Kauden eka matsi katsottu livenä ja heti tuli voitto. Kovin kummallista kiekkoa ei ollut, Jokereiden pelin rakentaminen pari erää selvästi Bluesin vastaavaa edellä. Jokerit avasit jatkuvasti nopeilla passeilla laidan kautta, tai sitten mm. Santalan kuljetuksilla. Blues ei ilman Kariyaa pystynyt juuri muuhun kun kiekon roiskimiseen päätylaidoitukseen. Bluesin puolustus oli sekin aivan hukassa, Tomekin maalin aikana sekoilu oli pahimmillaan ja kun Tomekilla oli aikaa panna Virenit kehiin ja silti byyri lopputuloksena.
Jokerit vain meinasivat sitten tyriä koko homman kolmannessa erässä peruutteluun ja varmisteluun. Tuossa vikan erän alun 5-3 tilanteessa olisi pitänyt ratkaista koko matsi, nyt vedettiin sitten nitroille. 5-3ssa ei saatu varmaan kuin yksi veto aikaiseksi, kun haettiin sitä ns. parempaa paikkaa ja 5-4 peli ei ollut juuri parempaa. Kolmannessa erässä meinasi jo varmaan vetää Pakan ja Santalan kentiltä maitohapoille sen verran paljon pelasivat. Aloituksia Blues veti mielestäni selvästi paremmalla prosentilla, kun Jokerit, tosin tuo 4-2 maalia edelsi Pakan ratkaiseva aloitusvoitto.
Askey hoiti kaiken tarvittavan, Hyvönen, Santala ja Varis erottuivat kiekon kanssa, samoin kuin Järventie. Lepistö hoiti hyökkäyspäässä
Tuosta Kariyan hylätystä maalista olen kyllä itse sitä mieltä, että paitsio oli. Tuli muutamaan kertaan katsottua tuo hidastus. Tosin sitten taas vikalla minuutilla tehty maali hylättiin Rönnin liian nopean vihellyksen takia.
Askey hoiti kaiken tarvittavan, Hyvönen, Santala ja Varis erottuivat kiekon kanssa, samoin kuin Järventie. Lepistö hoiti hyökkäyspäässä duuninsa mukavasti. Bluesista Karyia oli koko ajan vaarallinen ja häntä Jokerit pyrkivät hermostuttamaan taklauksilla, sekä pelin aikana, että vihellyksien jälkeen.
Dumareista sen verran, jos noita koukkauksia ja mailahäirintää poistettaisiin sillä tarmolla, millä eilen poistettiin linajdumareiden ansiosta aloittajia, peli olisi huomattavasti siistimpää. Eilinen mailamiekkailu oli kurjaa katsottavaa, johon sortuivat molemmat jengit. Heti kun jäädään vauhdista, pannaan staga kainaloon ja pelataan vastustajalta vauhti pois.
Jokereiden fanikatsomo jätti kyllä Bluesin vastaavan jalkoihinsa. Istuin aivan keskellä hallia ja Bluesin fanikatsomon ääntä ei juurikaan kuulunut, Jokerikatsomo taas jaksoi suurin piirtein koko matsin laulaa ja mekastaa ja se kuului.
Kuten Jatkoajan Seniori-illassa totesin, voittoputki on nyt auki, heh. Tosi koetukselle joudutaan torstaina, kun saadaan rakas paikallisvastustaja kaukaloon. Kapea on valitettavasti Jokereiden materiaali ja kun esim. ylivoimaa joudutaan pyörittämään mm. Pakan käsillä, tulee mm. Metroa tai Ottoa kova ikävä.