Mainos

Bewe Hockey 2011–2012

  • 65 184
  • 75

The Rock

Jäsen
Viime kaudella ensiesiintymisensä kiekkokartalla tehnyt ja III-divisioonasta yhden portaan ylemmäs II-divisioonaan noussut Bewe Hockey on seuran nokkamiehenä häärivän ja aiemmin kovat kannukset kaukalopallon saralla Bewe Sportin "isänä" niittäneen Teukka Ulanderin mukaan "tavoittelemassa paikkaa Mestiksestä lähivuosina".

Bewen kotisivuilta löytyykin jo viitteitä tulevasta, sillä päävalmentajana viime kaudesta jatkavan Vesa Surenkinin odotetaan johtavan kaukalopallon toiminnastaan kesällä kokonaan jättäneen ja jatkossa täysillä palkeilla lätkään panostavan Bewen Mestikseen keväällä 2013. Varsin kunnianhimoinen, mutta samalla myös aivan realistinen suunnitelma.

Toki Bewen pitänee ensiksi nousta II-divisioonan syövereistä Suomi-sarjaan, jotta nousua Mestikseen pystyisi tavoittelemaan, mutta mikäli tiedot nimekkäiden vahvistusten sainaamisesta helsinkiläismiehistöön pitävät kutinsa, on viime keväänä II-divarilohkonsa voittanut Bewe lähdössä varsin kovalla nipulla kohti tulevaa kiekkokautta 2011-2012.

Liiton sivuilla jo julki tulleen perusrungonhttp://79.125.21.88/statistics/hock...E=8&SEASON=2012&nomenu=1&TIG=1000041600&BIND= lisäksi Beween ovat siirtyneet viime kaudella HCK:ssa ja EHC:ssa kiekkoja torjunut Joakim Wessmanhttp://www.eliteprospects.com/player.php?player=11893, Ranskassa pakitellut Jan Hagelberghttp://www.eliteprospects.com/player.php?player=8043, HCK:ssa kiekkoa maaliin ja miehiä päätyplankkeihin heittänyt Riku Rahikainenhttp://www.eliteprospects.com/player.php?player=3650, K-Vantaassa, EHC:ssa ja KJT TuusKissa pelannut Panu Pättiniemihttp://www.eliteprospects.com/player.php?player=21215 sekä niin ikään HCK:ssa ja KJT TuusKissa tahkonnut Tomi Rouhiainenhttp://www.eliteprospects.com/player.php?player=13534.

Myös HCK-tykki Esa Kivistönhttp://www.eliteprospects.com/player.php?player=7467 sekä Titaaneissa männäkausina pelanneen Jaakko Niemensivunhttp://www.eliteprospects.com/player.php?player=22424 kanssa neuvottelut ovat kesken ja on hyvin paljon mahdollista, että nämäkin kaverit nähtäneen Bewen paidassa tulevalla kaudella.

Jo tästä näkee, että Bewessä ollaan tosissaan, eikä sotaan olla lähdössä vähän "vasemmalla kädellä" sohimaan, vaan täydet kierrokset pumpataan koneeseen heti II-divarin lohko 1:sen käynnistyessä syyskuun puolivälissä.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Eiköhän vähempikin sotavarustus riittäisi jatkopaikkaan... Toivottavasti Kivistö ja muut pelimannet nyt kuitenkin sohisivat syksyn vasemmalla kädellä, ettei ihan kaameasti heikompia nöyryyttäisi.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
G-sus sentään! Häppölä-Kivistö-Rahikainen... tuolla ketjulla tehtäisiin täystuhoa Suomi-sarjassakin...
 

jyly

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat
G-sus sentään! Häppölä-Kivistö-Rahikainen... tuolla ketjulla tehtäisiin täystuhoa Suomi-sarjassakin...

Ja miksei Mestiksessäkin? Huikeaa joukkuetta on Bewe kasaamassa. Hinkua näyttää olevan sarjaportaita ylemmäs. Mistähän Bewe on repinyt rahaa näihin nimimiehiin?

Pk-seudulle himotellaan uutta, alistuvaa farmia...
 

Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
Ja miksei Mestiksessäkin? Huikeaa joukkuetta on Bewe kasaamassa. Hinkua näyttää olevan sarjaportaita ylemmäs. Mistähän Bewe on repinyt rahaa näihin nimimiehiin?

Pk-seudulle himotellaan uutta, alistuvaa farmia...

Ei jää mitään jossiteltavaa II-divarin alkusarjoihin. Toivottavasti vetää hyvin porukkaa myös vieraspeleihin. Pitääpä mennä katsomaan kun Haukat kohtaa Bewen Järvenpäässä :)
 

Hanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, alasarjat.
Ja miksei Mestiksessäkin? Huikeaa joukkuetta on Bewe kasaamassa. Hinkua näyttää olevan sarjaportaita ylemmäs. Mistähän Bewe on repinyt rahaa näihin nimimiehiin?

Joukkueen vetäjänä touhuaa Teukka Ulander, joka piti Bewen kaukisjengiä( ja koko kaukiksen SM-liigaa) pystyssä vuosikaudet. Vakituiset, ympärivuotiset Bewe-kirpputorit ovat toimineet varmaankin jo parin vuosikymmenen ajan, tuoden rahaa perustoimintoihin. Teukka jaksaa touhuta ja osaa delegoida hommia muillekin ja saa aikaan PALJON. Nyt esimerkiksi, ovat seuran kausikortit myynnissä ja erilaisia rahallisia kategorioita on kolme hinnaltaan : 100, 50 tai 20 euroa. Peruskausikortti maksaa tuon 20 euroa. Noihin kalliimpiin sisältyy kausarien lisäksi sitten eri määrä kahvia, pullaa, makkaraa jne., nimeä lehteen ja sen sellaista. Tavoitteena on myydä 1000 korttia. Kun tiedetään, että jo Bewen kaukismatsien oheismyynti (arpajaiset/hyvät palkinnot, kahviot ym:t) on aina toiminut, niin itse uskon, että Bewen jääkiekon oheistoiminnat tulevat olemaan sarjatasoon nähden upeita...tai ainakin erilaisia kuin on tällä tasolla totuttu.
Veikkaan, että edes monet Mestis-seurat eivät saa aikaan yhtä näyttäviä pelitapahtumia (oheistoimintaa) kuin Bewe.
Teukka Ulanderin tuttavapiiri on laaja pelaajiston ja alan vaikuttajienkin keskuudessa, jonka vuoksi pelaajien hankinta on helpompaa kuin monelle muulle II-divarin jengille. Lisäksi Ulander on rekrytoinut monelle pelaajalle työpaikan, jolloin pelaaja voi olla lähes kuin "puoliammattilainen".
Itselleni Bewe-kausari on selviö - eikä mitään vaparia vaan handu fikkaan ja fyrkat tiskiin.
 

Dragan

Jäsen
Huhhuh tosiaan millä joukkueella Bewe on sarjaan starttaamassa!

Tässä vielä joukkueen uusimmat vahvistukset:

Joakim Wessman MV
Jan Hagelberg P
Jarkko Antikainen P
Roopertti Martikainen P
Juho Antikainen H
Mikael Nurminen H
Panu Pättiniemi H
Riku Rahikainen H
Tomi Rouhiainen H
Esa Kivistö H
Toni Häppölä H


SM-liiga kokemusta tuossa joukkueessa on tällä hetkellä 617 ottelua, Mestiksestä varmaankin tuplat.

Tuoreimpana vahvistuksena joukkueeseen liittyy liiton tulospalvelun mukaan Joni Hallikainen joka omaa kokemusta Kiekko-Vantaasta sekä Norjasta ja Ruotsista.

Beween huhuillaan myös Karhu-Kissojen kasvattia Jaakko Suomalaista. Tosin mitä Bewe tekisi II-divisioonassa maalivahtinelikolla Wessman, Hallikainen, Suomalainen sekä Wilhelm Petas?
 
Bewen uusin hankinta Miikka Jouhkimainen. Saattaa olla aika yksitoikkoista katseltavaa Bewen pelit tällä kaudella, mikäli pelaajat pysyvät joukkueessa koko kauden. vastassa kun on kuitenkin melkoisia harrastelijaporukoita Titaaneja lukuunottamatta.
 

Hanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, alasarjat.
Bewen uusin hankinta Miikka Jouhkimainen. Saattaa olla aika yksitoikkoista katseltavaa Bewen pelit tällä kaudella, mikäli pelaajat pysyvät joukkueessa koko kauden.
Nimekkäimmät, eli Häppölä ja Jouhkimainen ovat olleet viime kausina melko romuina - Jouhkimaiselta en muista yhtään ehjää kautta vuosiin ja Häppölänkin terveystilanne on aika kiikun kaakun. Toivottavasti molemmat olisivat kondiksessa kun sarja alkaa ! Tosin jengi on kakkoseen todella laadukas ilman heitäkin. Jos vielä Jasu "Gootti" Suomalainen nappailee kiekkoja maalilla, niin Bewe on lohkonsa suurin voittajasuosikki.
 

Hanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, alasarjat.
Loppuviikosta kolahti postiluukusta Bewen 80-sivuinen, värikäs lehti. Paitsi että siinä oli hienot esittelyt pelaajista (värikuvin), niin mainoksia oli myyty runsaasti ja lehden takaosassa oli luettelo kaikista kausikortin ostaneista henkilöistä, joita oli yhteensä noin 500 ! Se on paljon II-div. joukkueelle. Eri asia on, kuinka moni käy aktiivisesti hallilla. Kuitenkin ; lehti antaa osviittaa siihen, että myös taustavoimat ovat olleet ahkerasti liikenteessä kaivamassa rahaa (meidän) kukkaroista. Bewen kirpputoreilla en ole käynyt, mutta kuulemma ainakin Itäkeskuksen sunnuntai-kirppis on kerännyt paljon väkeä. Liiga/Mestis-tason pelaajahankinnat selittyvät osin edellisessä.

Ensimmäisessä ottelussa Bewe voitti PePon "vain" 4-0. Bewen hallitsi selvähkösti, mutta oli hieman saamaton ja ehkäpä aliarvioi vastustajaansa ? "Liigamiehistä" Jouhkimainen teki yhden maalin.
 
Viimeksi muokattu:

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
joita oli yhteensä noin 500 ! Se on paljon II-div. joukkueelle. Eri asia on, kuinka moni käy aktiivisesti hallilla.

Ei ainakaan eilen näyttäny siltä, että 500 kausikorttilaista olisi ollut paikalla. Toisaalta onko sillä merkitystä, meinaa rahaahan siihen toiminnan pyörittämiseen tarvitaan, ei paikalla istuvia asiakkaita (siis tässä vaiheessa). Hyvin oli kyllä periaatteessa onnistuttu peli ajoittamaan, meinaa puoliseitsemältä isolta puolelta tuli yli 8000 katsojaa ulos ja seiskalta sitten alkoi elisa-areenan (vai millä nimellä se nykyään meneekään) puolella peli.

Koitin bewen sivuilta väijyä noin yleisesti tietoja joukkueesta ja silmiin osui jopa etuja, mitä kausikortilla saisi ja otteluohjelma. Myös uutisia, joiden mukaan mm. Ville Peltonen on ko. kausikortin ostanu. Mutta mistään en löytänyt tuon kausikortin hintaa.
 
Suosikkijoukkue
Ilves, Edmonton
Hyvin oli kyllä periaatteessa onnistuttu peli ajoittamaan, meinaa puoliseitsemältä isolta puolelta tuli yli 8000 katsojaa ulos ja seiskalta sitten alkoi elisa-areenan (vai millä nimellä se nykyään meneekään) puolella peli.

Ulanderin teukka on mestari tuossa hommassa. Voisi olla kova tekijä jonkun liigaseurankin taustalla. Voisi ainakin kertoa, miten pienilläkin rahkeilla saadaan tehoja irti.
 

Hanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, alasarjat.
Koitin bewen sivuilta väijyä noin yleisesti tietoja joukkueesta ja silmiin osui jopa etuja, mitä kausikortilla saisi ja otteluohjelma. Myös uutisia, joiden mukaan mm. Ville Peltonen on ko. kausikortin ostanu. Mutta mistään en löytänyt tuon kausikortin hintaa.
Kausikorttien hinnat 100, 50 ja 20 euroa. Hinta ratkaisee mitä - sisäänpääsyn lisäksi - saat kortillasi. Itselläni on kahdenkympin kortti, sillä pääsee katsomaan matsia, mutta ei saa "ilmaisia" kahveja, pullia, makkaroita jne.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Ei näyttänyt olevan Luigi kokoonpanossa ainakaan vielä 1. ottelussa. Onko mitään uutta tietoa miehen terveystilanteesta yms. vaikuttavista seikoista?
 

The Rock

Jäsen
Ei näyttänyt olevan Luigi kokoonpanossa ainakaan vielä 1. ottelussa. Onko mitään uutta tietoa miehen terveystilanteesta yms. vaikuttavista seikoista?

Pitäisi kuulemma pelata normaalisti lauantaina Titaaneita vastaan. Selkä oireili kahden perättäisen harjoituspelin ansiosta, jonka myötä Häppölää ei PEPO HC-pelissä kaukalossa nähty.

Tokihan miestä työllistävät myös Urho TV:n liigaselostukset ja kaikenlaiset muut viihdehommelit Talentista aina Syksyn säveleen saakka.
 

Ttie

Jäsen
Suosikkijoukkue
KJT Miehet HC K (<-HC Kerava<-Sherwo), KJT, Kerho
Kuinkahan on? Kyseessä on kuitenkin Joukkuelaji ja nämä isot yksilöt pitää ensin saada pelaamaan joukkueena.
Kyllähän noilla 2.divarilaisia höykyttää, mutta Ketterän ja HCK:n tapaiset mix joukkueet, joissa on sekä kokemusta, että nuoruuden intoa, taitoa ja yritystä, kuuluisillekin jäähdyttelijöille saattaa tulla nuha.
 

upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
Kuinkahan on? Kyseessä on kuitenkin Joukkuelaji ja nämä isot yksilöt pitää ensin saada pelaamaan joukkueena.
Kyllähän noilla 2.divarilaisia höykyttää, mutta Ketterän ja HCK:n tapaiset mix joukkueet, joissa on sekä kokemusta, että nuoruuden intoa, taitoa ja yritystä, kuuluisillekin jäähdyttelijöille saattaa tulla nuha.

Nuha taisi tulla jo Titaaneita vastaan eli ensimmäistä paremmin organisoitua joukkuetta vastaan. Ei pelkillä nimillä kuuhun mennä ja itse ihmettelen mitä Lostedt ylipäätään voi tuoda II-divari- puhumattakaan suomisarjajoukkueeseen tuon fyysisen erikoisosaamisen lisäksi? Kyllä kolmanneksi korkeimmallakin tasolla täytyy jo osata pelata melko hyvinkin, mikäli mielii muuhun kuin raatajan rooliin.

Ja tosiaan Beweä valmentaa täällä pohjoisessakin yhden jengin pudottamassa käynyt Surenkin, joten näytöt eivät silläkään puolella ole järin vakuuttavat.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Jep jep, jos BeWe mielii ylemmäs, voisi seuraavaksi satsata valmentajaan. Surenkinin meriittilista on aika karu... Titaanit hommasivat itselleen kunnon valmentajan ja se jälki näkyy kyllä kaukalossa sekä joukkueessa.
 

Wilson-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Ei pelkillä nimillä kuuhun mennä ja itse ihmettelen mitä Lostedt ylipäätään voi tuoda II-divari- puhumattakaan suomisarjajoukkueeseen tuon fyysisen erikoisosaamisen lisäksi? Kyllä kolmanneksi korkeimmallakin tasolla täytyy jo osata pelata melko hyvinkin, mikäli mielii muuhun kuin raatajan rooliin.

Nyt kyllä aliarvioidaan Lostedtia aika pahasti. Vaikka Pate ei mikään samettikäsi liigan mittapuulla ollutkaan niin onhan selvää, että Pate on II-divarissa/Suomi-sarjassa myös kiekollisesti erittäin pätevä pelaaja.

Kun katsotaan Lostedtin tilastoja niin monen yllätykseksi huomataan, että mies on nakuttanut tehot 8+13 a-junnujen sm-liigassa pakin tontilta kaudella 01-02. Ja kun otetaan huomioon, että Paten kiekollinen peli on parantunut paljon siitä kun mies ensimmäisen kerran saapui Espooseen niin on aivan naurettavaa edes epäillä, että kyseessä ei ole huippuvahvistus tuolle tasolle.
 

Ttie

Jäsen
Suosikkijoukkue
KJT Miehet HC K (<-HC Kerava<-Sherwo), KJT, Kerho
Eimar tässä ketään yksilöitä olekaan mollattu, vaan kuka on se taho, joka noista yksilöistä leipoo JOUKKUEEN, liian monta isoa egoa joukkueessa ei vetele, jonku pitää tehdä myös lapiotyöt. Lapiomiehet Ilkka Saarinen ja Juho Antikainen on päästetty pois, eikä perus OKK:sta (joka oli nimenomaan Joukkue ja lunasti itselleen Suomi-sarjapaikan)taida olla paljon muita, kuin Ikoni Sulento ja Niko Varjoniemi. Jo seuraavalla tasolla ei pelkillä yksilöillä selvitä, yksilöt kun ei pärjää joukkueelle. Ja 2sessakin Titaanit hoiti voiton, siellä tuskin Paten panos ois vaakaa kääntänyt.

Kyllähän noista entisistä kovista jätkistä löytyy takaa oikea jääkiekkoilija, siinä on vain se, että tuomarit muistelee hyvinkin tarkkaan noita vanhoja aikoja ja tarjoaaa heille boxia ihan maineen perusteella. Tästä esimerkkinä olen saanu läheltä seurata (nyt Beween siirtynyttä) Riku Rahikaista, joka Keravalla pelasi Jääkiekkoa siististi, vaikka vanha maine hiukka painoi lähinnä tuomareiden suunnasta. Siis miksi Pate ei tähän pystyisi.
 
Viimeksi muokattu:

upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
Nyt kyllä aliarvioidaan Lostedtia aika pahasti. Vaikka Pate ei mikään samettikäsi liigan mittapuulla ollutkaan niin onhan selvää, että Pate on II-divarissa/Suomi-sarjassa myös kiekollisesti erittäin pätevä pelaaja.

Kun katsotaan Lostedtin tilastoja niin monen yllätykseksi huomataan, että mies on nakuttanut tehot 8+13 a-junnujen sm-liigassa pakin tontilta kaudella 01-02. Ja kun otetaan huomioon, että Paten kiekollinen peli on parantunut paljon siitä kun mies ensimmäisen kerran saapui Espooseen niin on aivan naurettavaa edes epäillä, että kyseessä ei ole huippuvahvistus tuolle tasolle.

Täälläkään ei ollut tarkoituksena aliarvioida ketään mutta kuten tuossa Ttie toteaa, niin nopeesti kootuilla huippuyksilöillä ei pelkästään pärjää, kun vastaan asettuu organisoitu ja monta vuotta yhdessä samaa systeemiä pelannut joukkue. Näitä ei tietenkään ole montaa suomisarjassa ja vielä vähemmän II-divarissa, mutta kärjessä niitä löytyy molemmista. Tässä mielessä ei kannata aliarvioida alempia sarjoja. Monta vuotta näitä sarjoja seuranneena täytyy sanoa, että huippuyksilöt loistavat kyllä alasarjamatseissa taidoillaan ja saattavat pelin tai toisen kääntääkin omalla osaamisellaan, mutta joukkueena parhaiten organisoidut ja toki myös taitotasoltaan sarjassa pärjäävät jengit ovat aina vahvoilla kun pisteitä jaetaan. Ei kannata luulla, että pelkästään liigaa pelanneena on kiekollinen sateentekijä suomisarjassa tai edes II-divarissa kaikki joukkueita vastaan ja oman joukkueen menestyksen suhteen.

Onko Lostedt vahvistus Bewen riveissä? Varmasti on puolustajana, mutta mitään hirveitä tehoja en uskaltaisi odottaa hyökkäyspäässä. Toki olen ilomielin väärässä ja tällaisten nimien päätyminen alempiin sarjoihin nostaa niiden tasoa ja kiinnostavuutta meidän katsojien silmissä. Toivottavaa olisi, että itse Jääkiekkoliittokin joskus tajuaisi näiden sarjojen markkinointiarvon. Valitettavasti se vaatisi sellaista kaupallista osaamista, mitä liitosta ei ole koskaan löytynyt.
 

Carlito

Jäsen
Ja kun otetaan huomioon, että Paten kiekollinen peli on parantunut paljon siitä kun mies ensimmäisen kerran saapui Espooseen niin on aivan naurettavaa edes epäillä, että kyseessä ei ole huippuvahvistus tuolle tasolle.

Huippuvahvistus siinä missä Jouhkimainen (2 ottelussa 1+2=3) ja Häppölä (3 ottelussa 2+2=4). Siihen nähden, että äijät on painanut kakkosdivarin ennakkosuosikkijoukkueen ykkösketjussa, ei tehot juuri häikäise. Joko on kakkosdivarin taso noussut kummasti tai vaihtoehtoisesti näitä liigastatuksella kiekkoilevia kavereita ei juurikaan "rautaliigahöntsä" kiinnosta...
 
Bewessä on 7 kaveria, jotka ovat pelanneet SM-liigaa yhteensä 964 peliä. Mutta ei tämä yksistään riitä. Perus II-divaripelaaja osaa kyllä puolustaa ja hänen puolustusasenteensa on taatusti huipussaan, kun vastassa on ex-liigajyriä. Ja lihassumppua vastaan päätä seinään taottaessa tulee kyllä ilmi se. että miksi nämä Bewen kaverit eivät enää ole liigapelaajia; toki yhä hyviä pelaajia.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.48
  • 5.20
  • 5.40
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös