Hegemoniakamppailu, part. ?
Niin, nyt on taas aikaa sille kauan odotetulle päivälle, kun paikallisvastustaja TPS saapuu Espooseen näyttämään kuka on kaupungin kingi. Siitä sitten lapset kertovat tarinoita päiväkotien ja koulujen pihalla aina seuraavaan kohtaamiseen saakka. Onhan se nyt vain hyvä, että näitä on laitettu ainakin tarpeeksi, ettei odottavien lasten aika liian pitkäksi käy, vaan hegemonia vaihtelee suunnalta toiselle kiitettävän lyhyin väliajoin...
Mutta juu, noin niinkuin rehellisesti sanoen, kiva vastushan se TPS on ollut Bluesille jo pitkään, ja matsitkin ovat olleet ihan kivatasoisia. TPS on päässyt eroon ainakin meikäläisen silmissä hieman joukkuetta viime vuosina (jopa mestaruudesta huolimatta) verhonneesta mitäänsanomattomuuden viitasta. Joten jälleen, ihan kiva matsi tulossa, toivottavasti pinnat jäävät Espooseen hyvällä ja vauhdikkaalla pelillä. Näin kasvatettaisiin myös tätä tappiottomien otteluiden putkea varsin mukavan näköiseksi jo. Ja sehän olis myös ihan kiva.
Onneksi on myös ihan kiva työkaveri, joka sairastui, ja meikäläinen joutuu mennä paikkaamaan häntä. Se ihanuus tässä opiskelijan työnteossa on, että rahoissa ollakseen sitä työtä joutuu tekemään täysin epäinhimillisiin aikoihinkin joskus, kuten perjantai-iltaisin. Mutta onneksi vain poikkeustapauksissa, kuten tänään.
Eli ihan kiva sinänsä. Ihan kiva.