Australia-visa - osa 5

  • 2 239
  • 28

Anton

Jäsen
AJL:
"Iso käsi vastaajalle, en ole kuuna päivänä kuulutkaan moisesta henkilöstä. Oikeinhan tuo kuitenkin on, näin ainakin väittää tiedot jotka uteliaisuuttani googlen avulla kaivoin esille. Turhaan vastaaja on asian kanssa jossitellut kun on selkeästi selvillä Jörnistä, joka pitäisi kyllä periaatteessa kaikkien oopperan ystävien muistaa ja tunnistaa miehen työt."

Kaikki ehkä tietävät Sydneyn "arkkitehtoonisesti mahdottoman" ooperatalon ja sen suunnittelijan. En ole varma tiedosta, mutta uskoisin Jörkan suunnitelleen sen. Se, että tiedän arkkitehdin nimen, ei tarkoita että tietäisin hänen kansallisuutensa. Joten arvausperiaatteella mennään.

Ihmismieli on todellakin arvaamaton ja voin kertoa olevani todella ikävä kaveri esim. Trivial Pursuit geimeissä. Olen erinomaisen hidas vastaaja ja enkä juurikaan muista niitä hävinneeni.
Pää on täynnä pseudotietoa, jolla pystyy brassailemaan vain tällaisissa visailuissa.

Pidän kommenttiasi kuitenkin kehuna.
Otahan itsekin osaa... ei siinä mitään häviä.
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
1. Totta vai tarua (½p./oikea):

Australia sai YK:n jäsenyyden vuonna 1915 - TARUA (ei YK:ta, ei jäsenyyttä)
Australian lammaskanta on maailman suurin - TARUA
Australian vihreä puolue sai alkunsa, kun lintujen suosima Tamar-järvi aiottiin kuivata - TOTTA
Darwinista on lyhyempi matka Hongkongiin kuin Sydneyhin - TOTTA
Tasmania sai nimensä hollantilaiselta tutkimusmatkailija Abel Tasmanilta - TARUA



2. Australialaisesta Minnie Munrosta tuli vuonna 1991 102-vuotiaana maailman vanhin...? (3p.)
- Surffaaja?

3. Australia on voittanut lukuisia maailmanmestaruuksia netball-lajissa. Mitä tunnetumpaa lajia se muistuttaa suuresti? (2p.)
- koripallo

4. Vuonna 1995 Australia nöyryytti E-Afrikkaa rugbyssa. Mikä oli maaottelun tulos: 35-0, 86-6, 112-8, 162-30?
- 112-8

5. Mikä lähialueen valtio oli vuoteen 1841 asti Uusi Etelä-Walesin hallinnossa?
- Uusi-Seelanti

6. Mikä on korkein lämpötila, mikä Australiassa on ikinä mitattu? (3 pinnaa lähimmäs arvanneelle, pinna +/- 2 astetta)
- 50 jotain

7. Minkä niminen on Australian suurin järvi? (3p.)
- Eyre

8. Minkä maalainen arkkitehti suunnitteli Sydneyn kuuluisan oopperatalon? (3p.)
- Kanada?

9. P-Territorio lohkaistiin Etelä-Australiasta vuonna 1911. Milloin se sai itsemääräämisoikeuden? (3 pinnaa täysin oikein tai lähimmäs arvanneelle, pinna kymmenen vuoden sisään haarukoineille)
- 1922?

10. Yhdistä vuosi ja tapahtuma (1p./oikea)

1779 -
1803 -Australian löytänyt James Cook surmattiin Havaijilla
1888 -Ensimmäisen sanomalehden, Sydney Gazetten, ensimmäinen numero ilmestyi
1915 -Australialaiset ja uusseelantilaiset sotajoukot nousivat maihin Gallipolissa
1949 -Robert Menziesin neljännevuosisata Australian pääministerinä alkoi
1957 -Peter Carey voitti arvostetun Booker-kirjallisuuspalkinnon
1963 -Viimeinen Tasmanian alkuperäisväestön edustaja kuoli
Väritelevisiolähetykset aloitettiin Australiassa
1975 -Rubgy
1988 -Australia allekirjoitti ydinkokeet kieltäneen sopimuksen
1994 - Tulipalo


KUVATEHTÄVÄ: (katso liite) Mistä TV-sarjasta mm. tämä miekkonen nousi maineeseen? (2p.)
- Lentävät lääkärit?
 

Cube

Jäsen
1. Totta vai tarua (1/2p./oikea):

Australia sai YK:n jäsenyyden vuonna 1915 - Totta
Australian lammaskanta on maailman suurin - Tarua
Australian vihreä puolue sai alkunsa, kun lintujen suosima Tamar-järvi aiottiin kuivata - Tarua
Darwinista on lyhyempi matka Hongkongiin kuin Sydneyhin - Totta
Tasmania sai nimensä hollantilaiselta tutkimusmatkailija Abel Tasmanilta - Totta

2. Australialaisesta Minnie Munrosta tuli vuonna 1991 102-vuotiaana maailman vanhin...? (3p.)
- Humaltunut ihminen?

3. Australia on voittanut lukuisia maailmanmestaruuksia netball-lajissa. Mitä tunnetumpaa lajia se muistuttaa suuresti? (2p.)
- Koripalloa

4. Vuonna 1995 Australia nöyryytti E-Afrikkaa rugbyssa. Mikä oli maaottelun tulos: 35-0, 86-6, 112-8, 162-30?
- 112-8

5. Mikä lähialueen valtio oli vuoteen 1841 asti Uusi Etelä-Walesin hallinnossa?
- Uusi-Seelanti

6. Mikä on korkein lämpötila, mikä Australiassa on ikinä mitattu? (3 pinnaa lähimmäs arvanneelle, pinna +/- 2 astetta)
- 54?

7. Minkä niminen on Australian suurin järvi? (3p.)
- ?

8. Minkä maalainen arkkitehti suunnitteli Sydneyn kuuluisan oopperatalon? (3p.)
- Hollantilainen

9. P-Territorio lohkaistiin Etelä-Australiasta vuonna 1911. Milloin se sai itsemääräämisoikeuden? (3 pinnaa täysin oikein tai lähimmäs arvanneelle, pinna kymmenen vuoden sisään haarukoineille)
-1930

10. Yhdistä vuosi ja tapahtuma (1p./oikea)

1779 - Australian löytänyt James Cook surmattiin Havaijilla
1803 - Ensimmäisen sanomalehden, Sydney Gazetten, ensimmäinen numero ilmestyi
1888 - Robert Menziesin neljännevuosisata Australian pääministerinä alkoi
1915 - Australialaiset ja uusseelantilaiset sotajoukot nousivat maihin Gallipolissa
1949 - Peter Carey voitti arvostetun Booker-kirjallisuuspalkinnon
1957 - Australia voitti ensmmäisen rugbyn maailmanmestaruutensa
1963 - Väritelevisiolähetykset aloitettiin Australiassa
1975 - Australia allekirjoitti ydinkokeet kieltäneen sopimuksen
1988 - Pensaikkopalot tuhosivat lähes 600 000 hehtaaria luontoa Uusi Etelä-Walesin kansallispuistoissa
1994 - Viimeinen Tasmanian alkuperäisväestön edustaja kuoli


KUVATEHTÄVÄ: (katso liite) Mistä TV-sarjasta mm. tämä miekkonen nousi maineeseen? (2p.)

- Varmaan siitä samasta, mistä mm. Natalie Imbruglia, mutta nimi ei ole muistissa..
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Oikea rivi

EM-kisojen seuraaminen hidastaa vähän tahtia visan suhteen, mutta taas mennään.

1. Totta vai tarua (½p./oikea):
Australia sai YK:n jäsenyyden vuonna 1915 - TARUA (1945 oli oikea vuosi)
Australian lammaskanta on maailman suurin - TOTTA (myös Uusi-Seelanti on vahvoilla, mutta pinta-alaltaan sen verran pienempi. Australiassa on lampaita kai noin 160 miljoonaa. Kiinassakin noin sata, U-Seelannissa reilut 70 milj.)
Australian vihreä puolue sai alkunsa, kun lintujen suosima Tamar-järvi aiottiin kuivata - TARUA (Tasmaniassa meinattiin padota Franklin-joki ja luonnonsuojeluliike heräsi)
Darwinista on lyhyempi matka Hongkongiin kuin Sydneyhin - TOTTA
Tasmania sai nimensä hollantilaiselta tutkimusmatkailija Abel Tasmanilta - TOTTA (alkuperäinen nimi se ei kuitenkaan ole, kuten jo aiemmin on ilmi käynyt)


Marginaalikirjanpitoni mukaan avaustehtävä oli nyt niin vaikea, ettei sitä saanut täysin oikein yksikään visailijoista! Sen sijaan kärkiryhmään kuuluva VH87 taisi saada kaikki väärin. Melko onnekas saavutus sekin.


2. Australialaisesta Minnie Munrosta tuli vuonna 1991 102-vuotiaana maailman vanhin...? (3p.) - Morsian. Guinnesin kirjaa oli selaillut riittävän tarkasti kuusi visaajaa.

3. Australia on voittanut lukuisia maailmanmestaruuksia netball-lajissa. Mitä tunnetumpaa lajia se muistuttaa suuresti? (2p.) - Koripalloa, missä kentät on jaettu puolustajille ja hyökkääjille. Naiset pelaavat tätä kai lähinnä. Kymmenkunta tietäjää.

4. Vuonna 1995 Australia nöyryytti E-Afrikkaa rugbyssa. Mikä oli maaottelun tulos: - 86-6

5. Mikä lähialueen valtio oli vuoteen 1841 asti Uusi Etelä-Walesin hallinnossa? - Uusi Seelanti

6. Mikä on korkein lämpötila, mikä Australiassa on ikinä mitattu? (3 pinnaa lähimmäs arvanneelle, pinna +/- 2 astetta) - 53,1 (Queenslandissa 1889). Lisäpinna Voittajalle, Ted Raikkaalle ja M@rkolle, jotka vastasivat 53.

7. Minkä niminen on Australian suurin järvi? (3p.) - Eyre-järvi. Kuusi tiennyttä.

8. Minkä maalainen arkkitehti suunnitteli Sydneyn kuuluisan oopperatalon? (3p.) - Tanskalainen Jörn Utson ja viisi tietäjää.

9. P-Territorio lohkaistiin Etelä-Australiasta vuonna 1911. Milloin se sai itsemääräämisoikeuden? (3 pinnaa täysin oikein tai lähimmäs arvanneelle, pinna kymmenen vuoden sisään haarukoineille) - 1978. Lähimmäs pääsi ja kolme pistettä sai The Rock (1981).

10. Yhdistä vuosi ja tapahtuma (1p./oikea)

1779 - Australian löytänyt James Cook surmattiin Havaijilla
1803 - Ensimmäisen sanomalehden, Sydney Gazetten, ensimmäinen numero ilmestyi
1888 - Viimeinen Tasmanian alkuperäisväestön edustaja kuoli
1915 - Australialaiset ja uusseelantilaiset sotajoukot nousivat maihin Gallipolissa
1949 - Robert Menziesin neljännevuosisata Australian pääministerinä alkoi
1957 - Australia voitti ensmmäisen rugbyn maailmanmestaruutensa
1963 - Australia allekirjoitti ydinkokeet kieltäneen sopimuksen
1975 - Väritelevisiolähetykset aloitettiin Australiassa
1988 - Peter Carey voitti arvostetun Booker-kirjallisuuspalkinnon
1994 - Pensaikkopalot tuhosivat lähes 600 000 hehtaaria luontoa Uusi Etelä-Walesin kansallispuistoissa

Täysin oikein ei tainnut olla kellään vika tehtäväkään. 7-8 pistettä siitä kuitenkin moni sai ilmeisen helposti päättelemällä.

KUVATEHTÄVÄ: Mistä TV-sarjasta mm. tämä miekkonen nousi maineeseen? (2p.) - The Neighbours nosti kuvassa olevan Jason Donovanin lisäksi vuosien saatossa tähdiksi myös Kylien ja Natalie Imbruglian
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös