Eiliset saamelaiskäräjät oli ensimmäinen paikan päältä nähty peli pitkään aikaa. Oli mielenkiintoista nähdä Turunen ja Robinson tositoimissa. Molemmista jäi positiivinen kuva. Itse pelikin oli melko viihdyttävä. Oli rankkaria ja Donskoin sekä Rannan yksilösuoritusta, Tenkratin huitomista yms. Suurin viihdearvo tuli tosin siitä, että molempien joukkueiden peli oli enemmän tai vähemmän sekaisin.
Bluesin on vaikea saada kiekkoa kontroloidusti hyökkäysalueelle. Ne muutamat kerrat, kun se onnistui saatiin kuitenkin aikaan ihan hyviä myllytyksiä. Keskialueen ylitykseen ei tunnu olevan selkeätä tai selkeitä sapluunoita. Kovin usein hyökkäysininen ylitetään niin, että yksi pelaaja tuo kiekon sisään ja toinen on ihan vieressä. Kolmas haahuilee sitten jossain, missä lie. Myös nopeus jolla keskialue ylitetään ja tullaan hyökkäysalueelle on melko alhainen. Tämä on sellainen selkeä osa-alue jolla on puutteita. Syyt juontuvat siihen, että harvoin on paikkaa antaa sitä helppoa ykkössyöttöä eteen. Pakki-pakkisyötölle on yleensä tilaa ja aikaa, mutta sekään ei avaa sitä helppoa syöttöpaikkaa. Ajoitukset ovat hieman pielessä ja viisikon sisäiset etäisyydet kasvavat liikaa. Siksi on koko ajan kiire.
Toinen asia mikä pisti silmään on se, että kovin hanakasti ei lauottu. Paikasta lähdetään vielä hakemaan parempaa paikkaa, joka valitettavan usein johtaa päinvastaiseen tulokseen. Sitten tästä huonommasta paikasta roiskaistaan puolihuolimattamasti "sinnepäin". Itseluottamuksen puute taitaa olla suurin syy tähän. Heti perässä toisena syynä tulee se, ettei yleensä ole apuja. Siniviivan ylityksen jälkeen ei lauota (menikö oikein?), kun maalilla ei ole ketään eikä sinne ole matkalla ketään. Syöttöpaikkoja ei ole, koska viisikko on hajallaan. Keskimääräinen liigapakki osaa ajaa hyökkäävän pelaajan kohti laitaa, jos tämä jää miettimään ja näin tilanne päättyy laitakahinaan tai rännikiekkoon.
Kolmas asia tuntui olevan huolimattomuus. Syötön vastaanotot olivat junnutasolla. En tiedä mistä se johtuu, mutta yksi mahdollisuus on, että ajoitusten ollessa pielessä jatkuva kiire johtaa häitäilyyn. Se yhdistettynä keskinkertaiseen taitotasoon johtaa usein kiekonmenetykseen.
Matikaisen ja Marjamäen pitäisi palata perusteisiin. Etäisyydet ja ajoitukset kuntoon. Tällä saavutetaan laadukkaampia enemmän kiekonriistoja, jotka johtavat nopeisiin suunnan muutoksiin ja laadukkaampia hyökkäyksiä jotka johtavat parempiin maalipaikoihin tai vastustajan rikkeisiin. Voiko Bluesin pelitavassa olla sellainen perustaavaa laatua oleva ongelma, ettei sijoittuminen tue avausta ja hyökkäykseen lähtöä kiekon riiston jälkeen? Johtui ongelma mistä tahansa, eniten siitä kärsivät pelaajat ovat tottuneet pitämään kiekkoa ja tekemään peliä, Öhman ja Immonen etunenässä.
Laukausten taso on mitä on, mutta hyvästä paikasta huonompikin laukaus menee sisään suuremmalla todennäköisyydellä kuin huonosta paikasta. Maalinteko helpottu tekemällä maaleja. Nyt vaan tarvitaan oikeat lääkkeet siihen, että päästään paikoille.
Kaksijakoinen fiilis. Matikaisella on nyt ollut aikaa hioa sapluuna kuntoon ja toteuttaa sitä. Siltikään ei toimi. Sitten taas toisaalta siihen, että peli lähtisi toimimaan, eli tarvita kovinkaan suuria muutoksia. Saattaa käydä niin, että räpellys jatkuu, mutta toisaalta on aika pienestä kiinni, että homma alkaisi toimia.