoon ahdingosta, pikemminkin päinvastoin. Jopa neljän maalin johtoasemaa oli vaikea pitää. Tämä epävarmuus on merkki keskinäisen luottamuksen puutteesta. Paniikki iskee liian helposti ja silloin jokainen haluaa itse ja yksin hoitaa homman. Tai siirrellä vastuuta toisille.

Vaikka sijoitus tulee olemaan jokseenkin sama kuin viime kaudella, on todella vaikeaa uskoa viime kauden pleijari-ihmeen toistuvan. Tämä joukkue on henkisesti heikompi eikä nyt ole Matikaista kaivamassa apinan raivoa.

Tosin samanlaista sekoilua on liigassa ollut laajemminkin. Mikään joukkue ei ole tehnyt kovin stabiilia vaikutusta. Tämän vuoden pleijarisijat ratkeavat päivän kunnolla, joka voi vaihdella suurestikin, ja voi olla, että sarjat venyvät pitkiksi.

Säälärissä kohdataan tod.näk. Lukko eli vastakkain ovat viime kauden hopea ja pronssijoukkueet. Lukko on paha vastus. Sen materiaalilla on potentiaalia tehdä viime kauden bluesit, jos saa 'monon syönnille' niin kuin hiihtopiireissä sanotaan.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Tilastoista sen verran, että ainakin tällä kaudella Bluesin sisäisen pistepörssin kärkitila tulee isommilla pisteillä (35) kuin viime kaudella (31). Lähellä on myös, että kauden 09-10 38 pistettä menee rikki. Kellerin kaudella 08-09 paukuttamiin 55 pisteeseen ei sentään päästä. Maalipörssin voitto menee luultavasti Talajalle (18) suunnilleen samalla lukemalla kuin viime kaudella Lammassaarelle (19). On huomattava, että Bluesin sisäinen maalikuninkuus on tullut yli tai tasan 20 maalilla kaudesta 2000-01 kauteen 2008-09 saakka. Nyt kahtena kautena peräkkäin ollaan jäämässä alle kahdenkymmenen.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Rauman Lukko

Millaisia ajatuksia herättää? Minussa ei oikeastaan minkäänlaisia. Ja se voi olla se suurin kompastuskivi. Viimeksi sääleissä oli sentään vastassa Kärpät, joka selvästi sytytti joukkueen taistelemaan, jopa aivan hullun lailla, vaikka runkosarjan loppu silloinkin oli aika masentava.

Sille en laittaisi suurtakaan painoa, että Lukko vei runkkarissa kaikki kohtaamiset. Enkä sille, aloitetaanko säälit Espoossa vai Raumalla. Toivottavasti saadaan kohtalainen "harjoitusmatsi" huomenna alle ja Ramua ja Sapea sairastuvalta viikonlopun koitoksiin. Aikamoista arpapeliähän se usein on, kumpi noista sääleistä menee jatkoon.
 

VonRetee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Rauman Lukko

Millaisia ajatuksia herättää? Minussa ei oikeastaan minkäänlaisia. Ja se voi olla se suurin kompastuskivi. Viimeksi sääleissä oli sentään vastassa Kärpät, joka selvästi sytytti joukkueen taistelemaan, jopa aivan hullun lailla, vaikka runkosarjan loppu silloinkin oli aika masentava.

Mauton joukkue, joka ei itsessäni herätä minkäänlaisia tunteita. Tämä onkin se suurin kompastuskivi. Viimeksi vastaan tuli vastaan Kärpät, joka aina jaksaa sytyttää pelaajat eritavalla ja varmasti myös yleisön vrt. muihin ei pk-seudun joukkueisiin. Kärppien kaadosta saatiin sitten niin kova buusti ja itseluottamus, että Ässät ja Jyp kaatuivat. Jaksaako jätkät taistella Lukkoa vastaan parhaalla mahdollisella tavalla? Riittääkö motivaatio? Lukko on kova joukkue, jota ei todellakaan saa aliarvioida kuten jo eilen nähtiin. Valitettavasti sellainen pieni viba on, että kausi loppuu lyhyeen ja Lukko menee jatkoon.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Mauton joukkue, joka ei itsessäni herätä minkäänlaisia tunteita.
...
Valitettavasti sellainen pieni viba on, että kausi loppuu lyhyeen ja Lukko menee jatkoon.

Samanlainen fiilis sekä Lukosta, että jatkohaaveista. Ainoastaan sairastuvalta takaisin kaukaloon toivottavasti palaavat pelaajat (Ramstedt ja Sallinen) voivat piristää jengiä siinä määrin, että kolmesta pelistä saataisiin kaksi voittoa. Jotenkin tuntuu, että rosteri ei veny enää. Taisteluasenne on jotenkin kadoksissa. Mistä se sitten johtuu, onkin isompi kysymys johon tuskin kellään on vastausta. Nyt sen pitää kuitenkin lyötyä, muuten kausi päättyy tähän viikkoon.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Taisteluasenne on jotenkin kadoksissa. Mistä se sitten johtuu, onkin isompi kysymys johon tuskin kellään on vastausta. Nyt sen pitää kuitenkin lyötyä, muuten kausi päättyy tähän viikkoon.

En epäile hetkeäkään etteikö taisteluasenne löydy jos päästään pelaamaan Kalpaa vastaan. Mutta tässä säälisarjassa en tosiaan minäkään laittaisi roposiani Bluesin puolesta. Sitäpaitsi Lukolla on vahva pelaajamateriaali kaikilla osastoilla, kuuluu sen puolesta (taas) kauden alisuorittajiin. Ensimmäisen säälimatsin voittaja menee jatkoon, uskon ma.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Rauman Lukko

Millaisia ajatuksia herättää? Minussa ei oikeastaan minkäänlaisia. Ja se voi olla se suurin kompastuskivi.
Tästä on kyllä pakko olla samaa mieltä. Omalla kohdallani Lukko on kyllä liigasta se joukkue joka ei herätä minkään näköisiä tunteita puolesta eikä vastaan. Olen tältä kaudelta nähnyt paikan päältä sen Lukko-ottelun jossa rankkareita vedettiin ihan urakalla ja lisäksi eilisen UrhoTV:ltä. Tämän otoksen perusteella ei Lukko kyllä kiinnosta joukkuettakaan. Eilen viitsittiin pelata 3. erän ensimmäinen kymppi ja senkin aikana Lukko isokokoiset pelaajat heittelivät meidän mikkihiiriä kulmiin.

Kompastuskiveksi lisäisin kyllä myös joukkueen materiaalin. Kyllähän joku Suikkanen olisi tuolla Lukon materiaalilla vienyt runkosarjan mennen tullen. Ja varmana paljon muutakin. Otetaan vertailuun vaikka sentterit

Erikson vs. Lindgren
Ku(u)sela vs. Beech
Töykkälä vs. Kauvosaari
Järvinen vs. Kangasmäki
Noista Kuusela ja Järvinen ovat suunnilleen samalla viivalla ja muissa hävitään. Myös maalivahtipuolella otetaan käkättimeen.

Pidän pienenä ihmeenä, jos Blues tuosta parista menee jatkoon kotiedulla. Lukon saadessa kotiedun, olisi jatkopaikka jymy-yllätys. Olen todella mielelläni väärässä. Blues on muuten selkeästi heikoin joukkue runkosarjan 2. puolikkaalla niistä, jotka menevät pudotuspeleihin.

En tiedä oliko se vaan minä vai vaikuttiko muistakin eilisessä pelissä siltä, että omista päästiin aika hyvin kiekottelemalla pois, mutta siniviivojen välissä vauhti oli ihan nollassa. Ikään kuin hyökkääjät eivät olisi reagoineet pakkien väliseen kiekotteluun. Eli hyökkääjä vaan liukuu eteenpäin, vaikka pitäisi hakea uutta vauhtia omista. Tällä tavalla Lukon oli helppo ohjata hyökkäykset kulmiin tai pakottaa päätykiekkoihin.
 

Ekonyymi

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo, Blues, Honka
Vaikka Jokereilta tarpeellinen 'säälipiste' saatiinkin, pelin loppu oli taas sellainen, että se ei itseluottamusta nosta. Jotain mätää täytyy olla, kun tällaisia tilanteita on ollut useita. Niistä tahtoo jäädä ns. muistijälki eli pelko persieeseen.

Toivotaan, että pleijarit on todellakin eri maailma ja muistot menneistä unohdetaan. Siihen nyt on uskottava.

On todellakin niin, että Lukko on lähes pahin mahdollinen vastus juuri nyt. Se ei sytytä. Toista olisi ollut tapella Käppyröiden kanssa, taas kerran.

Ja kuka on keksinyt käyttää nimitystä 'villi kortti'. Ei edes sääläreihin pääse villillä kortilla eli jonkun tahon päätöksellä tai kutsusta.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Vaikka Jokereilta tarpeellinen 'säälipiste' saatiinkin, pelin loppu oli taas sellainen, että se ei itseluottamusta nosta. Jotain mätää täytyy olla, kun tällaisia tilanteita on ollut useita. Niistä tahtoo jäädä ns. muistijälki eli pelko persieeseen.
En nähnyt peliä, mutta valitettavasti runkosarjan viimeinen ottelu kuvaa koko sarjaa tuloksellisesti aika pirun hyvin. Oltiin mukamas hyvin mukana pelissä ja lähellä onnistumista (vrt. pelit huippujoukkueita vastaan), mutta sössittiin homma ihan itse (vrt. pelit Ilveksiä yms. vastaan ja otteiden ailahtelu). Omalla pelillä oli täydet saumat olla kuuden joukossa. Samalla on kuitenkin pakko puolustaa jätkiä sen verran, että onpahan ollut tapahtumarikas kausi kaukalon ulkopuolella (Jussin tempaukset) ja onhan noita johtohahmojakin (Karalahti, Lajunen ja tietyllä tavalla myös Koivisto ja Lamppu) kadonnut ihan kiitettävästi, joten jollain tavalla voi ymmärtää otteen herpaantumisen
On todellakin niin, että Lukko on lähes pahin mahdollinen vastus juuri nyt. Se ei sytytä. Toista olisi ollut tapella Käppyröiden kanssa, taas kerran.
Kyllähän tuo vastus on se liigan "the tylsä" kaikilla mittareilla, mutta pelaajien pitäisi olla ammattilaisia ja pelata täysillä kaikkia vastaan. Bluesin kohdatessa Lukon sitä ei vaan ole tapahtunut moneen vuoteen. Tänä vuonna Lukolla on vielä niin selvä etu materiaalissa, että tulokset ovat kyllä olleet aika karuja.

Noh, pää pois pensaasta ja kaikki peliin. Toivottavasti saadaan kunnon matsi lauantaina, jossa kotijoukkue yrittää keskittyy koko ottelun ajan. Vastustajasta ei niin väliä eikä pidäkään olla.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
En nähnyt peliä, mutta valitettavasti runkosarjan viimeinen ottelu kuvaa koko sarjaa tuloksellisesti aika pirun hyvin. Oltiin mukamas hyvin mukana pelissä ja lähellä onnistumista (vrt. pelit huippujoukkueita vastaan), mutta sössittiin homma ihan itse (vrt. pelit Ilveksiä yms. vastaan ja otteiden ailahtelu).

Jouduin tällä kertaa katsomaan peliä telkkarista ja sen perusteella väittäisin Jokerien vieneen peliä aika selkeästi. Toki kolmen pisteen voitto meille oli lähellä, mutta varsin oikeudenmukaista olisi ollut kolmen pisteen voitto vieraillekin. Tällä kertaa onnetarkin oli Bluesin puolella (Korpikarin maali). Ylivoimassa hirvittävä ero joukkueiden välillä. En meinannut kestää katsoa sitä meidän tokan erän lopun pitkää ja surkeaa ylivoimaa. Jokeri taas sai omalla ylivoimallaan joka kerta kiekon helposti lähelle Blues -maalia ja pääsivät hyville vetopaikoille. Meillä on sekä yli- että alivoima todella passiivista. Ollut koko kauden.

Vaan nyt loppu synkistelylle. Viikonloppuna taistellaan Lugua vastaan ja katsotaan mihin se riittää. Ihan voitettavissa oleva vastustaja vaikka kettumainen onkin.
 

Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Vaan nyt loppu synkistelylle. Viikonloppuna taistellaan Lugua vastaan ja katsotaan mihin se riittää. Ihan voitettavissa oleva vastustaja vaikka kettumainen onkin.

Ja jos jotain positiivista hakee, niin ainakin mun mielestä Galbraith on vertynyt loppukautta kohti ihan kelpo vireeseen.
 

Jaasin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Real Madrid, Detroit Red Wings, Boston Bruins
Galbraithia ei oikeastaan eilisestäkään pysty syyttämään. Mies ei ole lähelläkään Tarkin tasoa, mutta ihan ok silti.

Eilinen matsi vaan summasi tätä kautta aika pirun hyvin. Paikat ratkoa, johtoonkin päästiin. Ja silti lopulta turpaan, oikeastaan viimeisellä mahdollisella hetkellä. Matsi itsessään ihan hauskaa katsottavaa, mutta olisihan sen voinut paremmin hoitaa loppuun?

Tuolla alivoimapelaamisella tulee kyllä vaikeat playoffit. Tai säälit.
Todella passiivista ja löysää av:ta, josta esim Jokerien taitotasolla lopulta maaleja kolisee. Ja sama pätee Lukkoon. Jotain Ilvestä vastaan toi olisi vielä ok, mutta ei näitä laadukkaampia ukkoja vastaan. Nyt kun ei todellakaan ole sitä Iiroa siellä takaseinänä kuten viime keväänä.

Cami oli eilenkin mainio, jotenkin se tosiaan aina sen kiekon kanssa sieltä kulmasta tulee. Eilisessä oli oikeastaan se ongelma, että parhaista vetopaikoista todella iso osa tuli pakeille ja vedot olivat järjestään aika luokattomia. Valkonen, Ilvonen ja Varakas etunenässä saivat tosi hyviä paikkoja, mutta ei tule mitään. Vähän on ikävä Lajunen/Karalahti-parivaljakkoa.. Sitten kun vetopaikka tuli Jockelle, niin tulihan sieltä pari hyvää maaliakin. Korpikarin maali meni täysin tuomarin piikkiin.

Eriksson oli tehokas ja taistelee kyllä hyvin. Kuusela on Bluesin laadukkain pelaaja. Cami oli hyvä, mutta Huhtala vieressään oli aika hukassa. Talaja on kyllä hyvä ukko tähän liigaan. Ramulta jäi mieleen yksi todella hieno haasto, josta tuli yv, sekä toki tyylipuhdas kompurointi alimpana miehenä tokassa erässä.. Kähy on aika hukassa, vaikka pari huutosyöttöä nyt eilen kirjattiinkin. Ajoitus on pielessä, ei tunnu olevan ihan täysillä mukana.

Aika vaikea näillä vireystiloilla, erikoistilanteilla ja puolustajilla on kovin pitkää kevättä povata. Maalissakin on lopulta nyt sellainen perushyvä molari, eikä supermiestä.

Kotimatsi(t) on pakko hoitaa Lukkoa vastaan.
 

Blues forever

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Ja jos jotain positiivista hakee, niin ainakin mun mielestä Galbraith on vertynyt loppukautta kohti ihan kelpo vireeseen.

Ei Galbraithia eilisestä tappiosta missään tapauksessa voi syyttää mutta en kyllä hirveän kovia pisteitä kuitenkaan antaisi. Mies antoi vapauttavan syötön Jokereiden ensimmäiseen maaliin ja varsinaiset game saverit jäivät ottelun loppuhetkillä ja jatkiksella tekemättä. En löydä tuota vireen paranemista enkä oikein luota vielä kaveriin. Nythän on kaverilla hyvä paikka näyttää minulle ja kaikille muille.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Enemmän kuin yksittäisten pelaajien otteista olen huolissani tosta ylivoimapelistä. Se on ollut koko kauden aivan katastrofaalisen huonoa ja siitä saa kyllä valmennus ottaa täyden vastuun. Eilenkin päällekkäiset 5- ja 2-minuuttiset ja mikä oli tulos: muistaakseni kaksi laukausta maalia kohden ton kahden miehen ylivoiman aikana ja pelkkää paskaa senkin jälkeen.

Ei tule pitkää kevättä noilla otteilla, mut eipä väliä. Jos oikeisiin pleijareihin päästään, voi olla jo ihan tyytyväinen.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Runkosarjan topit ja flopit

Absoluuttinen top-3
1. Joakim Erikson
Jocke voitti sisäisen pistepörssin aika selkeästi ja oli johtava pelaaja. Kantoi vastuuta ratkaisupaikoissa, ylivoimalla ja alivoimalla. Piti kiekkoa ja rauhoitti pelaajia.
2. Roope Talaja
Maalipörssin voittaja, taistelija ja joukkueen herättäjä. Roope pelasi hyökkäyksessä oikeastaan kaikkia rooleja kauden aikana.
3. Jani Hakanpää
Loka-marraskuusta lähtien Bluesin johtava puolustaja. Puolustajien piste-, maali- ja plusmiinustilaston kakkonen. Pisteitä 0,75 per peli. Tällä tilastolla jäävät taakse mm. Kuusela, Miettinen ja Kähkönen. Lisäksi jämäkkää peliä omassa päässä ja enimmäkseen rauhallisia ratkaisuja.

Absoluuttinen flop-3
1. Dale Clarke
Heikko omassa päässä ja tehoton hyökkäyspäässä. Pelaaminen halutonta eikä yritystä löytynyt.
2. Mika Hannula
Kädetön koohottaja, joka ei saanut mitään aikaan, vaikka pääsi pitkään pelaamaan joukkueen ykköshyökkääjän kanssa. Pistekeskiarvo on hyvä, mutta pelisuoritukset välttäviä.
3. Jari Sailio
Pisteiden valossa päättynyt runkosarja Sailion huonoin sitten kauden 06-07. Pisteiden lisäksi jäivät puuttumaan taklaukset ja voitetut kaksinkamppailut eikä Sailio kyllä muutenkaan erottunut massasta mitenkään.

Odotuksiin nähden top-3
1. Joonas Valkonen
Valkosesta kehittyä kauden aikana varsin kelvollinen liigapakki ja ohitti hierarkiassa mm. Kurjen, Ilvosen, Laakson ja osin jopa Vallinin.
2. Juuso Ikonen
Taitava väkkärä, joka kiekollisella taidoillaan lunasti paikkansa joukkueen kiekollisissa ketjuissa. Aika ajoin Ikonen oli ainoa, jonka kiekollisessa pelissä oli ideaa. Pisteitäkin syntyi keskimäärin lähes joka toisessa pelissä.
3. Jani Hakanpää
Kts. absoluuttinen top-3

Odotuksiin nähden flop-3
1. Dale Clarke
Hankittiin paikkaamaan Lajusta, mutta ei päässyt lähellekään. Kts. absoluuttinen flop-3
2. Toni Kähkönen
Suuren osan kaudesta aivan yössä ja peli oli väkinäistä puurtamista. Hyppäys seuraavalle tasolla jäi ottamatta ja itse vaikuttaa siltä, että Kähkönen olisi jopa vähän taantunut.
3. Jere Sallinen
Potentiaalia ja taitoa enemmän kuin isoveljellä, mutta peliäly niin heikolla tasolla, ettei homma toiminut. Heikot peliesitykset veivät mestis-tasolle (Jokipojat & HPK).

Erityismaininnat Miro Aaltoselle positiivisessa mielessä ja Varakkaalle negatiivisessa.

Monelta pelaajalta jäi se odotettu seurava steppi ottamatta ja kiekolliseen peliin hankitut Ramstedt ja Lamppu pelasivat yhteensä vain 55 peliä. Tästä kun laskee yhteen on tuo kahdeksas sija ihan oikea. Kuuden sakkiin oli saumat, mutta tällä kertaa ei natsannut. Puolustan pelaajia sen verran, ettei valmennuskaan saa kuin tyydyttävän arvosanan. Taustaorganisaatiolle arvosana on heikko. Ainoana plussana se, että runkosarjassa päästiin paikalle jokaiseen otteluun.
 

Grafite

Jäsen
Absoluuttinen top-3

1. Joakim Erikson

Jocke voitti sisäisen pistepörssin aika selkeästi ja oli johtava pelaaja. Kantoi vastuuta ratkaisupaikoissa, ylivoimalla ja alivoimalla. Piti kiekkoa ja rauhoitti pelaajia.

Oli myös SM-liigan toiseksi paras aloittaja heti Eavesin jälkeen. Kauden ensimmäisellä puoliskolla oli niin maaginen aloituksissa että melko varmasti piti jopa ykköstilaa itsellään.
 

kiljander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo. Susijengi. LAL. UTA. SoJy.
5-3 Ylivoima

Mä olen kirjoittanut muutaman viime vuoden varrella tänne ennekin Bluesin 5-3 ylivoiman tehottomuudesta - näppituntumani on että tämä on legendaarisen huonolla tasolla jo pidemmältä ajalta.

Mistä voisi kaivaa tilaston minuutit vs. maalit aiheeseen liittyen? Luulen että tilasto on järkyttävä.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Tällä kaudella 11 kertaa, yhteensä 11 minuuttia ja 9 sekuntia, (keskimäärin siis noin minuutti ja sekunti per kerta) tuloksena kolme maalia.

Nuo kolme maalia muuten olivat
21.9 Jyväskylässä (Ramstedt)
10.1 Ilvestä vastaan (Hakanpää)
1.3 Nordiksella (Eriksson)

Vastaava tilasto toisinpäin on aika mielenkiintoinen, vain 2.47 alivoima-aikaa yhteensä kahdeksassa kerrassa (eli noin 21 sekuntia per kerta). Vastustajalle kaksi maalia. Tuo aika oli liigan pienin kun toiseksi vähimmällä selvinnyt Tappara oli kahden pelaajan vajaalla 7.50.
 

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Vastaava tilasto toisinpäin on aika mielenkiintoinen, vain 2.47 alivoima-aikaa yhteensä kahdeksassa kerrassa (eli noin 21 sekuntia per kerta). Vastustajalle kaksi maalia. Tuo aika oli liigan pienin kun toiseksi vähimmällä selvinnyt Tappara oli kahden pelaajan vajaalla 7.50.
Tässä onkin hyvä esimerkki siitä, miten Blues on vältellyt jäähyjä kuin ruttoa. Seurauksena sitten on ollut se, että jäähyttömässä pelissä on aina oltu vahvoilla, mutta kun jäähyjä on tullut, on omissa soinut. Siitä sitten entistä enemmän jäähyjen välttelyä ja vähemmän tunnetta. Itseään ruokkiva kierre oli valmis. Kun alivoimaa on vähän, ei joukkue ole sitä sitten harjaantunut pelaamaankaan.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Tämän iltaisesta on sanottava että puolustuspeli ja oma alivoimapelaaminen olivat ehkä parasta koko kaudella. Okei, vastustajankin ylivoima oli yhtä surkeaa kuin meidän mutta silti tuntui siltä että nyt on taisteluvaihde päällä.
 

Sunax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, Philadelphia Flyers
Tänään peli näytti aivan erilaiselta kuin runkkarissa, jätkäthän ihan taklasi kunnolla ja taisteli kaksinkamppailuissa, joita myös voitettiin isolla prosentilla.

Hyvältä näyttää, mutta ei vielä nuolaista. Niin kuin eräs valmentaja sanoisi, ollaan opin tiellä... voittamaan!
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Jos joukkue olisi tuolla asenteella tehnyt töitä koko runkosarjan niin se sijoittuminen kuuden joukkoon olisi ollut ihan realismia. nyt toimi alivoima, ylivoimallakin kiekko jo liikkui hyvin. Vieläkin vähän siirrellään vastuuta liikaa mutta selkeästi parempaan suuntaan ollaan menty.
 

Enslaved

Jäsen
Tässä voi tosiaan kysyä miksei suurin osa runkkaripeleistä ollut sitä taistelua mitä tänään oli? Miksi vasta kuolemanpeleissä löytyy se viimeinen rutistus? Pakko on kuitenkin uskottava se, että jatkoon tästä mennään vaikka lähellähän se vastustajakin kävi ettei olisi ottelua ratkaissut.
 

pata 72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Hienoo Tommi! Vanhasta muistista rankoo raamalaisia... Mites se meni,äijä? Metallican ukot kattoo Suomen karttaa ja miettii mihin mentäs soittaan... No kirvatsiin :)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös