Onkos noista Tony Martin -ajan leyvistä painos lopussa tai jotain? Olen ajatellut täydentää puuttuvia levyjä siltä ajalta, mutta niitä ei oikein tunnu löytyvän pääkaupunkiseudun levykaupoista. Ennen oli Tunnelin levyssä ja vaikka missä hintaan 5 - 10 euroa kappale, mutta nyt ei löydy niin mistään.
Harmi jos painos olisi lopussa juuri nyt, kun Ozzy on haastanut Iommin oikeuteen Black Sabbath -nimen käytöstä -> uutta painosta ei välttämättä tule heti.
Alkuperäiseen kysymykseen. Bändin tyyli on vaihdellut hurjasti eri vokalistien myötä. Kyse ei ole vain siitä, että levyillä olisi erilaiselta kuulostavia laulajia, vaan koko musiikillinen suuntaus tuntuu muuttuvan hurjasti. Rikkauttahan tuo tavallaan on, vaikka uusi linja joskus voi ensiksi tuntuakin pettymykseltä.
Minusta selvästi parhaat kaudet & levyt olivat:
* Alkuperäisen kokoonpanon alkutaival. Eli kaikki levyt aina johonkin Sabotageen asti. Technical Ecstacy ja Never Say Die alkoivat jo vähän maiskahtaa häthätää kasatulta huumekatkuiselta rutiinisuoritukselta. Yksittäisiä helmiä niiltäkin toki löytää, mutta nuo aiemmat levyt olivat ne, jotka määrittelivät bändin. Yllättävänkin kokeellista ja nokkelaa musiikkia aikakauteen nähden (esim. Supertzar, Symptom of the Universe, Laguna Sunrise ja monta, monta muuta).
* Dion ensimmäinen kausi eli Heaven and Hell, Mob Rules ja Live Evil. Musiikki on suoraviivaisempaa heviä ja vähemmän kokeilevaa kuin alkuperäiskokoonpanon erikoisimmat tuotokset. Musiikin yleissävy paljon synkempi ja goottilaisempi, sanoituksen aiheet kauhufantasiaa. Joitakin hassuja kokeilujakin löytyy, kuten niskavilloja nostava Sign of the Southern Crossin didgeridoo-imitaatio (olettaakseni wah-pedaalilla tehty). Siksipä tämä aikakausi onkin helpompi sulattaa kuin musertavan ylenpalttiseen ja yksipuoliseen synkistelyyn sortuvat myöhemmät Dio-yhteistyöt (eli Dehumanizer ja nykyinen Heaven&Hell). Puhtaasti laulajanahan RJD on valovuosia edellä Ozzya, jonka laulajantaidoista antaisin jokseenkin saman arvion kuin Iommi antoi aikoinaan Ozzyn alun perin pyrkiessä laulajaksi bändiin.
Kumpi noista kahdesta kaudesta parempi? Makuasia. Minusta Dion eka kausi oli se huippu, jolloin muusikoiden täysi potentiaali saatiin vasta kokonaan paljastettua. Iommi on itsekin viitannut tähän viimeksi melko tuoreessa Guitarist-lehden numerossa (316), jossa hän sanoo: "With Ronnie we scrutinize the music a lot more - because Ronnie has a lot of ideas as well. Ronnie will suggest transitions; that might be a change to the tail end of a riff. For instance, I'll come up with the initial riff then he might suggest changing it a little and going to the next part. We pull the music apart more. With Ozzy, we don't scrutinize it - or certainly he doesn't - that much. We experiment a lot with Ronnie in the band and he'll often surprise me with what he'll come up with. It's good because he might hear something different to me in a riff - it works." Eikä liene sattumaa, että monet Tonyn komeimmista kitarasooloista (esim. Heaven and Hell ja Die Young) ovat syntyneet juuri Dion aikana: "Ronnie has always encouraged me to do solos, which is good," toteaa Iommi itse.
