Australian Open 2013

  • 6 901
  • 31

Sic

Jäsen
Pitäähän se perustaa oma topik tälle kauden ensimmäiselle tenniksen Grand Slam -turnaukselle. Melbournessa lähtee siis ensi yönä suomen aikaa klo. 02:00 käyntiin 101. Australian Open. Hallitsevana mestarina turnaukseen miesten puolella lähtee maailmanlistan ykkönen Novak Djokovic ja naisten puolella Viktoria Azarenka. Luvassa on taas kaksi viikkoa tennisviihdettä maailman huipulta, kaikki pistetään likoon Melbournen helteessä.

Jarkko Niemisen urakka alkaa siis vasta maanantaiyönä joten paneudutaan nyt pelkästään ensimmäisen päivän mielenkiintoisimpiin matseihin:

02:00 - Julien Benneteau - Grigor Dimitrov
Heti alkuyöstä olisi luvassa mielenkiintoinen vääntö kokeneen ranskalaisen ja nuoren bulgarialaisen välillä. Ikäeroa näiden pelaajien välillä on tosiaan 10 vuotta. Dimitrovilla alla hyvä Brisbanen turnaus (osoitti finaalissa Murrayta vastaan että hän on valmis haastamaan isojakin nimiä) mutta toisaalta putoaminen ekalla rundilla Sydneyn turnauksessa. Benneteaulla alkukausi on mennyt myös vaihtelevin tuloksin, Brisbanessa ekalla rundilla takkiin Niemiseltä ja Sydneyn turnauksessa putoaminen välierissä. Oma suosikkini voittajaksi tässä matsissa on pienellä erolla Dimitrov, toivottavasti miehen pää kestää tiukassakin paikassa huomenna. Benneteauta ei toki voi aliarvioida kun yleensä nämä kokeneet jyrät ovat hankalia vastuksia grand slameissa. Paras osoitus ranskalaisen kovuudesta viime vuosilta on ehkäpä viime kesän huikea 5-eräinen vääntö Roger Federeria vastaan Wimbledonissa. Veikkaus: Dimitrov voittaa 1-3.

03:20 - David Goffin - Fernando Verdasco
Tästäkin matsista pitäisi tulla viihdyttävä ja tiukka vääntö. Nuori ja taitava belgialainen väläytteli jo viime vuonna osaamistaan etenemällä ranskan avoimissa neljännelle kierrokselle, alkukaudella Goffinin vire on kuitenkin ollut vielä kateissa. Kun Goffinin parhaimmat vuodet ovat todennäköisesti vielä edessä niin 30-vuotiaalla Fernando Verdascolla huippuvuodet alkavat olla takana päin. Parhaimmillaan maailman top-10 pelaajiin kuulunut espanjalainen on ollut vaikeuksissa alkukaudesta ja jos peli ei ala kulkea niin tässä voi käydä samalla tavalla kuten vuosi takaperin Bernard Tomicia vastaan, silloin nuori aussi voitti Verdascon 1. kierroksella erin 3-2. Viisieräinen vääntö tästäkin voi kehkeytyä, mutta Goffinin uskon pitkässä juoksussa tämän voittavan, eli 3-2 belgialaiselle.

10:00 - Lleyton Hewitt - Janko Tipsarevic
Mielenkiintoisen avauspäivän päättää kahden kokeneen pelaajan matsi. Hewittin parhaat vuodet ovat jo takana päin ja kokeneen australialaisen ainoa toivo lienee tässä se että hän saisi täyden kotiyleisön tuen kautta hyvän momentumin päälle. Taistelijana Hewitt voi vielä olla kova mutta näistä kahdesta taidokkaampi pelaaja on ilman muuta Tipsarevic. Toki Hewitt eteni viime vuonna täällä peräti neljännelle kierrokselle mutta jotenkin en jaksa uskoa että tänä vuonna kävisi samoin. Tipsarevicin kasetti voi ajoittain seota jos aussiyleisön avustuksella Hewitt saa serbialaisen pelin sekaisin mutta tuskin sekään riittää pitkässä juoksussa. Veikkaan että Hewittin rypistys riittää vielä matsin alkupuolella mutta sitä mukaa kun ottelu etenee niin australialainen alkaa tehdä enemmän virheitä jonka myötä Tipsarevic nappaa tarvittavat pisteet. Veikkaus: Hewittin puhti ei riitä ensimmäistä erää pidemmälle ja matsi kääntyy lopulta serbialaiselle, voitto erin 1-3 tai 2-3 Tipsarevicille.

Maailmanlistan kärkipelaajista ensi yönnä urakkansa aloittavat siis Novak Djokovic, Nicolas Almagro, Tomas Berdych, David Ferrer sekä Tipsarevic.

Miehet:

Vahvimmat ehdokkaat miesten turnauksen voittajaksi lienevät tuttuun tapaan Djokovic, Murray sekä Federer. Djokovic-Murray -finaalia pidän itse todennäköisimpänä vaihtoehtona. Mustina hevosina turnaukseen lähtevät David Ferrer, Tomas Berdych sekä Juan Martin Del Potro. On myös mielenkiintoista nähdä mihin asti nuoren australialaisen Bernard Tomicin rahkeet riittävät kun alla on uunituore Sydneyn ATP-turnauksen voitto, kotiyleisön odotukset ovat ainakin katossa tuon myötä. Myös muiden nuorempien talenttien kuten Milos Raonicin, Grigor Dimitrovin sekä Jerzy Janowiczin otteet kiinnostavat.

Naiset:

Naisten turnauksessa vahvimpia ehdokkaita mestariksi lienevät Azarenka, Sharapova ja tietenkin Serena Williams jonka edellisvuosi oli menestyksekäs. Mustina hevosina voidaan mainita Agnieszka Radwanska ja nousukunnossa oleva Sabine Lisicki. Serena Williamsin ensimmäisestä Australian Open -mestaruudesta on muuten kulunut tasan 10 vuotta joten olisikohan tässä pientä lisämotivaatiota amerikkalaiselle? Oli miten oli, toivottavasti naistenkin puolella nähdään yllätyksiä ja kovia matseja.


TV:n puolella turnausta näkee Eurosportin kautta päivittäin, alkukierroksilla lähetykset alkavat yleensä kahden maissa yöllä suomen aikaa ja kestävät aina sinne aamupäivään saakka. Toki myös kattava määrä striimejä löytyy esim. täältä:
StreamHunter - Live Streaming Video / Watch Free Live Sport Streams - Tennis


Loppuun vielä mukava kevennys viime vuoden turnauksesta: Marcos Baghdatis Destroys FOUR Racquets - YouTube
 
Viimeksi muokattu:

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hyvää tekstiä avausviestissä ja kiinnostavat poiminnat.

Toivottavasti nähtäisiin yllätyksiä, sillä hieman samojen naamojen juttuja nuo skabat ovat jo pitkään olleet. Enemmänkin tuntuu siltä, että osa suosikeista suorastaan jyrää monta kierrosta.

Viime vuonna jäi liian vähälle lähetysten katsominen. Nuo kellonajat ovat toki aika pahat, vaikka päivämatsit ihan hyvään aikaan tulevatkin, jos hengailee kotona.
 

Markku

Jäsen
Jarkon matsi tänään 19. sijoitettua Haasea vastaan aamulla aikaisintaan 07.00, tod. näk. tunti-pari tästä eteenpäin, riippuen kolmen aikaisemman pelin tuloksista. Livekuvaa on varmasti tarjolla, mm. eurosport playerilta löytyy. Nyt Haase kumoon, ja toisen kierroksen vastus olisi ennakkoon sitten jopa heikompi kun nyt tämänpäiväinen peli! Come on Jakke, luottoa löytyy täältä, sanotaan että viidenteen erään menee jonka Jakke vääntää itselleen, onhan Haase jo aivan ikäloppu tenniksen mittakaavassa.
 

Termiitti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Athletico Madrid
Juuri kertoi että Nieminen-Haase matsi tulee Eurosport1 kanavalta.
Alkaa näillä minuuteilla ja nyt siirtyi jo kuvakin sinne.
 

scholl

Jäsen
Juuri kertoi että Nieminen-Haase matsi tulee Eurosport1 kanavalta.
Alkaa näillä minuuteilla ja nyt siirtyi jo kuvakin sinne.

Se on Tommy Haas. Eli Haasia vastaan, ei Haasea kuten parissa viestissä on mainittu. Tosin voidaan ajatella, että tuo Haase, mitä tarjotaan, on suomalainen ääntämysasu sanasta hase, joka on jänis. Tulee muuten Jarkolle kiire siinä tapauksessa.

Urheilulehden sivuilla annetaan ymmärtää, että Jarkon tie päättyy 1. kierrokselle tai puolivälieriin. Sain sen perusteella käsityksen, että 2. ja 3. kierroksen jannut olisivat jotain ihan pilipalikavereita, mutta sitten siellä kerrotaan kuitenkin, että mm. Tsonga tulisi vastaan todennäköisesti. Ei hän mikään läpihuutojuttu ole, joten eiköhän siinä ole joka kierroksella Niemisellä tekemistä, vaikka UL antaakin ihan toista ymmärtää.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Urheilulehden sivuilla annetaan ymmärtää, että Jarkon tie päättyy 1. kierrokselle tai puolivälieriin. Sain sen perusteella käsityksen, että 2. ja 3. kierroksen jannut olisivat jotain ihan pilipalikavereita, mutta sitten siellä kerrotaan kuitenkin, että mm. Tsonga tulisi vastaan todennäköisesti. Ei hän mikään läpihuutojuttu ole, joten eiköhän siinä ole joka kierroksella Niemisellä tekemistä, vaikka UL antaakin ihan toista ymmärtää.

Muistaakseni Tsonga oli todennäköinen vastustaja puolivälieriin. Tämän kun selvittää, niin oli pari helpompaa vastustaja.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Urheilulehden mukaan puolivälierissä tulisi vastaan Federer. Tsonga kolmannella kierroksella. En ole seurannut kaaviota, vaan spekuloin vain sillä, mitä he kirjoittivat.

Okei. En hoksannut, että olivat pistäneet kolmannelle kierrokselle sen. Olen todennäköisesti lukenut itse kaaviota väärin epähuomiossa. Pahoitteluni.
 

Charwin

Jäsen
Urheilulehden mukaan puolivälierissä tulisi vastaan Federer. Tsonga kolmannella kierroksella. En ole seurannut kaaviota, vaan spekuloin vain sillä, mitä he kirjoittivat.

Tsonga tulee vastaan vasta neljännellä kierroksella, kolmannella kierroksella tulee sitten Gasquet, joka ei sekään mikään suupala ole. Toki kevyempi kuin Tsonga..
 
Jarkko otti upean voiton Tommy Haasista (19.) viisi eräisessä kamppailussa ja seuraavaksi kakkoskieroksella tulee maailmanlistan 74. Ivan Dodig.

Eli kaikki saumat on mennä kolmannelle kierrokselle, jos jatkaa näitä huikeita otteita myös häntä vastaan. 19 ässää Haasia vastaan oli aikamoinen suoritus Jarkon tasoiselta syöttäjältä.
 
Viimeksi muokattu:

Sic

Jäsen
Uskomaton matsi Haasilta ja Niemiseltä. Siinä oli vuoristorataa suuntaan ja toiseen. Ekan erän Jakke hoiti hienosti tiebreakissa, toisessa erässä oltiin 4-1 johdossa kun Jaken peli hajosi yht' äkkiä aivan palasiksi ja Haas tasoitti erät. Kolmannessa taas Jakke uudesti syntyneenä 2-1 eräjohtoon mutta neljännessä Haas tuli uudestaan rinnalle. Ja tämä viimeinen erä meni tosiaan aina tilanteeseen 7-6 asti jossa Jakke iski vikan naulan arkkuun ja voitti 3-2 (7-6, 4-6, 6-3, 4-6 ja 8-6). Vikassa erässä huikea osoitus Jarkon pään kestosta epäilijöille, moni kokemattomampi peluri olisi sulanut tuossa paikassa.

Seuraavaksi vastaan siis Ivan Dodig (r. 74.) joka pelasi nelieräisen matsin tänään Di Wu:ta vastaan. Hyvä vastus jakelle ja tässä on ilman muuta mahkut edetä kolmosrundille kunhan mies palautuu hyvin tästä väännöstä. Kolmoskierroksella vastaan tulisi sitten mahdollisesti Richard Gasquet (r. 10).
 
Viimeksi muokattu:

Melko Huono

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hyvä voitto Jarkolta! Voiton arvoa nostaa mielestäni ne seikat, että teki suoria voittolyöntejä sekä ässiä enemmän kuin vastustaja. Mutulla voisi heittää että on melko harvinaista Jarkolta, varsinkin ennakkoon kovempaa pelaajaa vastaan.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Hieno peli kokonaisuudessaan. Ehdin sivusilmällä jonkun verran seuraamaan, vauhtia ja vuoristorataa matsissa riitti. Mun silmään Haas pelaa sellaista oldschool-tennistä mitä itse seurasin 80-luvun lopulla ja sain kipinän harjoittella itsekin. Tälläistä peliä katsoo mielellään.

Jarkolla liike riitti hyvin tänään. Ykkössyöttö toimi ja ulospäin kiertävät kick-kakkosetkin oli erittäin vaikeita vastustajalle. Välillä tuntuu että Grand Slam- matsit sopii Jarkolle, voi antaa mennä erän jos siltä näyttää ja kunto riittää vielä uuteen tulemiseen.


_
 

scholl

Jäsen
Jarkolla liike riitti hyvin tänään. Ykkössyöttö toimi ja ulospäin kiertävät kick-kakkosetkin oli erittäin vaikeita vastustajalle. Välillä tuntuu että Grand Slam- matsit sopii Jarkolle, voi antaa mennä erän jos siltä näyttää ja kunto riittää vielä uuteen tulemiseen.

minkä takia sitten, silloin kun Nieminen oli parhaimmillaan, hän putosi hyvin usein Masters-osakilpailuissa jo 1. kierroksella? Sai paljon enemmän pisteitä tavallisista turnauksista, mutta kaikkien kisojen pisteitä ei voinut hyödyntää ja monesta tollaisesta arvokkaammasta kisasta joutui sitten tyytymään 5 pinnaan.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
minkä takia sitten, silloin kun Nieminen oli parhaimmillaan, hän putosi hyvin usein Masters-osakilpailuissa jo 1. kierroksella? Sai paljon enemmän pisteitä tavallisista turnauksista, mutta kaikkien kisojen pisteitä ei voinut hyödyntää ja monesta tollaisesta arvokkaammasta kisasta joutui sitten tyytymään 5 pinnaan.

Eikös Mastersit ole paras kolmesta erästä. Ja muutenkin isojen hillojen vuoksi kaaviot täynnä huippupelaajia, sehän parantaa todennäköisyyttä tipahtaa saman tien. Yhtään Niemistä väheksymättä niin kyllähän ne hyvät tavalliset turnaukset on kaavioltaankin ollut ihan suotuisia ja se on tässä lajissa myös iso osa onnistumista. Tuskin Jakke parhainakaan vuosina pistänyt lauluun hyvissä turnauksissa useita top-15 pelaajia putkeen.

Joka tapauksessa peli näyttää tällä hetkellä todella hyvältä, eikä ikä ainakaan paina. Suurempi asia luonnollisesti ettei ole loukkaantumiset olleet sotkemassa kuvioita.


_
 

scholl

Jäsen
Eikös Mastersit ole paras kolmesta erästä.

ok, sit muistin väärin.

Tässä on muuten mielenkiintoinen artikkeli naistenniksestä, kun he pelaavat vain paras kolmesta Grand Slameissa ja vaativat saman palkintorahan silti:
Gender and tennis: Coming up short | The Economist

Kommenteissa on hauska Krajicekin väitetty, jossa hänen väitettiin 80% pelaajien olevan läskejä, laiskoja porsaita ja kun siitä oli tullut jotain sanomista niin hän sanoi liioitelleensa ja tarkoittaneensa 75%.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Kommenteissa on hauska Krajicekin väitetty, jossa hänen väitettiin 80% pelaajien olevan läskejä, laiskoja porsaita ja kun siitä oli tullut jotain sanomista niin hän sanoi liioitelleensa ja tarkoittaneensa 75%.

Tuo Krajicekin kommentti on kyllä yksi rohkeimmista ja härskeimmistä mitä tässä lajissa on huudeltu pelaajien puolelta. Pitää olla kyllä munaa että sanoo tuon julkisesti ja vielä haukkuu suurinta osaa sanoilla "fat, lazy pigs".
Onhan miesten ja naisten välillä niin iso ero että kyse on ihan eri lajista. Joten ymmärrän osittain purnauksen. Mutta hyvä muistaa että vain Gran Slamit pelataan kimpassa samoilla voittorahoilla, muutenhan ATP ja WTA kiertää melkein koko vuoden erikseen ja omissa bookmarkeissa oleva ATPworldtour.com ei paljoa huutele naisten tekemisistä. Kärjistettynä miksi ei pelattaisi miesten ja naisten lätkäturnauksia samaan aikaan. Ai niin, se ei ole tarpeeksi mediaseksikästä koska lätkässä on paksut varusteet ja taitaapi maailmalla viimeisin iso uusi naisten laji olla jostain syystä beach volley.


_
 

scholl

Jäsen
Ai niin, se ei ole tarpeeksi mediaseksikästä koska lätkässä on paksut varusteet ja taitaapi maailmalla viimeisin iso uusi naisten laji olla jostain syystä beach volley.


_

ei kun se johtuu siitä, että naiset eivät osaa pallopelejä yleisesti ottaen. Naisen motoriikalla ei osata esim. heittää palloa. Niinpä on ihmeellistä, kuinka osa naisista oppii keihäänheittäjiksi. Tennis, yleisurheilu, hiihto, pikaluistelu, ampumahiihto, alppihiihto ovat lajeja, joita naisetkin osaavat hyvin, mutta lätkä ja futis esim. ovat täyttä kuraa. Ei niitä voi katsoa, jos ei halua itselleen itsetuhoisia ajatuksia. Olen tuon artikkelin kanssa samaa mieltä, että naistenniksessä urheilullisuus piikkasi Steffi Grafin aikana. Sen jälkeen en ole muuten paljoa naistennistä katsonutkaan. Steffin matseja oli hieno katsoa. Hingisin matseja katsoin vielä välillä, mutta kun hänkin lopetti niin en ole naistennistä viitsinyt seurata. Jotenkin vammaista räpistelyä ja huipullaolijat vaihtuvat koko ajan.
 

Falling Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Olen tuon artikkelin kanssa samaa mieltä, että naistenniksessä urheilullisuus piikkasi Steffi Grafin aikana. Sen jälkeen en ole muuten paljoa naistennistä katsonutkaan. Steffin matseja oli hieno katsoa. Hingisin matseja katsoin vielä välillä, mutta kun hänkin lopetti niin en ole naistennistä viitsinyt seurata. Jotenkin vammaista räpistelyä ja huipullaolijat vaihtuvat koko ajan.

Naistennishän koki täydellisen mullistumisen Williamsin siskosten tultua! Sen jälkeen naisten puolella alkoi tulla heitä seuranneita powertenniswosuja tiheään. Vuodet ovat kuluneet, mutta Serena hallitsee aina kun on terve ja motivaatio tapissa. Erittäin suurella lämmöllä otin tiedon Venuksen hienosta avauksesta Australiassa. Kovat ajat takana, jospa hän vielä kerran nousisi huipulle ja nostaisi Wimbledonin keskuskentällä suurinta pyttyä. Kiitos siskosten, on tässä talossa katseltu naistennistä kovia tuntimääriä vuosikaudet. Miestennis ei puolestaan voisi minua vähempää kiinnostaa, onkoonkin että jaksoin tänään seurata Niemisen hienoa taistelua matsin loppuajan.
 

scholl

Jäsen
Mutta he lyövät rystyltä kahdella kädellä. Joku naisissa muuten taisi lyödä kämmeneltäkin kahdella kädellä, jos oikein muistan. Anyway, silloin kun lyötiin rystyltä yhdellä kädellä, juostiin kunnolla ja noustiin verkolle, niin se oli oikeata tennistä.
 

Falling Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jep, suurin osa lyö rystyltä kahdella kädellä. Hedman muisti usein korostaa Heninin peleissä, että hänen yhden käden rysty on klassisen kaunis suoritus ja erittäin arvostettu maailmalla. Toinen tykkää äitistä... mutta mun silmään toi on kamalaa sohimista. Kahden käden rysty taas on äärimmäisen tyylikäs, ennen kaikkea upean Anastasia Myskinan hentoisista käsistä. Nykynaisista Marion Bartoli lyö molemmat puolet kaksin käsin ja olikohan Seles aiemmin saman sarjan huitoja.
 

Charwin

Jäsen
Naistennishän koki täydellisen mullistumisen Williamsin siskosten tultua! Sen jälkeen naisten puolella alkoi tulla heitä seuranneita powertenniswosuja tiheään. Vuodet ovat kuluneet, mutta Serena hallitsee aina kun on terve ja motivaatio tapissa. Erittäin suurella lämmöllä otin tiedon Venuksen hienosta avauksesta Australiassa. Kovat ajat takana, jospa hän vielä kerran nousisi huipulle ja nostaisi Wimbledonin keskuskentällä suurinta pyttyä. Kiitos siskosten, on tässä talossa katseltu naistennistä kovia tuntimääriä vuosikaudet. Miestennis ei puolestaan voisi minua vähempää kiinnostaa, onkoonkin että jaksoin tänään seurata Niemisen hienoa taistelua matsin loppuajan.

Mielenkiintoista. Itseäni puolesetaan Williamsin siskosten jälkeen ei ole ( tai pikemminkin Kurnikovan lopettamisen jälkeen ) naistennis kiinnostanut pätkääkään. Jotenkin näiden "powertenniswosujen" päätön läiskiminen on niin puuduttavaa katsottavaa, ettei kauhean usein jaksa uhrata aikaa sille. Kuvastaa naistenniksen tasoakin aika hyvin, että Williamsit dominoi lajia lähes aina kun vaan osallistuu, vaikkakin heidän treenaminen on ollut säännöllisen epäsäännöllistä. Myös Clistersin menestys äippäloman jälkeen ei ole millään tapaa nostanut arvostustani lajia kohtaan, vaikkakin pidän Clistersista suurestikkin.

Mutta makuasioitahan nämä on, ei sen kummempaa.

Tuosta naisten rystystä, niin eipä ole kauhean komeita yhden käden naisrystylyöjiä nähty vähään aikaan. Heninillä se oli upea ja Amelie Maursemolla ihan ok yritys, mutta muutoin olen kyllä erittäin tyytyväinen ettei sitä nähdä WTA tourilla tämän enemäpää. Kyllä (useimmilla) naisilla se toimii kahdella kädellä paremmin.

Ps. Schollille tiedoksi, että olihan ATP-tourilla pitkään Fabrice Santoro joka myös löi molemmilta puolilta kahdelta kädeltä, ja menestyi ihan mukavasti. Eli ei se ole mikään naisten yksinoikeus. :)
 

Balrog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Erilliset saarekkeet
"Kimiko Date-Krumm added another achievement to an already remarkable career on Tuesday with a shock win over No.12 seed Nadia Petrova in the first round. At 42 years and 109 days, Date-Krumm became the oldest player ever to win a round at the Australian Open. For the record, she also became the fifth oldest to win a match at any major.

Quote Of The Week

So what's the secret behind Kimiko's lasting success? Eating and sleeping. And lots of it.

"I eat a lot. I sleep a lot," Date-Krumm said after her win over Petrova. "Last night I was in the bed before 10pm. I finished the dinner already at 7.30. Sleep before 10 - just like the kids. Because after the match or after the practice I'm tired, so I need time to recover a lot! So I sleep a lot, I eat healthy foods, I drink a lot. It's a simple life!"

Date-Krumm pelasi muuten ensimmäisen kerran Grand Slameissa jo vuonna 1989 Roland Garrosissa ja oli Australian avoimissa semeissä vuonna 1994

-Vika Azarenka on tehnyt monivuotisen sponsorisopimuksen Red Bullin kanssa, Azarenka on näköjään ensimmäinen tennispelaaja joka on tehnyt sponsorisopimuksen RB:n kanssa:

http://www.sportspromedia.com/news/azarenka_becomes_first_tennis_player_to_endorse_red_bull/

-Maria Sharapova on aloittanut turnauksen murskaavasti, kaksi ottelua, kaksi voittoa, molemmat 6-0 luvuin, viimeksi Grand Slameissa on sama nainen voittanut kaksi 6-0 ottelua peräkkäin vuonna 1985, Australian Wendy Turnbull Australian avoimissa.

-Lleyton Hewitt on nyt pelannut vuosina 1997-2013 Australian avoimissa, hänellä on pisin "osallistumisputki" miespelaajien osalta Aussie openissa tenniksen avoimella aikakaudella. Lendl on sijoitettu ennätykselliset kuusi kertaa ykköseksi Australian avoimissa niinikään open eralla.

-Kim Tiilikaisen valmentama Jerzy Janowicz eteni kolmannelle kierrokselle, Janowicz kohtaa siellä Nicolas Almagron.
 

Kaarle6

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Eisbären Berlin
Jakke otti sitten pataan 3-2 eriluvuin. Viimeinen erä meni 6-1 Dodigille, joten loppuikohan bensa Maskulaiselta, vaikka kovasti hän on fysiikkaansa kehunut viime vuosina. Harmi, että kävi näin, kaikki mahdollisuudet olisi ollut vielä peitota Gasquet, ja sen jälkeen Federeriltä nokkaan.

Kun on seurannut kolmen huipun, Djokovic, Murray ja Federerin ottamuksia, on todettava, että kaikki kolme ovat osoittaneet aivan käsittämättömän upeaa tennistä. Jokainen heistä on kehittynyt ihan viimeisen parin vuoden aikanakin aivan uusiin sfääreihin. Mielettömiä ohituslyöntejä, eikä pakottamattomia virheitä tule juuri laisinkaan. Viimeisimpänä tuli katsottua Federer vs. Davydenko, ja vaikka Davy antoi hyvän vastuksen peruslyöntipelissä, niin ei ollut mitään jakoa tänään Federeriä vastaan. Pidän ihmeenä, mikäli tämä kolmikko tippuu aikaisemmassa vaiheessa kuin semeissä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös