Otin nyt kerrankin oikeuden laittaa tämän tänne. Kohta sen joku kuitenkin laittaisi. Eli aletaanhan keskustelemaan nyt sitten jo tästä pelistä. Johan tuota edellistä on jo tarpeeksi juhlittukin ;)
Millä eväillä siis saadaan aikaan neljäs peräkkäinen voitto? Sehän olisi jo uskomatonta Bluesille. Sellaista ei viime kaudella ollut kertaakaan, eikä sitä edelliselläkään kaudella. Sitä taaemmaksi en jaksanut katsoa. Tappiottomia putkia on kyllä pidempiä, mutta ei puhdasta voittoputkea.
Vastassa Ilves, jota ei ole kaadettu miesmuistiin. Nyt jos koskaan olisi hyvät mahdollisuudet tehdä se. Peli näyttäisi kulkevan ja Tsekit ovat hurjassa vireessä. Jos Jamo onnistuu ja puolustus pitää, uskon, että voitto on mahdollinen. Mutta huom. mahdollinen. Pelkään kuitenkin pahoin, että kirous kestää ja seuraa pudotus maan pinnalle, jota syventää entisestään lauantaina Jokerit. Mutta toivotaan toista. Bluesilla on kolme matsia vähemmän pelattuna kuin Ilveksellä, joten ero on helposti kurottavissa umpeen yksinkertaisesti voittamalla nämä kolme peräkkäistä kotiottelua. Jos siihen pystytään, on aika hyvin pullat uunissa.
Ja torstaina pelin tulos riippuu pitkälti Jamon kunnosta ja puolustuksen pitävyydestä. Hyökkäys näyttäisi saaneen vähän parempaa tuulta alleen. Ehkä nyt viimeistään Calouniltakin ketsuppipurkki räjähti.
Kommentteja.