Re: Re: Hyvä 3. erä, muuten ei hurraamista
Kun nyt tuli puheeksi, niin aivan samaa mieltä. Matsi oli siisti, joten turhan suurta osaa ei kaveri kuitenkaan saanut. Molemmilta vietiin tasapuolisesti yksi maali. Miettisen syötönvastaanotto ei ollut korkea maila ja vaikka olisi ollutkin, niin missä vihellys viipyi? Nyt se tuli taas sen maagiset 5 sekuntia (sama kuin Jok-HIFK matsin hylätty HIFK-maali) tilanteen jälkeen, kun Miettinen oli jo harhauttanut Myllyniemen.
Bluesilaisen taas tuuppasi Puurulan eteen HPK:n pakki ja Puurulakin seikkaili ties missä tuossa tilanteessa. Onneksi nämä menivät tasan.
Minusta tuomareista valittaminen on ikävää puhaa, koetan välttää, jos ratkaisut eivät ole olleet poikkeuksellisen surkeita ja/tai jopa ottelun ratkaisseita. Yksi asia, johon erityisesti tällä kaudella olen kiinnittänyt huomiota, on tämä armottoman myöhään tilanteen jälkeen tapahtuva viheltäminen. Kukaan muu huomannut samaa? Johtuuko yhteen tuomariin siirtymisestä?
Viestin lähetti Espoonmies
Tuomari oli todella surkea. Se HPK:n tilanne missä läpiajossa peli puhallettiin poikki korkean mailan takia ei kai ollut korkea maila. Ainakin näin kuulin, itse en nähnyt hidastusta. Bluesin hylätty maali oli selvä virhe.