Mainos

Blues kaudella 2011 - 2012

  • 260 535
  • 754

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
En oikein käsitä miten Heiskanen on pelannut hyvin. Hän on pelannut kuten lligapakin kuuluukin. Ei sen kummempaa. Fysiisesti hän edelleen täysi lapanen. JYP-sarjan 3. ottelussa Heiskanen siirrettään vaivattomasti sivuun kaksinkamppailutilanteessa, JYP pyörittää hetken ja tekee voittomaalin.

Toivon, että Heiskanen tajuaa lopettaa tähän kauteen paristakin syystä.
1) Hän ei ole enää liigatason pakki
2) Haluaisin hänen lopettavan hienon uransa Espoossa eikä missään yhdentekevässä Lahessa
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Kyllä tunnesyidenkin pitäisi tässä hypoteettisessa tilanteessa painaa sen verran että valinnassa Turunen vs Heiskanen Saneen valinta kohdistuu. Ei Turunen kuitenkaan niin hyvä ole ollut että olisi sillä perusteella selkeästi Sanea parempi. Itsehän olen edelleen sitä mieltä ettei kumpakaan ensi kaudella tarvita vaan tuo vapautuva paikka on auki Laakso/Näkyvä-akselille ainakin alkukauden.

Sen verran täytyy muutoin sanoa että laituritilanne näyttää ensi kautta ajatellen todella hyvältä. Talajan näkisin mielelläni ensi kaudella "köyhän miehen Rajamäkenä" mutta muutoin tuo osasto on jo nykyisillä sopimuksilla todella hyvin kunnossa.
 

ZOOM

Jäsen
Suosikkijoukkue
U17 Leijonat
Melko erinomaiselta vaikuttaa tosiaa laituritilanne ensikauta ajatellen, väittäisin, että akselilla Kähkönen-Lammassaari-Huhtala-Kuusela ei hirveästi hävitä muille, vielä kun lisätään tuohon J.Sallinen, Talaja, Ranta ja Sailio, niin aika loistava paketti on kasassa. T.Salisella ja Camilla on sopimukset senteripaikoille, mutta ainakin yhtä "ykkössenaahan" tuo vielä huutaa, uskoisin, etä semmoinen hankitaan vasta myöhemmin kesällä.

Koivisto ei mitenkään voi täyttää Tarkin saappaita,,, minulla on vahvasti semmoinen tunne (ja oikeastaan tietokin), että jatkossa miellä tulee olemaan kaksi tasaväkistä kassaria kilpailemassa peliajasta, tätä skenaariota ajatellen Koivisto on varmasti ihan ok veto pelaamaan 20-30 peliä. Tolvanen ei jatkane, joten koko maalivahtiosasto menee remppaan (Voldenille ei ole luvassa peliaikaa).

Puolustus huolestuttaa tässä vaiheessa eniten, toki meillä on Varakas, Korpikari, Lajunen ja Kurki perusrunkona, mutta eihän tuo oikeasti riitä yhtään mihinkään. Laakso on osoittautunut aivan lapaseksi, Heiskanen lopettanee uransa ja junnuista ei vielä ole vastuunkantajiksi.
Tarvitaan siis mies korvaamaan Karalahtea (joka ei olekaan ihan helppo homma), koska Jere jatkaa matkaansa KHL:ään (Blues saanee tästä ihan hyvät kipurahat).
Olen ymärtänyt, että Laatikainen jatkaa vielä kaikesta huolimatta Ruotsissa, Puistola olisi saatavilla samoin Jokela, muta taitavat olla liian kalliita kavereita.
 
Tarvitaan siis mies korvaamaan Karalahtea (joka ei olekaan ihan helppo homma), koska Jere jatkaa matkaansa KHL:ään (Blues saanee tästä ihan hyvät kipurahat).
Olen ymärtänyt, että Laatikainen jatkaa vielä kaikesta huolimatta Ruotsissa, Puistola olisi saatavilla samoin Jokela, muta taitavat olla liian kalliita kavereita.

Kyllä mun mielestä Jerestä saatavan summan täytyy ehdottomasti olla sitä luokkaa, että me ostetaan suurin piirtein kenet me halutaan. Toinen vaihtoehto on jättää todellinen ykköspakki hankkimatta ja sijoittaa kahteen hyvään puolustajaan jolloin kärkikuusikko tulisi olemaan todella kova.

Pidetään silti sormet ristissä, että Karalahti tuuraisi Ladaa vielä ensi kauden.
 

Jaasin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Real Madrid, Detroit Red Wings, Boston Bruins
Siis tänäänhän on matsi Ruotsin karsintasarjassa (kvalserien tjms), jossa on vastakkain Modo ja Södertälje. Häviäjä putoaa Allsvenskaniin.

Ymmärtääkseni tässä pelataan aika isosta asiasta meidän Blues-fanien kannalta..
 

trap

Jäsen
No ilmeisesti ZOOM tarkoitti, että vaikka sopimus Södertäljen kanssa purkautuisi jatkanee Lada Ruotsissa.

Ja siinähän jatkaa, kovasti oli jo viime kesänä menossa IFK:hon / Jokereihin, minä ainakaan en sen jälkeen oikein ymmärrä näitä seuraikonipuheita tai mitään pakkoa "kotiuttaa" Lada.

Jos/kun Jere lähtee niin aivan huippuluokan äijä pitää saada tilalle. Muutoinhan joukkue on - kuten todettua - jo aika lähellä valmista. Kuusela&Huhtala on hyviä hankintoja kärkiketjuihin, ja joukkueesta tullee ensi kaudelle astetta kädellisempi.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Olen ymärtänyt, että Laatikainen jatkaa vielä kaikesta huolimatta Ruotsissa, Puistola olisi saatavilla samoin Jokela, muta taitavat olla liian kalliita kavereita.

Puistola tai Jokela liian kalliita korvaamaan Karalahtea? En voi uskoa. Kuten täällä ovat muutkin sanoneet, jos KHL vie Jeren täytyy tilalle hankkia kovatasoinen peliä tekevä profiilipakki. Minusta tuntuisi että sellainen olisi helpompaa löytää ulkomailta (P-Amerikasta tai Tshekistä).
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Laakso on osoittautunut aivan lapaseksi

Kuinka niin? Kuinka moni Blues-junnu on tehnyt avauskaudellaan 5+12? Vaikka tämä kausi on mennyt enemmän tai vähemmän penkin alle, itse olen täysin valmis antamaan Laaksolle ison roolin ensi kauden jengissä, olettaen, että rahan kanssa ei pystytä mässäilemään. Tätä tukee moni asia, Marjamäki päävalmentajaksi, Laaksolla kova halu näyttää ja kuitenkin onnistumisiakin taustalla sekä rosterin huutava tarve kiekollisille pakille.

Tällä kaudella Laakso teki 10 ottelussa 1+1. Mikko Turunen teki 15 ottelussa 0+1, silti hän saisi osan mielestä jatkaa? Toki ovat ihan eri tyylisiä pelaajia, mutta taistelevat samoista pelipaikoista. Toisella on saumat nousta uudeksi Vataseksi ja toisella... uudeksi Saneksi.
 

MrBluus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues
Tarvitaan siis mies korvaamaan Karalahtea (joka ei olekaan ihan helppo homma), koska Jere jatkaa matkaansa KHL:ään (Blues saanee tästä ihan hyvät kipurahat).
Olen ymärtänyt, että Laatikainen jatkaa vielä kaikesta huolimatta Ruotsissa, Puistola olisi saatavilla samoin Jokela, muta taitavat olla liian kalliita kavereita.

Tarvitaan todellakin mies korvaamaan Karalahtea. Minä olen taas ymmärtänyt, että Vuorinen sekä Kekäläinen ovat molemmat soitelleet Laatikaisen perään ja tiedustelleet halukkuutta siirtoon, mikäli Södertälje tippuu Allsvenskaniin. Ainakaan toistaiseksi ei ole tullut negatiivista vastausta.

Jokela taas minun tietojeni mukaan on menossa IFK:n paitaa, eikä näin ollen ole saatavilla, vaikka rahaa olisikin.
 

Wilson-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Kuinka niin? Kuinka moni Blues-junnu on tehnyt avauskaudellaan 5+12?

Tuon avauskauden perusteella en lähtisi Laaksoa nostamaan pelaavaan kokoonpanoon. Esimerkiksi a-junioreiden filaaleissa Näkyvä oli selkeästi parempi. Näkyvä oli ihan hyvä, mutta muuten ollaan kyllä kilometri finaaleissa vastassa olleen jypin pakkien tasoa perässä.
 

ZOOM

Jäsen
Suosikkijoukkue
U17 Leijonat
Kuinka niin? Kuinka moni Blues-junnu on tehnyt avauskaudellaan 5+12?
Kannatanee kuitenkin katsoa kokonaiskuvaa. Ei Laakso huono ole, en minä sitä väitä, mutta viimekautisilla esityksillään aivan liian heppoinen omassa päässä (vaatisi käytännössä jonkun TODELLA puolustavan kaverin viereensä). Peliaikaa voi toki Laaksollekin antaa, mutta vastuunkantajaksi miehestä ei NYKYISESSÄ rosterissa ole, piste. Kuvitteletko tosiaan että kentällä kannattaa pyörittää samassa pelissä herroja: Heiskanen (jos jatkaa) ja Kurki, jos vastaavasti lopuista ei löydy sitä todellista liideriä?
Noh, oli miten oli, pääasia, että Karalahdelle saadaan korvaaja (mielellään kaksi).
En muuten tarkoitanut, että Laatikainen jatkaa jokatapauksessa Ruotsissa, tietojeni mukaan se kuitenkin on varteenotettava vaihtoehto jokatapauksessa.
Aivan varmasti Blues on mukana tarjoukilvassa, mikäli Suomeen päättää palata (niin on tod. näk. liuta muitakin seuroja Jokerit mukaanlukien). Älyttömyyksiä ei kuitenkaan Ladastakaan kannata maksaa (viimevuotiset esitykset ja loukkaantumiset huomioonottaen).
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Tässä kohtaa joku puhuu paskaa. Vuorinenhan sanoi tannoin, että Karalahden sopimuksen optio on Bluesin puolella. Ts. Karalahti on velvoitettu pelaamaan Bluesissa, jos Blues niin haluaa.

Näinhän se menee, mutta käytännössä Jere tietysti pääsee lähtemään, jos ei halua Bluesissa pelata. Jotain rahaakin siinä sitten kai liikkuu, mutta tuskin kovin paljoa. Ydinjuttuhan siinä on silloin se, että ei Bluesin kannata väkisin ketään joukkueessa pitää.

Minulle Karalahden paluu sopisi, eiköhän mies ole jo kakkunsa kärsinyt, vaikka pois potkiminen aikanaan oli ihan oikein tehty. Pelaisikohan kaveri edes enää, jos olisi saanut jäädä jatkamaan alkoholin huuruista rävellystään HIFK:n riveihin. Lisäksi Matikainen on selvästikin Jeren kunnioittama valmentaja, ja tällaisten(W & S, Shedden) kanssa ei meilläkään isompia ongelmia ollut(paitsi yksi pronssipeli 2006). Kyllähän se fiilistä taas toisi nähdä Jere lopettamassa uraansa vielä meillä, mutta en nyt ranteita revi, vaikka ei tulisikaan.

EDIT: Tulikin vahingossa avattua ketju sivulta 1, ja kommentoitua aatamin aikuisia juttuja;)
 

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Siis tänäänhän on matsi Ruotsin karsintasarjassa (kvalserien tjms), jossa on vastakkain Modo ja Södertälje. Häviäjä putoaa Allsvenskaniin.

Ymmärtääkseni tässä pelataan aika isosta asiasta meidän Blues-fanien kannalta..

Meilläpäin fredag menar perjantai, mutta kuitekin - Laatikaisen sopimuksen jatkuminen on kiinni tuosta pelistä nyt perjantaina.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Näinhän se menee, mutta käytännössä Jere tietysti pääsee lähtemään, jos ei halua Bluesissa pelata. Jotain rahaakin siinä sitten kai liikkuu, mutta tuskin kovin paljoa. Ydinjuttuhan siinä on silloin se, että ei Bluesin kannata väkisin ketään joukkueessa pitää.

Minulle Karalahden paluu sopisi, eiköhän mies ole jo kakkunsa kärsinyt, vaikka pois potkiminen aikanaan oli ihan oikein tehty.

No tuskinpa se Karalahti nyt toiseen liigaseuraan kuitenkaan siirtyisi. KHL:ää täällä on spekuloitu.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Toivon, että Heiskanen tajuaa lopettaa tähän kauteen paristakin syystä.
1) Hän ei ole enää liigatason pakki
2) Haluaisin hänen lopettavan hienon uransa Espoossa eikä missään yhdentekevässä Lahessa
Muistan kun TPS:in Mika Alatalo pelasi viimeisiä kausiaan, niin oli kentällä todella säälittävä näky kun liike ei riittänyt enää mihinkään. Samanlaista itsensänöyryyttämistä en Heiskaselle toivo ja en usko että Sane jatkaa uraansa jos tuntee jäävänsä jalkoihin. Mutta kyllä mä ymmärän että toi lopettaminen on varmaan vaikea päätös kun työttömänä ei ole hirveän kivaa ja liksakin tippuu aika dramaatisesti. Mutta Pelicansilla näyttäs olevan aika nuori ja lefti-painotteinen pakki-kalusto, joten Heiskanen ois varmaan sinne "ihan hyvä" lisä ja on varmaan myös Suikkasen näköinen pelaaja.

Case-Karalahesta sen verran että kuulin että Raato olisi ollut se taho joka kaikesta eniten oli Jereä Venäjälle viemässä. Nähtäväksi jää miten Raadon kohtalo sitten vaikuttaa Karalahden mahdolliseen KHL-kuvioon.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
No tuskinpa se Karalahti nyt toiseen liigaseuraan kuitenkaan siirtyisi. KHL:ää täällä on spekuloitu.

Melkein väitän, että sekin onnistuisi. Mutta en ala tästä vääntämään, kun en edes tiedä, haluaako HIFK Karalahtea edelleenkään, vaikka puhtaasti pelillisesti tietysti olisi kova vahvistus. Se on aika satavarmaa kuitenkin, että Jere itse haluaisi vielä punaista ylleen pukea, mutta ei välttämättä vielä ensi kaudella. Jotenkin yhtälö KHL ja Jere ei kuulosta hyvältä. Rahallisesti toki se viimeinen mahdollisuus Jerelläkin kääriä isot summat, mutta muuten melkein väitän, että parempi olisi pysyä liigassa. Vaikka sitten Bluesissa.
 

gusarov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Penticton Knights
Maalivahtiosasto on tosiaan haastavassa tilanteessa. Olen Zoomin kanssa hivenen eri mieltä koskien Voldenin tilannetta tai ainakin meillä on ristiriitaista tietoa mahdollisesti peliajastaan. Hänen kohdallaan tilanne on vielä auki liigajoukkueen osalta. Asia ratkeaa huhtikuun aikana.
 

Wilson-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Melkein väitän, että sekin onnistuisi. Mutta en ala tästä vääntämään, kun en edes tiedä, haluaako HIFK Karalahtea edelleenkään, vaikka puhtaasti pelillisesti tietysti olisi kova vahvistus.

Tuskin se on hifkin halusta kiinni pelaako jere siellä vai ei, vaan puhtaasti rahasta. Hifkilllä ei ole vastata KHL-seurojen tarjouksiin.
 

Blågula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Olen pitkin talvea ihmetellyt tätä spekulointia Karalahden kohdalla ja ihmettelen edelleenkin. Faktahan on se että Bluesilla on sopimus Karalahden kanssa ensi kaudesta, joten jos Blues haluaa että Jere jatkaa Espoossa niin hän jatkaa. Bluesilla on käsissään kaikki kortit. Ei kait tämän suhteen pitäisi olla mitään epäselvää?
Matikaisen ensi kausi tai kilpailevan seuran toiveet eivät vaikuta siihen mitenkään.

Jeren toiveet sen sijaan voivat vaikuttaa asiaan, mutta miksi kaikki olettavat että Karalahti haluaa muualle? Aika täydelliseltä liitolta tämä Blues & Karalahti on mun silmiin näyttänyt.

Jos Jere kuitenkin haluaa siirtyä ja seurakin on siirron kannalla, niin pitäisihän se silti olla sanomattakin selvää että liigan sisäinen siirto ei missään tapauksessa tule kyseeseen. Sen verran ylpeyttä pitää olla ja ymmärrystä siitä minkälainen pr-tappio sellainen olisi. Ei kait edes meidän toimisto sortuisi moiseen typeryyteen?

Eli ulkomaat olisi ainoa mahdollinen osoite ja korvauksen pitäisi olla huomattava.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Eli ulkomaat olisi ainoa mahdollinen osoite ja korvauksen pitäisi olla huomattava.

Just näin. Jos KHL-seura haluaa ostaa liigasta pelaajan ei siinä pidä mitkään sopimukset kun pöytään ladotaan ruplia sellainen määrä että heikkopäistä hirvittää. Ja olisihan siellä pelaamiseen urheilullisiakin syitä, kuka nyt ei kerran elämässään haluaisi pelata samassa kentällisessä vaikkapa Jaromir Jagrin kanssa?
Muutoin jatkaa Espoossa.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Tuskin se on hifkin halusta kiinni pelaako jere siellä vai ei, vaan puhtaasti rahasta. Hifkilllä ei ole vastata KHL-seurojen tarjouksiin.

No ei tietenkään ole, enkä ole väittänytkään. Enkä myöskään oleta, että kaikki joskus HIFK:ssa pelanneet odottavat muna pystyssä eteisessä takaisin pääsyä. Mutta kyllä Karalahti on sellainen tapaus, että aivan varmasti liigaseuroista pelaisi mieluiten HIFK:ssa, eikä olisi missään muussa liigaseurassa koskaan pelannutkaan, jos olisi herrasta itsestään ollut kiinni.

Jos haluaa käydä vielä rahastamassa, niin HIFK ei pysty kilpailemaan KHL:n kanssa. En tiedä, mitä Jere ajattelee liigan sisäisestä siirrosta. Tuskin panisi hanttiin, mutta paljon mahdollista myös, että kunnioittaa sopimusta ja yrittää punaisiin taas myöhemmin. Jos haluaa Matikaisen mukana jo ensi kaudeksi, niin jää Bluesin arvioitavaksi, kannattaako pitää väkisin. Jos Blues miehen haluaa pitää, niin on tietysti vahvoilla. Vaikka onhan näitä sopimuksen alaisen pelaajan siirtoja tapahtunut ennenkin, vaikkapa Kovasen ensimmäinen HIFK- visiitti. Ja kuten sanottua, haluaako HIFK edes Karalahtea? Moni fani tietysti haluaisi, mutta mitä ajatellaan hallituksessa? Mutta ei tästä sen enempää, aika näyttää.
 

Grafite

Jäsen
Södertälje hävisi ratkaisevan ottelun 2-0 joten Laatikainen on siis vailla sopimusta tällä hetkellä.

Nyt Vuorinen ja Marjamäki ihan oikeasti, Lada kotiin! Kyseessä kuitenkin eniten otteluita Bluesissa pelannut ikoni. Ei voi olla siitä kiinni, että Ladalla on ollut loukkaantumisia, koska olihan Ladan tilanne vuosi sitten ihan sama, eli oli epävarmaa että miten pystyy pelaamaan jatkossa ja pelasi kuitenkin 54 peliä Södertäljessä tällä kaudella.
 

Kapo

Jäsen
Södertälje hävisi ratkaisevan ottelun 2-0 joten Laatikainen on siis vailla sopimusta tällä hetkellä.

Nyt Vuorinen ja Marjamäki ihan oikeasti, Lada kotiin! Kyseessä kuitenkin eniten otteluita Bluesissa pelannut ikoni. Ei voi olla siitä kiinni, että Ladalla on ollut loukkaantumisia, koska olihan Ladan tilanne vuosi sitten ihan sama, eli oli epävarmaa että miten pystyy pelaamaan jatkossa ja pelasi kuitenkin 54 peliä Södertäljessä tällä kaudella.

Samaan lauttaan voi laittaa myös Kapten-Jocke Erikssonin. Ei veisi ulkkaripaikka ja helposti kakkossenana 35-40 pinnaa.
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Samaan lauttaan voi laittaa myös Kapten-Jocke Erikssonin. Ei veisi ulkkaripaikka ja helposti kakkossenana 35-40 pinnaa.
No eikös tuo jo kerran sopimuksesta huolimatta lähtenyt takaisin kun iski koti-ikävä? Eli ei käyttöä. Jos vanhaa maitoa halutaan lämmittää kääntäisin mielummin katseet itään, sieltä on tänään virallisestikin vapautunut eräs uransa jo x kertaa lopettanut vanha tuttu.

Laatikaisen toivon jatkavan Ruotsissa, ihan jo sen takia että uskon Bluesin häviävän kilpajuoksun miehestä jos hän liigaan palaa. Ellei sitten Blues pysty tarjoamaan mielestäni ainoaa järkevää ratkaisua eli 4-5 vuoden sopimusta.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös