No ainakin kaikki on ollut vitun hyvää asukkaiden mielestä. Kuultiin siellä kummallisen mölinäjumputuksen seassa yksi hyväkin esitys, Freestyler.
Ei saatana. Ei kerpele. Ei jumankauta.
Laitoin taas pitkästä aikaa näiden kahden ylläolevan viestin perusteella BB:n liven päälle.
Olin alkuun jo 10 sekunnin katsomisen jälkeen täysin satavarma, että a) ohjaaja on kuollut ja b) kroppa on jäänyt makaamaan näppäimistölle c) kirjainten Z, X, C ja välilyönnin päälle, jotka vaihtavat lähetyksessä näkyviä kameroita kesken liven.
Oksennusta ja päänsärkyä aiheuttava tuotanto, jossa kamera vaihtui alle sekunnin välein vilkkuvalojen tuhotessa mielenterveyden oli sitä luokkaa psykedeelistä shittiä, että siinä olisi noin 95% Suomen epilepsia-potilaista saanut ainakin kaksi kohtausta per potilas alle minuutin sisällä.
Tämä kertoo totuuden ja vähän enemmänkin tuotannon tasosta.
#KATSELUKELVOTON piste com
Jos minulla olisi Toyota ja tunkki, niin sanoisin sen minkä jo kaikki tietävät, mutta olkoon.
Viimeinen sulkee oven. Minä tein sen nyt.