Baseballin SM-sarja

  • 3 297
  • 7

Islanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pahoittelen jos spämmään MLB-ketjua, mutta kirjoittelenpa aikani kuluksi tänne pienen ennakon kohta alkavasta kotimaisesta baseball-sarjasta, josko vaikka saisi lisää ihmisiä kiinnostumaan lajista suomessa!

Baseballin SM-sarjaa on tiettävästi pelattu Suomessa jo vuodesta 1981 lähtien, joten mistään ihan uudesta lajista Suomessakaan ei ole kyse. En ole paras henkilö kertomaan pelin historiasta Suomessa, joten eipä mennä siihen sen enempää.

5.5 kello 18.30 pyörähtää siis kausi käyntiin season openingina tällä kertaa toimivan edellisten kausin kahden parhaan joukkueen Espoon Exposin ja Helsingin Icebreakersin mittelöllä. Exposhan on dominoinut sarjaa jo lähes vuosikymmenen, tehden viime kaudella mm. suomalaista palloiluhistoriaa nappaamalla seitsemännen(!) perättäisen mestaruutensa. Avausottelun hekumaa nostatattaa Exposin talven aikana Icebreakersista tekemät kovat pelaajakauppaukset, jotka vahvistavat edelleen Exposin kovaa rosteria.

Näiden siirtojen jälkeen Helsingin Icebreakersin "kotimaisuus"-aste taisi pudota jopa alle 5prosenttiin, joukkue muodostuukin lähinnä kovista latinalaisen amerikan vahvistuksista. Kaksi kovan kotimaisen poistuttua seurasta, ovat Ice:t tiettävästi saaneet hankittua muutaman kovan ulkomaalaisen heidän ruutujaan paikkaamaan. Icebreakers on huhujen mukaan harjoitellut koko talvikauden tiiviisti joukkueena, ja tällä hetkellä se vaikuttaakin olevan ainut joukkue joka pystyy pitkässä sarjassa haastamaan Espoolaisten ylivoimaa. Riskiksi saattaa muodostua latinojen vahva temperamentti, mikäli kausi ei alakkaan toivotulla tavalla, voi turhautuminen purkautua myös joukkueen sisälle.

Exposin rosteri on jälleen kerran paperilla kovaa luettavaa. Espoolaiset ovat "joukkue" isolla J:llä. Espooseen tuntuu myös rantautuvan tasaiseen tahtiin maakunnista kovia pesäpallomiehiä, joista hiotaan ällistyttävällä nopeudella baseballin taitajia. Lisäksi joukkueen valmennus on Suomen, ja Euroopankin tasolla hyvin organisoitua. Expos onkin vuosittain käynyt myös Euroopassa pelaamassa seurajoukkueiden mestaruuksista, vaihtelevin tuloksin. Myös Suomen maajoukkue(IBAF:n rankingissa sijalla 61) koostuu pitkälle Exposin miehistöstä.

Helsinkiä sarjassa edustavat myös Malmin Bullets sekä Puumat. Joukkueet ovat talven mittaan tehneet tiettävästi jonkun verran yhteistyötä harjoittelun osalla, ja kehitystä onkin odotettavissa varsinkin Bulletsin toimesta, penkin alle menneeseen viime kauteen verraten. Puumat yllättivät monet viimekautisella tason nostollaan, ja mikäli kehityskaari jatkuu samana, on Puumilla mahdollisuus yllätykseen. Puumat ovat pelanneet muutaman harjoitusottelun hallissa Icebreakersia vastaan, ja peli on ollut yllättävänkin tasaista. Lisäksi huhujen mukaan Puumat olisivat päässeet sopimusneuvotteluissa yhteisymmärrykseen edelliskausina Exposissa pelanneen kokeneen syöttäjän kanssa. Syöttäjät ovat pelissä vähintään 50% joukkueesta, joten heitä ei koskaan ole liikaa. Muutoinkin aktiivisesti siirtomarkkinoilla "riehuneiden" Puumien rosterista saattaa löytyä yllätyksiä.

Bullets on kärsinyt talvikaudella hieman miespulasta. On kuitenkin odotettavaa että suomibaseballin vanhat konkari kuoriutuvat koloistaan kun Ruskeasuon kenttä on jälleen kunnossa ja päästään ulos pelaamaan. Bullets on myös saanut rekrytoitua muutaman vanhan konkarin takaisin peliin, ja koko rosterin ollessa paikalla, pystyy varmasti haastamaan minkä tahansa joukkueen. Varmuudella voidaan sanoa, että Bulletsin ykköspesä-paikasta on luvassa ennenkuulumaton kilpailu ja taso on sen mukaista. Bulletsien kompastuskiveksi saattaa muodostua kapeahko syöttö-rotaatio. Bulletsien tiivis yhteistyö suomessa majailevien Amerikkalaisten kanssa, saattaa myös tuoda uusia ylllätävänkin hyviä pelaajia rosteriin.

Kaksi muuta sarjassa tällä kaudella pelaavaa joukkuetta Tampereen Tigers ja Kiilin Pantterit(EST) tulevat pääkaupunkiseudun ulkopuolelta, ja he ovatkin saaneet pidettyä sarjaan valmistautumisen niin salassa, ettei joukkueiden kunnoista ole mitään tietoa. Kiilin Pantterit tarjoavat kuitenkin jälleen hieman lisää kansainvälistä väriä sarjaan. Panttereiden kotipaikka on n. 80km päässä Tallinnasta, joten varmasti ainakin eksoottisia pelireissuja on joukkueille tarjolla. Viime kaudellahan Expos pelasi harjoitusottelun Viron maajoukkuetta vastaan, ja peli taisi päätyä Exposille, mutta vain muutaman juoksun erolla. Joten oletettavaa on että Eestin pojat ovat vahvaa keskikastia SM-sarjassa.

Aiheesta kiinnostuneilla www.baseball.fi ja kaikki katsomaan pelejä! :)
 
kanttorit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puumat, LA Dodgers, HPK
Hienoa, että joku viitsii kertoa EDES TÄÄLLÄ mitä tapahtuu baseballin saralla tänä vuonna (SBSL herätys, edes kotisivuille jotakin...)

Itse odotan mielenkiinnolla miten "etelän joukkue" Kiilin pantterit pistää kampoihin joukkueille, toivottavasti saavat kunnon rosterin kasaan vieras peleihin.

Expos on tosiaan paperilla se varma satsaus, siitä ei voi olla kuin yhtä mieltä. Se pakollinen tappio suomalaisille joukkueille ei taida tänä vuonna toteutua. Kiilin pojat luultavasti ovat kuitenkin Exposin tasoinen joukkue ja antaa varmasti seuralle sen tarvitseman kova vastuksen ajatellen Eurocupin pelejä (http://competition.baseballeurope.com/2010/karlovac/schedule.php)

Muut joukkueet taistelevat tasaisesti muista sijoista, en usko Icebreakersin saavan pelaajiaan motivoitua riittävästi, ja kuten aikaisemmin on nähty, tappioiden tullessa "vahvistusten" moraali laskee kummasti.

Sijoitusveikkaukset kaudelle 2010:
1. Expos
2. Pantterit
3. Icebreakers
4. Puumat
5. Bullets
6. Tigers
 
Niinpä, kyllä tuon minun tekstin saa sinne liiton sivuille laittaa vaikka kausiennakoksi. Mutta onneksi edes täällä:)

Itse en oikein usko että Pantterit ovat noin korkealla, ennemmin veikkaisin että puumat/bullets tasoa.

Sijoitusveikkaus:
Expos
Icebreakers
Puumat
Pantterit
Bullets
Tigers

Oikeastaan erittäin vaikeaa veikata, joukkueiden tilanteet voivat elää niin vahvasti jo yhden uuden pelaajan turvin.

Onko mitään tietoa muuten Suomi-sarjan joukkueista?
 
Islanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt olisi mahdollisuus nähdä 3 vuotta sitten MLB:ssä syöttänyt syöttäjän livenä kummulla Ruskeasuon kentällä. Kyllä, suomensukuinen Tim Harikkala pelaa yhden ottelun Espoo Exposin riveissä, heidän kohdatessa Helsingin Icebreakersin. Ottelu on jo ylihuomenna keskiviikkona 18.30 Ruskeasuon kentällä, ja siellä nähdään miten pallo oikeasti lentää........

Harikkalan statsin uralta: http://mlb.mlb.com/team/player.jsp?player_id=115475

Espoo Exposin uutinen aiheesta:
http://www.espooexpos.kotisivukone.com/uutiset.html?147
 
Txjokeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Men in Blue ja muut oikeudenjakajat
Tässä sitten vähän tarinaa tapahtuneesta:

Exposin omilta sivuilta.

Iltalehti julkaisi STT:n uutisen.

Ja valokuvia täältä.
 
Islanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hyviä kuvia!

Paikalla oli myös kauden ennätysyleisö 84kpl. Tim ei oikein kuulemma pitänyt "kummusta" ja heittokin lähti melkeen pelkällä kädellä. On kuitenkin aika nätin näköistä kuinka rennosti tommosta 85mph(arviolla) palloa voi ihminen heittää... Hieno tapahtuma!

Lauantain tai sunnuntain urheiluruudussa tulee juttu pelistä.
 
kanttorit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puumat, LA Dodgers, HPK
Hienoa, että joku viitsii kertoa EDES TÄÄLLÄ mitä tapahtuu baseballin saralla tänä vuonna (SBSL herätys, edes kotisivuille jotakin...)

Itse odotan mielenkiinnolla miten "etelän joukkue" Kiilin pantterit pistää kampoihin joukkueille, toivottavasti saavat kunnon rosterin kasaan vieras peleihin.

Expos on tosiaan paperilla se varma satsaus, siitä ei voi olla kuin yhtä mieltä. Se pakollinen tappio suomalaisille joukkueille ei taida tänä vuonna toteutua. Kiilin pojat luultavasti ovat kuitenkin Exposin tasoinen joukkue ja antaa varmasti seuralle sen tarvitseman kova vastuksen ajatellen Eurocupin pelejä (http://competition.baseballeurope.com/2010/karlovac/schedule.php)

Muut joukkueet taistelevat tasaisesti muista sijoista, en usko Icebreakersin saavan pelaajiaan motivoitua riittävästi, ja kuten aikaisemmin on nähty, tappioiden tullessa "vahvistusten" moraali laskee kummasti.

Sijoitusveikkaukset kaudelle 2010:
1. Expos
2. Pantterit
3. Icebreakers
4. Puumat
5. Bullets
6. Tigers

En haluaisi itsäni nostaa jalustalle, mutta kohtalaisen hyvin veikattu ;) Onnittelu Exposille runkosarjan voitosta.

Kausi näytti olevan tuloksien valossa tasaisempi kuin aikaisemmat kaudet.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös