Kiekko-Antti
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Espoo Blues, EPS
Case Virta
Hannes ei asiasta varmaan tiennyt kaikkea, koska Bluesin linja on se, että kauden aikana tapahtuva pelaaja hankinta on lähes täysin Crisun kontolla. Valmentajat keskittyvät valmentamiseen.
Animalin tieto on hyvin pitkälti samanlainen kuin mitä kuulin myös itse. Eli Virran jo pitkälle neuvoteltu Suomeen ja Bluesiin tulo kaatui sopimustekniikkaan, jota en itse tunne, mutta ongelman siinä muodosti siirtoraja ja paperien kuntoon saaminen. Se jotui juuri tuosta myöhäisestä maahan saapumisesta.
Joku kyseli Hurmeesta. Kyllä jatkaa ensi kaudella Bluesissa.
Ensi kauteen lähdetään jälleen niin, että kaikkia ulkomaalaispaikkoja ei täytetä ennen kauden alkua. Tämä on mielestäni oikea strategia.
Maalivahtikysymyksestä tekee pienen ongelman se, että Jere ei tällä hetkellä olisi valmis jäämään kolmoseksi eli pelaamaan käytännössä A:ssa. Eli tällä hetkellä näyttää siltä, että Oksa/Myllyniemi/Heinonen ei välttämättä toteudu. Jere varmaan katsoo muut mahdollisuudet läpi jos ei tärppää saattaa tänne kolmoseksi jäädäkkin. Yksi ratkaisu olisi luopua Heinosesta tai Oksasta, mutta kummasta?
Zoomille:
Tuomaisen optio on miehellä itsellään, eli Blues ei voi miestä halutessaan itse pitää, jollei Tuomainen ole jatkoon tyytyväinen. Ei vielä heitetä kirvestä kaivoon Pihlmannin suhteen.

Viimeksi muokattu: