Avio-/avoerot ym. masennuksen aiheuttajat

[jiimo]

En löytänyt search-toiminnolla eroja käsittelevää ketjua ja päätin avata sellaisen, kun aihe on itselleni ajankohtainen.

Erosin pari viikkoa sitten tyttöystävästäni ja avopuolisostani. Tai itse asiassa luulin meidän sopineen tauosta, niin että voisimme kummatkin vähän kokeilla erillään olemista. Minä olin meidän tapauksessa se suhteeseen tyytymätön. Tyttöystäväni olisi ollut valmis tekemään melkeinpä mitä vain suhteemme jatkumisen eteen, mutta minä olin kaikesta erittäin epävarma ja halusin kokeilla, miltä yksin eläminen tuntuu muutaman vuoden yhteiselon jälkeen. "Olin kuitenkin vain parikymppinen, kun muutimme yhteen." Tämä ajatus pyöri mielessäni koko ajan. Olin n. viimeisen vuoden aikana saanut jostakin päähänpinttymän, että en ole vielä valmis näin vakavaan suhteeseen. Tuon pakkomielteen vuoksi en osannut myöskään käsitellä tunteitani kovinkaan monitahoisesti. Tauko tuntui siis erinomaiselta idealta.

Tauon kanssa kävi kuitenkin "vähän" hassusti. Tyttöystäväni otti sen erona ja käsitteli asian niin, ettemme palaa enää yhteen. Hän ajatteli, että koko tauko, joka oli muuten lopulta hänen ehdotuksensa, oli tarkoitettu hänelle ikään kuin pehmeäksi laskuksi karuun arkeen. Itse en soitellut ensimmäiseen viikkoon sekä oman pahan oloni vuoksi että erityisesti tyttöystäväni mukautumisen helppoutta ajatellen. Tyttöystäväni piti tätä varmistuksena siihen, että en halua enää palata yhteen.

Itse ajattelin, että mahdollisuus yhteen palaamiseen on koko ajan olemassa. Olimmehan sopineet myöskin tauon keston. Alkuun "sinkkuus" tuntuikin hyvältä ratkaisulta. Oma paha olo oli suhteellisen vähäistä, enhän kuvitellut eronneenikaan. Pyörittyäni puolen kymmenen vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa alkoi kuitenkin tuntua siltä, että ehkä siinä omassa tyttöystävässä ei ollutkaan niin suuria "vikoja" kuin oli kuvitellut. Yksinolon ansiosta pystyi ajattelemaan asioita muutenkin paljon järkevämmin. Pakkomielle sinkkuudesta oli poissa. Alkoi tuntua siltä, että olisi valmis palaamaan entiseen "uutena miehenä". Tuntui siltä kuin olisi astunut ison harppauksen kohti aikuisuutta.

Tällä välin tyttöystävä oli - kuten jo ylempänä on mainittu - kuitenkin käsitellyt asian mielessään erona ja tavannut lisäksi toisen miehen, joka vaikuttaa kivalta ja on valmis kuuntelemaan ja välittämään, silloin kun oma (tosin tauolla oleva) poikaystävä ei olekaan vierellä lohduttamassa. Sitten käy niin, että - tyttöystävän omin sanoin - hän jollain tapaa siirtää osan tunteistaan tähän uuteen tuttavuuteen. Uusi tuttavuus on asiasta tietenkin mielissään ja myös vastaa tunteisiin. Tyttöystävä ei enää haluakaan jatkaa suhdetta kanssani. Hän ei pysty palauttamaan entisenlaista tilannetta mieleensä. Eikä oikein haluakaan, koska on selviytymiskeinonaan helpottanut oloaan mm. muistelemalla epämiellyttäviä asioita suhteestamme. Tyttöystävä tarvitsee aikaa. Ja hän myös välittää uudesta tuttavuudesta, vaikkei uskokaan heillä olevan välttämättä mitään kovin kauas kestävää.

Totuus suhteen lopullisesta päättymisestä iskee minuun kuin salama kirkkaalta taivaalta. En pysty uskomaan sitä todeksi. Olen aina tiennyt tyttöystäväni rakastavan minua tosissaan. Tällainen vaihtoehto ei edes käynyt mielessäni. Pidin tyttöystävääni itsestäänselvyytenä. Ikään kuin vain minulla olisi ollut oikeus ja mahdollisesti riittävästi rohkeutta päättää tämä. Nyt sitä tuntee itsensä ihan helvetin typeräksi ja lapselliseksi. Miksi pitikin tyriä tämä juttu? Enhän toki tiedä, olisiko siitä mitään tullut tauonkaan jälkeen, mutta olisin kuitenkin halunnut yrittää.

Nyt on koko ajan ihan helvetillinen olo. Koskaan elämässäni en ole kärsinyt näin paljon. Tekisi mieli käydä leipomossa turpaaan sitä toista äijää, mutta sen verran kuitenkin vielä järki kulkee, etten onneksi edes harkitse sitä. On sellainen olo, että jotain olisi pakko tehdä, mutta mitään ei kuitenkaan ole tehtävissä. Aivan kauhea olo. Vaikka ex-tyttöystäväni sanoikin, että on täysin mahdollista yrittää joskus myöhemmin uudelleen haavojen umpeuduttua, niin en voi luottaa siihen pelkästään itseni takia. Pakko yrittää mennä eteenpäin.

Anteeksi poukkoileva ja muutenkin heikko teksti. Se on parasta mitä tällä hetkellä aikaan saan.

Edit. Yksi välttämättä-sana lisätty.

 

[Salomon]

Eroamiset on aina hankalia tapauksia. Asiasta on omakohtaista kokemusta, ja onpa tullut oltua myös kaverin "olkapäänä" tälläisissä asioissa.

Muistan kuinka aikoinaan otti koville, kun erosin silloisesta avovaimostani. Päätimme yksimielisesti pistää suhteen poikki, kun se ei enää toiminut. Avovaimo muutti uuteen asuntoon ja minä jäin asumaan meidän yhteiseen kämppään. Ensimmäiset pari viikkoa sitä oli ihan kuutamolla, kun olikin kämpässä pelkästään yksikseen. Alussa soittelimme toisillemme aika useinkin ja vaihdoimme kuulumiset, mutta pian sekin jäi.
Noin kaksi kuukautta eromme jälkeen ex:äni olikin löytänyt uuden miehen, ja muistan kuinka lamauttavalta se tuntui. Vaikka suhde olikin ohi, niin jotenkin tuntui siltä, että se jokin näkymätön "side" oli katkaistu nyt lopullisesti.

Tämän jälkeen sitä alkoi sitten itsekin elää taas todellisena sinkkuna, ja luomaan uusia suhteita vastakkaiseen sukupuoleen.

Pari vuotta eron jälkeen tämä ex:ni sitten halusi tavata. Suostuin tapaamiseen, ja tuolloin hän ehdotti suhteen uudelleen lämmitämistä. Oli kuulemma ollut epäonnea miesmarkkinoilla, ja minä olinkin näin jälkeen päin ajatellen ollutkin se hyvä hänelle jne....
Vanha suola tuntui hyvältä parin viikon ajan, mutta sen jälkeen sitä vaan alkoi itsestä tuntua siltä, ettei tässä ole mitään järkeä.
Tuolloin ilmoitin, että se on lopullisesti ohi nyt. Hymyillään kun tavataan, ja kaikkea hyvää.

Tämän episodin jälkeen ollaan aina silloin tällöin sattumalta tavattu jossain, ja jutellaan niitä näitä kuin vanhat kaverit ikään. Mitään tunteenpaloa en ole tuntenut häntä kohtaan enää vuosiin, enkä usko että hänkään on minua kohtaan.

Mitäpä tahdon lopulta sanoa ? No ainakin sitä, että vaikka ero ottaa aluksi koville, niin aina niistä yli pääsee. Joskus se vaan kestää kauemmin kuin muilla. Ja saattaa kuulostaa fraasilta, mutta jokainen parisuhde kasvattaa aina ihmisenä.

Ollaan muuten joskus kaveripiirissä ihmetelty sitä, että miksi "vanha suola janottaa"- ilmiö on niin yleistä ? Sitä tuntuu tapahtuvan yhdelle sun toiselle.

 

[Timi]

Viestin lähetti Salomon
Ollaan muuten joskus kaveripiirissä ihmetelty sitä, että miksi "vanha suola janottaa"- ilmiö on niin yleistä ? Sitä tuntuu tapahtuvan yhdelle sun toiselle.

Olen joskus miettinyt tuota itsekin ja tullut siihen tulokseen, että tässäkin pätee se, että aika kuultaa muistot. Sitä tavallaan jää miettimään vain niitä hyviä aikoja ja unohtaa ne vaikeudet, mitä siinä vanhassa suhteessa oli. Sen vuoksi minusta on vaikea uskoa, että minkäänlaiset uudelleen lämmittelyt voisivat ainakaan usein toimia, sillä yleensä ainakin pitkäaikaisen pari suhteen poikkilaittamisessa on painavat syyt ja ne tulevat taas esiin kun on se "alkuhuuma" mennyt ohitse. Voi toki olla, että on niitäkin suhteita, joissa se toimii toisella kerralla, eikä tarvitse enää koskaan erota.

Toisaalta jos tarkoitat vanha suola janottaa -ilmiöllä vain yhdenillanjuttua, niin siihenhän ei teoriani enää päde...

 

[jiimo]

Viestin lähetti Salomon

Noin kaksi kuukautta eromme jälkeen ex:äni olikin löytänyt uuden miehen, ja muistan kuinka lamauttavalta se tuntui. Vaikka suhde olikin ohi, niin jotenkin tuntui siltä, että se jokin näkymätön "side" oli katkaistu nyt lopullisesti.

Ensiksi kiitos pitkästä vastauksesta.

Tällä toisella miehellä on varmaan minun masennuksessakin erityisen suuri rooli, vaikka he eivät ex-tyttöystäväni mukaan seurustele. Oikein sydäntä raastaa ajatella, että näin äkkiä juttumme loppumisen jälkeen ex-tyttöystäväni on jonkun muun kanssa. Tuntuu siltä, että näin paljonko minulla oli/on väliä...

Mitäpä tahdon lopulta sanoa ? No ainakin sitä, että vaikka ero ottaa aluksi koville, niin aina niistä yli pääsee. Joskus se vaan kestää kauemmin kuin muilla. Ja saattaa kuulostaa fraasilta, mutta jokainen parisuhde kasvattaa aina ihmisenä.

Kyllä minäkin uskon, että tämä ohi menee. Epäilyttää vaan, että näinköhän löydän edes yhtä hyvää kumppania. Mieleen tulee väkisinkin ajatus, että on tullut tehtyä iso virhe. Naisiahan sinänsä löytyy, kaikinpuolin hyvien löytäminen onkin sitten hankalampaa. Mutta kyllä tämäkin parisuhde kasvatti minua aivan varmasti, muualtakin kuin vatsan kohdalta.