Viestin lähetti n0lla
Onhan sitten vielä Ilvestä vastaan perjantaina kotona ja Lukkoa vastaan vieraissa, katsohan Sasha otteluohjelmaa hieman tarkemmin.
Mutta kuitenkin yleisesti Bluessin peleistä:
Nyt ei ole viime aikoina toiminut peli ollenkaan. Ollaan pistetty pitkää päätyyn ja yritetty yksinkin paljon. Kaiken kukkuraksi osa pelaajista ei luistele kunnolla ja tästä vastustaja rokottaa. Ei se ole Hanneksen syy, mikäli pelaajat eivät pelaa kunnolla, että tästä on ihan turha syyttää Hannesta. Pitäisi pelaajien saada samanlainen fiilis kuin kauden puolivälissä, muuten PlayOff -paikka jää vain haaveeksi. Voisi Hannes tehdä jossakin helpohkossa pelissä (SaiPa) riskin ja pistää pelaajat, jotka eivät yritä ja taistele kunnolla vilttiin tai neloseen ja näin yrittää saada heidät huomaamaan, että täytyy pelata kunnolla säilyttääkseen pelipaikkansa. Toivotaan nyt, että pelaajat saavat fiiliksen päälle.
Eikös nyt punnita Hanneksen taidot verrattuna Buutsiin?
Viime keväänä oli TT:n syy kun peli oli tukossa. Keneen nyt osoittaa syyttävä sormi? Pitäisikö jonkun olla vastuussa faneille ala-arvoisista esityksistä?
Nyt H. Kapanen, N. Andersson, A, Measures, V Krykov, M Stapleton ja ehkäpä vielä C. Ruutu voivat näyttää että viime kauden kompurointi olikin vain TT:n syy.
Vai onko joukkuehenki samaa luokkaa kuin viime kaudella? Silloinkin taidettiin julkisuuteen antaa täysin väärää käsitystä.
Ainakin Jääskeläinen ja Pirnes latelivat 'kyllämeilläonhyvähenkijakeväällämenoustaan' -litaniaa vielä joulutauolla. Mutta kommentit syskyllä olivatkin jo erisävyisiä.
Jotenkin vain vaikuttaa etteivät kaikki todellakaan pelaa 'täysillä'.Onko se vain uskottava ettei taidot ja materiaali sittenkään riitä kahdeksan joukkoon?
Eniten huolettaa jatkuvuus. Monet muut joukkueet ovat jo varmistaneet rungon ja valmennuksen ensi kaudelle, mutta Espoossa ruvetaan varmaan 20.3 illalla miettimään, että ketäköhän hankittais syskyksi ja kai se valmentajakin pitäisi palkata.
Perinteitä kunnioittaen vietämme kuitenkin kevättä jännitäen kenen pitäisi hävitä ettei tiputa pleijareista, ei siis mitää uutta länsirintamalta....