Blues-Jokerit, 11.12.03 LA-Areena

  • 6 719
  • 86

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Viestin lähetti TommyT

- Piispasessa on kyllä potentiaalia enemmän kuin Somervuoressa ja Santalassa yhteensä.

En ollut paikalla, mutta Piispanen on loistava lupaus.

Olen nähnyt vasta yhden Piispasen pelin (kärpät-ottelu), mutta laitoin hänet lyhyelle scouttauslistalle eli niiden pelaajien joukkoon, joita seuraan vähän tarkemmin.
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Viestin lähetti cobol
En valitettavasti päässyt peliin, joten en kommentoinut näkemäni perusteella. Radioselostuksen mukaan siinä vaiheessa kun Calounille peli alkoi kolmannessa erässä vihdoin maistumaan, häneen kohdistettiin mm. Heleniuksen toimesta asiallisia huitaisuja/taklauksia yms. Oli niiden vaikutus mikä tahansa, ainakin Calounille kävi jälleen selväksi se, kuinka yksin joukkue hänet jättää kun vastapuolen gangsterit aloittavat rusikoinnin. Calounin apuna on korkeintaan dumarit ja kun Calounista on kyse, niin eivät nekään. Tämäkin puoli on Bluesissa hoidettu täysin alle arvostelun. Kuten myös se, että Euroopan parhaimmat kädet saisi edes SM-liigan keskitason sentterin.
Hienoa että sielläkin nähdään asiat samalla tavalla kuin täällä. Vielä kun tuon Bluesin johdon saisi näkemään asiat näin. Vajaat 30 peliähän tässä on monet jo ihmetelleet johdon haluttomuutta/munattomuutta tehdä asioita. Virran lausunnoistakin saisi jo kohta koottua bestsellerin joulumarkkinoille.

Mitä tulee tuohon Calounin peluutuksen niin mies tarvitsisi juuri tuon taitavan sentterin rinnalleen. Sitten toiselle laidalle vaikka Tuomainen joka tuntuu olevan harvoja hyökkääjiä joka taistelee illasta toiseen. Surkuhupaisaahan siinä on että Vekeä on koko kauden peluutettu todella ihmeellisesti. Kertonee taas jotain bluesin valmennuksesta.
 

msg

Jäsen
Viestin lähetti cobol
Juu, väärin voitettu. Kotijoukkue ei ole kädetön, vaan omaa Eurooopan parhaimmat kädet. Kun joukkue häviää oikeastaan ottelun toisensa jälkeen maalilla, ongelma ei ole kädettömyydessä. Sanotaan vaikka näin: jos Bluesia valmentaisi Aravirta tai Jortikka, kallis joukkue olisi hyvin lähellä liigan kärkeä. Ellei peräti piikkipaikalla.

Siis yhdet oikeat taitavat kädet. Kädettömyyskritikki kohdistuu näihin tommykiviahon viimeistelykurssin priimuksiin, jotka kerta toisensa jälkeen joko sutivat ohi kiekosta tai ampuvat metritolkulla yli maalin. Suosittua on myös lääppäistä kiekko puolustavan pelaajan luistimiin.

Itse olen tehnyt 'jos olisin CR niin ostaisin -listaa'.
Sisältö tärkeysjärjestyksessä on seuraava:

1. PÄÄvalmentaja (must-hankita, jos ei ole valmentajaa ei tule soppaa)
2. YKKÖSsentteri (Jos ei löydy, niin edes sellainen joka osaa edes välttävästi aloittaa.)
3.KIEKOLLINENpakki(ei välttämätön, ajetaan tarvittaessa Ladalla)

Luulen, että kohta 1 ratkoisi kohtaa 3
 

yaris

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, HIFK, Ilves, Saipa, Tappara.
Loistava kommentti msg. Olen kanssasi 1000 prosenttiseti samaa mieltä. Ehkä Cr ja JS voisivat jo antaa periksi, vaikka ovat pyhästi vannoneetkin olemaan vaihtamatta valmentajaa. Samoin cobol on eittämättä oikeassa.
Nyt nämä munattomat valmentajat ovat ratkaisemassa asiaa laittamalla seuraavaan peliin maaliin vuoden pelaamatta olleen maalivahdin, kun tähän mennessä ehkä ainoa osa-alue, joka on toiminut ovat olleet maalivahdit. Katsokaa tilastoja.
 

yaris

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, HIFK, Ilves, Saipa, Tappara.
Viestin lähetti Sam#9

Mikä idea on lähteä matsiin kuumeisella veskarilla? Eka maali selän takse ja vaihtoon ekassa erässä. Ei voi käsittää tuota aloitusta.

AIVAN! Hyvä kysymys. Pitäisiköhän valmentajien katsoa oikein suureen peiliin.

No seuraavaan peliin Pelicansia vastaan he ovat keksineet aivan omantasoisensa ratkaisun.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Viestin lähetti yaris
Nyt nämä munattomat valmentajat ovat ratkaisemassa asiaa laittamalla seuraavaan peliin maaliin vuoden pelaamatta olleen maalivahdin, kun tähän mennessä ehkä ainoa osa-alue, joka on toiminut ovat olleet maalivahdit. Katsokaa tilastoja.


Katsotaan ja varmasti katsoo valmennuskin. Maalivahtipeli ei ole pettänyt ja Jere pelaa lähestulkoon satavarmasti Lahdessa. Heinonen on kuitenkin kuumeessa, joten tottakai Miku lähtee kakkoseksi mukaan.
 

msg

Jäsen
Korrrrostan, että organisaatiosta löytyy kakkosvalmentaja-ainesta riittävästi, eikä tätä ainesta ole kiire pois potkia.
Kyse on enemmän sen YKKÖSEN puuttumisesta.

Siis Hantta & Teddy jatkakoon, vaikka näiden ajatusten tonavien kaveriksi löydettäisiin joku oikea valmentaja.
 

Cannibal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Cobol

Calounille kävi jälleen selväksi se, kuinka yksin joukkue hänet jättää kun vastapuolen gangsterit aloittavat rusikoinnin.

Ja mitähän, cobol, ehdotat lääkkeeksi? Pistetäänkö Veke vetämään Heleniusta turpaan? Tai Tero Määttä. Veikkaan, ettei siihen pysty kukaan tässä liigassa. Jos Sami päättää pätkiä Calounia kaukalossa eivätkä tuomarit siihen puutu, sille ei voi yhtään mitään. Ellei sitten koko ketjun voimin hyökätä kimppuun. Sehän olis muuten miehekästä...eli just sitä tämän hetken Bluesia.

Sitäpaitsi Ted on täysin höyrähtänyt tähän liigaan. Mies sanoo jokaiseen vertaukseen, että nyt on juuropiian stail eikä juuroopassa tapella vaan kahvataan ja se on siksi hyväksyttävää. Maassa maan tavalla. Mutta liiga on siis terrific.

Siinä olet aivan saatanan oikeassa, että Caloun ei ansaitse Markku Hurmetta sentterikseen. Ei helvetissä. Metropolit olisi sitä luokkaa, mitä Jan ansaitsisi. Metro olisi jotakuinkin täydellinen sentteri Calounille. Ei Caloun muuten ansaitse nykyisiä laitureitakaan, vaikka en halua haukkua Kaltoa. Kari tekee kovaa töitä ja on oikeasti taidoiltaankin ihan jees. Ei kuitenkaan välttämättä pitkän tähtäimen ratkaisu menestyvän joukkueen ykköskenttään. Kohn olisi tällä hetkellä ainoa laituri, joka on tarpeeksi hyvä Calounille. Mutta ilmeisesti valmennus ei halua laittaa "kaikkia munia samaan koriin". Hyvin kylläkin tuo kakkonen on pelannut ei siinä mitään.

Yllättävää tosiaan tuo Heinosen peluuttaminen, jos mies oli kuumeessa ja Jere ei ollut. Mutta ei mitään uutta tältä kaksikolta.

Tahti on parantunut, mutta ei tää helvetti sentään riitä kuudenteen sijaan. Sääliplayoffeihin saadaan tehdä kunnon duuni, jos halutaan päästä. Sinne on tälläkin n. pinna per peli tahdilla mahdollisuuksia. Mutta jos halutaan vielä päästä "oikeisiin" pudotuspeleihin, tarvitaan kovempi pistekeskiarvo eli toisin sanoen voittoputkia. Eikä sitä aikaa enää niin rajattomasti ole. Kun vuosi vaihtuu, ollaan jo helvetin lähellä runkosarjan loppua. Kun asiaa oikein ajattelee. Helmikuuhunhan se käytännössä jo loppuu...tai no, on Bluesilla kaksi peliä vielä maaliskuussa. Ehkä Ted ja Hantta laskevat niiden varaan.
 

ranger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Die Mannschaft
Flint

Pieni piikki vaihteeksi, kuitenkin riitaa haastamatta. Lähinnä pilke silmäkulmassa, sano.


"Kyllä sulla on täysi oikeus sanoa mielipiteesi ja en mä käsittääkseni sitä ollut missään vaiheessa kieltämässä kunhan totesin että luulisi teidänkin ymmärtävän miksi eilisessä pelissä Jokerit pelasi niin Pelicans-kiekkoa."


Eiköhän Jokereiden pelityyli ole ollut enemmän tai vähemmän tylsää ja epäesteettistä katsottavaa aina Summasen ensimmäisestä valmentajakaudesta lähtien. Tämä siis aivan materiaaleista ja loukkaantumistilanteista riippumatta.


Tämä muuten ei sitten missään tapauksessa ollut moite, ainoastaan vastakkainen mielipide. Kun Ilveskin kenties aikanaan voittaa hirvittävästi himoitsemamme mestaruuden, tuskin kovin moni Oikeauskoinen jaksaa Pojan noustessa pelityylistä liiemmälti murjottaa, olipa se sitten millainen tahansa. Emmääainakaan.



Ranger
 

eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club
Re: Flint

Viestin lähetti ranger
Eiköhän Jokereiden pelityyli ole ollut enemmän tai vähemmän tylsää ja epäesteettistä katsottavaa aina Summasen ensimmäisestä valmentajakaudesta lähtien. Tämä siis aivan materiaaleista ja loukkaantumistilanteista riippumatta.
Montako Jortikan luotsaaman jokeriryhmän ottelua olet nähnyt? On nimittäin pelityyli aika erilainen viime kauteen verrattuna (jolloin luultavasti ainoa hyökkäysiloittelu nähtiin Ilvestä vastaan Hakametsässä, Ilvestä vastaan kun ei tarvinnut puolustaa). Syytä Summasta, älä Jokereita.
 

ranger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Die Mannschaft
"Montako Jortikan luotsaaman jokeriryhmän ottelua olet nähnyt?"


Tarpeeksi monta muodostaakseni vakaan mielipiteen. Tietenkin Jortikan Jokerit on pelannut vähemmän tylsästi kuin Summasen Jokerit, muttei tämäkään tyyli vastaa käsitystäni mistään kovinkaan yleisöönmenevästä jääkiekosta. Korostan silti edelleen, ettei tämä sinänsä ole mikään moite.


Jortikan filosofiassa peli on aina lähtenyt timanttisimillakin materiaaleilla ennen kaikkea kiekottomana erittäin kurinalaisesta viisikkopuolustuspelistä. Miksipä mestarivalmentajan tyyli siitä mihinkään olisi muuttunut? Ja onko sattumaa, että liigassa toisena oleva Jokerit on päästänyt selvästi vähiten maaleja ja tehnyt niitä itse vasta seitsemmänneksi eniten?


No, se siitä. Tarkoitukseni siis ei ollut panna pystyyn mitään väittelyä saati haastaa riitaa. Näyttävyys on toki katsojan silmissä. Jos on jo vuosikausia tottunut katselemaan Summasen Jokereita, Midaksen peli saattaa näyttää suorastaan uudestisyntyneeltä viime kauden Kerholta. Makuasioita kaikki tyynni, joten olet varmasti yhtä oikeassa tai väärässä kuin minäkin.



Ranger
 

eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club
Viestin lähetti ranger
Tarpeeksi monta muodostaakseni vakaan mielipiteen. Tietenkin Jortikan Jokerit on pelannut vähemmän tylsästi kuin Summasen Jokerit, muttei tämäkään tyyli vastaa käsitystäni mistään kovinkaan yleisöönmenevästä jääkiekosta.
Ok. Itse tosin olen nähnyt pelkkiä kotiotteluita ja tunnetusti kaikki joukkueet (Summasen Jokereita lukuunottamatta) pelaavat kotona hiukan vähemmän varovaisesti, hiukan yleisöönmenevämmin. Näkemissäni otteluissa jokerijoukkueen peli on ollut kaukana tylsästä ja epäesteettisestä, vaikka tiiviistä viisikkopuolustuksesta Jortikan valmennusfilosofia kieltämättä lähteekin liikkeelle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös