Yritin etsiä onko aiheelle omaa ketjua, mutta en löytänyt! Niinpä päätin avata ketjun, jossa voit kertoa kokemuksista, ongelmista tai vaikka ilon - ja surunhetkistä, joita olet omakohtaisesti tai läheisesi kautta olet kokenut.
Olen pistänyt merkille, että joillakin nimimerkeillä olisi ollut autismi diagnoosin saaneita lapsia. Itselläni on myös sama tilanne ja olisi mielenkiintoista kuulla miten arkenne rullaa ja vaikuttaako autismi siihen millä lailla.
Huomasin vasta nyt tämän ketjun.
Meillä on 6-vuotias autistinen poika ja arki on kyllä keskimäärin aivan vitun raskasta.
Poika on kyllä ihan iloinen lapsi, mutta aina välillä tulee turhautumiskohtauksia (lähinnä koska poika ei osaa puhua ja ei siksi tule ymmärretyksi) ja silloin huutoa piisaa. Meillä ei onneksi ole esiintynyt raivokohtauksia, kuten eräällä pojan eskarikaverilla. Ne voivat olla aikuisen miehenkin mielestä melko pelottavia. Vaimo oli kerran ollut hakemassa poikaa, kun tämä luokkatoveri sai raivokohtauksen päiväkodissa. Kaksi hoitajaa oli pidellyt poikaa lattialla paikoillaan, jottei tämä olisi vahingoittanut itseään tai muita.
Päivittäin toivon, että olisi tehty abortti, kuten olisin halunnut. Vaimon uskonto kuitenkin kielsi sen. Samoin päivittäin toivoisin olevani kuollut.
Kuitenkin jokainen autistinen lapsi (ja vanhemmatkin) on erilainen ja siksi toivotankin teille voimia. Ei se välttämättä ole maailmanloppu.
On siellä hyviäkin hetkiä. Kuten silloin, kun lapsi löytää vahvuutensa. Meillä se oli palapelit, joiden tekemisessä kakara on todella hyvä. Vähän sademiehen tyyliin.