Barkovin loukkantuminen Oulussa

  • 4 105
  • 18

Oranssi69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Nimimerkki Railwayman (Kärppien kannattaja) kirjoittaa viestiketjussa "Tappara ja kahvaus" seuraavaa:

"Anteeksi vanhojen kaivelu, mutta eilinen Kärpät-Tappara oli siisteimpiä pelejä tällä kaudella mailahäirinnän suhteen. Taklauksia sen sijaan nähtiin molemmilta joukkueilta runsaasti. En edelleenkään ymmärrä noita Kahvara puheita, vaikka myönnän, että omat havaintoni käsittää varsin pienen määrän otteluita."

Kiekko.Kaleva.fi toteaa näin:

”Valitettavaa oli Aleksander Barkovin loukkaantuminen. Hän sai takaapäin törkeän iskun polvitaipeeseensa”, Rautakorpi väitti.
Barkov poistui jäältä jo ensimmäisessä erässä. Rautakorven purkaus oli turha, sillä Tappara pelaa jääkiekkoa ns. harmaalla alueella. Se estää, blokkaa ja häiritsee mailalla enemmän kuin säännöt sallivat, ja erotuomarien on erittäin vaikea havaita kaikkia epäpuhtauksia.

Näkemykset ja kommentit ovat siis hyvin ristiriitaisia.
Voisivatko pelin nähneet kertoa, mitä todellisuudessa tapahtui Barkovin loukkaantumiseen johtaneesa tilanteessa?

Tuo Barkovin loukkantuminen on todella huono asia Tapparalle, kun muutenkin peliajatus tuntuu olevan kadoksissa. Taitaa sarjatauko tulla parhaaseen aikaan.
 

Fireblade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & Baby Beast
Raurakorpi purkaa vaan huonoa oloaan typerillä lausunnoillaan. Kärppien maalit oli muka halpoja ja Barkovia olisi törkeästi lyöty mailalla takaapäin. Höpö höpö sanon minä. Kärppien maalit oli hyvin tehtyjä kenttämaaleja ja Barkovin saamaa "törkeää" iskua ei nähnyt kukaan muu kuin neiti Rautakorpi itse. Tappara pelasi fyysistä peliä, mutta Kärpät luisteli Tapparalta vaan karkuun jatkuvasti. Eilen nähtiin todella hyvin miten iso kaukalo suosii Kärppäjoukkuetta, kun jalat liikkuu ja vastassa on isokokoinen joukkue.
 

railwayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät (& Devils)
Oranssi69, aamulla Kalevaa lukiessa huomasin saman asian. Tuota mailahäirintää on jokaisella joukkueella ja koska sitä ei pyritä kitkemään pois, ei ainakaan kovin kiihkeästi, niin ilmiö on toistaiseksi jokapäiväinen asia liigapeleissä. Koko kahvaus ketjun aloitus perustui ajatukseen, että miksi ihmeessä syyttää yhtä joukkuetta asiasta, johon syyllistyy enemmän tai vähemmän kaikki joukkueet. Ei Kärpätkään ole vapaa tästä.

Eilen nähtiin vauhdikas liigaottelu, jossa kiekko oli usein jommassa kummassa päädyssä, eikä niinkään keskialueella. Molemmat joukkueet loivat lukuisia tilanteita ja taitavaa kiekollista peliä sai nähdä runsaasti enemmän kuin keskimäärin. Ottelu voi olla puhdasta kiekkoa, vaikka yksittäisiä ylilyöntejä sattuukin.

Edellisessä ottelussa JYP:iä vastaan Kärppä-pelaaja sai kahdesti mailasta kasvoihin, ilmeisistä vahinkotilanteista. Molemmista syntyi avohaavat ja jäällä nähtiin enemmän verta kuin mitä yhdessäkään toisessa ottelussa viimeisen viiden vuoden aikana. Siitä huolimatta JYP-peli oli kauden siisteimpiä, jossa kumpikaan joukkueista ei harrastanut törkeyksiä.

Yritän vain sanoa, ettei yksittäisistä tapahtumista kannata muodostaa koko kuvaa, etenkään silloin kun yksittäinen tapahtuma on niinkin paljon ristiriidassa kokonaisuuden kanssa.
 

Stonecold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
"Yritän vain sanoa, ettei yksittäisistä tapahtumista kannata muodostaa koko kuvaa, etenkään silloin kun yksittäinen tapahtuma on niinkin paljon ristiriidassa kokonaisuuden kanssa."

Samaa mieltä, mutta valitettavan usein näitä yksittäisiä tapahtumia nostetaan turhan korostetusti jalustalle.

Tällöin hehkutetaan tai parjataan yksittäisen asian nimissä ylihurmioituneessa tilassa niin, että siitä tulee pahimmillaan jatkossa yleistettävä argumentti. Se taito osataan harmittavan usein kaikissa ryhmittymissä, asioiden suhteuttamista kokonaisuuteen harvoin näkee.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans, Fc Lahti, Manchester United, La Lakers
Tapparaa vastaan itselläni ei ole mitään vastaan, mutta välillä nuo Rautakorven puheet saa pienen kiehahduksen päässä aikaan. Vaikka maalit olisi olleet kuinka halpoja tahansa esim omasta päädystä maaliin niin saman verran ne pelissä auttaa. Välillä Rautakorven kommentit menee hiukan naurettaviksi ja yli... Itse en Barkovin loukkaantumista nähnyt, mutta jäähyt/pelikiellot pitää antaa itse teosta ei seuraamuksesta kuten nyt on noussut älämölö Pasi Petriläisen tilanteesta
 

Elton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
Pelikieltoja!!!!!

Nyt ei muuta kun Tapparan lääkäri vakuuttelemaan kaiken maailman lehtien palstoille kuinka Barkov makaa letkuissa halvaantuneena kaulasta alasspäin, niin eiköhän sääntöä 401 taas aleta soveltaa ja vähintään 4 ottelua pelikieltoa vaikka vaan puolelle kärppä joukkueesta!!!:D :rolleyes: ;)
 

Dave

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ihme tilanne

Katselen tässä parhaillaan Urheilukanavalta eilistä ottelua, ja juuri äsken kentänlaitatoimittaja kertoi Barkovin käppäilevän kohti pukukoppia kesken Kärppien 5-3 -ylivoiman. Stenius epäili rikkinäistä varustetta eli ei ollut nähnyt minkäänlaista rikettä. Enkä nähnyt minäkään paikan päällä enkä tv-ruudustakaan. Eikä aiheesta käyty kentällä minkäänlaista kiistelyäkään saati että Barkov olisi näyttänyt loukkaantuvan tai mitään. Mitähän selvittämistä tämä nyt sitten on tällä kertaa Rautakorvelta?
 

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
eiköhän rautakorpi oo turhautunu kun peli ei kulje.. ja kun tollanen tulisieluinen valmentaja on koittanut olla koko kauden hiljaa, niin taas vähän päästelee höyryjä, ettei koko kattila räjähdä.. :)
tai siten tää on vastaisku Jortsulle?:D
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Valitettavia ylilyöntejä sattuu. Kuitenkin jokainen seura käyttää mailaa ihan liikaa, ei siis jokainen pelaaja, mutta joka joukkueesta löytyy pelaajiat jotka näin tekevät. Tämän takia tapahtuu tälläisiä ja niin kauan kun mailaa saa käyttää, sitä käytetään. Liigan ollessa näin kiivastahtinen, pelaajat väsyvät ja islloin käytetään vielä enemmän mailaa, kun ei riitä potku enään luistella rinnalle ja taklata.

Tuo kiekkokalevan kirjoitus nyt on taas niitä ennakkoasetelmia ja vain vastaus kun Rautakorpi on älähtänyt. Jos lähdetään otteluun katsomaan kahvaavaa TApparaa, niin kyllä sen näkee. Tai blokkaavaa Tapparaa, sekin nähdään. Kuitenkin unohdetaan kokonaiskuva ja toisten seurojen pelaaminen. Eiköhän jokainen seura pelaa niillä säännöillä mitkä tuomarit(/johtoporras) luo ja seurat vain seuraavat linjaa. Jos lähtisin katsomaan ottelusta vaikkapa Kärppien mailallahakkaamista, varmasti näkisin myös sitä, koska sitä sallitaan jonkunverran, eri asia käyttääkö Kärpät yhtään muita enempää vai paljon vähemmänkin kuin muut.

Turha siis kauheasti noista median tai joideinkin kirjoittajien teksteistä välittää, jos otteluita lähdetään jo katsomaan vinoutuneella asenteella.

Eiköhän Rautakorpi ole vain turhautunut, kun joukkueen kakkossentteri loukkaantui, itseänikin tuo v-tuttaa, mutta niin kauan kun mailalla annetaan hakata tuollaisia tapahtuu. Turha sitten vain seurauksista rankaista. Paljon tärkeämpää itselleni on että Sasha nopeasti on pelikuntoinen, kuin kuka häntä löi tai mitä lyöjälle tulisi tehdä.
 

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
eagle puhuu mielestäni asiaa siinä mielessä, että ylilyöntejä sattuu etc. Mutta kun tänään katsoi matsin uudestaan, niin oikeasti: vastassa oli kaksi joukkuetta, joilla luisteluvoimaa riitti. Tapparalla oli enemmän "vääntövoimaa", mutta tällä kertaa sen käyttö ei ollut niin tehokasta kuin ensimmäisellä kerralla Oulussa. Sen sijaan eilisen pelin ratkaisi Tapparan pakkien "väärät luulot" - vasta toisen erän puolivälin jälkeen pakit jäivät Kärppien siniviivan tuntumaan, kun sitä ennen olivat "avustaneet" Tapparan hyökkäyksiä aivan liian syvällä verrattuna Kärppien kärjistä löytyvään luisteluvoimaan (=mm. Koskenkorva ja Jokinen).

Vaikka Tapparan kannattajien mielestä ottelu saattoi olla heikko, niin siitä huolimatta pelissä riitti sekä vauhtia että vaarallisia tilanteita - mitä muuta voi odottaa, kun kaksi eri taktiikoilla pelaavaa joukkuetta kohtaa?
 

axe

Jäsen
Onpas taas todella PELLEJÄ kommentteja Rautakorvelta. Ensinnäkään minä en ole missään nähnyt tai kuullut Rautakorven puhuvan törkeistä mailaniskuista tai vastaavista. Sanoi että Barkov sai mailaniskun jalkaansa ja että se oli ottelun rumin temppu (siistissä ottelussa rumimmankaan ei tarvitse olla vielä hirveän ruma temppu ja aiheuttihan se loukkaantumisenkin) ja se jäi tuomareilta näkemättä ja se oli ikävää. Olisi aika ikävää, jos yhden parhaan pelaajansa menettäminen ei olisi valmentajasta ikävää. Mikään rosamainen kirvesiskuhan se ei ollut koska kukaan sitä ei ole tuntunut näkevän, mutta eiköhän sinne keppi ole osunut, vahingossa tai ei. Onhan noita valmentajakommentteja saatu kuulla kaikennäköisiä. Tässä vuosi sitten Barkovkin kuulemma taklasi Lukko-pelaajaa sillä tavalla että silmä lähti päästä. Olipa silloinkin PELLE kommentti.

Eli siis Rautakorpi menettää avainpelaajan loukkaantumiseen ==> harmittelee että niin kävi eikä tullut edes jäähyä ==> joku lukee rivien välistä että Rautakorpi huutaa Kärppien murhanneen Barkovin tuomarien avustuksella ==> seuraava tulkitsee että Rautakorpi selittelee tappiota tuomarien huonoudella. Kyllä jääkiekkofani on hieno otus.

Halvat maalit. Tässäkin sitten vertaillaan, että teidän maali meni meidän pelaajan jalkojen välistä ja toinen pomppasi ties mistä kun meillä taas oli tekomaaleja. Hei, kamoon. Eiköhän nyt ollut taas kyse aika lailla siitä, että Tappara päästi Kärpät halvalla tavalla tekemään ne maalit. Siis etteivät Tappara-pelaajat tehneet vastustajan maalipaikoille pääsyä riittävän vaikeaksi eli mieluummin mahdottomaksi. Esimerkiksi Saarenheimo ei olisi ikinä saanut tulla sellaiselle laukaisupaikalle niin vapaasti kenenkään vartioimatta. Tai Viuhkolan ja Pirjetän maalit kuinka halvasti (=helposti) kaverit päästettiin siihen maalin eteen huitomaan irtokiekot sisään. Jokisen maalissa kolme Tappara-pelaajaa suunnilleen törmäili keskenään keskialueella toisiinsa ja sen seurauksena Jokinen pääsi halvasti läpiajoon. Linjatuomarin luistimen avittamasta maalista Rautakorpi totesi, että niin kävi mutta niitä sattuu. Onpa PELLE valmentaja. Olisi kai pitänyt kehua Kärppiä kuinka hienolla taktisella kuviolla pitkä kiekko osutettiin tuomarin luistimeen ja kuinka upeasti Koskenkorva tilanteen haistoi.

Koskenkorvan nokan aukeaminen taisi muuten johtua laidanreunaan osumisesta eikä taklauksesta. Siltä se ainakin näytti siitä meitin paikalta, joka oli suhteellisen lähellä.
 

Jantse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Takaapäin tilanteen jälkeen

"Valitettavaa oli Barkovin loukkaantuminen, jota tuomarit eivät nähneet. En väitä, että se mitenkään tulokseen vaikutti. Erittäin vakava tilanne kuitenkin. Tilanteen jälkeen takaapäin suoraan polvitaipeisiin.", Jukka Rautakorpi lehdistötilaisuudessa ottelun jälkeen.
 

GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Barkovia ei eilisen kuvanauhan perusteella kukaan lyönyt jalkaan, Rautakorvelta säälittävää pelleilyä ja kitinää heikon pelin jälkeen.

Käykää kysymässä Pirjetältä törkeistä huitomisista, huhun mukaan tikkuja poistetaan ranteista vieläkin.
 

puhuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
ei osunut maila ei...

... mutta lämäri-kiekko taisi osua suoraan polvitaipeeseen.
Eli ihan selvä pelikiellon paikka. Tosin Barkoville itselleen. Onko ihan pakko seistä p...e peliä päin siellä kentällä!!!
No, itse en kyllä tilannetta nähnyt, mutta kaverini mukaan olivat kelailleet nauhalta sitä illalla klubilla ottelun jälkeen.
Sellaiset 2-4 peliä, ja ölympia-tauko kaupanpäälle, niin emmeköhän taas saa ihastella "Sasssshhha" Barkovin maagisia (ja karvaisia) käsiä.
 

axe

Jäsen
Niin, Barkovinhan sanottiinkin saaneen mailasta tilanteen ulkopuolella, joten kiekkoa seuraavassa kuvanauhassa sellainen ei välttämättä näy. Ilmeisesti oli polvilumpio lähtenyt paikoiltaan ja palannut takaisin ja huilia tullee joitakin viikkoja. Siis ilmeisesti, ehkä, luultavasti, kai. Onneksi tulee tuo tauko tuohon sopivasti.

Jotenkin huvittavaa, kun Kärppä-fanit ovat saaneet yhdestä lehdistötilaisuustoteamuksesta aikaan paljon suuremman metelin kuin Tappara-fanit siitä, että menetettiin joukkueen avainpelaaja. Rautakorpi ei edes vaahdonnut asiasta tai vaatinut poliisitutkimuksia, ei syyttänyt Kärppiä sikailusta eikä missään tapauksessa kaatanut tappiota tuon tapauksen tai tuomarien piikkiin, vaan totesi vaan kylmästi tuollaisen seikan mitä pelissä tapahtui. Luulisin, että Kari Heikkiläkin taisi lehdistötilaisuudessa mainita jollakin lailla asiasta, kun Sakari Palsola sai aivotärähdyksen kyynärpäästä. Jos siis Barkov tietää saaneensa mailasta jalkaansa ja sanoo sen valmentajalleen, ja valmentaja kommentoi lehdistötilaisuudessa, että Barkov sai mailasta jalkaansa eikä siitä tullut jäähyä, niin missä on vika kun kaikki faktat pitävät paikkansa? Onko tää taas se "ei meidän Ville mitään pahaa ole tehnyt, ne on ne naapurin kakarat"?

Samoin jos hävinneen joukkueen valmentaja - tässä tapauksessa Rautakorpi mutta katkerista kommenteista päätelleen aiemmin myös muiden joukkueiden valmentajat - suomivat lehdistötilaisuudessa omiaan tappion jälkeen ja harmittelevat joukkueensa virheitä, joista Kärpät pääsi rankaisemaan, niin se on taas jotain ihmeen vastustajan aliarvioimista. "Pitäis etelässäkin jo huomata, että Oulussa osataan pelata jääkiekkoa" jne. Ainoat hyvät ja asiantuntevat valmentajat / pelaajat / fanit tuntuvat olevan niitä, jotka eivät puhu oman joukkueensa tekemisistä yhtään mitään vaan keskittyvät Kärppien voiton ylistykseen.

Lehdistötilaisuudethan voidaan lopettaa kokonaan. Turha sinne on hävinneen joukkueen valmentajan mennä sanomaan, että ei päästy tänään sille tasolle kuin olisi pitänyt, kun se on vastustajan aliarvioimista. Pitää sanoa, että onpas Kärpät upea joukkue ja Raksilassa hieno yleisö ja kyllä Kärpät on selkeä mestariehdokas nyt ja parastamme pistettiin ja loistomatsi pelattiin mutta Kärpät nyt vaan jyräsi meidät ihan täysin. Nuo kommentit voidaan nauhoittaa valmiiksi ja soittaa fanfaarien kera sitten lehdistötilaisuudessa, niin vierasjoukkueet pääsevät aikaisemmin kotimatkallekin, kun ei tarvi lehdistölle juttelemiseen aikaa tuhlata. Itkua ja hammasten kiristystähän siitä vaan tulee, jos ei sitten Kärppiä kehutakaan vaan manataan omaa heikkoa esitystä. Perkeleen etelä, kun ei tajua että ollaan voitettu 22/23 peliä ja aina muka vastustaja pelaa meitä vastaan kauden huonoimman pelinsä!

Helvetti, kuka muka nytkään on niin sanonut? Mistä kumpuaa tämä ihmeellinen alemmuudentunne, joka noin puolella Kärppä-faneista tuntuu olevan oman joukkueensa suhteen, jos sitä ei vähintään joka toisessa sivulauseessa kehaista?

Edit: Ahaa, oli tullut tällä välin tuo, että ilmeisesti kiekko osunut koipeen. Tosiasioita en tiedä vieläkään, mutta jos se on takaapäin tullut, niin eipä välttämättä ole tiennyt Barkovkaan ja sitä myöten Rautakorpikaan. Edelleen pätee kuitenkin se, että Rautakorpi ei tuosta asiasta tehnyt isoa juttua, vaan Kärppä-fanit.
 

JPL

Jäsen
Pressi

Eipä tuo tosiaan normaalia mitenkään erikoisempi pressi ollut...ainakaan paikanpäällä ihmeteltynä. Rautakorpi tuli tavoilleen uskollisena, myöhässä ja erittäin kypsän näköisenä ;-) Mainitsi kysyttäessä että Barkov loukkaantui tilanteessa, jossa mailalla lyötiin polvitaipeeseen. Sinänsä tilanne tuskin kovin ihmeellinen oli, noita huitomisia tulee kymmeniä per ottelu. Harmi että Sasha loukkaantui ja toivon mukaan pääsee taas pian kynäilemään. Maaleja Rautakorpi piti hieman halpoina, mutta tunnusti Kärpät kyllä paremmaksi joukkueeksi. (Mikä tuskin kovin kummoista jääkiekkotuntemusta tarvisti)

Turhahan noista irtonaisista kommenteista on hälyä nostaa. Nostihan eräskin Iltapäivälehti Heikkilän kommentoinnit jalustalle, kun hän kehui Kärppien hyvää juniorityötä. Tai siis haukkui Heikkilää, kun hän noin meni Peltosta solvaamaan (mitä hän ei tod. tehnyt)
 

Lapa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, HIFK, Pelicans, HPK
Taisi polvilumpio pompsahtaa paikaltaan ja palata takaisin ja kipu on melko kova. Tuollaisista tervehdytään yleensä n.2-4 viikossa, todennäköisesti Barkov pelaa olympiatauon jälkeen. Tarvainen keskelle?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös