Blues-Ilves La 15.1.2005

  • 8 435
  • 71

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Ihan kiva peli. Ilves, tai pikemminkin sen loistava ykkösketju, oli juuri tuon verran Bluesia parempi. Ykköskolmikko käänsi peliä aivan älyttömän nopeasti ja kaksi maalia vissiin tulikin vastaiskuista. Ipan muut kolmikot eivät sitten oikein vakuuttaneetkaan. Ei silti, parempi se kokonaisuus on kuin meidän vastaava.

Blegistä on pakko nostaa esille nelosketju. Sällit painoivat pelin jatkuvasti vastustajan päätyyn kiekon saatuaan, vieden kiekon vieläpä maalille eikä nurkkiin tai maalin taakse, kuten Elomo ja hänen ketjunsa.

Niemisen Nikolta muuten mainio peli. TElomon itseluottamuksen puute näkyy selvästi maalipaikoista, joista mies ei uskalla vetää vaan lähtee hakemaan vielä parempaa paikkaa. Ei näin.

Kaikenkaikkiaan tarpeellinen pudotus maanpinnalle. Ihan ok -tasoista peliä, kyllä tämä tästä. Jahka se Sakizi saadaan.


Iso-K!
 

Action man

Jäsen
Suosikkijoukkue
Matinkylän Mahti
Justiinsa joo, Ilves teki 3 maalia suoraan syötöstä laukauksella. Blues ei yleensä juuri ammu suoraan syötöstä ja tänään noissa tilanteissa pyyhki vain pölyt kiekon päältä. Samoin Bluesin pelistä yleisesti paistaa että selkeätkin 3-2 hyökkäykset päättyvät kiekon neppaamiseen ristikulmaan. Miksi ei se kiekollinen voi siniviivan ylitettyään hiukan jarruttaa menoa ja vapaat miehet hakeutua hyville vetopaikoille ?

Samoin tuntuu että Bluesin avauspeli on huonoa vuodesta toiseen. Miksi sen pakin pitää avata siihen laitaan jossa on jo paine tai johon paine siirtyy kun se voisi levittää toiselle pakille toiseen laitaan ja tämä avaisi omaan laitaansa suoraan. Varsinkin kun on kapea kaukalo niin syöttöä vastaanottanut pelaaja on heti ahdistettuna ja joutuu roiskimaan minne sattuu tai mikä pahinta menettää kiekon ja tulee paha vastahyökkäys. Laukkanen keskity näihin hyökkäysten käynnistymisiin enemmän treeneissä.

Ilves ei paljon muuta esittänyt mutta nuo paikat käytti hyvin hyväkseen, Oksa ei voinut noille suoraan syötöistä maaleille mitään.

Niin ja laukauksiin laatua.
 

molari

Jäsen
- Kun Ilves tulee säälipleijareissa vastaan, niin homma hoidetaan kun Ipan ykkönen otetaan vartiointiin/spesiaalipeluutukseen vastahyökkäysten varalta. Ei vaadi tämän enempää, sillä muut kentälliset on täynnä maailman kankeimpia kaksimetrisiä. Kohukolossi Anttilankin kyvyt lienevät ilmeisesti psyykkisellä puolella.

- Blues taisteli tänään hienosti kyllä kerta kaikkiaan jetsulleen niin että joo. [/B][/QUOTE]

Kyllä Ilves menee tolla pelillä 6 sakkiin...., mutta miksei tänään yritetty jo pistää ykköstä vartiointiin, pelin alusta lähtien homma oli selvä, Ilveksen ykkönen dominoi kenttää ja ratkaisi pelin.

Tosiaan, kun katselee Rosteria, ei sieltä Kohnin (ja McLeanin) lisäksi löydy kuin puukätisiä duunareita junnujen lisäksi, junnuistakin Tukonen on jotenkin hyytynyt. Muutama pelimies on pakko saada, loukkaantumisia tulee varmasti vielä lisää jossain vaiheessa ja esim. Kohn pelaa niin paljon, että loukkaantuminen jossain vaiheessa on melkoinen todennäköisyys.

Peli oli tosiaan ihan "viihdyttävä" ja tuomarilinja Ok., kyllä tolla pelillä varmasti säälipleijareihin mennään, mutta ei se yksi kotimatsi lisää paljon lohduta, yhtä hyvin runkosarjan jälkeen Pravda voisi informoida, että Blues lähti kesälomalle hyvistä kyttäysasemista...
 

tapio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bleg, Crisu, Pena, fööni, geeli ja Vidal Sasoon!
Aivan kaoottista kurvailua blegin peli. Ei mitään järkeä koko touhussa. Mitään pelitapaa ei tunnu olevan ja pelitilanne
ei vaikuta mitenkään pelaamiseen. Samalla tavalla mennään oltiin sitten vikassa erässä häviöllä 1-3 tai voitolla 3-1.

Seuraava kuvio toistuu 60 min.

1. Kiekko päätyyn tavalla tai toisella, yleensä puolivahingossa.

2. 2-3 hyökkääjää perään, taistelamaan ns. kulmissa.

3. Pakit jää punaviivalle, tiivis viisikko nyt noin puolen kentän pituinen.

4. Kiekko vastustajalle/ kiekko siniviivan yli koska puolustus ei ehdi katkomaan.

5. Ja sitten taistellaan kiekko pois ja yritetään samaa uudelleen, lähtemällä oman maalin takaa.


Yhdeksän viimeistä matsia ovat tuottaneet:

4 x 0 maalia
2 x 1 maali
1 x 2 maalia
1 x 4 maalia (kärppävoitto)
1 x 8 maalia (pelicansvoitto)

...niin ja voitot siis suluissa, tuossa saldo joulun jälkeen.
27 mahdollisesta pisteestä saalistettu kokonaiset 6 !!

Rocky mee pois!
 

Cosmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JB & KG
Viestin lähetti molari
[BKyllä Ilves menee tolla pelillä 6 sakkiin...., mutta miksei tänään yritetty jo pistää ykköstä vartiointiin, pelin alusta lähtien homma oli selvä, Ilveksen ykkönen dominoi kenttää ja ratkaisi pelin.[/B]

Äläs nyt pilaa mun piiloprovoja kun ipalaiset ei ole edes kotiin kerinneet vielä! Että miksikö ei tänää Ipan ygöstä otettu pihteihin? Liikaa vaadittu nykyiseltä valmennukselta, siinähän se.
 

puuntakaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa Ipandeerus
Viestin lähetti Cosmo

- Kun Ilves tulee säälipleijareissa vastaan, niin homma hoidetaan kun Ipan ykkönen otetaan vartiointiin/spesiaalipeluutukseen vastahyökkäysten varalta. Ei vaadi tämän enempää, sillä muut kentälliset on täynnä maailman kankeimpia kaksimetrisiä. Kohukolossi Anttilankin kyvyt lienevät ilmeisesti psyykkisellä puolella.

Jaa, kumma kun tuota ei ole kukaan muu vielä keksinyt, sillä kyseinen kentällinen on voittanut Ilvekselle jo monta peliä, ja isännät ovat siinä sivussa tehneet ihan hyvät tehotkin. Hieman krediittiä kyllä muidenkin joukkueiden faneilta varsinkin Ilveksen tehokolmikolle kyllä kaipaisi, ehkä heidän kuriinsaaminen ei kuitenkaan se kaikista helpoin juttu sitten olekaan?
 
Suosikkijoukkue
Espoo Blues
Viestin lähetti Action man
Samoin tuntuu että Bluesin avauspeli on huonoa vuodesta toiseen. Miksi sen pakin pitää avata siihen laitaan jossa on jo paine tai johon paine siirtyy kun se voisi levittää toiselle pakille toiseen laitaan ja tämä avaisi omaan laitaansa suoraan. Varsinkin kun on kapea kaukalo niin syöttöä vastaanottanut pelaaja on heti ahdistettuna ja joutuu roiskimaan minne sattuu tai mikä pahinta menettää kiekon ja tulee paha vastahyökkäys.
Taisit vastatakin jo ite tuohon kysymykseesi. Kapeassa kaukalossa ja noilla pakeilla on riskialtista avata ristiin kun yleensä siihen pääsee vastustaja väliin. Tietysti olisi fiksua kokeillakin välillä mutta kun linja on yleensäkin se, että riskejä vältetään, niin yksikin hasardiavaus on liikaa. Tänään ja yleensäkin pakit ovat heitelleet pakki-pakkia maalin takana ja avanneet siitä sitten omaan laitaan, josta kiekko päätyyn. Joten enemmänkin kritisoisin pelityyliä kuin pakkien avauksia omaan laitaan, mikä on kyllä yleensä se varmin vaihtoehto.

Tänään oli mielestäni positiivista, että syötöt menivät suht hyvin omille. Ilveksen ykkönen on vaan niin hyvä suunnanmuutoksessa ja hyökkäykseenlähdössä, että se saa oman joukkueen käynnistelyn näyttämään todella huonolta. En väitä, että Blues olisi avauksissa mitenkään erityisen hyvä, mutta mielestäni kritisoinnissa olisi enemmän aihetta, jos haukuttavana olisi vykoukaleja ja murphyja kuin jalasvaaroja.

Ladahan muuten kokeili tänään muutamia avauksia oman sinisen takaa vastustajan siniselle, mutta olihan se surkuhupaisan näköistä kun blueslainen oli heti vähintään kolmen ilvesläisen mottipotissa.
 

Cosmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JB & KG
Viestin lähetti puuntakaa
Jaa, kumma kun tuota ei ole kukaan muu vielä keksinyt, sillä kyseinen kentällinen on voittanut Ilvekselle jo monta peliä, ja isännät ovat siinä sivussa tehneet ihan hyvät tehotkin. Hieman krediittiä kyllä muidenkin joukkueiden faneilta varsinkin Ilveksen tehokolmikolle kyllä kaipaisi, ehkä heidän kuriinsaaminen ei kuitenkaan se kaikista helpoin juttu sitten olekaan?

Se ketju on vaan niin HVM ja pääsee nyt yllättelemään. Mutta kuitenkin näin liekkimoodissa ollessaan, se jää kaikkien valkkujen videomuistikirjaan, ja säälipleijareissa jää tyystin pisteittä, vaikka kaikki potentiaali on ladattu herrojen harteille. Em. on nähty niin monta kertaa aiemminkin.
 

Action man

Jäsen
Suosikkijoukkue
Matinkylän Mahti
Viestin lähetti Läski-Salonen
Taisit vastatakin jo ite tuohon kysymykseesi. Kapeassa kaukalossa ja noilla pakeilla on riskialtista avata ristiin kun yleensä siihen pääsee vastustaja väliin. Tietysti olisi fiksua kokeillakin välillä mutta kun linja on yleensäkin se, että riskejä vältetään, niin yksikin hasardiavaus on liikaa. Tänään ja yleensäkin pakit ovat heitelleet pakki-pakkia maalin takana ja avanneet siitä sitten omaan laitaan, josta kiekko päätyyn. Joten enemmänkin kritisoisin pelityyliä kuin pakkien avauksia omaan laitaan, mikä on kyllä yleensä se varmin vaihtoehto.

Ei avausta ristiin vaan toiselle pakille joka avaisi pystyyn omaan laitaan. Usein näkyy että Blues pakki avaa laitaan jossa on jo paine tai johon se on siirtymässä aivan selvästi. Eli avaukset lähtevät semmoisille pelaajille jotka hädin tuskin ehtivät ottaa kiekon haltuun. Yleensä tuo toisen puolen pakki olisi helposti pelattavissa kuitenkin ja koko se laita aika väljä.

Ja vanha fraasi kiekottomille pelaajille: Tehkää itsenne pelattavaksi
 
Suosikkijoukkue
Espoo Blues
Viestin lähetti Action man
Ei avausta ristiin vaan toiselle pakille joka avaisi pystyyn omaan laitaan. Usein näkyy että Blues pakki avaa laitaan jossa on jo paine tai johon se on siirtymässä aivan selvästi. Eli avaukset lähtevät semmoisille pelaajille jotka hädin tuskin ehtivät ottaa kiekon haltuun. Yleensä tuo toisen puolen pakki olisi helposti pelattavissa kuitenkin ja koko se laita aika väljä.

Ja vanha fraasi kiekottomille pelaajille: Tehkää itsenne pelattavaksi
Tottahan tuo, ikävä kyllä. Liian usein tosiaan avataan jopa selkään vauhdittomalle hyökkääjälle, kun huomataan että nehän jyrää meitin. Kiekollinen vastuu vaan äkkiä muille.

Sitähän vähän yritin tuossa aikaisemmin hakea, että näin pienessä kaukalossa vastustajat on heti iholla käyttäen juuri sitä keinoa, jolla sellaisessa kaukalossa tulisi pelatakin. Toisaalta tuntuu jo paperillakin mahdottomalta, että tämän hetken Niskanen tai Jalasvaara avaa paineen alla TElomolle, jolla kiekko polttelee jo lämittelyssä.

Yksi kiekollinen pakki tekisi kummasti terää ylivoimiinkin, niin voisi kokeilla välillä muutakin kuin sitä maalin takaa hakua, hienot kuviot, päätyyn ja perään. Tiedä sitten onko aika kullannut muistot, mutta kyllä se Vykoukal ihan kiitettävästi availi perse kiinni päädyssä, vastustajan siniselle suoraan vauhdissa olevan espoolaisen lapaan.
 

Rosa 55

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Sport, NYR
Viestin lähetti puuntakaa
Jaa, kumma kun tuota ei ole kukaan muu vielä keksinyt, sillä kyseinen kentällinen on voittanut Ilvekselle jo monta peliä, ja isännät ovat siinä sivussa tehneet ihan hyvät tehotkin. Hieman krediittiä kyllä muidenkin joukkueiden faneilta varsinkin Ilveksen tehokolmikolle kyllä kaipaisi, ehkä heidän kuriinsaaminen ei kuitenkaan se kaikista helpoin juttu sitten olekaan?


Tässä on yksi ratkaisu siihen tehon poistoon, en tosin kiellä etteikö olisi loistava kenttä.
 

Rosa 55

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Sport, NYR
Viestin lähetti Vili Vilperi
Niin, nimenomaan yks eli Tim Thomas. Ei siitäkään jannusta joka joukkueelle riitä.

All right, pakko se on myöntää; Ilveksellä on tällä hetkellä paras ketju liigassa.
 

fakta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Viestin lähetti Blågula
Ihan hyvä fiilis tappiosta huolimatta. Tänään oli kuitenkin pitkästä aikaa meininkiä ja menoa niin kaukalossa kuin katsomossakin. Lähinnä vieraiden ansiosta mutta väliäpä tuolla.

Tänään ei kaaduttu tuomariin (joka oli hyvä), ei asenteeseen (sekin oli hyvällä mallilla), ei maalipaikkojen tuhlailuun (niitä ei pahemmin ollut) eikä vastustajan kahvaan (sitä ei näkynyt). Tänään Blues kaatui siihen että Ilves oli selvästi parempi ja ennen kaikkea taitavampi. Itse asiassa Ilves oli mielestäni todella hyvä tänään. Aiemmin en ole pitänyt joukkuetta kovinkaan pätevänä mutta tänään mielipide muuttui. Tuolla lailla kun jatkavat niin Ilves voi hyvinkin olla kevään musta hevonen.

Paljon puhutaan siitä kuinka kova materiaali Bluesilla on - on nimimiehiä sun muuta. Mutta kyllähän se materiaaliero tänään oli selkeä, ja nimenomaan vieraiden hyväksi. Kariya, Stefan, Hyvönen, Murphy, Helminen...
Entäs meillä? No, onhan meillä Kohn ja sitten on tuo, totanoin ni, toi ööh... Niin, siinäpä se. Kun ei ole ketään. Ja kaiken lisäksi meidän materiaali on varsin kapea. Kalto ei jostain syystä pelannut tänään ja vaikka Gary ei olekaan mikään Gretzky niin poissaolon huomasi kyllä. Jo senkin takia että Blues pelasi ensimmäiset 30 minuuttia kolmella ketjulla.

Pelaajista sen verran että Nieminen jatkoi mielestäni pirteitä otteitaan. Niko on selkesästi petrannut tässä viime aikoina. Harmi vaan että kädet ovat mitä ovat. Puolustuksessa Lehtinen oli jälleen näppärä kiekollisena vaikka tumpeloikin siinä kolmannen erän YV-tilanteessa. Niin ja Kassu teki maalin jota tuuletteli tyylikkäästi ja nähdäkseni hiukan itseironisestikin. Tietäähän tuo itsekin miten usein verkot ovat heiluneet Espoossa.

Tappiosta huolimatta uskon kyllä vankasti säälipaikkaan tällä hetkellä. Kovin hyvin ei meillä mene mutta Jypillä ja Tapparalla menee vielä heikommin. Ässätkin ovat tekemässä sen perinteisen kevätdyykkauksen. Eli kauheasti ei tarvitse skarpata säälipaikkaa varten. Yksi mies (hyökkääjä siis) voisi oikeasti tehdä ihmeitä joukkueelle sillä asenne vaikuttaa tällä hetkellä hyvältä. Lisää juonikkuutta hyökkäykseen --> onnistumisia --> lisää itseluottamusta --> lisää pisteitä. Siitä se lähtee.

Täytyy hiukan ottaa kiinni yhteen kohtaan.
Ei me tänään tuomariin kaaduttukaan, mutta kyllä se paska oli. Kaksi erää mentiin vähän silleentälleen, lepsu linja, mutta siinä vaiheessa sen pystyi nimenomaan laittaa linjan piikkiin. Kolmannessa erässä kuitenkin kaikki järki katosi tuomarityöskentelystä. Esimerkkinä Pitkämäki-episodin jälkeinen telominen. Jumalauta että on uskomatonta kuinka Ilves-pelaaja, kuka se sitten olikaan, sai edes jatkaa peliä! Mainittakoon että Kohnkin olisi ansainnut isomman rangaistuksen selästä taklaamisestaan. Törkeältä näytti, ainakin minun silmissäni.
Ei näin, ei todellakaan näin.

Sitten tsemppi oli ehkä parempaa kuin ollaan totuttu näkemään, muttei kuitenkaan riittävää. Näkyi mielestäni hyvin (pienenä yksityiskohtana) siinä kuinka hitaasti jengi luisteli vaihtoon, esim. Kohn, MacLean...

Muuten allekirjoitan periaatteessa loput :)

Yläpesä-> Niin kuin mainitsin, suihkukommenus olisikin ollut eräässä tilanteessa Ilvespelaajan kohdalla paikallaan, jotta sillee.

SM-liigan sivujen mukaan Kalto ei ollut edes kokoonpanossa, joten varmaan ei ollut lämmittelyssäkään mukana.

Muutenkin täytyy kokoonpanosta sanoa että väljyä oli. Periaatteessa jo kolmosketju oli nuorisoketju. Nelosketjua ei sitten ollut lainkaan, sillä hyökkääjiä siihen oli löydetty tasan kaksi kappaletta. Kyllä täytyy ihmetellä miksei esim. Flinck päässyt tänään mukaan. Hyvin on edustanut kun on mahdollisuuden saanut.

Kuten tapio(?) mainitsikin, niin tsempistä huolimatta Bluesin peli oli aika kaoottista. Peli-ideaa ei hevin löytynyt, mutta se asia joka ihmetytti vieläkin enemmän oli se että puolustus oli täysin sekaisin. Ilves sai tosiaan parista vastahyökkäyksestä maalin aikaan, mutta niitä vastahyökkäyksiä tarjottiinkin Bluesin puolelta huima määrä.

Nieminen pelasi hyvin, tsemppasi ja loi röyhkeillä nousuillaan maalitilanteita.

Laukauksiin pitäisi pyrkiä selvästi hanakkaammin. Nyt kierrettiin liikaa. Pitkämäki ei itse asiassa montakaan kertaa joutunut näyttämään taitojaan.

Bluesin materiaali on todella kapea. Paperille pystyttiin keräämään seitsemän pakin ja yhdentoista hyökkääjän nimet. Niistä Jalasvaara ja Näätänen eivät nähdäkseni juurikaan peliaikaa saaneet.

Kaikesta huolimatta uskon valoisaan (jopa lähi)tulevaisuuteen. Kun saadaan tilanne rauhoitettua ja saadaan parempi henki päälle, niin vielä noustaan.

Se toinen Tamperelainen kaatuu tiistaina.
 
Suosikkijoukkue
Ilves
Hemmetin mukava halli siellä Espoossa o-
li,kun ensimmäistä kertaa siellä tuli käytyä.

Espoolaiset nuoret järjestysmiehet näyttivät myös selviytyvän tehtävästään hyvin,
ilman mitään erityisiä provosoitumisia Ilves fanien kanssa.
 
Viimeksi muokattu:

fakta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Viestin lähetti Mind over matter
Hemmetin mukava halli siellä Espoossa o-
li,kun ensimmäistä kertaa siellä tuli käytyä.

Espoolaiset nuoret järjestysmiehet myös näyttivät selviytyvän tehtävästään hyvin,
ilman mitään erityisiä provosoitumisia Ilves fanien kanssa.

Niin, vaikka ollaan jo kehuttukin, niin sanon minäkin:
Ilveksellä loistava faniporukka vierailemassa. Tervetuloa uudelleen, jos kerran tykkäsitte ;-)
 

King

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Kyllä tuo peluutus on tosiaan jotain aivan uskomatonta, Niskanen oli lähes aina kentällä samaa aikaa Ilveksen ykkösketjun kanssa ja eihän siitä perkele mitään hyvää seurannut. Ihme tunari koko jätkä, ei se vielä alkukaudesta näin paska ollut, paskenee vaan entisestään. Täysin turha jätkä, jolla kuitenkin ihan ok taidot. Itseluottamus on tipotiessään.

Kohn oli huono, tosin taisi olla ketjun paskaan peliin osuutta Marvin Hurmeella aika suureksi osaksi, sillä niin näkymätöntä miehen peli oli ja osui silmiin vain jollakin uskomattoman huonolla ratkaisulla.

Kyllä tekisi mieli lopettaa koko matseissa käyminen, sen verran sontaa peliä näkee ottelusta toiseen. Haukkukaa vaan huonoksi faniksi, mutta kyllä tuollainen aivottomuus kentällä pistää vaan vihaksi. Ei tässä iltojaan viitsisi tuhlata, kun tuloksena on vain totaalinen vittuuntuminen.

Kaikki vielä näyttää siltä, että tältä kaudelta ollaan jo luovutettu.
 

Raimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
-Super-Steve-Kariya!!!

Adjektiivit loppuisivat kesken Super-Steveä kuvaillessa ja tyydyn toteamaan vain, että kerrassaan loistavaa peliä. Koko meidän ykkönen on tällä hetkellä ylivoimaisesti liigan kovin ketju ja toivottavaa olisikin, että muidenkin ketjujen osumatarkkuus parantuisi kevään kuluessa. Toisaalta osoittihan IFK viime kaudella, että hyvällä ykkösellä saattaa päästä melko pitkälle.

Espoon Länkkäri yllätti viihtyvyydellään, eikä huurteinen reissumme olisi juuri paremmin voinutkaan päättyä. Kiitos pelaajille kiitoksista pelin jälkeen. Kiitos myös asiallisille ja ystävällisille espoolaisille, tulkaahan tekin poikkeamaan Hakametsässä.

Kyllä on hienoa kannustaa Tampereen legendaarista Ilvestä!
 
Viimeksi muokattu:

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Viestin lähetti King
Kyllä tekisi mieli lopettaa koko matseissa käyminen, sen verran sontaa peliä näkee ottelusta toiseen. Haukkukaa vaan huonoksi faniksi, mutta kyllä tuollainen aivottomuus kentällä pistää vaan vihaksi. Ei tässä iltojaan viitsisi tuhlata, kun tuloksena on vain totaalinen vittuuntuminen.

Huolestuttavaa on se, että ei enää edes oikeasti vituta eikä pistä vihaksi. Ei tunnu missään, vaikka menossa on varmaan seuran historian huonoin kotiottelujen kausi.

Kauden kohokohta tuli eilen ISO-K:n maalin mukana. Kyllä tuli eilen kauden suurimmat tunnekuohut, kun lähdes seitsemän vuoden tauon jälkeen näki ISO-K:n maalin.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Viestin lähetti msg
Kauden kohokohta tuli eilen ISO-K:n maalin mukana. Kyllä tuli eilen kauden suurimmat tunnekuohut, kun lähdes seitsemän vuoden tauon jälkeen näki ISO-K:n maalin.

Meikäläisellähän tämän kauden tähän astinen kliimaksi koettiin Tertsinaattorin omistaessa kentän tyhjiin tehdyllä maalillaan tuossa aiemmin syssyllä. Olin havaitsevinani jopa syyn sille, etteivät nämä tappiot tunnu juuri missään: tämä kausi on kuin onkin, jälleen kerran, tässä. Välikausi kautena, jolloin se uskottavuus piti palauttaa. Vaan syy miksi se ei tunnu missään on se, että tietää muutoksia tapahtuvan jo ensi kaudeksi. Tämä pieni pidemmän aikavälin muutoksiin pohjaava usko tietysti kantaa taas siihen saakka kunnes ensi kauden joukkue julkistetaan...

No, ei tuo eilinen peli ihan toivoton ollut. Ipa, tai sen ykkösketju, vain on tällä hetkellä noin paljon Bluesia parempi.
 

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Vaikka turpaan tuli taas kerran, pelistä jäi ihan hyvä maku suuhun. Yritystä oli Bluesilla, mutta paremmalle hävittiin. Lisäksi Ilveksen vieraspeli on huomattavasti mukavampaa katseltavaa kuin muutaman muun joukkueen. Lisäksi Ilveksen faniporukka piti ääntä hyvin ja ainakin omasta mielestäni olivat ihan asiallisesti. Lisäksi vielä Partanen veti mielestäni hyvin. Ei sitä tarvitse sotkea peliäkään liioilla jäähyillä. Mieluummin sitä katsoo tuollaista peliä kuin hippasujäähyjen rikkomaa yv-pyöritystä vuorotellen. Tuntuu yleisesti vähän siltä, että liigatuomarit eivät uskalla olla viheltämättä, jos jotain pientä sattuu. Nyt uskalsi ja mielestäni se palveli tätä ottelua otteluna hyvin.

Ja niin, on se Ilveksen ykkönen kova kenttä, vaikken Vihanneksesta pelaajana voisi vähemmän pitääkään.
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Viestin lähetti E
Lisäksi Ilveksen faniporukka piti ääntä hyvin ja ainakin omasta mielestäni olivat ihan asiallisesti.
Pelistä ei sen enempää mutta Ilveksen faniporukan mainetta tahrasi pahasti se yksi jamppa (vai oliko niitä useampia) jotka Bluesin tasoitusmaalin jälkeen heittivät kolikoita alakatsomossa istuvien niskaan. Kunnon turpaanvedon olisivat ansainneet, onneksi ei ainakaan tietääkseni käynyt pahemmin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös